19.10.2013

Syrjintääkö?

Tuli tas mieleeni kun katselin ja kuuntelin Yleisradion Silminnäkijä ohjemaa televisiosta. En viitsi edes käyttää ohjelmasta nimitystä dokumentti, koska se on minusta samaa tasoa kuin ns keltaisen lehdistön skandaali-lööppijutut.

Minulle on monia kymmeniä vuosia toitotettu jo paljon ennen suurempia maahanmuuttoaaltoja miten ravintoloilla on oikeus valikoida asiakkaansa. Ymmärrän hyvin jos jotkut ravintolat eivät halua että heidän ravintolastaan tulisi samanlainen maahanmuuttajien kokoontumispaikka kuin millaisiksi esimerkiksi Itäkeskuksen lukuisat kahviot ovat muodostuneet. Mutta miten sellaiseen voisi vaikuttaa jos haluaa välttää toisaalta syyllistymisen rasismiin? Eli onko koko lause, että ravintolalla on oikeus valita asiakkaansa todellisuudessa pelkkä tyhjä fraasi? Myönnän että on aika vaikea kysymys.  

Ohjelmassa väitettiin miten ulkomainen nimi hankaloittaa työpaikan saantia kun näillä koehenkilöillä oli ongelmia päästä jopa haastatteluun..

Minulla on venäläinen suku- ja etunimi mutta äidinkieleni on suomi ja puhun sitä tietenkin ilman mitään aksenttia. Ei minulla ole koskaan ollut mitään sellaisia vaikeuksia työpaikkojen saannissa mitä tässä ohjelmassa kerrottiin. Ikäsyrjinnän kohteeksi jouduin joskus 50+ ikäisenä mutta en silloinkaan syyttänyt etnistä rasismia.

Mutta ymmärrän hyvin että moniin työtehtäviin halutaan henkilö jonka äidinkieli on suomi ja joka puhuu ja kirjoittaa sitä sujuvasti. Eikä maahanmuuttajaa välttämättä syrjitä hänen etnisen taustansa vuoksi vaan loppujen lopuksi riittämättömän kielitaidon vuoksi. Ihan samalla tavoin saatetaan ruotsinkieliseen yritykseen jättää palkkaamatta suomenkielinen jos ei hänellä ole täydellistä ruotsinkielen hallintaa. Haluaisin kuulla, että ruotsinkielinen vähemmistövaltuutettu tekisi poliisille tutklintapyynnön jos joku suomenkielinen ei olisi päässyt Aktia pankkiin töihin ;)

Ikävää oli tuossa ohjelmassa havaita, että koehenkilöille selvästi valehdeltiin. En väitä etteikö kyse olisi ollut rasismista mutta pidän muitakin vaihtoehtoja täysin mahdollisina. Toisaalta ymmärrän, että keksitään jotain hätävalheita selitykseksi kun pelätään että esimerkiksi hylkääminen riittämättömän kielitaidon vuoksi katsottaisiin rasismiksi. Sellainen kuvahan voi helposti syntyä julkisuudessa ja sellaista kuvaa ruokkivat tällaiset Silminnäkijän kaltaiset skandaalinkäryiset ohjelmat.

Ikävä, että Silminnäkijä ohjelmakin on liittynyt tähän laumaan, joka pyrkii kaikin tavoin leimaamaan minkä tahansa maahanmuuttajiin liittyvän epäkohdan etniseksi syrjinnäksi ja ksenofobiaksi.

4 kommenttia:

  1. YLE:n dokkariäänitorvet, Silminnäkijä ja MOT suoltavat silloin tällöin ihmeellistä kakkendaalia.

    Itse olen sitä mieltä, ihan omasta kokemuksestanikin, että maahanmuuttajat ITSE vetävät rasismi-korttia esiin turhankin tiheään. Pienikin vastoinkäyminen tai loukkaus valtaväestön taholta, niin heti kauhea RASISMI!

    Itse olen katkaissut suhteet tällaisiin tuntemiini maahanmuuttajiin, jotka vetävät rasismi-kortin esiin ilman syytä. Kokemuksestani voin sanoa, että heidän ennusteensa Suomessa on verrattain huono. He ovat yleensä joko Kela-rahoilla eläviä tai alityöllistettyjä.

    Heillä on asennevamma, eivätkä he ole tajunneet mistä länsimaisessa elämänmenossa on kyse - siis siitä, että kouluttaudut, etsit työpaikan ja käyt töissä.

    Heidän asennoitumistaan auttaa merkittävästi Kela-rahan vastikkeeton jakaminen = ei kunnioitusta valtaväestöä kohtaan, joka jakaa rahaa ilman mitään vaatimusta korvauksesta.

    VastaaPoista
  2. Mielestäni Itäkeskuksen kahvilat ovat ilmapiiriltään ihan ok, enkä koe, että verrattain suuri maahanmuuttajien määrä asiakkaina häiritsisi minua. Oma suosikkini on Cafe Faster ja sen herkulliset kakkupalat.

    VastaaPoista
  3. Mutta joo, ei ihonväri saa olla mikään "Vapaudu vankilasta ilmaiseksi" -kortti. Tavallaan rasismiin useasti vetoavat maahanmuuttajat vain vahvistavat sitä rasismia, joka kantaväestössä mahdollisesti esiintyy.

    Surullisen kuuluisin tapaus Suomessa taitaa olla eräs tummaihoinen henkilö, joka reputti kirurgian tentin suomalaisessa yliopistossa useita kertoja, ja sitten teki virallisen valituksen rasismiin vedoten.

    Käytännössä olisi siis pitänyt tehdä erityistapaus tummaihoisille kirurgian opiskelijoille tentteihin. Ei helvetti!

    VastaaPoista
  4. Näen asian näin, että useat henkilöt tulevat Suomeen ns. kolmansista maista, ja sitten kun eivät pärjääkään täällä, niin jäävät tänne elämään Kela-rahalla ja syyttävät suomalaisia rasisteiksi.

    Miksi tällaiset henkilöt yleensä vaivautuvat tulemaan Suomeen? Minäpä vastaan: Siksi, koska Suomi tarjoaa maailman mittakaavassa ns. parhaan diilin. Elä maassa ilman työntekoa Kela-rahaa nauttien.

    SUMMA SUMMARUM

    Myös maahanmuuttajissa on kusipäitä. Maahanmuuttaja-status tai ihonväri ei saa olla mikään suoja kritiikkiä vastaan.

    Jos teemme siitä suojan, vetoavat kusipäisimmät maahanmuuttajat aina rasismi-korttiin ad infinitum.

    VastaaPoista