16.2.2008

Tapahtumia kirjoitustauolla

Eipä ole vähään aikaan tullut kirjoitettua mitään. En ollut taukoa mitenkään suunnitellut mutta ei vain runoratsu laukannut ja oli kai huonojen säiden aiheuttamaa alakuloakin matkassa. Erilaisia tapahtumia on silti ollut tavallista enemmän.

Nuorin tyttäreni valmistui valtiotieteen maisteria vastaavaksi Master of Sciences’iksi Amsterdamista. Titteli hollanniksi onkin juhlava: Doctorandus.

Ja muutti omaan asuntoon. Tyhjeni yksi huone ja kaappitilaa. Tuli tyhjyyttä myös henkisesti. Kun tulen illalla kotiin koti on tyhjä. Mutta sellaistahan se vanhemmuus on ja siihen on parasta oppia. Kun lapset tulevat aikuisiksi on heidän aika aloittaa oma elämänsä. Tässä tapauksessa vuosikausia ulkomailla opiskelleena hän oli jo sen vaiheen aloittanut.

Annoin muutossa mukana päältä ladattavan pesukoneen ja ostin uuteen asuntoon hänelle myös pölynimurin.

Olin ostanut muutamien edestä ladattavien pesukonemallien jälkeen päältä ladattavan säästääkseni silloisen vaimoni selkää. Erinomainen pesukone eikä se kovin vanhakaan ollut.

Oikeastaan kävi hyvin. Olin jo pidemmän aikaa katsellut kadehtien pojallani olevaa kätevää pesutornia, jossa pesukoneen päällä oli pyykinkuivaaja. Eli luulin että en olisi selvinnyt pelkällä kuivaajan hankkimisella ja lupasin tyttärelle entisen pesukoneen. Näin sain hyvän syyn sitten ostaa sen pesutornin.

Taisi mennä vain viikko kun miniäni keksikin sijoittaa pesukoneen ja pyykinkuivaajan vierekkäin omassa kylpyhuoneessaan. Siinä vaiheessa minäkin älysin että voihan sen noinkin tehdä eli olisin sittenkin voinut ostaa pelkän kuivaajan pesukoneen viereen. Mutta olin jo luvannut tyttärelleni sen päältä ladattavan pesukoneen. Ja tarvitsihan hänkin pesukoneen.

Ostin pesutornin ja sain sen eilen. Ai että on kivaa. Ajatelkaa. Mieskin voi saada nautintoa pesukoneen hankinnasta ja pesukoneesta. Olen hiukan kirjoittanut shoppailusta

Kun asentelin koneet kylpyhuoneeseen ja luin ohjekirjoja ja tutkin etupanelin näppäimiä ja säätimiä tunsin jotain omituista mielihyvää. Ei se sinänsä uutta ollut. Aina kun saan eteeni jonkun uuden teknisen vimpaimen sen asennus, räplääminen yms kummasti ilahduttaa mielialaa.

Muistan kuinka ex-vaimoni kerran lainasi kirjastosta hormoneista kertovan kirjan. Harmi etten enää muista kirjan nimeä. Siellä oli kerrottu miten jo pikku pojat erottuvat pikku tytöistä kun saavat eteensä teknisiä vimpaimia. Keskustelimmekin tästä kirjasta silloin. Hassuksi asian teki, että seuraavana palkkapäivänä taisin tulla töistä mutkan kautta. Oli käynyt ostamassa jonkun vimpaimen muistikuvani mukaan jostain tietokonekaupasta ja kovasti sitä peittelin selkäni takana. Kas kun näistä vimpainostoksistani oli usein aikaisemmin sukeutunut vähintäänkin kiistely ellei suurempikin perheriita. Nyt oli hämmästykseni suuri. Vaimoni sanoikin vain hyvin ymmärtäväisesti, että ”Minkäs sinä niille hormoneillesi voit”. Voi kun minäkin olisin osannut suhtautua yhtä lungisti kun hän tuli jostain vaate- tai kemikaliokaupasta uusine ostoksineen.

No, joka tapauksessa. Pesukone-kuivaaja yhdistelmäni on kylpyhuoneessa, molemmat koneet vierekkäin ja suorittavat paraikaa perustehtäväänsä. Olinhan noin 2 viikkoa ilman koko pesukonetta.

6 kommenttia:

  1. Pitää ihan itse kommentoida itseään.

    Kyllä tuo pyykinkuivuri on mainio laite. Tyhjensin juuri toisen koneellisen.

    Poikani minulle antama neuvo oli oivallinen: osta pesukone jossa on nopea linko. Se lyhentää kuivatusaikaa ja kuivurin energiankulutusta.

    Ostin 1600 r/min linkoavan pesukoneen ja nyt oivalsin sen merkityksen.

    Ainoa hämäävä juttu on tuo kuivuriin syntyvän nukan määrä. Aikamoinen määrä kun sitä tyhjentää nukkasuodattimesta.

    Mutta mainio vekotin. Ikävä että tietää tämän ihastuksen euforian menevän ohi aika nopeasti. Sen jälkeen on pyykin käsittely ihan yhtä ikävää kuin ennenkin.

    VastaaPoista
  2. Vaikka tiedän kuinka suurta kiintymystä tunnet elektroniikkaa kohtaan, niin kysynpä silti, että miksi siihen pyykin kuivaamiseen pitää laite hankkia? Kuivuu se ihan itsestäänkin, ajan kanssa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kysymys. Niinhän sitä on tapana sanoa.

    Ne hormonit tietenkin. Sen takia niistä kirjoitinkin. Tämä on sitä miesten shoppailua.

    Mutta ihan oikeasti. Kyllästyin ikkunattoman kylpyhuoneen jatkuvaan "liputukseen" ja sen mukana tuomaan kosteuteen.

    Ehkä tämä ei ole elämän ekologisin valinta mutta kivoja vimpaimia. Ja lääkitsi mukavasti tätä kevään alakuloa. Ja tytär sai isän vanhan pesukoneen.

    Mutta kysymyksesi sai pienen pistoksen käymään ympäristotietoisessa omassatunnossani. Ei kai tämä ihan oikein ollut. Olisi tuosta selvinnut vanhoilla keinoillakin ihan hyvin.

    Mutta ne oli ne hormonit ;)

    VastaaPoista
  4. Usko tai älä, se sama määrä nukkaa on ennen ollut huoneilmassasi - tai parvekkeella tuulettaessasi ulkoilmassa.

    VastaaPoista
  5. Hienoa kun Igor palasi! Kun Pa on suunnilleen ikäiseni niin sitä alkaa miettiä kaikenlaisia jo, kun on vähän aikaa hiljaista... että onkohan rukkaset ripustettu ylös ja menty etelään...vai.

    Älä jätä tällaisia taukoja! Minäkin - harvinainen kävijä - kaipasin.

    Mutta pesemisestä. Tiedän, että ehkä hyvin monetkin lutraavat itseänsä, eli käyvät suihkussa jopa kylvyssä monta kertaakin viikossa. Olen kuullut jopa saasteisesta itsensä liuottajasta, joka käy suihkussa kaksikin kertaa päivässä. Monella on sauna joka päivä. Ydinvoimaloita "tarvitaan".

    VastaaPoista
  6. Niin Eskoseni. Sellaista se on. Ei vain joskus runoratsu lennä.

    Ammattikirjailijoilla ja -kirjoittajilla on eri asia. Kuten joku nerokkaasti joskus sanoi: 10% kirjoittamisesta on inspiraatiota ja 90% perspiraatiota.

    No kun en ole ammattikirjoittaja niin voin sallia itselleni tuollaisen inspiraatioluksuksen :)

    Mikään suuri yai neuroottinen puhtausintoilija en ole ollut. Mutta ex-vaimoni kasvatti minua kuitenkin puhtausasioissa hiukan parempaan suuntaan. Eli osaan jopa siivota itsenäisesti.

    VastaaPoista