23.3.2011

Kierrätysmietteitä

Olen useaan kertaan miettinyt mihin jäi muovien kierrätys. Saksassa näytti muovien kierrätys lähtevän hyvin käyntiin. Muovit oli hyvin merkitty eri laatuihin ja näytti siltä että lajittelu olisi yhtä helppoa kuin lasipurkeilla ja pulloilla.

Mutta ei näy enää. Toisaalta olen jotenkin ymmärtänyt että muovia on alettu polttaa energiajätteenä. Kuinka paljon jätteidenkäsittelylaitosten linjat pystyvät lajittelemaan ja erottelemaan koneellisesti erilaisia kierrätettäviä jätteitä ei ole tiedossani.

Erilaisten patterien kierrätys tuntuu toimivan ihan hyvin. Lasipurkkien ja -pullojenkin kierrätys tuntuu toimivan vaikka minä ainakin joudun kuljettamaan lasit ostoskeskuksen jätepisteeseen. Eikä niitäkään ole jokaisessa ostoskeskuksessa.

Mutta loisteputket ja niihin pohjautuvat energiansäästölamput. Niiden hävittäminen on ongelma kun keräilypisteitä ei olekaan joka ostoskeskuksessa. Koko lampputekniikan muuttaminen mahtikäskyllä energiansäästölampuiksi ilman että jätteiden keräilyä olisi hoidettu kunnolla tuntuu nyt idioottimaiselta. Olen nähnyt vaikka kuinka paljon miten ongelmajätettä loisteputki-energiansäästölamppu surutta heitetään sekajätteen sekaan. Kun olen joskus huomauttanut asiasta niin minua katsellaan ihmetellen että mihin ne sitten pitäisi viedä. Autolla liikkuvana se ei muodosta minulle suurta ongelmaa mutta mitenkäs sellainen joka ei liiku omalla autolla?

3 kommenttia:

  1. Koko tuo kierrätys on sellainen vihertävä rituaali, että koen valtavaa myötähäpeää siihen hurahtaneiden puolesta. Kannattaa etsiä jostain käsiin se Penn&Tellerin ohjelma aiheesta. Tylyä katseltavaa. Jos siis itse diggailee niitä rituaaleja.

    VastaaPoista
  2. KT: Olen nähnyt sen Penn & Tellerin jutun. Olen muutenkin heidän juttujen suuri fanittaja.

    Mutta silti ihmettelen että miksi tuo hehkulamppujen korvaaminen ongelmajätteellä määrättiin pakolliseksi.

    VastaaPoista
  3. Kumis, en pitäisi Penn&Telleriä auktoritteettina tässä.
    Kaksi libertaaritaikuria tuskin ovat suurimpia asiantuntijoita ja ovat tuskin tehneet puolueetonta ohjelmaa. Samanlailla Suomessa MOT:n Martti Backman tekee propagandistisia ja tarkoitushakuisia dokumentteja.

    VastaaPoista