28.6.2012

Islamin omat ihmisoikeudet

Islamilaiset maat pitivät YK:n ihmisoikeuksien julistusta juutalais-kristilliseltä pohjalta laadituksi ja siksi he laativat v 1990 Kairossa oman islamilaiseen maailmaan sopivan ihmisoikeuksien peruskirjan (koko teksti tässä englanniksi). Englanniksi tuon nimi on Cairo Declaration on Human Rights in Islam. Allekirjoittajavaltiot olivat jäseniä islamilaisten valtioiden v 1969 perustamassa yhteistyöjärjestössä Organisation of Islamic Cooperation.

Erot YK:n ihmisoikeuksien julistukseen johtuvat sharia-laeista. Naiset eivät ole miesten kanssa tasa-arvoisia, ihmisillä ei ole uskonnonvapautta eikä sananvapautta. Eli ihan ne samat asiat joita me lännessä kritisoimme islamissa.

Arabimaat ovat laatineet oman Ihmisoikeuksien peruskirjansa. Ensimmäinen versio laadittiin 1994 mutta sitä ei mikään maa ratifioinut. Uudempi versio julkaistiin v 2004. 

Hyvän vertailun ihmisoikeuksista ja islamin ihmisoikeuksista on kirjoittanut tunnettu brittiläinen historioitsija ja ihmisoikeusaktivisti  David Littman.

Kannattaa lukea niin tietää. Ei tarvitse luulla kuten meillä Suomessa valitettavasti kovin laajasti vieläkin tehdään.

9 kommenttia:

  1. Islamilaiseen lakiin kuuluu lisäksi orjuus, joka muodollisesti hävisi Saudi-Arabiasta vasta 60-luvun alussa.

    Persianlahden arabimaissa siirtotyöläiset tekevät lähes kaiken ruumiillisen työn ja heidän kohtelunsa on usein ala-arvoista ja muistuttaa orjan kohtelua (esim. passit viedään ja kotiapulaiset joutuvat isäntänsä seksiorjiksi).

    Historioitsija Bernard Lewis on sanonut, että islamiin sisältyy kolme perustavanlaatuista epätasa-arvoista suhdetta. Ne ovat miehen ja naisen, isännän ja orjan sekä uskovan ja uskottoman väliset suhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasara: Luettelin kirjoituksessa vain muutaman islamin ihmisoikeuksiin kuuluvan länsimaiselle ihmiselle käsittämättömän "oikeuden" tai oikeudettomuuden - kuten vaikkapa orjuus. Luettelit esimerkkejäkin. Minä yritin pysyä vain perusasetelmissa miten virallinen islam suhtautuu ihmisoikeuksiin. Tuo Bernard Lewisin kiteytys on tiivistettynä hyvin kuvaava.

      Poista
  2. Sharian mukaan ihmisoikeus on käytännössä suvun päämiehillä, ja heidän päätöksessään sen jälkeen, kuka muu saa nauttia ihmisoikeuksista. Kyllähän siellä tiedetään naisiakin kohdeltavan hyvin, kuten esimerkiksi Saudi-Arabian kuninkaan tytär, joka kiertää maata pitämässä paikallisilla kaupungintaloilla puhetilaisuuksia kaupunkien asukkaille. Mutta vasta oikeudenkäyttöhän sen todellisuuden paljastaa, ja jos lakia luetaan sharian perusteella, mikään ei muutu. Jos lakia ei lueta sharian perusteella, kyseessä ei enää ole islamilainen valtio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shariahan oli juuri syypää miksi islamilaisten maiden oli laadittava oma islamin ihmisoikeuksien julistus kun sharian säännöt eivät mahtuneet YK:n ihmisoikeusjulistuksen määrittämään maailmankuvaan. Ja on se sitten kumma että meidän pitäisi kunnioittaa ja sallia sellaista uskonto vaikka pidämme YK:n ihmisoikeuksien julistusta yleismaailmallisena.

      No sehän on islamin oppineiden mukaan vain juutalais-kristillinen eikä se siksi voi olla hyvä tai alkuunkaan yhteensopiva edes heidän 'paremman ja oikeudenmukaisemman' sharian rinnalla.

      Poista
    2. Jos ihmisoikeusjulistus perustuisi juutalais-kristiliselle perinteelle, niin toisuskoiset tapettaisii, kuten myos vanhempiaan uhmaavat ja aviorikkojat. Myos nainen olisi mieheen nahden alistettuna. Orjuus olisi edelleen sallittua.

      Islamin ihmiskasitys siis perustunee juutalais-kristilliselle perinteelle.

      Maalistuminen on romuttanut juutalais-kristillisen perinteen ja taannut ihmisoikeudet.

      Poista
  3. Tämä tässä nykyvasemmistossa onkin ongelma. Värilliset ovat parempia ja heidän kulttuurinsa ei tarvitse muuttua. Värillisten ei tule omaksua meiltä tapoja.

    Siis enne vanhaan tällaista ajattelutapaa olisi kutsuttu rasistiseksi, koska siinä eri ihmisryhmiä kohdellaan heidän etnisen taustansa mukaan. Sen sijaan klassisesta liberalismista ponnistavassa konservativismissa kaikkien miesten halutaan olevan vapaita, olevan yksilöitä. Poliittisesti korrektissa kielenkäytössä vasemmisto on tehnyt - jälleen kerran - käsitekaappauksen, ja rasismia onkin vaatimus kaikkien kohtelemisesta samalla tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holynpolya lahes kukaan ei vaadi valtavaeston tapojen muuttamista. Jos yksittainen feminismiin ja mokuttamiseen repsahtanut toimittaja naikkonen sanoo, etta meidan olisi muututtava, niin se ei tarkoita, etta mikaan puolue tai eturyhhmittyma olisi tata mielta.

      Alkuperaiset klassiset liberaalit eivat pitaneet esim. ateisteja tai naisia yhteiskuntakelpoisina. Se siita vapaudesta.

      Poista
  4. No niin, nyt lähetin sen sähköpostin Igorin nykyiseen sähköposti-laatikkoon.

    VastaaPoista
  5. Mielestäni kannattaa tehdä ero näiden välille:

    a) islam
    b) islamISMI
    c) arabikulttuuri

    Kun puhutaan poliittisesta islamista, niin tulisi puhua ISLAMISMISTA. Kuten mikä tahansa muu poliittinen uskonto, on islamismi käytännössä vasemmistolaisuutta: teet niinkuin koraani/sharia/hadithi/imaami määrää. Eriävät mielipiteet kiellettyjä tai ainakin suuresti paheksuttuja.

    Kuitenkin esim. saudeissa vedetään juhlissa 4,5 % Carlsbergiä siinä missä länsimaissakin. Niihin juhliin ei vain uskonnollista poliisia ole kutsuttu.

    VastaaPoista