28.7.2012

Ero eurosta? Ja vähän perussuomalaisista

Kuuntelin aika järkyttyneenä miten Espanjassa alennetaan palkkoja, eläkkeitä ja työttömyyskorvauksia ja touhulle oli uutisissa nimikin 'sisäinen devalvaatio'.

Tuohan on se valitettava vaihtoehto kun Espanjassakin kuten koko euroalueella pidetään kiinni 'vahvan euron' politiikasta. Eli ei ole enää käytettävissä omaa valuuttakurssipolitiikkaa jolla voitaisiin oma valuutta devalvoida suhteessa muihin valuuttoihin.

Muistuu mieleen meidän Suomessa aikoinaan presidentin ja Suomen pankin kohdalla väkisin ylläpidetty vakaan markan politiikka. Sen seurauksethan olivat kohtalokkaat kunnes siitä vihdoinkin älyttiin luopua ja markan kurssi pantiin ns kellumaan jossa sen arvo hyvin nopeasti muuttui markkinoiden mjarkkinahintaiseksi. Käytännössä se siis devalvoitui.

Olen elänyt Suomessa useampia devalvaatioita alkaen 1950-luvulta kun aloin ymmärtää maailman menoa. Alussa ymmärsin vähemmän ja lopuksi hiukan enemmän. Ne devalvaatiot saivat aina inflaatiolle vauhtia mutta kyllä niiden kanssa opittiin elämään. Ulkomaan tuontitavarat kallistuivat mutta niin kallistuivat inflaation myötä suomalaisetkin hyödykkeet ja nousivat ne palkatkin sitten nekin. Mutta ei se tuntunut alkuunkaan niin kipeältä kuin jos nyt ryhdyttäisiin pieniäkin eläkkeitä ja työttömyyskorvauksia alentamaan esimerkiksi 15%. Samaan aikaan sitten esimerkiksi hintataso nousisi vaikkapa 3-8%. Ymmärrän hyvin jos Kreikassa ja Espanjassa ihmiset on kohta barrikadeilla. Ja kaikki vain sen vuoksi että eurosta pidetään härkäpäisesti kiinni. Aioin kirjoittaa  'että eurosta on härkäpäisesti pidettävä kiinni' mutta se olisi antanut kuvan jotenkin jostain pakollisesta. Mikä helvetin pakko meillä on pitää eurosta kiinni? Olli Rehnin komissaariuranko pönkittämiseksi?

Kiinnitin huomiota tässä eräänä päivänä uutisissa kerrottuun. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli pyytänyt hallitukselta selkokielistä selvitystä mitä Espanjan tukemisesta viimeisessä ministerikokouksessa Brysselissä oli oikein sovittu. Kun niin kovin erilaisia tulkintoja liikkeellä. Vaikkei sinänsä kai EU asiat presidentille kuulu niin hyvä veto presidentti Niinistöltä. Sai minultakin papukaijamerkin :)

Jotkut kaukoviisaimmat poliitikot alkavat jo kääntyillä samoille linjoille mitä Timo Soini on edustanut jo pitkään. Mutta surullisena katson kun heidän pitää niin kovin omaa profiilia kiillottaakseen selitellä miten heidän kantansa eroaa 'vastuullisesti' Soinin kannasta.

En minä varauksetta ole perussuomalaisten puolella. Kyllä siellä on joukossa ihan juntteja ja uskon hyvin että osa niistä jotka ilmaisevat itsensä kansallismielisiksi on oikeasti mielipiteeltään rasisteja. Minä tosin olen hyvin tarkka ja erottelen aidosti hulvatonta maahanmuuttoa järkiperustein kritisoivat maahanmuuttokriittiset rasisteista. Mutta en minä sokea ole. On siellä joukossa sellaisiakin, jotka ovat aidosti maahanmuuttokriittisiä mutta samaan aikaan myös rasisteja.

Pidän itseänikin maahanmuuttokriittisenä. En minä halua että minun kotimaatani muutetaan väkisin monikulttuuriseksi Baabeliksi. Pakolaisen lapsena ymmärrän hyvin miten tärkeää on että aidosti pakolaiset voivat saada meiltä suojaa. Sitä varten meillä on YK:n johdolla virallinen pakolaisjärjestelmä ja me otamme joka vuosi vastaan alle tuhat ns kiintiöpakolaista, jotka ne voimme käydä valitsemassa maailman pakolaisleireistä. Sen sijaan se moninkertainen meiltäkin suojaa hakeva joukkio, joille on annettu nimitys humanitaarinen maahanmuutto on paljon epämääräisempää porukkaa.

Tässä ihan muutamia päiviä sitten kuulin että kun yksi suurimpia ryhmiä on Irakista tulevat suojapaikkaa hakevat niin joukossa olisi paljon aikoinaan diktaattori Saddam Husseinin poliisivoimissa palvelleita hyvinvoipia ja vauraita, jotka pelkäävät  joutuvansa kotimaassaan vastaamaan diktaattorin aikaisista tekemisistään. Tilanteen väitettiin olevan hyvin samankaltainen vuonna 1992 kun Somaliasta alkoi Moskovan kautta tulla vallasta syöstyn diktaattori Siad Barre'en poliisivoimiin kuuluneita hakemaan meiltä suojaa. Näistä ei minulla ole mitään faktoja mutta kovin sitkeitä huhut ovat. Mutta niin käy yleensä vallankumouksissa, että vanhaa regiimiä puoltanut väki joutuu lähtemään maanpakoon säilyttääkseen henkensä. Niin minunkin esivanhempani vaikka eivät salaisen poliisin palkkalistoilla olleetkaan :)

LISÄYS: Tuli vielä  illalla mieleen kun lueskelin STT:n uutisia. Siellä kerrotaan, että 2/3 suomalaisista haluaa pitää kiinni eurosta. Mitähän tuokin on sitten tarkoittavinaan? Suuri osa noista 2/3 pitää todennäköisesti kivana kun kerran vuodessa ulkomailla käydessä ei tarvitse vaihtaa valuuttaa ja hintoja on vaivatonta vertailla kun ne ovat kotimaan valuutassa eli euroissa. Totta kai minäkin pidän sellaista kivana. Mutta jos tuo porukka älyäisi, että heillekin on pahimmassa tapauksessa kohta edessä sama hevoskuuri kuin espanjalaisilla eli tuollainen sisäinen devalvaatio. Siinä palkkoja, eläkkeitä ja työttömyyskorvauksia ryhdytään roimasti alentamaan hintojen noustessa samanaikaisesti. Että säilyy kansainvälinen kilpailukyky ja euro pysyy vakaana. Siinä vaiheessa aika moni olisikin valmis siirtymään takaisin omaan kelluvaan valuuttaan.
   

2 kommenttia:

  1. Kaikki mielipiteesi ovat aika persuja. Kuitenkin on pakko jotenkin olla "battre folkkia" eli perus persun yläpuolella.

    Ollaan Euro ja monikulttuuribaabelin kuitenkin samaa mieltä eikös juu? Hieman grandpalla on sama ongelma kuin esim. isälläni, uskotaan liikaa hesaria ja yleä ja päähän jää värittynyt kuva persuista rasisteina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suvaitsematon muodostaa pitkälle meneviä johtopäätöksiä aika pikaisesti. Ei kai Suvaitsematon vain tarkoita perus persulla niitä joita minä nimitän junteiksi? Ei minusta perus-perussuomalaiset ole mitään juntteja. Tunnen lukuisia fiksuja perussuomalaisia ympäri Suomen ja pidän monia fiksuina vaikka en heitä tunnekaan. En minä ole yrittänyt asettua kenenkään yläpuolelle miksikään bättre folkiksi. Ihan tavallisena kaduntallaajana pidän itseäni.

      En oikein ymmärrä että ongelmani olisi Hesarin tai Ylen liika uskominen. En tiedä Suvaitsemattoman isästä mutta en minä kovin suuressa arvossa pidä Hesarin tai Ylen 'totuutena' esittämää maailmankuvaa. Ja molempien medioiden toimittajien yleistä kielteisyyttä ja vihamielisyyttä perussuomalaisia kohtaan en pidä perusteltuna enkä ammattitaitoisena.

      Mutta sille en vieläkään voi mitään että minä näen joukossa juntteja ja he usein ovat myös niitä suvaitsemattomia rasisteja. Mutta on juntteja muidenkin puolueiden kannattajissa. Ei kriittisyys hulvatonta maahanmuuttoa kohtaan mielestäni edellytä rasismia tai muutenkaan suvaitsematonta asennetta. Enkä minä ole missään esittänyt että kaikki perussuomalaiset olisivat rasisteja! Mutta minun näkemyksissäni voi olla jopa suvaitsevainen eikä se tarkoita että suvaitsee kaikkea mitä eteen Hesarissa, Ylessä tai hallituksen toimesta työnnetään pakkosyötöllä.

      Poista