18.10.2012

Nuorisosäätiö ja Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö

Ex-pääministeri Matti Vanhanen kävi oikeudessa todistamassa Nuorisosäätiö-jutussa käräjäoikeudessa.

Median ja Matti Vanhasen haastattelusta tehdyn videonauhoituksen mukaan hän oli ottanut esille, että Nuorisosäätiö perustettiin ikään kuin Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiön rinnakaissäätiöksi. Mikä on käsitteenä tuollainen rinnakkaissäätiö? Matti Vanhanen myös yritti selittää, että kyllä se oli tarkoitus perustaa keskustapuoluelaiseksi järjestöksi/säätiöksi (en muista kumpaa nimitystä käytti). Että kyllä se perustamisvaiheessa oli ihan selvää.

Mutta mietitäänpä noiden kahden säätiön tilannetta rinnakkain:

Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö
perustettu v 1949
Säätiön säädekirja määrää säätiön ensisijaiseksi tehtäväksi Keskustanuorten tukemisen
Säätiö ei saa julkista tukea, ei myöskään Raha-automaattiyhdistyksen tukea

Nuorisosäätiö
perustettu v 1961
Säätiö auttaa nuoria aikuisia itsenäiseen elämään ja asumiseen
Toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi Raha-automaattiyhdistyksen, Valtion asuntorahaston ja pankkilainojen avulla

Minusta tuo tilanne on ihan selvä. Kaksi täysin erilaista säätiötä. On selvä, että tuo Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö voi tukea Keskustapuoluetta ihan kuten säädekirjassa  sanotaan. Eikä rahaa käydä hakemassa valtion kassasta tai Raha-automaattiyhdistykseltä kuten Nuorisosäätiö tekee.

Oli taitavaa käydä oikeudessa puhumassa jostain rinnakkaissäätiöstä ja miten sekin oli tarkoitettu perustaa keskustalaiseksi ja se jostain perustamisasiakirjoista muka selviäisi. Onkohan noita asiakirjoja missään enää jäljellä 51 v jälkeen? Miksei säätiön 'yhtiöjärjestykseksi' tarkoitetusta säädekirjasta selviä sellainen vaan asiaa selitellään oikeudessa 51 v myöhemmin?

Minusta tuollainen kahden niin kovin erilaisen säätiön vertaaminen puolustuksesi osoittaa selvästi, että Nuorisosäätiön sääntöjä on rikottu ja nyt jälkikäteen yritetään löytää vaikka minkälaisia selityksiä. Hyhyh.

1 kommentti:

  1. En ole seurannut jupakkaa niin tarkkaan, mutta kuinka paljon rahaa nuorisosäätiön kautta kepulle meni?

    Kaiketi säätiön säännöt kielsivät vaalirahoituksen.

    Mattikin joutaisi linnaan Kaikkosen kaveriksi. Tuskin väärinkäytökset ovat Kaikkosen keksintöä olleet.

    VastaaPoista