20.11.2012

Alkoholi televisiossa

Siemailen mielelläni hyviä viinejä. Kotona ollessani harvemmin enkä välttämättä muulloinkaan. Liikun sen verran usein autolla, että ei parane juoda lounas- tai illallisviinejä. Lempijuomiani ovat kuivat valkoviinit ja rutikuivat kuohuviinit. Aitoa samppanjaa (tuo lienee kai nykyinen oikeinkirjoitussuositus, itse kirjoittaisin shamppanja) ei eläkeläisen budjetilla kannata juoda. Enkä suoraan sanoen kovin suurta eroa huomaa vaikka joisin jotaim espanjalaista laadukasta cavaa.

Eläkkeellä ollessani minulla on aikaisempaa enempää vapaata aikaa mietiskellä ruoan laittoa. Vaikka ei pitäisi kun tuota keskivartalolihavuutta on kertynyt liikaa. Olin pitkään vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja onnistuin laihduttamaankin aika vaivattomasti kymmenisen kiloa. Olen pari kertaa kirjoittanutkin aiheesta blogissani  Ensin laihduttamisen vaikeudesta ja sitten niitä näitä aiheesta puoli vuotta myöhemmin.

Jossain vaiheessa alkoi tehdä mieli ruisleipää ja välillä mielin pastaa. Ja kesällä maistuivat uudet perunatkin. Ei niitä voinut vastustaa.

Alkoholipitoisia juomia juon siis aika harvoin. Minua on alkanut kuitenkin ihmetyttää että lähes kaikkiin kotimaisiin ruokaohjelmiin sisältyy viinien seimailua. Sikke Sumari taitaa olla ainoa, joka ei ole tuota viinien siemailua sisällyttänyt ruokaohjelmaansa. Pitää antaa siitä ihan erikoismaininta. Kymmeniä vuosia sitten oli erilaisia kokki Kolmonen yms ruokaohjelmia ja ne olivat siihen aikaan muistikuvani mukaan alkoholivapaita.

Mutta näissä neljän julkkiksen tai taviksen toisilleen tarjoamissa illallinen neljälle ohjelmissa on kautta linjan alkoholitarjoilu. Noita  on useampia mutta jos olen oikein ymmärtänyt ne ovat ulkomaisia ohjelmaformaatteja Suomen sovitettuina. En ole laskenut onko niistä kuinka monta suomalaisversiota mutta monta niitä on. Vähän joka kanavalla. Sen lisäksi on vielä englantilais- ja ruotsalaisversiot.

Ja kaikissa juodaan ensin kuohuviinit, joskus aperitiivit ja sitten jatketaan erilaisin ruokaviinein. Onneksi heidät tuodaan perille autokyydillä ettei tulisi houkutusta huppelissa lähteä kotiin illallisen jälkeen.

Taisi olla englantilaisversiossa yhden tai kaksi kertaa kun illallisella ei tarjottu alkoholipitoisia juomia ollenkaan perusteena sen kertaisen illallisisännän käsittääkseni uskonnollinen vakaumus. Ja taisi olla jokunen harva kerta että joku vieraista ei käyttänyt alkoholia ja hänelle oli illallisisäntä tai -emäntä järjestänyt muuta juotavaa. Nyt en ole enää varma olisiko tällainen tapaus ollut kerran jossain suomalaisversiossakin.

Kuuluuko alkoholitarjoilu mukaan koska kyse on kuitenkin jonkinlaisesta juhlaillallisesta? Vai onko alkoholitarjoilu jo ohjelmaformaatissa keskieurooppalaisten viininviljelijöiden sponsoroimana, jolla pyritään lisäämään viinin käyttöä esimerkiksi Suomessa? Tupakan polttoahan sponsoroitiin eräänlaisena elämäntapana aikoinaan juuri tuolla tavoin. Tuo ei kai ole sanan varsinaisessa merkityksessä tuotesijoittelua, kun edistämässä ei olla mitään brändiä vaan ainoastaan elämäntapavalintaa.

Minua tuo ei henkilökohtaisesti hetkauta. Mutta antaako se sellaisen "lifestyle"-mallin mit haluamme edistää jälkikasvullemme?

Minä muistan nuorena   1950-60 luvulla kun Alko alkoi propagoida mieluummin viini  kuin väkeviä ja muutenkin yritettiin suomalaisiin saada istutettua keski- ja etelä-eurooppalaiset juomatavat. En tiedä montako sukupolvea tuollainen käytöksen muuttaminen vie mutta ei se ainakaan vielä puolessa vuosisadassa ole onnistunut.

Vai olisiko sittenkin niin, että meillä on vain samalla tavoin huono viinapää kuin esimerkiksi japanilaisilla ja korealaisilla? Japanissa ja Koreassa sentään jotenkin osataan hävetä jos on tullut örvellettyä ja ehkä otetaan jopa opiksi. Meillä rakennetaan sankarikertomusta kännin ympärille. No en minöä tuota häpeämiskulttuuria minään järkevänä pidä mutta toivoisi jotenkin että örveltäjä muistaisi seuravalla kerralla örveltämisen vaarat ja osaisi pitää rajansa.

No se sanottakoon noista illallinen neljälle ohjelmista että ei siellä ainakaan örveltämistä propagoida, että ehkä tuollaisten sivistyneiden juomatapojen esittäminen julkisesti on sittenkin ihan paikallaan. Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen ukko?

6 kommenttia:

  1. Monissa tosi-tv -ohjelmissa on järkevä tarjoilla viunaksia, kun siten saadaan esiintyjien kielenkannat löysemmiksi. Mikäs puheohjelma se nyt olikaan (Maria Maria?) jossa Vesa Keskinen melkein sammui tuolille, kun oli takahuoneessa vähän vanha innostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Big Brotherin katselun lopetin kun aloin kyllästyä kännijuhlien jälkeisiin paneskeluorgioihin. Kun ne ei ollut edes kunnon pornoa. Jotain omituista tirkistelyä.

      Se Vesa keskisen humala siinä Maria Mariassa oli hiukan säälittävän näköistä. Olen pitkää ihaillut Vesa Keskisen osaamista yritysjohtajana ja hiukan ihmetytti. Mutta onhan se aika hankalaa tilanne kun ei voi iskeä tavallisia naisia. Naismetsästäjät jahtaavat hänen rahojaan ja Tuurissa taas melkein kaikki ovat hänen palkkalistoillaan. Ja ilmeisesti Vesa Keskinen on yritysjohtajana huomannut ettei omasta kuormasta ole hyvä syödä. Tosi viisas ratkaisu. No tuollaiaet asiat varmaan juotattaa.

      Poista
  2. Eurooppalaiseen (varsinkin eteläeurooppalaiseen) kulttuuriin kuuluu viinin litkiminen, joka aterialla.
    Liekö tätä matkittu näissä ohjelmissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomi, olin melkein 20 vuotta matkailualalla niin tuli tuota nähtyä. Mutta ei se sittenkään ihan tyypillistä ole Suomessa ollut. Siksi sitä ihmettelen.

      Poista
  3. Alkoholi lamauttaa ensimmäisenä ja suurelta osin etuaivolohkot (korkeampi aivotoiminta), mikä antaa limbiselle järjestelmälle (vertauskuvallisesti liskoaivoille) ja muille alemman tason prosesseille vapaat kädet. Siitä sitten syntyy holtitonta p.neskelua, idioottimaisuuksia ja tappelua ala Big Brother. Minulla ei ole televisiota kotona, enkä halua, mutta tiedän internetkirjoitusten perusteella BB formaatin idean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin fiksua. Televisio on nimittäin todella aivan käsittämättömän tehokas ajan tappaja.

      Poista