19.11.2012

Puhe miesten oikeuksista - vihapuhetta?

Kyllä maailmalta kuuluu minusta aika kummia.

Toronton yliopistossa fil.tri Warren Farrel oli pitämässä puhetta 'poikien kriisistä'. Puheen aiheet olivat ihan samoja kuin mihin meillä Suomessakin on kiinnitetty huomiota. Eli pojat tippuvat koulutuksesta, pelaavat liikaa videopelejä ja tekevät entistä enemmän itsemurhia yms. Todella tärkeitä asioita.


Mitä tapahtuu? Militantit feministit ryhtyvät häiriköimään tilaisuutta, ja alkoivat tapella järjestyksestä huolehtimaan tulleita poliiseja vastaan ja he leimaavat koko esityksen vihapuheeksi ja seksistiseksi. Jotkut jopa esittivät että tilaisuuden tarkoitus olisi ollut raiskausten edistäminen.

Tilaisuudesta on kirjoitettu mm tässä.

Häirintätilaisuus on videoitu ja sen näkee tästä. Aika hurjaksi on mennyt naisliikkeen keinot. Olen kirjoittanut blogissani ihmetyksiäni yliopistollisesta naistutkimuksesta.  Nimityshän on tosin muutettu myöhemmin sukupuolineutraalimmaksi sukupuolentutkimukseksi. englanniksi 'gender studies'

Merkillepantavaa on kuitenkin ollut, että naistutkimus (nyk sukupuolentutkimus) on ominut kattokäsitteensä alle myös 'kriittisen miestutkimuksen'. Ikään kuin kaiken tutkimuksen ei kuuluisikaan olla kriittistä?

Wikipedian sukupuolentutkimuksen määrittelyssä vain miestutkimukseen on liitetty attribuutti 'kriittinen':

"Sukupuolentutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus, lesbo-, homo- ja queer-tutkimus, sekä tyttötutkimus." 

Jännää on, että myös homotutkimus on omittu tuon ex-naistutkimus kattokäsitteen alle.

Seuraan nykyään mielenkiinnosta verkossa miesasiaa, joka on Ruotsissa paljon Suomea aktiivisempaa. Ruotsissa on naisliike ryhtynyt rajuihin hyökkäyksiin miesliikettä vastaan. Liekö tuossa joku reviirin puolustaminen kyseessä kuin haluttaisiin miesasiankin säilyvän naistutkimukselle alistettuna ja sen valvonnassa. Miesten itse ajama miesliike leimataan vain seksistiseksi vihapuheeksi yms.

Olen ihmetellyt että naisliikkeessä myös Suomessa kuten myös Ruotsissa jostain kumman syystä tuntuu lesboja olevan melkoiset määrät.

Seurasin erään vihreän liikkeen julkilesbon (niin en minä leimaa tai nimittele mutta hän korostaa itse tuota seksuaalista suuntatumistaan kovin paljon omissa kirjoituksissaan!) kunnallisvaalikampanjaa. En voinut välttyä muusta kuin että melkoinen määrä kirjoittelusta ilmaisi vihaa miessukupuolta kohtaan. Erityisesti parisuhdeväkivalta oli hänen ohjelmalistallaan - mutta tietenkin vai naisiin kohdistuva väkivalta. Irvokasta on, että HEUNI tutkimustulosten mukaan parisuhdeväkivaltaa kokee naisista 17% ja miehistä melkein sama määrä eli 16%. No selvää on, että jos on miesvihamielinen ja militantti feministi niin ei siinä miesten oikeudet ole missään arvossa kun ajetaan naisten asiaa. Eikä siinä ihan kaikkia tosiseikkojakaan tarvitse ottaa huomioon kunhan vain naisten asia tulee hoidettua. Viis muusta.        

2 kommenttia:

  1. Tässä muutama vuosi takaperin tuli töllöstä dokkari ruotsalaisista ultrafeministeistä, taisi olla nimeltäänkin sattuvasti "Miesvihaajat", ja sisältö todellakin oli nimensä mukainen. Todella karmeaa katsottavaa. Muutenkin touhu on kaiken aikaa valunut entistä enemmän aivovammailun puolelle, nim. Tiedemiehen termiä siteeratakseni. Vaan niinhän se menee, että tärkeää ei ole mitä sanotaan, vaan se kuka on sanoja. Oikeat ihmiset saavat tehdä myös vääriä asioita mutta väärät ihmiset eivät edes niitä oikeita. Muutettavat muuttaen, esim. jonkun Akuliina (vaimikäsenytoli) Saarikosken vuodatukset olisivat aivan pesunkestävää vihapuhetta, siis sanan aidossa merkityksessä, väkivaltaan yllyttämisineen ym. Hänen suuriin idoleihinsa lukeutuu mm. Andy Warholia ampunut Valerie Solanas.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Valerie_Solanas

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisten syiden takia on Ruotsissa kaksi aktiivia miesliikkeen edustajaa ilmoittanut aivan vastikään lopettavansa aiheesta kirjoittamisen ja debatin muutenkin, kun hyökkäykset heitä vastaan ovat saavuttaneet aivan epäasialliset muodot ja mittasuhteet. Aktiivisia ovat olleet monet feministit mutta tuohon haukkujajoukkoon on liittynyt myös muita julkisuuden henkilöitä. Eikä haukut ole olleet mitään hellävaraisia tai siloteltuja eikä nämä miehetkään ole mitään herkkähipiäisiä pehmoja.

      Tuo Akuliina on hyvä esimerkki meiltä tuollaisista ääri-ilmiöistä. Hänethän valittiin peräti feministilehden vt päätoimittajaksi kun vakituinen lähti äitiyslomalle.

      Poista