18.11.2012

TV-ohjelmien ikärajat ja mainokset

Aloin tässä eräänä päivänä ihmetellä kun katsoin digitelevision sähköistä ohjelmaluetteloa, että ikärajasuositukset koskivat vain fiktio-ohjelmia. Faktaohjelmilla ei ollut mitään ikärajasuositusta vaikka olisi kuinka hurjia tai raakoja asioita käsitelty. Ihmettelinpä vain. Mikä järki on tuollaisella vain fiktio-ohjelmiin kohdistuvalla? Vai oliko vain ideana saada entinen elokuvasensuuri edelleenkin työllistettyä ettei sitä kokonaan tarvinnut lopettaa? Mutta ei haluttu kasvattaa tai laajentaakaan faktapuolelle (joo, ihan oikein!)?

Toinen televisio-ohjelmiin liittyvä erikoisuus oli jonkin aikaa sitten joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otetut mainosten sijoittelut. Olen ymmärtänyt, että mainokset on selvästi erotettava omiksi mainosjaksoikseen eikä varsinaista ohjelmaa saa keskeyttää mainoksilla enempää kuin vain määrävälein. Minusta käytäntö on hyvä. Sen verran minua erilaiset mainokset häiritsevät.

Mutta joillakin kanavilla sijoitetaan pieniä mainoslauseita samaan kuvaan ohjelman kanssa. En pannut merkille mikä se kanava oli vai onko sitä jo useammalla kanavalla.

Toinen vastaava ihmetys on joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otettu mainosten sijoittelu kylläkin mainoskatkon yhteyteen mutta ennen katkosta ilmoittavaa kuvaruutua. Ja samaa on joskus ollut myös katkon loppuessa. Kuvaruudussa nähdään  katkon lopetuksen ilmoittava kuvaruutu mutta sen jälkeen tulee vielä joku mainos. Usein nämä mainokset näyttävät olevan ohjelman pääsponsorilta.

Mutta ei nämä mainosten edellä kuvatut sijaintipaikat täytä mielestäni noita entisiä määräyksiä mainosten sijoittelusta. Onko mainosten sijoittelumääräyksiä oikeasti kevennetty vai onko käytäntö vain otettu käyttöön omavaltaisesti kanavien toimesta. Meinasin kirjoittaa salakavalasti mutta eihän nuo mitään salaista ole kun ovat selvästi kenen tahansa katsojan nähtävissä.

Jonkin aikaa on ohjelmissa alkanut näkyä ilmoitus ohjelman sisään leivotusta tuotesijoittelusta. Ihan hyvä, että tuollainen "varoitus" on otettu käyttöön. Mutta minun ihmetystäni on silti herättänyt se taidokkuus jolla tuo tuotesijoittelu on tehty. Monesti minä en varoituksesta ja valppaudestani huolimatta ole erottanut missä sitä tuotesijoittelua on kun se on tehty minusta hyvin taitavasti. Pitää ihailla sellaista taitavuutta. Mutta toisaalta huolestua miten meitä aivopestään kaupallisilla intresseillä. No, ehkä kaikki eivät huolestu vaan pitävät sitä vain hyvänä asiana.

2 kommenttia:

  1. Ikärajasuositukset faktaohjelmissa kuten uutisissa on ongelmallista niiden suoruuden takia. Monet faktaohjelmat ovat suoria tai materiaali on lähes suoraa (uutiset). Niitä ei voida ennakko tarkistaa.

    Itse luopuisin ikärajoista kokonaan. On vanhempien tehtävä selvittää kelpaako ohjelma omille lapsille vai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä olen Tomin kanssa samaa mieltä vanhempien roolista.

      Poista