17.4.2013

Uutinen eläkerahojen loppumisesta

Moni on lukenut kauhuissaan eri medioista tuoretta uutista että eläkkeet ylittävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa eläkemaksut. Ja sitten toimittajasta riippuen  on uutiseen liittyvissä pohdinnoissa pohdittu eläkevakuutusmaksujen nostamista ja eläkeikärajan nostoa.

Eläkejärjestelmämme on aikamoinen viidakko ja sieltä leipänsä ansaitsevilla toimijoilla on monenmoisia erilaisia intressejä eivätkä ne välttämättä ole eläkeläisten etujen mukaista vaikka koko järjestelmä on luotu alun alkaen heidän turvakseen.

Useat toimittajat ovat ymmärtäneet väärin tämän tuoreen uutisen. Nyt vain vuotuiset eläkemaksut eivät ihan kokonaan riitä eläkkeiden vuotuiseen ulosmaksuun. Mutta jättiläismäiset eläkerahastot tuottavat sen verran paljon, että vaikka noista tuotoista hiukan käytetään ulosmaksuihin kasvavat eläkerahastot silti edelleen. Eli emme ole siinä tilanteessa että joutuisimme syömään eläkerahastojemme pääomia.

Mutta naisia eläkejärjestelmät suosivat. He maksavat järjestelmään vähemmän kuin saavat eläkkeinä ulos ja miehet vastaavasti maksavat enemmän kuin saavat eläkkeinä ulos. Eli miesten eläkemaksuilla subventoidaan naisten eläkkeitä. Lisäksi uusi elinajanodote-kerroin otettiin käyttöön ja sillä lasketaan eläketasoja sitä mukaa kuin eliniän odotetaan nousevan. Eli pidentyvä elinikä otetaan jo nyt huomioon vaikkei eläkeiän alarajaa olekaan nostettu. Mutta kerroin on sama miehille ja naisille. Ja naiset nostavat keskimäärin eläkettä melkein kaksi kertaa kauemmin kuin miehet.

Tässä on blogini kirjoituksista olennaisimmat eläkeasioista kertovat mitä olen vuosien varrella kirjoittanut. Laitan linkit tähän jos jotain kiinnostaa:

http://granpaigor.blogspot.fi/2006/02/elkevarojen-hviminen.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2008/04/elkehuijaus.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2009/06/elakkeista.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2010/01/elake-elinaikakerroin-ja-tasa-arvo.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2010/01/elakesaatiot-kupataan.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2010/11/ekn-ehdotus-tyourien-pidentamisesta.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2010/11/siirryin-elakkeelle.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2011/03/ekn-vekkuli-jalleen-liikkeella.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2011/04/elakelaisten-ahneus.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2011/04/lisaa-tietoa-elakkeista.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2011/08/elakerahastot-ja-vaestopyramidi.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2012/02/elakekeskustelu-on-ihan-jarjetonta.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2012/03/kenen-varoja-ovat-elakerahastot-ja.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2012/12/elakeian-nosto-tai-tyouran-pidentaminen.html
http://granpaigor.blogspot.fi/2013/02/toimitttajien-yksipuolisuutta-vai.html





Tuolla linkin lopussa vuoden ja kuukauden perässä on teksti josta voi saada käsityksen mitä aluetta kyseien kirjoitus koskettelee eläkkeistä. Lukua vaikeuttaa, että että äät j aööt puuttuvat kokonaan  tai sitten siellä on tilalla aat ja oot. Mutta ehkä hyvä mielikuvitus auttaa.

3 kommenttia:

  1. Tässä Timo Soinin talousneuvonantajan, katoliseen Opus Deihin kuuluvan Oskari Juurikkalan eläkejärjestelmää koskeva artikkeli Mises.orgissa.

    Old-age Security Without the State

    Juurikkala on aatteiltaan vähintäänkin puolilibertaari.

    VastaaPoista
  2. Mitä nyt tulee eläkerahastojen kasvuun, niin onko kasvu niin mittavaa, ettei pääomiin tarvitse koskea?

    Etenkin, kun ainakin Euroopassa talous tuntuu pysähtyvän kuin seinään.

    Taitaa käydä niin, että eläkkeellä olijat joutuvat pian päättämään käyttääkö raha ruokaan vai asumiseen. Molempia ei voi saada.

    Ja se on eläkeläisille ihan oikein se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläkerahastot Suomessa lienevät jotain pitkälti yli 100 miljardin euron luokkaa. Niiden tuotto vaihtelee ja tähän mennessä tuotot ovat kartuttaneet rahastoja. Tosin jotkut "asiantuntijat" ovat selittäneet, että rahastoja syödään ja kartutetaan samanaikaisesti. Minä pidän vain nettovaikutusta olennaisena ja siten laskettuna rahastot ovat vain kasvaneet. Mutta jos rahastojen tuotto menee nollille tai lähes nollille joudutaan pääomiakin syömään mitä kai alun perin olikin ajateltu suurien ikäluokkien eläköityessä.

      Miksi tuo "käyttääkö rahat ruokaan vai asumiseen" olisi eläkeläisille ihan oikein en oikein ymmärrä. Jotenkin haiskahtaa kovin tylyltä toteamukselta. Molempia tarvitaan. Jos asuminen pääkaupunkiseudulla kallistuu nykyvauhdilla joutuvat tietenkin moni eläkeläinen miettimään muuttaako jonnekin muualle missä on halvempaa asua ja ehkä syödäkin, jotta saisi rahat riittämään.

      Poista