3.5.2013

Loistava ja asiantunteva nettikirja eläkevakuutusyhtiöistä

Kirjan on kirjoittanut YTT, FM Olli Pusa, jonka CV löytyy tästä ja josta voi päätellä miehen asiantuntemuksen alasta. Kirjoittajan kotisivu ja kontaktitiedot löytyvät tästä. Tuolta samalta sivulta löytyvät myös linkit josta hänen kaksi eläkejärjestelmästämme kirjoittamaa PDF-muodossa olevaa kirjaa voi ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai vaikka älypuhelimelle.

Lisäksi Olli Pusa kirjoittaa uuden Suomen Puheenvuoro sarjassa mielenkiintoista blogia. Lisäksi hän on muutenkin aktiivinen keskustelija netissä mielenkiintoisin ja hyvin argumentoiduin puheenvuoroin kuten noin hyvin koulutetulta henkilöltä sopii odottaakin. No myönnettäköön, että olen minä törmännyt myös ihan hullun tuntuisiin väitelleisiin tohtoreihin. Tosin aika harvoin sillä tohtoriksi kouliintuminen karsii hulluimmat yrittäjät.

Olen aikaisemmin lukenut Olli Pusan vanhemman teoksen Renkien kaappaus ja se oli minulle, joka olen ollut kiinnostunut meidän eläkejärjestelmästämme ihan sen 1962 perustamisen alkuajoista lähtien. Loistava kirja.

Nyt on ilmestynyt Olli Pusan uudempi kirja Renkien valta. Taatusti vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin ensimmäinen.

En ole vielä kovin pitkään lukenut kun sain tiedon kirjasta vasta vapun päivänä. Selasin heti sisällysluettelon ja poimin muutamia kohtia sieltä ja ahmin ne heti. Olivat sen verran mukaansatempaavasti kirjoitettu ja täyttä mielenkiintoista asiaa.

Ladatkaa tuo Renkien valta itsellenne luettavaksi. Jos ylipäänsä tunnette aiheeseen mielenkiintoa nyt siitä on tietoa saatavissa. Ja jos ette ole aikaisemmin lukeneet Renkien kaappaus kirjaa niin ladatkaa sekin.

Ja hyviä lukuhetkiä.

Kun luet niin tiedät eikä tarvitse enää luulla. Hyvä Olli ja onnea ja menestystä kirjallesi. Minä tässä yön tunteina luen aina tunnin verran ainakin ennen nukkumaan menoa ihan normaalisti tietokoneen kunnolliselta kuvaruudulta.

Ostin minä vajaa kaksi vuotta sitten 7" kuvaruudulla varustetun tabletin mutta en minä tykkää sen ruudulta lukemista vaikka se älypuhelimen kuvaruutua isompi onkin. Kannatan edelleenkin painettua kirjaa ainakin niin kauan kuin ekirjoista peritään lähes samansuuruinen hinta kuin painetuista, mikä tuntuu vielä olevan yleistä. Toisaalta tablettini on jo selvästi vanha, akun kesto on riittämätön yms mutta ei minulla eläkeläisenä ole varaa ostaa parin vuoden välein uusia leluja vaikka mieli tekisikin. Olen jo vakavasti alkanut ajatella jotain pikkusia sivuhommia IT alalla. Vaikka olenkin eläkkeellä niin vanha nörtti on vanha nörtti eläkkeelläkin ja niinpä sitä tulee imettyä kaikenlaista uutta ajantasaista osaamista enemmän tai vähemmän.  

Vaikka ihan ajanvietteeksi itselleen. Niin kummallinen se ihminen on - tai ainakin minä olen.   

1 kommentti:

  1. Osta Igor Kindle. Sillä jaksaa lukea hyvin, on halpa, pieni, kevyt ja helppo.

    VastaaPoista