11.7.2014

Minusta on tullut eläkesaarnaaja.

Taas jossain kyselyssä Ruisrockissa kyseltiin nuorilta eikö heistäkin ole epäoikeudenmukaista, että he joutuvat kustantamaan vanhempiensa ikäluokkaa olevien  eläkeläisten eläkkeet eivätkä sitten joskus itse itse enää saakaan samalla tavoin. Ihan tarkkoja sanamuotoja en tarkkaan muista tuosta Ylen tendenssiohjelmassa - kun ei olisi ollut joku A-studio tai vastaava. Minulle on ihan sama onko toimittaja vihreä tai vasemmistolainen mutta toivoisin ainakin oikeita tietoa toimittajienkin jakavan. Ohjelmassa nimittäin kerrottiin, että nyt on jo menossa joku kauhistuttava eläkkeiden riittävyysvaje kun juoksevasti kerätyt eläkemaksut eivät riitä edes nykyisten eläkkeiden maksamiseen.

En tykkää kirota, mutta tekee mieli sanoa perkele saatana noita provokaattoritoimittajia kun eivät ymmärrä mistä¨raportoivat ja herättävät nuorissa vain entistä suurempia aggressioita eläkeläisiä kohtaan.

Eläkerahastot kasvavat edelleen joka vuosi. Ja syykin on selvä, mutta se jää toimittajilta kertomatta - ehkä eivät raukat edes ymmärrä. Juoksevien vuotuisten eläkemaksujen ohessa eläkeyhtiöiden vuosikymmenien aikana rahastoimat jättiläismäiset sijoitusvarat nimittäin myös tuottavat vuosittain aikatavalla.

 Mutta eläkejärjestelmiä kupataan edelleen vaikka edellinen kuppauskierros johtajien edullisilla lisäeläkkeillä on kerrottu lopetetun jo vuosi sitten.

Taas pulpahti erikoinen juttu kun Valion toimitusjohtaja Pekka Laaksonen kertoi jäävänsä johtajasopimuksensa perusteella eläkkeellä v 2014 lopussa 58-vuotiaana. Ja kertoo ylpeänä lehtihaastattelussa rehkineensä töitä jo 35 vuotta tukka putkella.  Ja samassa haastattelussa paljastuu, että kaveri on jäänyt Stora Enso nimisestä yhtiöstä eläkkeelle jo kaksi vuotta aikaisemmin eli 56-vuotiaana. Aloin laskea ihmetellen yhteen. Kaveri oli tullut Valtion toimitusjohtajaksi v 2007 ja samaan aikaan hän oli Stora Ensossa  v 2012 jos hän 56-vuotiaana jäi sieltä eläkkeelle. Eli 5 vuotta päällekkäin kahdessa vaativassa huipputehtävässä. Ja ilmeisesti aika hulppeilla palkoilla kun tienestit olivat yli 700'000 euroa vuodessa.

Nyt jäin ihmettelemään, miten hän Valiollakin on saavuttanut jo terveenä eläkkeen vain 7 vuodessa ja huomattavassa etuajassa meidän eläkejärjestelmään verrattaessa. Ja jos katselen tilastoja niin hyvätuloinen mies ehtii elää keskimäärin jonnekin yli 80-vuotiaaksi eli hänkin ehtisi nostaa eläkettä yli 20 vuotta kaavaillun 68-vuoden eläkeiän jälkeen vain 10 vuotta. Puolet vähemmän.

Arvioin hänen vuosituloillaan eläkkeeksi ehkä hulppeaa 300'000 euroa vuodessa eli hän ehtisi nosta eläkkeitä 6-7 miljoonaa euroa. Laskin ihan piruuttani ja arvelen, että keskimääräisellä eläkkeellä tuollaisella rahakasalla maksaisi eläkkeet yli 400 eläkeläiselle.10 vuoden ajan. Yhden ihmisen hulppean eläkkeen sijasta!.   

Laskelmani ovat ihan spekulatiivisia mutta olisi hyvä esittää nuorille, jotka ovat kitkeriä pienituloisillekin eläkeläiselle kuka ja ketkä tätä järjestelmää oikeasti kuppaavat!

Minä en ainakaan suostu toimimaan minään Ylen viher-vasemmistolaisten toimittajien sylkykuuppina jonain eläkerosvona. Minä tein sentään yli 50 vuotta työtä tukka putkella. Enkä edes saanut mitään eläkeoikeutta 10 ensimmäisen vuoden työansioista vaikka niistäkin eläkemaksuja jouduttiin maksamaan.

Tekisi melkein mieleni ensin kiroiltuani huutaa edesmenneen Veikko Vennamon tavoin roistoista ja puliveivareista.

2 kommenttia:

  1. Velkarahoilla rahoitettava turvonnut byrokratia, konkurssimaat ja kansainvälisten suurpankkien luottotappiot ovat ne ensimmäiset kohteet, joista nuorten ja kaikkien muidenkin rahojen säästäminen tulisi aloittaa. Näiden kritisoimisessa Yle on ponneton ja haluton, koska edustaa liberaalia status quota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Valkean kanssa täysin samaa mieltä mistä säästämisen pitäisi alkaa. Lisäksi eläkkeistä säästäminen ei muutenkaan paranna Suomen valtion tai kuntien kestävyysvajetta vaan rikastuttaa eläkevakuutusyhtiöitä, jotka eivät nytkään ole köyhiä tai kipeitä. No kipeitä ehkä ovatkin kun rahoja on hassattu milloin mihinkin..

      Poista