9.9.2015

Sipilän hallitus vieraantunut arjesta?

Uusista suurista leikkauksista tiedottaessaan Sipilän hallitus tiedotti, että irtisanottujen muutosturvaa parannetaan. Heillä on irtisanomista seuraavien kuuden kuukauden aikana oikeus käyttää entisen työnantajansa työterveyspalveluja.

Minua alkoi tuo "parannus" välittömästi ensin naurattamaan ja sitten itkettämään ja lopuksi raivoamaan. Kansanedustajien työterveyspalveluthan pitövät sisällään loisteliaat ja kattavat terveys- ja sairaanhoitopalvelut eivätkä he joudu sitä ensimmäistäkään sairaspäivää sairastamaan ilman mitään korvausta.

Suosittelisin ministereille ja myös kansanedustajille, että lukisivat työterveyshuoltolain  (1383/2001) 12 §, jossa kerrotaan mitöä sisältyy työterveyshuollon sisältöön (lainaan tähän koko pykälän)::

"12 §
Työterveyshuollon sisältö
Työnantajan järjestettäväksi 4 §:ssä säädettyyn työterveyshuoltoon kuuluu hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisesti:
1) työn ja työolosuhteiden terveellisyyden ja turvallisuuden selvittäminen ja arviointi toistuvin työpaikkakäynnein ja muita työterveyshuollon menetelmiä käyttäen ottaen huomioon työpaikan altisteet, työn kuormittavuus, työjärjestelyt sekä tapaturma- ja väkivaltavaara samoin kuin näiden tekijöiden huomioon ottaminen työtä, työmenetelmiä ja työtiloja suunniteltaessa sekä työolosuhteiden muutostilanteissa;
2) työperäisten terveysvaarojen ja -haittojen, työntekijöiden terveydentilan sekä työ- ja toimintakyvyn selvittäminen, arviointi ja seuranta mukaan lukien työstä ja työympäristöstä aiheutuva erityinen sairastumisen vaara sekä edellä mainituista seikoista johtuvat terveystarkastukset ottaen huomioon työntekijän yksilölliset ominaisuudet;
3) toimenpide-ehdotusten tekeminen työn terveellisyyden ja turvallisuuden parantamiseksi, tarvittaessa työn sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin, työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi sekä toimenpide-ehdotusten toteutumisen seuranta;
4) tietojen antaminen, neuvonta ja ohjaus työn terveellisyyttä ja turvallisuutta sekä työntekijöiden terveyttä koskevissa asioissa mukaan lukien työntekijän perustellusta syystä työkuormituksestaan pyytämä selvitys;
5) vajaakuntoisen työntekijän työssä selviytymisen seuranta ja edistäminen työntekijän terveydelliset edellytykset huomioon ottaen, kuntoutusta koskeva neuvonta ja hoitoon tai lääkinnälliseen tai ammatilliseen kuntoutukseen ohjaaminen;
6) yhteistyö muun terveydenhuollon, työhallinnon, opetushallinnon, sosiaalivakuutuksen ja sosiaalihuollon sekä työsuojeluviranomaisen edustajien kanssa; tarvittaessa yhteisen työpaikan työnantajien työterveyshuollon palvelujentuottajien ja muiden tarvittavien tahojen kanssa;
7) osallistuminen työturvallisuuslain 36 §:ssä tarkoitetun ensiavun järjestämiseen;
8) omalta osaltaan suunnitella ja toteuttaa osana tässä laissa määriteltyjä työterveyshuollon tehtäviin kuuluviin työkykyä ylläpitäviä ja edistäviä toimenpiteitä, joihin sisältyy tarvittaessa kuntoutustarpeen selvittäminen; sekä
9) työterveyshuollon toiminnan laadun ja vaikuttavuuden arviointi ja seuranta.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut tehtävät toteutetaan soveltuvin osin yhteistyössä johdon, linjaorganisaation, henkilöstöhallinnon ja yhteistoimintaorganisaatioiden kanssa.
Yhteisen työpaikan erityistä vaaraa aiheuttavien tai laajavaikutteisten terveydellisten tekijöiden selvittämiseksi työnantajien on työterveyshuollon asiantuntemusta hyväksi käyttäen toimittava yhteistoiminnassa siten kuin erikseen säädetään.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien toteuttamisessa käytettävistä tavanomaisina pidettävistä menetelmistä ja keinoista."


Hiukan myöhemmin 14 § kerrotaan, että työnantaja voi em lakisääteisten tehtävien lisäksi:

"14 §
Muut terveydenhuollon palvelut
Työnantaja voi 12 §:ssä tarkoitettujen palvelujen lisäksi järjestää työntekijöille sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja."

eli on täysin vapaaehtoista, että työterveyshuollon kautta saa työantajan järjestämää sairaanhoito- ja muita terveydenhuoltopalveluja.

Sattuu nimittäin olemaan niin, että ei esimerkiksi YT-ssa joukkoirtisanotut mitään noilla 12 § palveluilla tee. Ja tiedän paljon jopa julkisen puolen työantajia, jotka eivät tarjoa työterveyshuollossaan kuin nuo 12 § minimipalvelut.

Minusta tuntuu, ettei pääministeri Sipilä  ministeri- ja kansanedustajatovereineen taida ollenkaan ymmärtää todellisuutta kun tarjoavat tuollaista mahtavaa 6 kk pituista työterveyshuollon käyttöoikeutta suurena työnantajapuolen vastaantulona muutosturvana irtisanotuille ihmisille varsinkin silloin kun koko palveluun ei edes sisälly sairaanhoitoa.

Minusta tämä on suorastaan irvokasta ja tuntuu jopa ilkealtä pilanteolta, vaikka ennemminkin uskoisin kyseessä olevan vain näitä asioita valmistelevien ihmisten tietämättömyydestä.    
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti