5.5.2006

Kansanedustajien ulkomaanmatkojen rekisteröinnistä

Vaikka kuinka yritän pinnistellä, että löytäisin jotain myönteistä kirjoitettavaa niin aina vaan tuleen mieleen kielteisiä asioita.

Tuli taas mieleeni vanha juttu kun kansanedustajien sponsoroituja ulkomaanmatkoja on nyt suunniteltu rekisteröitäviksi.

Muistan joskus takavuosina kun kansanedustajat Ben Zyskowicz ja Kimmo Sasi saivat poliittisesti arkaluontoisen matkakutsun Taiwaniin. Mikäli oikein muistan matkan piti tapahtua Taiwanin valtion kustannuksella ja lennot ja hotellit olivat muistikuvani mukaan ensinmmäistå luokkaa ja myös mukana matkustavien vaimojen matkat kustannettiin.

Kun matka Taiwaniin osoittautuikin siihen aikaan poliitisesti hiukan arveluttavaksi esittivätkin molemmat kansanedustajat ettei matka mitenkään liittynyt heidän kansanedustajan työhönsä.

Eli kyse oli siis täysin yksityisluontoisesta matkasta, joka ei liittynyt mitenkään työhän ja joka oli saatu lahjoituksena. Vastaavista huvimatka-lahjoituksista olemme me tavalliset kansalaiset minun käsitykseni mukaan velvollisia ilmoittamaan verottajalle ja maksamaan lahjaveroa. Tuollainen kahden hengen matka maapallon toiselle puolelle ei ollut mikään ihan halpa.

En muista matkustiko Kimmo Sasi ollenkaan mutta muistikuvani mukaan Ben Zyskowicz matkusti peräti vaimonsa kanssa tällä lahjoitusmatkalla. Tulikohan lahjavero maksettua?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti