12.12.2008

Nostalgiaa 2- kirjoitus eräässä nettilehdessä 1996

Lapsenteko - vain heterojen yksinoikeus?

Kyllä tietotekniikka on ihmeellistä. Olemme juuri päässeet tiedon valtatien makuun ja saaneet tuntumaa virtuaaliin kontaktimaailmaan. Samaan aikaan homoille ja lesboille puuhataan lakia, joka mahdollistaisi naimisen - no, kai se on jotenkin onnistunut jo nytkin, tarkoitin rekisteröintiä johonkin avioliiton kaltaiseen olotilaan. Kahdesti naineena - viiden lapsen isänä pitäisi kai sanoa: viidesti - en tiedä mikä siinä avioliiton omaisessa rekisteröinnissä niin ihanaa on, mutta jos olen ymmärtänyt oikein, niin kyse onkin homo/lesboparin keskinäisten perintöverojen minimoinnista - pelkän perinnön olisi kai voinut järjestää testamentillakin.

Tuttavapiirissäni on homoja, muutaman lesbonkin olen tuntenut - enkä pode homofobiaa tai mitään muutakaan aversiota heitä kohtaan - mukavia tuttavia kaikki, eräitä kopeloitsijoita lukuunottamatta, mutta sellaisia väittävät naiset löytyvän hetero-miehistäkin riittämiin. Parisuhteen rekisteröinnin voin jotenkin hyväksyä - toki näen, että yhteiskunnassamme on tärkeämpiäkin epäkohtia lainsäädännölle. Adoptiolasta en kuitenkaan hyväksyisi samoin kuin en hyväksy adoptiolasta yksinäiselle vanhallepojalle tai -piiallekaan. Liekä syynä ennakkoluuloisuus vai kristillinen kasvuympäristö?

Mutta nyt on kehitetty varsinainen herkkupala - samaa sukupuolta olevat voivat "tuottaa" oman yhteisen lapsenkin - surffaajasukupolven virtuaalilapsen.

Japanilainen Matsushita Electric on kehittänyt tuotteen "Metamor Face" - multimedia-video-tulostimen. Tulevat virtuaalivanhemmat kuvauttavat itsensä videokameralla. Kuva digitalisoidaan ja molempien vanhempien piirteistä lasketaan tulevan lapsen - virtuaalilapsen -ulkoasu. Järjestelmästä saadaan myös sievä perhepotrettikin valokuva-albumiin - isä, äiti ja esikoinen.

Uutinen ei kerro, että onko järjestelmässä mahdollisuus useamman lapsen perhepotrettiin. Voi tietenkin olla, vasta 2. sukupolven päivitysversio mahdollistaa useamman lapsen tuottamisen.

Vakavia yhteiskunnallisia kysymyksiä herää: aletaanko virtuaalilapsista maksaa lapsilisiä ja otetaanko virtuaalilapset huomioon lapsiperheiden asumistukia laskettaessa - tarvitseehan uusi virtuaalilapsia tuottava järjestelmä oman "lasten huoneen".

Sanomattakin on selvää, että tämä virtuaalilapsi myöhemmin kykenee kasvamaan ja aikuistumaan ja perheen valokuva-albumi voidaan varmaan hukuttaa valokuvilla. Digitaalikameroilla otettuihin kuviin voidaan tietenkin uusilla kuvankäsittelyohjelmilla ympätä saumattomasti virtuaalilapsikin: Tässä isä ja äiti virtuaalilapsen kanssa kesämökillä, ruotsinlaivalla yms. Järjestelmän esiversiossa tosin on vasta mahdollisuus saada lapsen kuva n. viisivuotiaana, koska Matsushitan edustajan mukaan kaikki pikkuvauvat ovat niin saman näköisiä.

Vakavia eettisiä kysymyksiäkin herää: saako virtuaalilasta "parannella" vai pitääkö tyytyä Matsushitan bittinikkareiden "siitos"-algoritmeihin. Syntyykö aitoa kilpailua siitä, minkä yrityksen multimedia-videotulostimella syntyy parhaimmat tai kauneimmat lapset - ja saako Microsoft tässäkin valta-aseman integroidessaan siitosohjelman suoraan käyttöympäristöön - ehkä uusi "aikuisten Bob"- käyttöliittymä (K-18). Onko kyseessä porno? Pitäisikö Internetissä sensuroida virtuaalilapset, saisiko perhepotreteissa näkyä herttaiset pienet pilit ja pimpit vai olisiko kyseessä pederasteja kiinnostava lapsiporno?

Mitäpä jos koko virtuaalilapsi ja tekoälyjärjestelmä ympätään yhteen ja lapsen "vanhemmat" ryhtyisivät opettamaan virtuaalilastaan?

Liberaalisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä: Milloin rakennetaan parannettu multimedia-video sodomisteillekin? Olisihan se kiva nähdä virtuaalitodellisuudessa vaikkapa Cicciolinan ja susikoiran laadukas risteytys Truecolor tulosteena.

Minä alan kyllä kohta vaatia lainsäätäjältä, että verkossa IRCaajatkin saisivat jotenkin laillistaa ja rekisteröidä parisuhteensa - virtuaaliavioliitto erotukseksi kulissiavioliitosta tai avoliitosta. Jos olen ymmärtänyt filosofi Pekka Himasen cyberavaruuden sanomaa oikein voivat virtuaaliavaruuden ihmissuhteet olla paljon syvempiä ja aidompia kun raaka ja suora kasvokontakti ja kun jo kaikenlaista virtuaaliseksiäkin on saatavilla (ja todella KAIKILLE SUUNTAUTUMISVAIHTOEHDOILLE)

MIHIN ENÄÄ OIKEAA IHMISTÄ TARVITAAN?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti