7.1.2010

Eläke, elinaikakerroin ja tasa-arvo?

Kävin kyläilemässä ja keskustelemassa kaikenlaista mielenkiintoista. Siitä hiukan jäljempänä.

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut miesten ja naisten tasa-arvosta.

Samoin olen kirjoittanut mielestäni kovin asenteellisesta ilmaisusta naistutkimus.

Helsingin yliopisto muutti v 2009 ilmaisun naistutkimus nimitykseksi sukupuolentutkimus. Mutta uutisen mukaan mitään muutosta ei oppiaineen sisältöön tullut:

"Uuden nimen ei ole tarkoitus muuttaa oppiaineen sisältöä. Sukupuolentutkimus on naisliikkeestä kasvanut tieteenala, ja feministisen ajattelun perinne on edelleen keskeinen osa sitä, toteaa naistutkimuksen professori Tuija Pulkkinen."

Kyläpaikan isäntä ja keskustelukumppanini on syvällisesti perehtynyt tiedemiehenä matematiikkaan, tilastotieteeseen, vakuutusmatematiikkaan yms. Lisäksi hän on mies. Hän kiinnitti huomiotani eläkejärjestelmäämme ilmestyneeseen uuteen tekijään - elinaikakertoimeen. Sinänsä tuollainen elinaikakerroin lienee aika tarkoituksenmukainen vaikka en olekaan siihen suuremmin perehtynyt, sehän koskee vasta v 1948 ja sen jälkeen syntyneitä.

Mutta kun olen jo eläkeiässsä itse minua on kovasti alkanut kiinnostaa mitä kaikkea eläkejärjestelmämme on sisältynyt ja miten sitä on lähes 50 v aikana muutettu. Eläkkeidensaajien kannalta kaikki muutokset näyttäisivät olleen vain huonompaan suuntaan! Osa huononnuksista koskee jo minunkin eläkkeitäni mutta se varsinainen eläkkeiden alasajo tulee vasta minua nuoremmille.

Omat etunsa ja vaikutusvaltansa ovat eläkkeiden hallinnan omineet työmarkkinaosapuolet sementoineet taitavasti. Eräs hyväpalkkainen kollega kertoikin eläkkeellä olevan vakuutusjohtaja-äitinsa eläkkeen olevan huomattavsti isomman kuin hänen suhteellisen korkeat ansionsa (ansiot suomalaisten ansiotason ylädesiilissä!). Lisäksi eläke oli ansaittu työskentelemällä yrityksessä jossa sen eläkevarallisuus onnistuttiin tuhoamaan.

Eliniän odote oli Suomessa arvioitu v 2008 keskimäärin 78,8 vuodeksi mutta sepä jakautuu kovin epätasaisesti. Tällä hetkellä syntyvän poikalapsen elinajan odote on 76,3 vuotta kun se tyttölapsella on 83 vuotta - eroa melkein 7 vuotta.

Ensi näkemältä tuo ei kuulosta ehkä kovin suurelta erolta. Mutta jos ajatellaan hiukan toiselta näkökulmalta. Ihmisten työuria yritetään pidentää 68 ikävuoteen asti.

Syntyvä poikalapsi ehtisi nauttia eläkettä 76,3 - 68 eli 8,3 vuotta mutta tyttölapsi vastaavasti 83 - 68 eli 15 vuotta.

Siis nainen ehtisi elinaikanaan nauttia eläkettä melkein kaksinkertaisen ajan eikä tällaista eroa oteta mitenkään huomioon elinaikakertoimessa!!!!!

Todellista sukupuolten tasa-arvoa. Nyt olisi miesliikkeellä tehtävää!

Uteliaille on todettava että taidan toteuttaa pääministeri Vanhasen päiväunissa haaveilemaa työuran pidennystä jos vain ruumiillista ja henkistä terveyttä riittää.

Olen jo nyt saanut nauttia jo 8 vuotta erinomaisesta osa-aikaeläkejärjestelmästämme. Kirjoitinkin viime vuoden syyskuussa

"Kyllä minua nauratti kun jostain luin jonkun korkean vakuutusjohtajan arvioineen osa-aikaeläkettä niin edulliseksi eläkkeensaajalle, että jokainen joka olisi oikeutettu osa-aikaeläkkeeseen eikä hae sitä pitäisi välittömästi määrätä psyykkisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeelle."

Eli minulla on n 3,5 v jäljellä ennen kuin täytän 68 v. Mutta aika näyttää. Paljon ratkaisee sellainenkin asia kuin että säilyykö työilmapiiri työpaikallani jotensakin järjellisenä. Jos ihan hulluksi menee niin eihän silloin ole mitään järkeä itseään kiduttaa jos ei ole tarvetta siihen. Saas nähdä miten asiat etenevät.

9 kommenttia:

  1. Oi prkl -tällainen vääryys nyt vielä eläkejärjestelmään kaiken muun lisäksi? Täytyy liioittelematta sanoa, että alamme elää hiljalleen täydellisessä valtiofeministisessä ajassa.

    Nyt tarvisi alkaa vaatimaan sitä tasa-arvoa myös naisilta?

    http://www.foorumi.info/miestentasaarvo/viewtopic.php?t=231

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kommentista ja linkistä. Kävin heti laittamassa tuon tiedon tuonne miesten tasa-arvosivustolle.

    VastaaPoista
  3. Miesten parempien ansioiden on jo todistettu johtuvan lähinnä pidemmistä työpäivistä ja lisäksi enimmäkseen naisvaltaisilla aloilla mahdolliset vuorotteluvapaat kasvattavat tätä eriarvoisuutta.

    VastaaPoista
  4. Muistaakseni Japanissa Eläke maksetaan könttä summana kun jäädään eläkkeelle se on siinä mielessä oikeuden mukaista että vaikka kuolisi seuraavana päivänä niin ainakin perilliset saavat jotain.

    Saattaisi tosin Suomessa johtaa siihen että rahat törsättäisiin parissa vuodessa, kun täällä ei ole sellaiseen systeemiin totuttu.

    VastaaPoista
  5. Olen Dorgan kanssa samaa mieltä. Tiedän useamman tapauksen jossa nuorelle leskelle on tapahtunut samankaltaista.

    Hän on leskeydyttyään rakastunut (alkoholiongelmaiseen tms) renttuun. Renttupa sitten keksiikin näppäränä elämäntaiteilijana että kun mennään naimisiin - rakkaudesta tietenkin - saadaan rakastetun leskeneläkkeestä muhkea kertakorvaus ja leskeneläke loppuu siihen.

    On ollut surullista seurata vierestä miten eläke on lyhyessä ajassa hummattu. Hummaustapoja en luettele tässä ;) Hyvässä lykyssä rakkauskin on loppunut ja on peräti erottu. Eikä leskellä ole eläketurvasta enää tietoakaan kun hän oli sen rakkauden huumassa vaihtanut kertakorvaukseen.

    Kuten sanoin olen todistanut tuollaisia tapauksia elämäni aikana useampia. Surullista katseltavaa sivusta.

    Tiedän tuo Nils-Aslakin mainitseman näkökohdan. Se ei kuintenkaan aiheuta samanlaista vääristymää koska suuremmista työtuloista saadaan periaatteessa suurempaa eläkettä.

    VastaaPoista
  6. Elinajanodotessa suomalaisten miesten kohdalla laskee nuoruudessa tapahtuneet kuolemat sekä myöhemmällä iällä alkoholin aiheuttamat sairaudet.

    Jos eläkkeelle asti ehtii, niin ei voi mitenkään olettaa naisen automaattisesti elävän pidempään kuin miehen. Useampi mies kuin nainen ei koskaan eläkkeelle asti ehdi...

    VastaaPoista
  7. Ymmärränkö Borgin jotenkin tarkoittavan että miehet ja naiset sittenkin oikeasti kuolevat samanikaisinä? Eli ne jotka ylipäänsä ehtivät eläkkeelle ehtivätkin nauttia eläkettä yhtä kauan? Mutta jos eläkkeelle naisista koko ikäryhmästä ehtii 90% ja miehista esimerkiksi 30% eli muut kuolevat sitä ennen niin mitäs sitten Borgin mielestä. Sama kerroin vaan edelleen?

    Mutta eikös eläkeläisille miehille pitäisi hyvittää nuo muiden nuorena tapahtuneet kuolemat ja alkoholiin kuolemiset jne kun on vähemmän niitä eläkkeen nauttijoita? Eikös tämä ole juuri sen korjauskertoimen tarkoitus? Ja jos keskimääräinen eliniän odotus pitenee niin rahanmeno kasvaa ja sitten eläkkeitä pienennetään. Ja jos niitä miehiä kuolee ennen eläkeikää (oli syy mikä tahansa!!) entistä enemmän niin rahoja riittääkin jäljelle jääneille eläkkeisiin entistä enemmän.

    VastaaPoista
  8. Tamahan on nerokas ajatus...

    Ettas kehtaavatkin naiset elaa pidempaan. Voitaisiin kenties siirtya systeemin, jossa ihmisista 'hankkiuduttaisiin eroon' samassa iassa, niin ei olisi naita ongelmia.

    Jospa naisena sattuisinkin kuolemaan 64-vuotiaana vaikkapa onnettomuudessa, tai johonkin tiedossa olevaan perinnolliseen sairauteen, niin kuka minulle kompensoi kun olen vaan vuoden nostanut elakettani?

    VastaaPoista
  9. En tiedä mikä on Anonyymista erinomainen ajatus? Minusta elinaikakerroin on nerokas ajatus - se mukauttaa eläkejärjestelmää keskimääräisen eliniän pidetessä. Mutta se on sama miehille ja naisille ja siten minusta eläkkeen mitoituksessa melkoisesti naisia suosiva.

    Hirtehishuumori on tietenkin asia erikseen. Hirtehishuumorin sävystä päätellen arvelen Anonyymia naispuoliseksi ;) Voisihan sitä ajatella todella että tasa-arvon paremmaksi toteuttamiseksi alettaisiin juuri naisille jakaa Kaari Utrion ehdottamia lopetus-nukahtamispillereitä kun he alkavat lähestyä miesten keskimääräistä elinikää. Saataisiin tilastotkin tasa-arvoisina kuntoon.

    VastaaPoista