19.8.2010

Kannatan ns pakkoruotsia

Minä kannatan ns pakkoruotsia. Olisin valmis tinkimään vaatimuksesta ehkä sen verran ettei kaikkein heikkolahjaisimpien tarvitsisi opetella ruotsia. Mutta jos aikoo ylempiin opinahjoihin jatko-opintoihin niin edellyttäisin kuitenkin ruotsin kielen alkeiden opiskelua. Ei se niin hirveää ole.

Savossa n 20 v asuneena myönnän toki että pakkoruotsin opiskelu voi tuntua siellä tuhlaukselta kun ainoat ruotsinkieliset ovat joskus kesällä seutukunnalla käyvät ruotsalaiset matkailijat. Siksi tuon vaatimuksen ruotsinkielen opiskelusta voisi rajata vain ammattikorkeakoulu- tai korkeakoulutasoisiin jatko-opintoihin suuntautuville. Ja silloinhan kyse ei olisi tavallaan enää "pakko"-ruotsista.

Moni kysyy viisastellen että pitäisikö sitten alkaa opiskella pakkovenäjää jos ja kun venäläisten osuus Suomessa asuvista ylittää ruotsinkielisten suomalaisten osuuden. Minusta ero on ihan selvä: ruotsinkieli on perustuslaissa vahvistettu virallinen kieli ja suomenruotsalaiset ovat suomalaisia. Eivätkä siis riikinruotsalaisia kuten jotkut yrittävät näsäviisaudessaan esittää. Venäjänkieli taas ei ole perustuslaissa määritelty Suomen tasavallan virallinen kieli.

On sitten eri asia miten me haluamme muuttaa perustuslakejamme ja olemmeko valmiit kaventamaan ruotsinkielisen vähemmistömme asemaa. Ja miten tarpeelliseksi katsoisimme uusien maahanmuuttajaryhmien oikeuksien vahvistamisen esimerkiksi perustuslain tasoisesti ja olisiko meillä siihen kerta kaikkiaan varaakaan.

10 kommenttia:

  1. 65-vuotias ei enää pysty uudistumaan:
    Onneksi nuoriso ei kuitenkaan enää alistu pakkoruotsin orjiksi, vaikka
    pakkosyöttö aiotaankin aloittaa yhä aikaisemmin. Pakkoruotsi tukehtuu omaan pullaansa, aivan kuten DDR ja muut pakkosysteemit.

    VastaaPoista
  2. Näin sitä muuttuu fossiiliksi ikääntymisen myötä ;)

    VastaaPoista
  3. Pentele, mä en ollut saanut syötteenlukijaan enää aikoihin täältä viestä, mutta olipa tuuria että satuin kurkistamaan tänne. Pitänee laittaa uudestaan, josko sitten alkaisi pelittää.

    Mistä tämä into pakottaa muita ihmisiä tekemään siten kuin itse pitää arvokkaana oikein sikiää?

    Se, että ruotsi mainitaan perustuslaissa ei tietenkään tarkoita sitä, että sitä olisi pakko opiskella edes muissa kuin julkisen sektorin ylläpitämissä kouluissa. Olisikohan muuten yksityiskoululle jo tarpeeksi varakkaita asukkaita pääkaupungissa?

    VastaaPoista
  4. Minä taas voin aivan yhtä perustellusti kysyä mistä sikiää toisten ihmisten vaatimus lähes rajattomasta vapaudesta?

    Pitäisikö kielipolitiikka sekin alistaa markkinavoimien hoitoon?

    On asioita joista minä en vuorostani pidä mutta joudun yhteiskunnan jäsenenä ne hyväksymään enemmistödiktatuurin sanelemana.

    VastaaPoista
  5. Oletpa typerä, siis pakkoruotsiasioissa.

    VastaaPoista
  6. Minä taas voin aivan yhtä perustellusti kysyä mistä sikiää toisten ihmisten vaatimus lähes rajattomasta vapaudesta?

    Mahdollisesti nämä vapauden kannattajat ajattelevat, että orjuuttamiselle ei ole kovin hyviä perusteluita.

    On asioita joista minä en vuorostani pidä mutta joudun yhteiskunnan jäsenenä ne hyväksymään enemmistödiktatuurin sanelemana.

    Onko siis parempi käskeä muita sietämään omia mielihalujasi eräänlaisena kostona siitä, että sinä joudut sietämään muiden? Eikö parempi olisi yrittää edistää sitä, että tällaisia pakkoja olisi kaikkinensa vähemmän? Sitä paitsi, enemmistö suomalaisista haluaisi pakkoruotsin pois. Mitä enemmistödiktatuuria siinä on...

    VastaaPoista
  7. Minulle ei pakkoruotsin kannattaminen ole mikään omien traumojen purkamistie tai kosto. Satun vain olemaan kuvaamaani mieltä asiasta.

    Olen silti samaa mieltä että turhat pakot ovat turhia pakkoja.

    Mutta jos suuri enemmistö suomalaisista haluaa pakkoruotsin pois niin siitä vaan. Eiköhän meillä ole siihen keinotkin jos enemmistö niin haluaa päättää.

    VastaaPoista
  8. Keinot on vähissä, koska edustajista enemmistö ei halua poistaa ja kaikkein tiukimmin vallankahvassa olevat eivät halua sitä lainkaan. Suora demokratiako tässä olisi ainoa ratkaisu, kenties.

    VastaaPoista
  9. Det förvånar mig att folk som stödjer tvångssvenskan så ofta hänvisar till att alla normalbegåvade ändå lätt lär sig just svenska.

    Men när har det egentligen varit frågan om förmågan att lära sig språk? När det i själva verket handlar om resurser och timantal osv.

    Dessutom är svenskan inte speciellt användbart någonstans i världen förutom i Sverige (ca 9 miljoner jfr 6,5 miljarder).

    Kommer man från Sverige till Finland så talar man ju helst engelska hur som helst.

    Det finns ett antal hundratusen finskättlingar i Sverige och har funnits i århundraden, men inte tvingar man hela folket att lära sig finska för det. Trots den långa gemensamma historien.

    Jag är fortfarande lite bitter över att jag inte kunde välja både ryska o tyska i skolan, pga att vi var tvungna att ha svenska och dessutom så många timmar också.

    Det skulle säkert varit lätt att lära sig det svenska språket EFTER skolan, på min egen tid, om jag bara hade FÖRST fått lära mig tyska.

    Leve valfriheten!

    VastaaPoista
  10. Kyllästynyt skriver bra. Tack för det. Men att jämförä finska studier i Sverige med svenska studier i Finland är inte helt rättvist. Jämförd med Sverige är Finland ett tvåspråkigt land.

    Jag vet inte hurudana erfarenheter Kyllästynyt har haft men jag har talat många år sk skandinaviska med mina nordiska vänner i skandinaviska sammanhang och inte engelska.

    VastaaPoista