25.3.2011

Homojen käännytys heteroiksi

Minua ahdistaa kaikenlaiset fundamentalistit. Itse olen mieleltäni aika salliva eikä mielestäni ole minun asia arvioida mitä aikuiset keskenään makuuhuoneissaan puuhaavat.

Mutta uskovaisilla fundamentalistinuorillakin on oikeus mielipiteeseensä. Jos he haluavat propagoida homoille, lesboille ja biseksuaaleille "eheytymistä heteroseksuaaleiksi" uskon avulla niin minusta heillä pitää olla mielipiteen vapauden suoma oikeus levittää propagandaansa. Ei siitä kenenkään pidä loukkaantua. Aivan kuten hyväksyn Setan julkiset gay pride jne tilaisuudet olkoon fundamentalistikristityillä myös oikeus mielipiteittensä julistamiseen.

Minusta kulttuuriministeri Wallinin puuttuminen asiaan ei oikein sopinut kulttuuriministerille. Elämme moniarvoisessa yhteiskunnassa ja korkeaa julkista virkaa hoitavan pitää ymmärtää myös milloin pitää suunsa kiinni. Tai vähintäänkin ilmaisee että on kyse hänen henkilökohtaisesta mielipiteestään.

Onhan tämä nyt aika kumma että kristillistä uskoaan näin edistävien suut pitäisi voimakeinoin tukkia. Ja sitä mielipiteen rajoittamista pidetään ihan sopivana mutta jos samanlaista mielipiteen rajoittamista yritettäisiin tehdä esimerkiksi islamin äärimmäisiä ilmiöitä vastaan niin sellainen saisi välittömästi kimppuunsa vaikkapa vähemmistövaltuutetun tms ja otsaansa rasistin leiman.

Homo - ja lesbotuttujeni puolesta olen iloinen ettei heidän ole enää vuosikymmeniin tarvinnut piilotella suuntautumistaan kaapissa. Tuollaista seksuaalisen suuntautumisen parantamista uskon avulla pidän hassuna. Mutta olkoon uskovilla oikeus uskoa siihenkin.

15 kommenttia:

  1. Ihmettelen tätä, että kun hihhulit tuottava julkisuuteen jotain päätöntä ja saavat kenties siitä rajunkin vastareaktion, niin tämä vastareaktio tulkitaan usein sananvapauden kahlitsemiseksi.
    Reaktion voimakkuus johtunee siitä, että suurin osa kansasta kokee tällaiset kampanjat vastenmielisiksi.

    Ei kai kukaan ole kuitenkaan ehdottanut tällaisten anti-homokampajoiden kriminalisointi? Se olisi sananvapauden kahlitsemista.

    VastaaPoista
  2. Tomi: Minkälaiseen otantaan perustat kantasi "suurin osa kansasta kokee tällaiset kampanjat vastenmielisiksi"? Taitaa olla ns mutua.

    Tuo arvio "päätön" on sinun (kuten minunkin) subjektiivinen arvio. Mutta fundamentalisti-kristityn todellisuus on erilainen kuin meidän pääkoppamme.

    VastaaPoista
  3. Igor nyt arvioini perustui mutuun, mutta tästä on tehty tutkimuksia ja suurin osa kansasta ei pidä homoseksuaalisuutta mitenkään vääränä tai pahana.

    VastaaPoista
  4. Tomi: Tarkoitatko toisin sanoen että jos iso joukko maallistuneita ihmisiä on jotain mieltä niin edes uskikset eivät saisi enää olla toista mieltä?

    Minun argumenttini on lähinnä sanan- ja mielipiteenvapaus. Ja siinä vaakakupissa on toisarvoista edustaako "suuri osa" kansasta jotain toisenlaista mielipidettä.

    En minäkään pidä homoseksuaalisuutta vääränä tai pahana. Mutta jos joku uskovainen ryhmittymä ottaa arvonsa Raamatusta niin eikö heillä ole oikeutta ajaa näkemyksiään? Jos joku homo tuollaisesta loukkaantuu niin paras sopeutua moniarvoiseen yhteiskuntaan.

    Typerää tuo homojen parantamisen propagointi on minustakin mutta sananvapauden nimissä sitä on suvaittava.

    VastaaPoista
  5. Tässä on kyse seksin rajoittamisesta sellaisiin muotoihin, jotka vastaavat omia käsityksiä normaalista tai hyväksyttävästä. En oikein ymmärrä, miksi homot nyt on nostettu huomion keskipisteeseen, kun meillä on maassa tuhansia tyttöjä, jotka saavat vanhempiensa uskonnollisen vakaumuksen takia pelätä henkensä puolesta, jos vilkuilevat koulumatkalla valkoisia poikia.

    VastaaPoista
  6. Igor, kuten jo totesin ensimmäisenä viestissä, ei vastareaktio ollut sananvapauden rajoittamista. Kukkan ei ole vaatimasssa näitä homoparantajia oikeuteen sanomisistaan.

    VastaaPoista
  7. Tomi: No joo, voihan sitä ajatella että sananvapauteen kuuluu myös oikeus vaatia toisen mielipiteen vaientamista. Sillä sellaisiahan vaatimuksia on kuulunut laajasti.

    VastaaPoista
  8. Igor tietenkin kuuluu, mutta viranomaisten ei tietenkään tule ottaa kuuleviin korviin näitä vaatimuksia.

    VastaaPoista
  9. Nyt olemme samaa mieltä. Eihan sananvapaus todella tarkoita että meidän (lääkinta)viranomaisten pitäisi ottaa ohjelmaansa homojen "eheyttäminen".

    VastaaPoista
  10. Oma antini tässä käytyyn lyhyeen keskusteluun:

    Suomi mielipideilmastoineen on konsensusajasta ja sitäkin kauempaa periytyvä enemmistödiktatuuri. Kyllä julkisuudessa annetut lausunnot lähentelevät jo täyttä päähäniskua uskovaisparoille, jotka eivät yhdy nykyajan enemmistön arvoihin. Jokainen vähän iäkkäämpi muistaa millainen suhtautuminen oli Suomessa vielä 60 ja 70-luvuilla. Silloinhan päiviteltiin samaan enemmistödiktatoriseen tyyliin homojen oikeuksien puolesta toimivia.

    Granpa Igorin ajatuksiin mielipiteen ja ajatuksen vapaudesta yhdyn lämmöllä.

    Tämän keskuustelun aiheuttama kohu paljastaa, ettemme todellisuudessa ole mikään moniarvoinen yhteiskunta vaan aina enemmistö haluaa juntata vähemmistön - vuosikymmenestä riippuen joko homojen, uskisten tai minkä tahansa vähemmistön - maan rakoon. Täysin armotta.

    Tällä tyylillä fundamentalistikristityistä tulee kovaa vauhtia kuin jonkinlainen kulttuurillinen uhanalainen kulttuurieliölaji kun meidät kaikkin halutaan muotittaa samanlaisiksi. Kostoksi siitä, että kirkko sallii fundamentalistikristityt erotaan sankoin joukoin siitä. Tällä tyylillä Islam varmaan tulee euroopan ja Suomen lopulliseksi uskonnoksi muutaman vuosikymmenen kuluessa. Ja tämän uskonnon suhtautumista kohun nostattaneeseen asiaan ei tietenkään suvaitsevaisuussyihin ja syrjintälakien pelosta uskalla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta - esim. Halla-Aho -lainkaan kritisoida. Se, kuka uskaltaa havaitsee joutuvansa pian rikossyytteeseen.

    En ole homokäännytyskampanjan puolella. Mutta en myöskään sen puolella että fundamentalistiuskovaisia yritetään painostaa jenemmistön kaltaisiksi.

    Minua suorastaan pelottaa tämä yhä armottomammaksi muodostuva enemmistödiktatuuri, joka vaalikauden viimeissä äänestyksissä sai aidon poliisivaltion kaikki tunnusmerkitkin: nk. "viharikoslain" , ks http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/lavm_39_2010_p.shtml sekä "Stasi-lain", (esitutkinta, pakkokeino ja poliisilaki) , jota Granpa'kin on kommentoinut, ks. http://granpaigor.blogspot.com/2011/02/muutummeko-poliisivaltioksi.html sekä http://granpaigor.blogspot.com/2011/03/niin-on-jos-silta-nayttaa.html ja



    Antakaamme kaikkien kukkien kukkia!

    Eräs Granpa'n ystävä.

    VastaaPoista
  11. "Minusta kulttuuriministeri Wallinin puuttuminen asiaan ei oikein sopinut kulttuuriministerille."

    Minusta taas se sopi oikein hyvin. Omaa statusta nostetaan nykyisin parhaiten puolustamalla homoja, muslimeita tai jotakin muuuta syrjittyä vähemmistöä. Wallin taisi muistaaksen vaatia rukoustiloja kouluihin tai jotakin vastaavaa.

    VastaaPoista
  12. Vasarahammer: Joo, olet oikeassa. Wallinin omasta näkökulmasta hän teki ehkä oikean liikkeen. Olihan se trendikästä.

    Minun näkökulmani oli hiukan eri suunnasta.

    VastaaPoista
  13. Väkisinsuvaitseminen, repressiivinen toleranssi ja Annin tarina

    Granpa'n arvostama teräväjärkinen eksentrikko Ruukinmatruuna on kirjoittanut nautittavaa luettavaa Youtube-Annin aiheesta. Jos olisin lukenut sen ensin, en olisikirjoittanut häthätää omia jatuksia aiheesta vaan suoraan vain linkillä viitannut siihen.

    Eli tässä linkki loisteliaaseen analyysiin:
    http://takkirauta.blogspot.com/2011/03/vakisinsuvaitseminen-repressiivinen.html

    En kyllä malta olla kopioimatta loppukohtaa Ruukinmatruunan tekstistä suoraan Granpa'n sivulle ( niillehän on täysi kopiointi ja levitysoikeus muutenkin:))

    "No. Itse tarina oli juuri täsmälleen niin matalamielinen kuin hihhuliporukalta saattaa odottaakin. Mutta paljon surullisempaa kuin itse tuo matalamielinen tarina oli sen aiheuttama hälinä ja kalabaliikki suvaitsevaistossa. Tarinan herättämä reaktio - sensijaan että se olisi ohitettu olankohautuksella ja todettu oh well - niin siihen suhtauduttiin kaikella apinanraivolla ja aggressiolla - kertoo omaa kieltään repressiivisestaä toleranssista, väkisinsuvaitsemisesta ja väkisinsuvaitsemisen tabuista sekä pyhistä lehmistä. Ruukinmatruuna ei voi olla siteeraamatta syvästi inhoamaansa Voltairea: Vastustan ehdottomasti kaikkea mitä sanotte, mutta kannatan loppuun asti oikeuttanne sanoa se. Tämä periaate on Voltairen jälkeläisiltä jäänyt sisäistämättä."


    Eräs Granpa'n ystävä

    VastaaPoista
  14. Ruukimatruunan analyysi tästäkin asiasta kannattaa lukea. Kuten anonyymi ystäväni on havainnutkin ja tietääkin arvostan suuresti Ruukimatruunan kirjoituksia ja suosittelen kaikille niiden säännöllistä seuraamista.

    VastaaPoista
  15. Anonyymi: Olen lukenut jossain nuo samat ohjeet ilman noita viittauksia Raamattuun. Minulle tuli mieleen niistä vertaus: Noin olisi saattanut Lenin kirjoittaa strategisia toimintaohjeita taistelevalle sateenkaariväelle.

    En minä tuota kovin järkkynä nähnyt. Yhteiskunnallisten aatteiden taistelussa varmaan ihan päteviä menettelytapaohjeita. Mutta onko nuo autenttisia vai onko joku kirjoittanut nuo vain halventaakseen sateenkaariliikettä on sitten toinen juttu. Ja ketä nuo oikein halventaa?

    Mutta taas on kyse siitä minun kirjoitukseni pääasiasta. Järkkyä tai ei niin sananvapaudesta.

    VastaaPoista