9.10.2011

Pankkien pääomittaminen

Tuo ilmaisu on viime aikoina tullut yhä useammin esiin mediassa eräänä isona kansallisena ratkaisuna pankki- ja rahajärjestelmän pystyssä pitämiseksi.

Meillä Suomessa on yhdenlaista kokemusta pankkien pääomittamisesta. Vuoden 1992 laman seurauksena haluttiin turvata työllisyyden ja yritystoiminnan jatkuminen. Esko Ahon johtama hallitus päätti että se tehdään parhaiten tukemalla pankkeja, jotka sitten vuorostaan kanavoivat tuen yritysmaailmaan. Perusteltuja soraääniä kuului valitusta pelastamistavasta ja niissä epäiltiin koko tuen valuvan pelkkään pankkien pelastamiseen kuten sitten kävikin. Kun valtio lupasi korvata pankkien luottotappioita avattiin melkoinen Pandoran lipas. Pankit ryhtyivät kilvan ns panemaan lihoiksi asiakkaitaan ja tapahtuikin melkoinen omaisuuksien uusjako.

Edellä oleva kuvaus ei ole mitenkään tarkka analyysi tapahtuneesta mutta eräänlainen tiivistelmä.

Yllättävää oli, että lainoittaessaan vaarassa olleita pankkeja valtio lahjoitti ja lainasi rahaa vaatimatta suuremmin mitään vastineeksi. Kyllä julkisuudessa oli paljonkin ja hyvin arvovaltaisiakin puheenvuoroja, että jos pankeille annetaan rahaa niiden pelastamiseksi on saatava jotain vastinetta omistuksen muodossa. Eli rahaa olisi annettu pankeille vain oman pääoman ehdoilla.

No sehän ei sopinut, että valtio tulisi pankkien osaomistajaksi. Pankit ja niiden omistajat luonnollisesti kavahtivat ajatusta. Sehän olisi haiskahtanut pankkien kansallistamiselta ainakin osittain. Esko Ahon hallitus ei moista ajatusta ottanut kuuleviin korviinsa.

Kun Saksassa oli vaikeuksia pankki- ja rahajärjestelmässä siellä tuntui aivan ehdottomana vaatimuksen valtion tuelle olevan, että pankeille annetaan rahaa vain oman pääoman ehdoilla eli osakkeita vastaan. Kun sitten ajat paranevat voidaan osakkeet myydä hyvästä hinnasta ja saada valtion rahat sillä tavoin takaisin.

Nyt euron ja eurovaltioiden kriisin jatkuessa puhutaan mediassa yhä useammin miten tärkeää olisi pelastaa pankkitoiminta. Ja ratkaisuna olisi, että kukin maa pelastaa omat pankkinsa niitä pääomittamalla mutta jos niillä mailla ei ole rahaa voitaisiin siihen käyttää yhteisiäkin rahoja.

Ja vetoomuksena on noissa, että ensisijaisesti olisivat velvollisia tuohon pääomittamiseen pankkien omistajat. Tuossa minun epäluuloni heräsivät! Mitäpä jos entisillä omistajilla ei ole pääomia tai eivät jostain muusta syystä halua sijoittaa varojaan uhkarohkeiksi kokemiinsa hankkeisiin.

Nyt herääkin kysymys että miten julkinen valta tulee avuksi ja auttaa noiden pankkien pelastamisessa ja samalla turvaa entisten omistajien omaisuuden säilymisen?

Minusta pulassa olevien pankkien kansallistaminen vaikkapa osittain siten että valtiot ryhtyisivät osakkaiksi olisi oivallinen pelote - miksi muuten pääomapiirit rahojaan huonossa jamassa olevaan pankkiin sijoittaisivat. Mutta pelko että valtio tulisi mukaan edes osaomistajaksi olisi oiva porkkana - vai olisiko se kuitenkin peräti keppi?

Nämä ovat ihan maallikon ajatuksia. En ole pankkitoiminnan asiantuntija. Yritän vain pelkällä valveutuneen rivikansalaisen maalaisjärjellä mietiskellä vaihtoehtoja ennen kuin meille tarjotaan mediassa se yksi ainoa ja oikea vaihtoehto.

Saas nähdä miten pankit aiotaan pelastaa.

8 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia ajatuksia. Itsekin olen sitä mieltä, että osittainen kansallistaminen olisi oikea ratkaisu.

    VastaaPoista
  2. Minusta silti oikea ratkaisu olisi että osakkeenomistajat kaivavat vain kuvettaan tai jättävät osingot nostamatta tms. Ja vähintään pitää valtion tuen, jos sellaista tarvitaan, ehdoksi asettaa että se summa sijoitetaan täysin oikeuksin osakepääomaksi. Ei mitään B-sarjan huonolla äänioikeudella varustettuja vaan kunnon valtaa antavia kantaosakkeita.

    En halua että valtio pankkiiriksi ryhtyisi siksi pidän tuota uhkaavana keppinä, pelotteena että varsinaiset omistajat suorittaisivat tuon pääomittamisen omilla varoillaan. En usko valtioon pankkiirina. Samanlaisia kelvottomia pankkiireja ne olisivat kuin yksityiset. Siellä istuisi vain lisää ekiliikasia tai uffesundqvisteja.

    VastaaPoista
  3. No heti kun olin kirjoittanut edellisen kommenttini ja käänsin toisaalle
    http://www.uusisuomi.fi/raha/116724-kovan-luokan-%E2%80%9Dkirje-euroopalle%E2%80%9D-%E2%80%93-mukana-martti-ahtisaari
    niin siellähän se pankkien pääomittaminen yhteisillä rahoilla olikin edustavasti esillä.

    Jouko nimekkäitä vaikuttajia mukana meidän presidentti Martti Ahtisaari ehdottavat yhteisessä julkisessa vetoomuksessaan, että

    "Euroopan väliaikaiselle vakausrahastolle ERVV:lle sekä Euroopan keskuspankille EKP:lle pitää kirjeen mukaan antaa valtuudet pääomittaa pankkijärjestelmä."

    Ja siellähän se on tämän päivän Helsingin Sanomissakin.

    VastaaPoista
  4. Taloustieteelliseltä kannalta veronmaksajista/kansalaisista tulee pankkien takaajia, jos valtio pääomittaa pankkeja. Tällöin alkaa (peliteoriasta tuttu) kilpajuoksu, jossa eri maat pääomittavat pankkejaan kilpaa. Tuo kilpajuoksu pitää katkaista mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Miksi? Koska kansalaisten toimiminen pankkien takaajina saa pankin ottamaan entistä enemmän riskiä. Miten? Se on hyvä kysymys.

    Mieltäni kuitenkin kaivertaa yksi kysymys: Ovatko huonoista valtioiden velkapapereista koituvat tappiot todella niin suuria, että ne vaativat pankkien pääomitusta?

    Kyllä jokaisen pankin lainaportfolio pitäisi olla diversifioitu siten, ettei se ole liikaa yhden maan varassa.

    VastaaPoista
  5. Minun ajatukseni onkin että luodaan sellainen pelottava kansallistamisen uhka ehtona veronmaksajien varojen käytölle. Ehkä silloin miettisivät pankkien omistajat muutaman kerran ennen kuin ryhtyisivät veronmaksajien kukkarolle.

    Eri asia jos sitä rahaa suorastaan tarjotaan kuten tuossa Hesarissa julkaistussa arvovaltaisessa vetoomuksessa. Mutta siinä taitaa olla allekirjoittajina kavereita jotka on mielellään aikaisemminkin käyneet kansalaisten kukkarolla.

    VastaaPoista
  6. Ahtisaari ja muu "euroopan eliitti" on tuossa federalismin ja ehkä myös Soroksen agendaa ajamassa. Avainsana tuolle "nimekkäiden vaikuttajien" porukalle on European Council on Foreign Relations.

    http://hampaankolosta.blogspot.com/2011/10/kirje-euroopan-eliitilta.html

    VastaaPoista
  7. Pankkien pääomittamiselle pitää tehdä niin hyvät ehdot valtiolle (eli huonot ehdot nykyisille omistajille), että se ajaa osakkeenomistajat pääomittajiksi. Kun pankit tietävät tämän, niin heillä alkaa kiire järjestää omia osakeanteja omistajilleen.

    Keskiviikkona tulee julkistus 60% Kreikan bondien leikkauksesta ja se tarkoittaa sitä, että moni kreikkalainen, ranskalainen ja saksalainen tarvii lisää pääomaa. Saksan ja Ranskan pankeille löytynee pääomittajat, mutta kuka pääomittaa Kreikan pankit (?) (veikkaan ERVV, eli me). Toivottavasti Nalle Walhroos käy ostamassa Sampolle ainakin yhden pankin Kreikasta ;)

    Bondien leikkaus tarkoittaa myös sitä, että Suomen Kreikalle antamista bilateraalisista lainoista leikataan se 60% pois. Se tarkoittanee ehkä 500 miljoonan luottotappioita. Kiitos Jyrki ja Mari!!

    Tässäkin voi miettiä, että miten paljon olisi säästynyt jos Suomella olisi ollut vakuudet...

    VastaaPoista
  8. No alkaahan tuolla kuulla järjen ääniäkin, jossa avun ehtona on osakkuus:
    http://www.uusisuomi.fi/raha/117094-kansanedustaja-kansallistaisi-pankit-%E2%80%9Dalkaa-antako-rahaa%E2%80%9D
    Mutta mitäs tässä:
    http://www.yle.fi/uutiset/teemat/velkakriisi/2011/10/pankkien_paaomittaminen_estanee_kriisin_leviamisen_2972744.html

    VastaaPoista