2.12.2011

Ensimmäinen vuosi täyseläkkeellä - ajatuksia siitä

Eilen 01.12.2011 täyttyi ensimmäinen vuosi täyseläkkeellä. Ei tämä hassumpaa ole.

Vaikeinta on ollut tottua tulojen alenemaan. Vaikka saankin keskimääräistä työeläkettä parempaa työeläkettä havaitsin nelisen kuukautta sitten että kulutan enemmän kuin tienaan. Eli silloin vasta havaitsin, että minun on muutettava kulutustottumuksianikin.

Työeläkkeeni on käytännössä vain puolet siitä mitä ansaitsin puolipäivätyössä kun olin osa-aikaeläkkeellä kun mukaan laskettiin silloin saamani osa-aikaeläke. Noin 10 vuoden osa-aikaeläke alensi vanhuuseläkettäni ehkä vajaa satasella.

No nyt olen tehnyt budjetin ja yritän sen puitteissa elää. Kun pystyisin vähentämään autolla ajoa niin saattaisin selvitä yhdellä tankkauksella kuukaudessa. Kas kun täystankillinen bensiiniä maksaa noin 90 euroa. Kaikki muut kulut olen jotenkin osannut sopeuttaa budjettiin eli aika minimaalisiksi.

Vanhin tyttäreni havaitsi jo vuosia sitten miten iso ero kulutustasossa oli ihmisillä joilla oli maksettu omistusasunto ja toisaalta vuokra-asunnossa asuvilla. Minä asun vuokra-asunnossa mikä on pääkaupunkiseudun järjettömin erityispiirre.

Jos olisin 40-vuotias voisin kävellä pankkiin ja nykyisellä vuokrallani maksaisin esimerkiksi 25 vuodessa yhtiövastikkeet, lainan lyhennykset ja -korot.

Mietin minä joku vuosi sitten että pitäisikö minun toistamiseen ryhtyä ostamaan omaa asuntoa mutta hiukan pidin irvokkaana, että 65-vuotias menisi pankkiin ja hakisi asuntolainaa 25 vuodeksi. Heheh, laina olisi maksettu kun täytät 90 vuotta!

Nyt joku neropatti kysyy, että missä se ensimmäinen omistusasunto.
Edellinen omistusasunto meni ensimmäisessä avioerossa. Sen jälkeen uusperheessä oli vuosikausia aika tiukkaa kun piti maksaa elatusmaksuja kolmesta lapsesta ja uudessa avioliitossa syntyi kaksi lasta. Nuorin täysi-ikäistyi v 2000. Olisi pitänyt silloin 55 vuoden iässä vaan tehdä asuntokaupat, mutta silloin taas olin kahden vuokra-asunnon loukussa kun perhe asui Savossa ja minä olin töissä pääkaupunkiseudulla.

Toisilla on pääkaupunkiseudullakin tuuria ja asuvat edullisissa vuokra-asunnoissa. Kuntien vuokra-asunnot olivat kohtuuhintaisia mutta niissä oli vuorostaan alhaiset tulorajat. Ja sama koski vakuutusyhtiöiden omistamia vuokrataloja. Korkean inflaation aikaan nuo omistajat tyytyivät siihen, että vuokratalot reaaliomaisuutena säilyttivät hyvin arvonsa. Nyt kun inflaatio on pieni on vuokra-asunnoista saatava paljon suurempi tuotto. Eli tuollaisten institutionaalisten sijoittajienkin vuokra-asuntojen vuokrat ovat pääkaupunkiseudulla nousseet pilviin.

Mutta ettei ala tuntua joltain itkuvirreltä. On hienoa ja kunnia olla viiden lapsen isä. En vaihtaisi yhtään lapsistani omistusasuntoon ;)

Vanhana helsinkiläisenä en oikein haluaisi muuttaa jonnekin syrjäseuduille vaikka siellä paljon halvemmalla voisi asua. Mitä minä jossain vieraalla paikkakunnalla tekisin vaikka asuisin leveästi puolet halvemmalla? Ulkomaitakin on tullut mietittyä mutta siellä on taas omat ongelmansa ja lapsenlapset olisivat paljon kauempana.

Tuollaisia ajatuksia tässä tuli mietittyä. Ja on tästä yksi hyötykin jo tullut. Kaasujalkani on kovasti keventynyt ja käytän pintakaasua entistä useammin. Saatan säästää muutaman litran. Kadehdin kun poikani kehuu dieseliään alle 5 l/100 km kulutuksesta. No, pääsin minäkin 5,5 l kulutukseen vuosia sitten kun ajoin itsekin dieselillä. Nyt menee melkein 9 l/100 km, kylmällä enemmänkin. Uudella ajotavalla saatan saada kulutuksen lähemmäs 8 l/100 km.

Pitää vielä miettiä siirtyisinkö taksi-bussi-juna yhdistelmiin. Kun asuin aivan bussipysäkin vieressä Helsingissä aikoinaan pärjäsin julkisilla liikennevälineillä aivan hyvin. Ehkä tein virheen kun muutin metsikön keskelle 1,5 vuotta sitten ja bussipysäkki on minun krempoillani kovin kaukana. Mutta kun ei jaksaisi muuttaakaan koko ajan. Se maksaa ja on aika rankkaa hommaa muutenkin.

Mikä on lopputulema? Itse asiassa olen sittenkin aika tyytyväinen. Pidän itseäni kuitenkin onnellisena miehenä. Monella eläkeläisellä menee paljon, paljon minua huonommin. Miksi sitä silloin hirveästi miettisi jos jollain menee paremmin? Korvien välistähän tämä on kuitenkin kaikkein eniten kiinni.

2 kommenttia:

  1. MF: Eiköhän tuolla eläkerahastoissa ole vielä aika paljon MINUNKIN 'viivästettyjä palkkarahoja'. En tiedä miltä yhteiskunnalta sinä kuvittelet rahojen tulleen eläkerahastoihin? Vain valtion virkamiesten ja maanviljelijöiden eläkkeet rahoitetaan verovaroilla.

    Et tunne eläkejärjestelmäämme jos kuvittelet että eläkkeistä äänestetään vaaleissa. Eduskunta toimii lähinnä kumileimasimena ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  2. Kiva kirjoitus, kiitoksia!

    Ikävä sanoa, mutta sitä on saatu mitä on tilattu. Kun tässä liberaalissa fasismissa jokainen toivoo, että valde maksaa mahdollisimman ison osan kulutuksestaan, niin silloin se väkisinkin supistaa asioistaan huolta pitävien - tai sitä yrittävien - elintasoa.

    VastaaPoista