27.9.2012

Ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieksin käynti Suomessa

No niin korkea-arvoinen Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu Nils Muižnieks on käynyt Suomessa kesäkuussa 2012 ja antanut tuomionsa kuinka meillä rasismi ja vihakirjoittelu ja -puhe kukkivat ja ne pitäisi ehdottomasti saada kuriin.

Hänen englanninkielinen raporttinsa on luettavissa täältä, niin ei tarvitse uskoa
mitä kaikkea kotimainen media kirjoittaa. Latauslinkki on viimeisellä tekstirivillä sana PDF .

En jaksa nyt kirjoittaa noista raportin rasismi- ja vihakirjoituskohdista enkä suuremmin muustakaan raportin sisällöstä. Totean kuitenkin että hänelle on tiedot syötetty ihan meidän omien kotimaisten virkamiesten ja miksei kansalaisjärjestöjenkin toimesta. Melkein arvaan nuo kansalaisjärjestöiksi itseään kutsuvat järjestötkin. Uskoisin että ne ovat erilaista julkisen vallan tukea nauttivia syöttiläitä, jotka katsovat huolellisesti, että vain poliittisesti korrekteina pidettyjä epäkohtia käsitellään.

Oli esillä kaikki mahdolliset monikulttuurisen yhteiskunnan seksuaaliset vähemmistötkin kaikkine ongelmineen kuten LGBTI-väki ( Lesbot, homot,  biseksuaalit, trans- ja  intersekssukupuolta edustavat) . 

Eniten minua alkoi ällöttää yksi ainoa asia, joka oli raportissa moneen kertaan yhdistettynä naisiin kohdistuvaan perheväkivaltaan. Se oli se iänikuinen hokema miten naisen euro on vain 80 senttiä. Raportissa toistettiin moneen kertaan prosenttilukua 17,9% eli se naisen euro on näköjään hiukan noussut 82,1 senttiin vai olisiko se toisin päin laskettuna sitten kohonnut jo peräti 84,82 senttiin?

Arvovaltaisia laskelmia on tehnyt EK. Olen kirjoittanut tuosta naisen eurosta yli kolme vuotta sitten tässä. Kirjoitin tänä kesänä heinäkuussa muustakin miehen ja naisen tasa-arvosta.

Vielä kun minua hiukan alkaa lisää ärsyttää ryhdyn miesasia-aktiiviksi. Vaikka pidänkin naisista ja vielä enemmän oikein älykkäistä on militantti-feministien joukkoon pesiytyneet kaikenlaiset omituiset naishörhöt alkaneet minua inhottaa. Ihan kuin miehet ja naiset olisi luotu vain toisiaan vastaan taistelemaan.              

2 kommenttia:

  1. Ihan kuin tuulahdus raikkaalta 70-luvulta. Kansankomissaari tulee kertomaan, kuinka tärkeää on varmistaa, ettei (euroopan)neuvostovastainen ilmapiiri laajene.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KT: Tuo todella muistuttaa vanhoja aikoja. Matkustettiin Moskovaan kertomaan kotimaan 'epäkohdista' ja sitten Moskovasta käsin kerrottiin miten Moskovassa asioihin suhtauduttiin.

      Tässäkin ihmisoikeusvaltuutettu on kuunnellut tai ollut kuuntelevinaan mitä suomalaiset kertovat ja sitten kirjaa raporttiin omat isällisen aurinkoiset neuvonsa miten asioissa pitää menetellä. Ihan kuin me ei todella osattaisi itse hoitaa.

      Ennen oli Moskova-kortti nyt on tilalla Bryssselin kortti.

      No, eihän me todella jotain asioita osata tai edes haluta hoitaa. Parempi tuo kun ei mitään.

      Poista