18.9.2012

Minun blogilleni tehtiin tuotesijoittelutarjous

En tarkemmin kuvaa minkä alan yritys tuon tarjouksen teki kun ei sillä ole merkitystä itse asialle.

Bruttotuloni ovat käytännössä eläkkeelle jäätyäni puolittuneet siitä mitä ne olivat osa-aikaeläkevuosina. Tähän tottuminen on ollutkin eläkkeelle siirtymisessä vaikeinta. Jäin eläkkeelle terveenä ja työkykyisenä vain siksi että työpaikkani oli muuttunut kaikin puolin työilmapiiriltään masentavaksi ja täytettyäni 65 v olin vanhuuseläkkeeseen oikeutettu. Kuten aikaisemmin olen muistaakseni maininnut olin muuten ajatellut tekeväni töitä vielä useamman vuoden.

Mutta jotain keikkahommia olen ajatellut tekeväni.

Minuun otti yhteyttä erään ruotsalaisen yrityksen suomalaisen tytäryhtiön edustaja ja tarjosi yhteistyötä, josta he lupasivat maksaa myös korvauksen.

Kun en harrasta 'huoraamista' mietin moneen kertaan rahanpuutteessa pitäisikö minun ahneuksissani suostua ja 'myydä sieluni'. Yritin selvittää yrityksen ansaintalogiikkaa ja pyysin vastausta olisiko avustaminen jatkuvaa vai ainoastaan kertajuttu. Ansaintalogiikkaan en saanut vastausta ja avustaminen olisi ollut vain kertaluontoinen.

Ehdot olivat hyvin yksinkertaiset, Minun olisi pitänyt vain liittää aihetta sivuavaan blogikirjoitukseeni linkki heidän sivustolleen. Mitään vaatimuksia kirjoituksen suhteen heillä ei ollut. Tosin olisi heiltä saanut jonkun mallikirjoituksen.

Mietin päätäni puhki. Olisinko valmis tekemään henkilökohtaisesta blogistani piilosuosittelijan? Olisiko joku kertapalkkio ollut OK oman itsenäisyytensä tai riippumattomuutensa myymisestä?

Olen joskus kertoillut mielestäni loistavaa kaskua miten kaikki ihmiset ovat ostettavissa. Tarina kuuluu näin:

Rikas komea mies tapasi kutsuilla kauniin naisen ja kysyi häneltä maireasti hymyillen "Menisitkö sänkyyn kanssani miljoonasta?" hiukan Pretty Woman elokuvan hengessä. Kaunis nainen kikersi imarreltuna ja vastasi punastuneena ja hämillään "ky ky kyllähän minä suostun". Nyt mies muuttikin naaman peruslukemille ja totiseksi ja kysyi samaiselta kauniilta naiselta uudestaan: "Lähtisitkö naimaan kanssani satasesta?"  Tästä kaunis nainen suuttui ja äyskäisi kiukkuisen loukkaantuneena: "Miksikä huoraksi te minua kuvittelette?"  Mies vastasi rauhallisen vakaasti: "Sen minä olen jo selvittänyt. Nyt selvitän vain mikä on teidän käypä hintanne!".

Minusta edellä mainittu tarina on hyvin inhimillistä luonnetta kuvaava. Kaikki on kaupan kun vain hinnasta sovitaan. Turha tässä on hurskastella kenenkään. Vain hinta vaihtelee yksilöittäin.

Takaisin itse pääasiaan. Käväisin tuon minulle tarjouksen tehneen yrityksen niillä sivuilla joihin minun olisi pitänyt linkkini laittaa. Kyse oli heidän edustamansa toimialan portaalista, josta oli linkit alan yritysten sivuille. Vielä tässä vaiheessa kaikki näytti ihan OK:lta.

Jäin miettimään vielä kantaani ja vaihdoin tarjoajan kanssa vielä muutaman sähköpostin selvittääkseni lisätietoja. Mutta en tehnyt vielä päätöstä suuntaan enkä toiseen.

Samaan aikaan minulle alkoi tulla roskapostia ja tarjouskirjeitä tuon kyseisen toimialan yrittäjiltä eri puolilta maailmaa ja aivan oikealla sähköpostiosoitteellani varustettuna. Tuota tyrkyttämistä on nyt jatkunut useita viikkoja. Hiukan minua on vaivannut tuollainen tyrkyttäminen roskaposteilla, mutta minulla on aika hyvät roskapostisuodattimet.

Suomen lakien mukaan yksityisihmiselle tuollainen sähköpostien kaupallinen lähettämien jota ei ole pyydetty katsotaan tietoliikenteen häirinnäksi ja on rangaistavaa. Mutta mitäs teet kun postia lähettävät eri maihin ulkomaille tai veroparatiiseihin rekisteröityneet yritykset.

Mutta sitten yhtäkkiä välähti. Olenhan minä luullut itseäni ammattilaiseksi mutta vasta nyt monen viikon kuluttua aloin oivaltaa ajallisen yhteyden tuon toimialaportaalin sivulla käymisen ja roskapostilähetysten alkamisen välillä. Silloin koin ahaa elämyksen, että olisihan minun pitänyt tuo älytä heti. Siksi minulle ei haluttu paljastaa heidän ansaintalogiikkaansa. Linkitys heidän portaalilleen olisi mahdollistanut, että käyttäjän selain suorittaa koodin joka ilmoittaa taustalla käyttäjän sähköpostiosoitteen sinne portaalin pitäjälle ja sinä olet siitä täysin tietämätön. Luulet vain lukevasi heidän sivujaan. He siis myyvät sivustolla käyneiden sähköpostisosoitteita - myös minun ja sinun.

Vain äärimmilleen viedyt suojaukset selaimissa voivat estää tuollaisen. Käytännössä hyvin harva on säätänyt selaimensa asetukset sellaisiksi ettei tuo olisi mahdollista. Kas kun niin säädetyllä selaimella melkoinen osa kaikista sivuista olisi käsipuolia ja osin lukukelvottomia.

Kun älysin tämän olin erittäin tyytyväinen, että en myynyt itseäni.
      


4 kommenttia:

  1. Kannattaa paljastaa mikä on kyseinen yhtiö, koska pahat kellot kauas kumisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimialan voin kertoa. Kyse oli uhkapeliportaalista.

      Poista
  2. Aijaa, no sitten en paljoa voi boikotoida kun en nytkään käytä.
    Luulin että seksikauppa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä olisi ollut oikea nimitys? Uhkapeli, rahapeli, nettipeli vai joku muu? En minäkään niitä käytä ja kävin sivulla vain kun harkitsin tuotesijoittelutarjousta.

      Luulisin että netissä toimivat seksikaupat ovat ihan normaaleja nettikauppoja. Laittomat Viagra-kauppiaat ovat siten oma lukunsa. Heihin en luottaisi.

      Enkä menisi luottamaan netin pornosivuihinkaan. Niitä kun tuntuu putkahtavan esiin mitä ihmeellisimmistä yhteyksistä. Näyttävät suurin osa olevan maksullisia.

      Tiedoksi: Eikä laittomaan ja uhkarohkeaan Viagra postimyyntiin netissä ole enää mitään syytä sortua jos ainetta tarvitsee. Viagran patentti on umpeutunut ja esimerkiksi rinnakkaisvalmistetta kuten Ratiopharmin Sidenafiilia saa apteekeista 1-2 euron kappalehintaan. Lääkärin resepti toki tarvitaan edelleen.

      Poista