10.4.2013

Statiinilääkkeet - diabeteksen aiheuttajiako?

Edellinen terveyskeskuslääkäri alkoi kohonneiden kolesteroliarvojeni johdosta syötättää minulle statiineja. Hiukan olin jo silloin epäilevällä päällä. Seuraavalla tarkastuskerralla olivat kolesteroliarvot edelleen koholla ja lääkärini nosti annostusta kaksinkertaiseksi.

Yritän myös itse pysyä jossain määrin tietoisena mitä minulle mihinkin kremppaan määrätään ja miten ne vaikuttavat ja minkälaisia sivuvaikutuksia niillä on.

Kun minulla on ollut aivohalvaus yli 10 v sitten ja nelisen vuotta sitten lääkäri arveli tutkimusten perusteella minulla olevan keuhkoahtaumataudin. Kolmisen vuotta sitten olin vakavasti sairaana ja ollessani sairaalassa hoidossa keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen johdosta arvelivat lääkärit minulla käyneen lievät sydäninfarktin. Sairaalassa havaittiin minua vaivaavan sydämen vajaatoiminnan ja mitraaliläpän vuodon.

Samoihin alkoivat sokeriarvoni kohota ja olivat aikuisiän diabeteksen rajoilla ja välillä ylikin.

Lopputulos on, että aloin pari kuukautta sitten syödä lääkkeitä (tabletteja) aikuisiän diabetekseen. 

Vakituinen terveyskeskuksen lääkäri oli lähtenyt vuosi sitten ja minulle ehdotettiin uutta nuorehkoa naislääkäriä nimikkolääkäriksi. Tämä naislääkäri on ollut miellyttävä, tutkinut perusteellisesti, kuunnellut minun kertomani ja on hyvin seikkaperäisesti ja vakuuttavasti selostanut minulle kaiken. Eikä ole mikään noviisi.

Alkuvuonna 2013 käydessäni aloin ihmetellä lääkärille kohonneita sokeriarvoja. Olin itse havainnut yllätyksekseni, että syömäni statiinilääkkeen sivuvaikutuksiin oli kirjattu kohonneet sokeriarvot. Tämä lääke on käsitykseni mukaan Suomen yleisin statiinilääke. Lääkärini myönsi tilanteen ja vaihtoi sellaiseen statiiniin, jonka ei pitäisi vaikuttaa sokeriarvoihin.

Tänään kuulinkin mielenkiintoisen uutisen. Tosin sitä ei näy uutisvälineet suuremmin noteeranneen, vaikka sen televisiosta jopa kuulin,  mutta hyvän selityksen antaa Iltalehden blogisti Christer "turpaduunari" Sundqvist tuoreessa blogikirjoituksessaan. Myös Facebookissa löytyy miehen kirjoituksia.   

Kaveri on biologiaa ja biokemiaa opiskellut ja tohtoriksi väitellyt. Että luulisi jotain tietävän. Olenkin mielenkiinnolla seurannut hänen ruokaa ja ravitsemusta käsittelevää blogiaan Iltalehdessä.

Tänään annettiin Käypä hoito ryhmän toimesta uusi suositus dyslipidemialle, mutta Sundqvist on lyhentänyt aiheen Iltalehden blogikirjoituksen otsikossa muotoon 'Kova käypä hoito suositus kolesterolille'. Uusi käypä hoito suositus on tässä.

Mielenkiintoista. Nyt ihan avoimesti tunnustetaan statiinien, joilla hoidetaan kolesterolin laskemista, aiheuttavan sokeriarvojen kohoamista jopa joissakin tapauksessa laukaisevan aikuisiän diabeteksen.

Kaksi johtopäätöstä tästä. Eihän tämän voi antaa ylittää uutiskynnystä. Onhan statiinien käyttäjiä Suomessa ymmärtääkseni lähes 700'000 henkilöä. Eikä asetelmaa varmaan helpota sekään tieto että veren sokeriarvot nousevat ja pahimmassa tapauksessa laukaisevat (ei sentään suoranaisesti aiheuta!) jopa aikuisiän diabeteksen. Ei tiennyt minunkaan lääkärini, että kaikki statiinit nostavat sokeriarvoja kun vaihtoi statiinilääkkeeni toiseen, sellaiseen joka ei nosta sokeriarvoja.

Huhuh, mikä viidakko. Keneen tässä oikein pitäisi luottaa?                       

6 kommenttia:

  1. Joka aamu kaurahiutaleita jossain muodossa aamupalaksi ruisleivän kanssa, puolitoista - kaksi ruokalusikkaa pellavansiemenöljyä/ päivä, appelsiineja säännöllisesti, Beko-Strong tabletti aamuisin (erityisesti B 3 vitamiinin takia, joka vähentää kolesterolia) jne. Lisäksi katsot tarkasti kuinka paljon ja millaista rasvaa syöt, suosi vähärasvaisia ja/tai juoksevarasvaisia lihoja, erityisesti kanaa, vähärasvaista maitoa, jne. Pieni määrä voita on hyväksi, jos et muualta saa kovaa rasvaa, sitäkin tarvitaan hiukan. Voin rasvahappokoostumus on enimmäkseen suonien kannalta edullinen. Kaurahiutaleissa, rukiissa ja appelsiineissa on vesiliukoisia kuituja, jotka vähentävät kolesterolin määrää veressä. Eniten niitä on kaurahiutaleissa.

    Näiden ohjeiden avulla voit lopettaa statiinien käytön.

    VastaaPoista
  2. Igor, luota laakareihin, he ovat yleensa oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomi, neuvosi on ihan oikea. Kyllä minä uskon että lääkärit ovat parhaita asiantuntijoita sairauksien hoidossa. Lääkkeiden osalta arvelen proviisorien, biokemistien yms myös jotain tietävän käytettävistä lääkeaineista. Kyse onkin enemmän kehen lääkäriin pitäisi luottaa? Se on paljon vaikeampi kysymys.

      Ihan sama kysymys liittyy vaikkapa juristien käyttöön. Suosittelen ehdottomasti asiantuntevaa juristia kaikkiin oikeudellisiin ongelmiin. Mutta että on juristin koulutus ei takaa mitään: ei jonkun erikoisalan tai sen juridiikan asiantuntemusta tai rehtiyttä. Emmekä me yleensä tiedä juristin sidonnaisuuksia.

      Lääkäreillä ihan sama juttu. Ja varsinkin statiinit ja koko kolesteroliasia jakavat kovasti lääkärikuntaa. Ja olen oppinut epäilemään ns virallisia totuuksia näissä asioissa.

      Tomi, neuvosi oli varmaan ihan hyvä mutta sen verran epäspesifinen ettei se mitään auta. Tiesin tuon lääkärisuosituksen jo ennen koko kirjoitustani.

      Poista
    2. Viralinen totuus on lahes aina laakeasioissa se paras totuus. Maailma on taynna uskomushoitoja ja anttiheikkiloita, jos niita rupee vatvomaan, niin on syvalla suossa.

      Poista
    3. Tomi, sinä uskot, minä en kaikkea virallista totuutta suostu uskomaan. Eräs metallurgi kirjoittikin loistavan ehdotuksen miten Suomen ydinjäteongelma voitaisiin saada ongelmattomaksi: laitetaan kaikkiin ihmisten hammaspaikkoihin ydinjätteitä niin mitään ongelmaa ei enää olisi. Eihän saman aikaisen virallisen totuuden mukaan amalgaamipaikoissa ollut elohopeakaan ollut vaarallista.

      Sokeana en halua uskoa kehenkään, mutta tiedän Antti Heikkilän olevan ainakin establishmentin ulkopuolella eri lailla riippumaton kuin sieltä leipänsä saavat. Myöskin hän on laillistettu lääkäri. Hän saattaa esittää näkökantojaan provosoivasti mutta harvoin kuitenkaan perustelematta vakuuttavasti. Antin isoveli oli aikanaan koulukaverini joten tunnen hiukan taustojakin. Uskomushoidot on asia erikseen ellet katso akupunktiotakin sellaiseksi. Aivohalvauksen jälkeen otin myös akupunktiohoitoja kiinalaiselta Suomessakin opiskelleelta lääketieteen tohtorilta. Vaimoni ja tyttäreni ovat käyneet antioksidanttilääkäreiden luona. Mutta laillistettuja lääkäreitä hekin.

      Sinun uskosi virallisen totuuden erehtymättömyyteen tai lahjomattomuuteen on herttaista. Sellaisia uskovaisia valtiovalta kaipaa.

      Poista
    4. Lue tuo: http://en.wikipedia.org/wiki/Dental_amalgam_controversy
      Kasitaakseni amalgaamin terveyshaitat ovat tutkitun tiedon perusteella olemattomia.

      Tieteessa luotetaan sen hetken parhaimpaan tietoon, ei villeihin spekulaatiohin (kuten amalgaamin tapauksessa). Epaluuloiset ihmiset tuntuvat luottavan kaikkeen, joka hyokkaa virallista totuutta vastaan.

      Missa muuten vaitan virallisen totuuden olevan erehtymaton? Kuitenkin luotan tutkituun tietoon enemman kuin omintaikeisiin oman tiensa kulkijoihin.

      Antti Heikkila on ortopedi, mutta han esiintyy ravitsemuksen suurasiantuntijana. Han ei ole tehnyt koskaan tieteellista tutkimusta, mutta han hyokkaa laaketiedetta vastaan.

      Poista