31.3.2013

Pääsiäispashan resepti


Oli vuoden tauko etten tehnyt pashaa. Nyt tein ja tässä on reseptini jos joku on kiinnostunut:

voita 250 g (jos löytyy niin suolatonta, Eesti kaupoissa on aikaisemmin ollut)
sokeria 2 dl (olen joskus korvannut Canderel jauheella)
rahkaa 750 g
munia 2 kpl (laitoin kokonaan mutta hi-fistit laittavat vain keltuaisen)
kermaa 2 dl
sitruunan mehua 1/2 dl
vaniljasokeria 3 tl
mantelirouhe 3 rkl
rusinoita 3-5 rkl

sitten
1) voi ja sokeri vaahdotettiin yhteen
2) lisättiin rahka, munat, mausteet ja vaahdoksi vatkattu kerma
3) sitten sekoitetaan hyvin ja kaadetaan harsokankaalla vuorattuun muottiin alasuin valumaan jääkaappiin yön yli.

Ja tuli ihan hyvä lopputulos. Jännään joka vuosi kun reseptini elää. Mutta joka vuosi on lopputulos ollut parempi kuin kaupan pikku purkeissa myytävä. Tietenkin makuasioitahan ne ovat. Tuo tämänvuotinen oli pikkuisen pieni annos eli ei ihan täyttänyt minun isoa pashamuottia. Aikaisemmin olenkin käyttänyt 1 kg rahkaa ja muitakin aineksia sitten noin 25-35% enemmän. Silloin annos meni hiukan yli ison pashamuotin. Ja loppuosa riitti pikkupashaan jonka tein aikaisemmin isoon kahvisuodattimeen kunnes ostin 3 v sitten Valamon luostarista pikkumuotin. Helsingissä taitaa noita muotteja saada entisestä ortodoksisen kirkon myymälästä Liisankadulta, jonka liiketoiminta on siirtynyt Valamon luostarille.


Mutta muistutan kuitenkin kaikkia pashan herkuttelijoita, että kyseessä on mahtava kaloripommi.

Tuossa aivan alussa viittaamasi Wikipedia pasha-artikkelissa kerrotaan myös ns keittopashasta. Lopputulos on ihan saman makuinen. Suomessa raa'at kananmunat voi aika turvallisesti käyttää kylmiin tuotteisiin ja siksi suosin tuota helppotekoisempaa kylmää reseptiä.
  

6 kommenttia:

  1. sokeria
    sitruunan mehua
    vaniljasokeria
    mantelirouhe
    rusinoita

    hmmm... koskahan nuo aika modernit valmistusaineet tulivat pashaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä. En minä esitä että resepti olisi jotenkin vuosituhansia vanha. Tavallisen kidesokerin voi tietenkin korvata vaikka hunajalla. Sitruuna on kyllä tunnettu kauan mutta ei sitruunan mehu mikään pakollinen lisuke edes olekaan. Vaniljasokerin sijasta olisikin itse asiassa paljon parempaa käyttää aitoa vaniljaa kuten esimerkiksi äitini teki. Siitä minulle jopa eräs läheinen huomautti, Mantelit ja rusinatkin lienevät aika vanhoja juttuja mutta ei ne ole myöskään mitenkään pakollisia. Toiset korvaa mantelirouheen pähkinöillä. Ja jotkut valittavat rusinoista jolloin sekin voi jättää pois.

      Kuten mainitsin kun reseptini elää. Välillä kokeilin jopa eräänlaista kevytpashaa josta mahdollisuudesta minulle mainitsi nyt jo edesmennyt isosiskoni. Ja siitä tuli yllättävän hyvää vaikken sitä ihan oikeaoppiseksi kokenut.

      Poista
  2. Yksi vastenmielisimpiä ruokakokemuksiani on ollut peruskoulun ala-asteella syömäni pasha. Ko. pasha oli muistaakseni maustettu mustikoilla. En ole sen jälkeen pashaa syönyt, vaikka tuolloin söinkin annokseni loppuun. En ole ruuan suhteen nirso pystyn syömään lähes mitä tahansa, mutta tuo pasha sai minut yökkäilemään.

    Kenties uusi kokemus muuttaisi näkemykseni pashasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin. On jännä yhdistelmä panna pashaan mustikoita. En ole ennen kuullutkaan. Yleensä pashaan laitetaan kaikenlaista imelää.

      Mutta. Jos et ole tottunut rahkaan eikä sinulla ole sellaista erityistä imelänhammasta vai miten sitä kutsutaan niin uskon hyvin että pasha saattaa jopa yököttää. Olen syönyt rahkaa monessa muodossa ihan pikkulapsesta lähtien ja kaikkea muutakin imelää. Ja syöttänyt samaa myös omille lapsille niin useimmat heistä tykkäävät kaikenlaisesta imelästä.

      Minua on taas yököttänyt jo lapsesta pitäen lämpimään maitoon tehdyt keitot ja tavallinen sipuli mukaan luettuna punasipuli. Valkosipuli on taas herkkuani. Tosin valkosipulin opin vasta aikuisena.

      Minusta tuossa pashassa on nuo kaksi perusjuttua jotka vaikuttavat tykkääkö vai yököttääkö.

      Ja voit lohduttautua, että se on melkoinen kaloripommi. Minäkin olin iloinen kun sain viedä lapsille ja lapsenlapsille niin ei jäänyt itselle niin paljoa lihotusherkkuja ;) Asuisivat vielä loputkin lapset Suomessa niin ei olisi tarvinnut syödä kui8n nokare valmistusvaiheessa. Sen verran sitä on saatava pääsiäisenä kuitenkin.

      Poista
  3. En minä esitä että resepti olisi jotenkin vuosituhansia vanha.

    Kuka sellaista on väittänyt? Ihme narisia olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jjaa, enpä tiedä oletko sinä tuo 1. kommentin kirjoittanut ano. Ei hänkään todella noin sanonut. Ihmetteli vain, että onko nuo jotkut osaset myöhemmiltä ajoilta. Tämän ikäiset koneet narisevat välillä ihan luonnostaan ;)

      Poista