5.5.2007

Miten firmoja siivotaan YT-lakien avulla

On se hyvä että meillä on YT-laki ja että sitä on saatu vielä parannettua. Muistaakseni parannetut ehdot tulevat voimaan 1.7.2007.

Jos minulta olisi vuosi-pari sitten kysytty olisin saattanut pitää kysymystä YT-laista jotenkin etäisenä.

Nyt tiedän että se on tässä lyhytnäköisen kvartaalitalouden kehyksessä välttämätön. Omia bonuksiaan ja optioitaan lyhytnäköisesti optimoivat saneeraajat jättävät raunioita taakseen vasta muutaman vuoden viiveellä. No ei tietenkään kaikki, kyllä jotkut saneeraukset ovat välttämättömiä ja jotkut jopa saattavat jostain näkökulmasta katsoen onnistua. Länsimaisessa markkinatalousyhteiskunnassa kun elämme niin kai se sitten viime kädessä on se omistajan näkökulma.

Mutta omistajuus ja johtajuus ovat eriytyneet. Toisten rahoilla leikkiville ammattijohtajille on kehittynyt oma koodeksinsa.

Eräs tuttuni kertoi minulle lukeneensa pörssiguru Seppo Saarion kirjasta analyysin omistajajohtoisen ja palkkajohtajajohtoisen yrityksen toiminnasta. En ole vielä ehtinyt saada kirjaa käsiini enkä lukea sitä mutta keskustelun pohjalta tulin siihen tulokseen, että vaikeaa ja raadollista on palkkajohtajan elämä omistajien ja työntekijöiden puristuksessa. Ja alkoi vanha patruunajohtoinen yrityskulttuuri näyttää mielessäni lämpimän yhteisölliset puolensa.

No, ihan noin vaaleanpunaisten silmälasien läpi en maailmaa näe.

Tuli vain mieleen kun erään yhtiön järjettömän tuntuista YT:tä kuuntelin.

1 kommentti:

  1. Corporate governance on valtionyhtöissä aika vaikeaa, kun se omistaja ei tiedä eikä tajua mistään mitään, ei osaa vaatia eikä kieltää. Ehkäpä juuri tämän takia näihin taloihin eksyy tietyt ominaisuudet omaava "johtaja"-aines, joille ei välttämättä tehokkaammin toimivissa yhteisöissä ole tilaa.

    VastaaPoista