26.8.2013

Julkinen terveydenhuolto

Katsoin televisiosta Yle 1:ltä dokumenttiohjelmaa 'Keksitehtaan työtaistelu'. Siinä keksitehtaalla monia kymmeniä vuosia palvelleet työntekijät ryhtyivät lakkoon. Syynä oli, että tehtaan perustanut ja omistanut perhe oli myynyt tehtaan jollekin sijoitusyhtiölle. Työehtosopimuksen voimassaolon loputtua uusi omistaja tarjosi työntekijöille kaikenlaisia työsuhteen huononnuksia. Palkkoja olisi alennettu 20% ja aikaisempi luontoisetuna oleva sairausvakuutus muuttui maksulliseksi. Työntekijän olisi pitänyt maksaa 20% sairausvakuutuksensa kuluista palkastaan. Nythän hän maksoi niitä kuluja 100% selkänahastaan hankituilla yrityksen tuotoilla. Ei niitä työnantajan pääomansijoituksista maksettu kun yritys oli kuitenkin ollut kymmeniä vuosia tuottava.

Työntekijät ryhtyivät lakkoon. Dokumenttiohjelmassa kerrottiin pätkiä työntekijöiden elämäntarinoista mutta merkittävää oli havaita, että hyvin monien työsuhteet olivat kymmeniä vuosia pitkiä. Ja kansallisuudeltaan siellä taisi olla työntekijöitä lähes 30 maasta.

No onhan meilläkin tapahtunut tuon suuntaista. Tällaistahan markkinatalous voi huonoimmillaan olla.

Työntekijät olivat noin 9 kuukautta lakossa ja tehdas pyöri sillä aikaa rikkurityövoimalla. En tunne Yhdysvaltain oikeuslaitosta riittävästi mutta ohjelmassa kerrottiin että työntekijät voittivat oikeudenkäynnin yritystä vastaan hallinto-oikeudessa. Sen päätöksen perusteella oli yrityksen pakko ottaa lakkoilevat työntekijät takaisin vanhoina työntekijöinä entisin työsuhde-eduin.

Työntekijät kutsuttiin siis oikeuden päätöksen johdosta takaisin töihin ja he olivat tietenkin hyvin iloisia.

Mutta vähän ajan kuluttua omistava sijoitusyhtiö kertoi myyneensä tehtaan koneet ja laitteet, reseptit, ja tuotemerkit jollekin toisessa osavaltiossa olevalle yritykselle ja New Yorkissa sijaitseva tehdas siis tyhjennetään ja se lopettaa toimintansa. Eli ilo työhön palaamisesta jäi kovin lyhytaikaiseksi.

Monessa suhteessa tuo tarina sopisi jo Suomeenkin. Puhutaanhan meilläkin jo aika avoimesti 'sisäisestä devalvaatiosta' sisältäen palkkojen alentamista ja miten tuotannon hintakilpailukykyä pitää kohentaa jollekin 'globaalille tasolle'.

Mutta se asia joka minua taas järkytti oli amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä ja sen  tylyys. Työntekijöillä oli sairausvakuutus työn puolesta ja se loppui samalla kun palkanmaksu. Eikä kukaan noista työntekijöistä maininnut mitään esimerkiksi työttömyysturvasta joka turvaisi heille edes jonkinlaisen toimeentulon.

Järkyttävin tapaus oli kaveri jolle oli tehty ilmeisesti sydänleikkaus.koska hän näytti kuvaajalle keskellä rintakehää olevaa pystysuoraa n 40-50 cm pitkää leikkausarpea. Asia kosketti erityisesti minua kun olen menossa lähiaikoina sydäntutkimuksiin julkisen terveydenhuollon puitteissa erikoissairaanhoidossa. Tai oikeammin olen jo aloittanut noita erikoissairaanhoidon tutkimuksia ja ne jatkuvat vielä.

Mutta tässä ohjelmassa sydänleikkauksessa ollut kaveri kertoi leikkauksen maksaneen 150'000 dollaria eikä hän siitä oikein selviä työttömänä millään muulla kuin myymällä omakotitalonsa, suuren haaveensa, jonka  hankinta oli kestänyt 25 vuotta hänen työurastaan. Kun hän maksaa leikkauslaskunsa hän onkin sitten puilla paljailla ja edelleeen ilman saitausvakuutusta ja hänen jälkikasvunsa oli juuri aloittamassa koulun jälkeiset jatko-opinnot. Amerikkalaiseen tapaan nekin tietenkin maksavat paljon.

Kun mietin näitä ja peilasin omaan elämäntilanteeseen päädyin mietiskelemään miten arvokas meidän yhteiskuntamme hyvinvointimalli on. Ymmärrän hyvin, että suurin osa kansalaisista haluaa sellaisen säilyttää. Ei tietenkään jatkuvasti velkaantumalla.

Ne jotka haluavat muuttaa kaikki tuollaiset omista varoista kustannettaviksi suoraan kuvittelevat omaa kaikkivoipaisuuttaan ja kykyään vastata itse tuollaisten riksien hallinnasta. Pidän sellaisia ihmisiöä joko upporikkaina miljonääreinä tai sitten vähän yksinkertaisina ellei peräti tyhminä.  

Mutta en minä uskokaan että meidän velkaantumisemme pelkästään koulutuksesta ja sosiaaliturvasta johtuisi. Mutta se onkin sitten jo toisen blogikirjoituksen aihe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti