21.6.2007

Alkoholin vaikutus aivoihin

Muistan lapsena lukeneeni "Koululaisen muistikirja" nimistä kirjasta. Se oli Pikku Jättiläisen ja myöhemmin Anteri Vipusen rinnalla eräitä mielitietokirjojani.

Sieltä löytyi Thomas Alva Edisonin mietelause "Alkoholi on samaa aivoille kuin hiekka laakereille". Sanonta teki alle 10 vuotiaaseen pikkupoikaan vaikutuksen vaikka ei minusta koskaan mitään raivoraitista tullut. Opin lapsuuden kodissani jo joskus 13 v ikäisenä kohtuullisen sivistyneet juomatavat vaikka joskus poikamiesvuosina osasin "rillutellakin", ikävä kyllä joskus vielä vakiintuneena ukkomiehenäkin.

Vaihdettuani ammattia 70-80 lukujen vaihteessa intohimoiseksi nörtiksi (nimitys keksittiin kyllä vasta myöhemmin) ja koodariksi ja keskioluen vapauduttua muistan havahtuneeni vahingossa tekemääni testiin:

Tein siihen aikaa töitä kotitoimistossani. Oli ollut kuuma kesäpäivä ja kiireinen asiakasprojekti työn alla. Olin intensiivisesti uppoutuneena ohjelmoimaan tietokoneohjelmaa mutta kuumuuden johdosta kävelin keittiöön jääkaapille, avasin keskiolutpullon ja jatkoin työskentelyä. Pullon loputtua havahduin jotenkin ihmettelemään, että ohjelmoinnista ei oikein tuntunut tulevan mitään. Ajatukseni pysähtyivät koko ajan samoihin kohtiin ohjelmakoodissa ja kun yritin mielessäni miettiä jotain ohjelman rakenteeseen liittyvää huomasin hetken kuluttua kohtuullisenkin ajatuksen katkeavan kesken ja koko ajatuskulun joutui alottamaan alusta. Selvin päin aivan tavanomaisia juttuja siis.

Olinhan minä jo aikaisemmin ymmärtänyt että humalassa alkavat aivotoiminnot hidastua ja ainakin meillä miehillä aivoissa alkaa pyöriä vain ne yhdet ja samat naissukupuoleen liittyvät jutut ;)

Mutta että jo yksi keskiolutpullo riitti hidastamaan aivotoimintoja tuolla tavoin oli minulle suuri yllätys. En väitä koskaan muutenkaan olleeni mikään isoja alkoholiannoksia kestävä mutta en minä koskaan aikaisemmin ollut havainnut yhden alkoholiannoksen noin dramaattista vaikutusta muissa tehtävissä. Kyllähän edelleenkin yhden keskiolutpullon juomista pidetään kohtuullisena määränä astua vielä auton rattiin.

Liekö juomisen seuraus sitten ohjelmoijan flow kokemuksille vastakohtainen psyykkinen entropia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti