16.6.2009

Minäkin kannatan ikäsyrjintää :)

Olen miettinyt europarlamentaarikkojen työtä. Luin äsken eräistä ikämiesehdokkaista jotka eivät päässeet EU parlamenttiin tuli taas mieleeni. Miten siinä pärjäisi iäkkäämpi ihminen? Kirjoitin tarkoituksella hiukan epämääräisesti 'iäkkäämpi'. Itse tein kolme vuotta matkatyötä vuosituhannen vaihteessa. Matkustin kuukaudessa 40 tuntia viikonlopuiksi kotiini työpaikaltani pääkaupunkiseudulta. Vaikka työpaikallani tehtiin paljon etätyötä oli laajakaistayhteydet vielä silloin aika alkeelliset. Emme halunneet muuttaa koko perhettä silloin kun lapsilla oli juuri silloin lukio kesken. Enkä minä halunnut kököttää vain osaksi työllistettynä laman jälkeisellä kehitysalueella.

Kyllä tuo 40 tuntia kuukaudessa auton ratissa, jonka minä tein, oli raskasta. Kuin yksi ylimääräinen työviikko kuukaudessa. Eikä kahden asunnon pitäminenkään mitään halpaa ollut. Ja verottajan suhtautuminen tuollaiseen kahden asunnon loukkuun on nurjamielinen. On tietenkin ymmärrettävää että yritetään tilkitä sellaiset porsaanreiät ettei se kakkosasunto olisi jossain arvostetussa hiihtokeskuksessa ja olisi silti vähennyskelpoinen verotuksessa. Sama koskee myös päivärahoja yms. Mutta niinhän siellä jossain Turun telakalla olikin sitten 2000-luvulla se suuri kohtua nostattanut jälkiverotusskandaali.

Raskasta tuollainen matkustaminen on. Uskallan omakohtaisesti todistaa sen. Eikä se nuoremmallekaan mitään herkkua välttämättä olisi. Eli matkustaa joka viikko Brysseliin tai Strasbourgiin ja sitten viikonlopuksi koti-Suomeen perheen luokse on raskasta. Todella raskasta.

Jos puoliso ei ole työssä tai ole muuta sidonnaisuuksia miksi perheen pitäisi asua kahdella eri paikkakunnalla tai jos olisi sinkku niin silloin homma on helpompaa. Voisi asua sentään siellä keski-Euroopassa koko ajan. Aikaisempien parlamenttien aikaan oli toki se rahanahneisiin vetoava temppu että saatoit nostaa lentolippujen kustannuskorvaukset bisnesluokan mukaisina ja sitten matkustaa halvimmilla lennoilla kun kulukorvaukset sai ilman 'vaivalloisia' kuitteja.

Samanlaistahan on Suomen eduskunnassa vaikka lento- ja junaliput ovatkin heille ilmaisia mutta onhan muitakin kuluja. Kuittien vaatiminen on kai edelleenkin pitkälle poistettu. Eihän nyt kansaedustajilta voi vaatia mitään kulukuitteja. Sehän on vaivalloista. Yrittäjäthän on asia erikseen - hehän saattavat olla jopa epärehellisiä ;)

Jatkuva viikonloppuisin matkustaminen on käsittämättömän raskasta. Ja ilmeisesti monet muualta kuin pääkaupunkiseudulta valitut kansanedustajatkin ovat sen huomanneet ja heidän perheensäkin asuvat usein pääkaupunkiseudulla. JA sitten keplotellaan kaikenlaisilla 'jalasmökkikikkailuilla' että saadaan ne toispaikkakuntalaisen verottomat erikoislisät täydentämään pientä ja kapeaa leipää.

Jännää on että kansanedustajilla tuota kakkosasuntoa pidetään päivänselvänä ja tuettavana. Samoin kuin EU parlamentaarikoilla asuntoa Brysselissä.

Mutta ihmettelen miten esimerkiksi yli 60-vuotiaat europarlamentaarikkoehdokkaat olivat ajatelleet järjestää matkustamisensa ja työnsä jos olisivat tulleet valituiksi. Vai eivätkö olleet ajatelleet? Vai olisivatko asuneet pidempäänkin paikan päällä? Erityisesti kun vielä noita EU parlamentaarikon palkkoja ja kulukorvauksia oli kavennettu.

Vaikka olen itsekin yli 60 v ja tunnen itseni työkykyiseksi olisin hyvin tarkkaan miettinyt tuota rasittavaa ja jatkuvaa matkustamisnäkökohtaa.

Minusta tuo olisi asia jota noissa vaalikoneissa olisi pitänyt kysyä niiltä ehdokkailta jo etukäteen. Ja saman kyselyn voisi tehdä kansallisen eduskuntammekin tulevissa vaaleissa.

Jotenkin 30-40 vuotiaan jatkuvan matkustamisen saattaisin vielä ymmärtää. mutta että yli 60-vuotiaat vielä kuvittelevat kykenevänsä samaan ihmetyttää. Eli taidan olla sellainen itsekin halveksimani ikärasisti!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti