7.12.2009

Etikettijuttuja

Olen jo useita vuosia yhä enemmän alkanut ihmetellä mistä tuli muoti että puvun kanssa pidetään kauluspaitaa mutta ei solmiota. Jossain vapaa ajan pukeutumisessa sen voin joten kuten ymmärtää jonkinlaisen huoliteltuna puolirentona pukeutumisena. Vähän niin kuin lyhyestä mutta huolitellusta parransängestä tuli joskus muotijuttu. Länsimaisiin vaatteisiin pukeutuneilla muslimimiehillä olen ymmärtänyt että se liittyy että halutaan jotenkin erottautua länsimaisista tai kristityistä. Käsitetäänkö solmio jotenkin länsimaiseksi tai kristityksi asusteeksi ja sitä ei sen vuoksi haluta mielenosoituksellisesti käyttää?

Itse vaihdoin kolmisenkymmentä vuotta sitten kokonaan alaa ja työtehtäviäkin matkailualalta IT-alalle. Matkailualalla olin tekemisissä paljon asiakkaiden kanssa eikä silloin pukeutumiseen oikein sopinut farkut ja villapuserot. Piti olla puku päällä tai vähintään suorat housut ja irtotakki (=blazer). IT-alalla pukeutuminen oli myyntitehtäviä lukuun ottamatta paljon vapaampaa ja muutenkin tein pääasiassa työtä taustalla tietokonejärjestelmien ja asiantuntijoiden kanssa. Vähensin huomattavasti pukujen ja takkien käyttöä ja pääsin eroon puristavista solmioista tai ruseteista. Niin, isäni opetti minut aikoinaan nuorena solmimaan itse rusetinkin niin ei tarvinnut tyytyä kuminauhavirityksiin. Farkut ja villapuserot alkoivat yleistyä minunkin työvaatteina. Matkatoimistoissa olin pääsääntöisesti jopa kieltänyt farkut työasuna yleisönpalvelutehtävissä olleilta.

Tosin on muoti sen verran muuttunut että rentona vapaa-ajan asuna nykyään farkut ja irtotakkiyhdistelmäkin miehillä menettelevät hyvin kunhan ne osaa tyylillä yhdistää. Kaikki eivät osaa.

Joka tapauksessa minun silmiäni häiritsee edelleen kun näen esimerkiksi televisiossa miehiä puvussa ja kauluspaidassa ilman solmiota. Ei vaan silmä totu. Iloitsen aina kun näen jonkun ilmeisesti muslimimiehen käyttävän pystykauluspaitaa jota kai myös kiinalaiskaulukseksi joskus kutsutaan ainakin Suomessa. En muista mitä nimitystä englanniksi kyseisestä paidankauluksesta käytetään.

Tämä tuli taas mieleeni kun viime perjantaina osallistuin pukumiehenä eräisiin pikkujouluihin pystykauluspaidassa.

Toinen vastaava etikettijuttu tuli minulla mieleen kun katsoin tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä. En tiedä kuinka moni diplomaattikunnan edustaja oli muslimi mutta yhtään kättelystä kieltäytynyttä en havainnut joukosta.

Olen nimittäin suuresti ihmetellyt kättelystä kieltäytymistä siitä lähtien kun Ruotsin television tuottamassa ja meilläkin nähdyssä Halal tv ohjelmassa ruotsalaisiksi kotoutuneiksi esiintyvista nuorista hyvinkoulutetuista islaminuskoisista naisista kaksi kieltäytyi Ruotsissa tervehtimästä haastateltavanaan ollutta miespoliitikkoa kädestä - esteenä joku uskonnollinen määräys. Kolmas ohjelman muslimitoimittajanaisista kätteli normaalisti.

Minäkin hiukan kummeksuin sveitsiläisten minareettiäänestystä ja sen lopputulostakin. Sen enempää miettimättä uskoin kyse olevan vain kristillisen kirkon kellotapulia vastaavasta. Kunnes luin erään aina mielenkiinnolla lukemani blogistin, Ruukinmatruunan Takkirauta-blogissaan kirjoittaman minareettiäänestystä taustoittavan hyvin mielenkiintoisen kirjoituksen. Sitä olen miettinyt että mihinkä Sveitsiä islam-myönteisempään ja samalla luotettavaan ja turvalliseen maahan ne öljysheikit niitä kansoiltaan ahnehtimia jättiläisvarallisuuksia voisivat sijoittaa jos pitäisi osoittaa mieltään sveitsiläisiä kohtaan. Vai olisiko sittenkin niin että raha ohittaa islamissakin affektiiviset tunteet?

2 kommenttia:

  1. Olen jo useita vuosia yhä enemmän alkanut ihmetellä mistä tuli muoti että puvun kanssa pidetään kauluspaitaa mutta ei solmiota.

    Eiköhän tuo liene lähtöisin Ameriikan ihmemaasta, kun lakimiehet ja pankkiirit halusivat perjantaisin "irroitella" ja pukeutuivat koodiin casual Friday. Samoin beach-kulttuuri on lähtöisin ameriikkalaisilta. Kun jäivät Eurooppaan sodan jälkeen, solttupojat pelailivat vapaa-aikoina lentopalloa rannalla, mikä tietty vetosi franskattariin (ei ehkä itse peli vaan varakkaat pojat) ja siitäkös tuli tarve vanhan mantereen pojille matkia.

    VastaaPoista
  2. Sieltä Ameriikastahan meille niin moni asia taitaa olla tullut. Miksi muslimimiehet ovat tuota mielestäni eniten alkaneet kansainvälisillä foorumeilla harrastaa? Luulisi ainakin etteivät he mitään amerikkalaista matkimaan alkaisi. Ja kun täältä
    http://en.wikipedia.org/wiki/Necktie ja sieltä alakohdasta "Anti-necktie sentiment" katselen niin ilmeisesti Iranin vallankumouksen jälkeen solmioton liike alkoi sieltä. Ja tuo casual Friday tuli vasta myöhemmin.

    Mutta kyllä se niin taitaa olla että meillä matkitaan mieluummin Hollywood tähtien muotia kuin iranilaisten islamistien vallankumouksensa jälkeen käynnistämää.




    Tuli tuosta mieleen todennäköisesti J. Alfred Tannerin sanoittama kupletti Ameriikan ihmemaasta, jossa "napin painalluksella hissinkin ovi aukeaa", joka muuten mahtoi olla joskus 20-30 luvulla aikamoinen ihme. Olen yrittänyt metsästää laulua jostain Youtube'ista tai vastaavasta. Vaimoni (nr 2) lauloi sitä pojalleni ensimmäisestä avioliitosta (nr 1) kun hän oli hiukan alle kouluikäinen. Siitä tuli yksi hänen lempilauluistaan jota piti yhä uudestaan laulaa hänelle. Ja kun vaimoni piti laulamisesta ja myös osasi sitä niin usein sitä rallattelikin pojalle.

    VastaaPoista