17.7.2010

Kiinteistökehitys

Ajellessani eilen eri puolilla Espoota ajattelin lievällä järkytyksellä miten ns kiinteistökehittäjät jalostavat maankäyttöä entistä tehokkaammaksi.

Ilmenemismuotoja on monia. Jos olit joskus 20 vuotta aikaisemmin ostanut asunnon kerrostalosta puistonäköalalla niin mitään takeita ei ole etteikö siihen puistoon eteesi rakenneta kaavamuutoksella muhkea kerrostalo näköalaasi pilaamaan. Siinä vaiheessa kun älyät asian laidan on jo liian myöhäistä valittaa mistään.

Vuosikymmenien takaisille isoille omakotitonteille on kaavoitettu lisää rakennusoikeutta ja moni omakotiasuja on tehnyt hyvän tilin lohkomalla tontistaan osan.

Eräs kaverini oli jossain vaiheessa ostamassa yritykselleen toimitaloa joka sijaitsi tuollaisen tontin nurkassa. Merkittävää oli, että sillä tontin osalle ei ollut minkäänlaista rakennusoikeutta ja se oli kaavoitettu tulevaisuudesa vain puistoalueeksi. Tontin alkuperäinen omistaja oli nimittäin saanut tontille kaavamuutoksen ja toiselle puolelle tonttia oli rakennettu iso kerrostalo. Tämä pienempi talo sai olla tontilla rauhassa niin kauan kuin se pystyssä pysyi. Ellei sitä olisi keksitty alkaa uhkailla purkukehotuksilla.

Minun neuvoni olikin että talo olisi kannattanut ostaa vain kahdella perusteella: joko sen olisi saanut niin halvalla että jos sen 4-5 v kuluttua joutuisi purkamaan ilman tulevaa rakennusoikeutta niin ei harmittaisi eikä häviäisi liikoja. Toinen vaihtoehto olisi että ostaja omaisi riittävät poliittiset suhteet kaavoitukseen. Kun yrittäjäkaverillani ei tuollaisia poliittisia suhteita ollut hän piti varmempana pysyä erossa kiinteistön ostosta.

S-osuuskaupparyhmän hallintoneuvostoistahan on viime aikoina kirjoiteltukin miten siellä esimerkiksi hallintoneuvoston jäsenistä on eräissä osuuskaupoissa 3/4 valittu aktiivipoliitikoista. Muistan lukeneeni jonkun hallintoa tutkivan tiedemiehen todenneenkin tuollaisen suhdeluvun olevan jo aika huolestuttavan.

Tuollaisilla piiloon jäävillä suhteilla sitten junaillaan kauppapaikkoja ja kaavoitusta molemminpuoliseksi hyödyksi. En mainitse tässä sitä toista osapuolta sen tarkemmin, jääkön itse kunkin arvattavaksi!

Katsokaapa ympärillenne kun liikutte. S-ryhmän asema näyttää jo aika ylivoimaiselta kauppapaikkojen hankinnassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti