28.11.2014

Sukupuolineutraali avioliitto tulee



Yritän antaa arvoa sellaisillekin asioille, joita en itse suoraan hyväksyisikään. Tallinnassa minulta varasti taskuvaras monta, monta vuotta sitten olkalaukustani lompakon rahoineen ja luottokortteineen keskellä kirkasta päivää ja olin vielä aivan vesiselväkin (mitä yleensä olen ;) Vaikka kuinka jälkeenpäin harmitti oli minun pakko ihailla sitä taitoa millä huippuammattilainen hommansa hoiti.

Tämänpäiväisen sukupuolineutraalista avioliittolaista käydyn eduskuntataistelun loppusuoralla on minun pakko antaa tunnustus tuon kansalaisaloitteen puuhaihmisille erittäin taitavasti hoidetusta kampanjasta. Avioliittolain nykyisellään säilyttäjät hoitivat hommansa taitamattomasti ja siksi hävisivät kisan.

Kansalaisaloitteen ajajat osasivat ensinnäkin antaa hankkeelle sekä järkeen että tunteisiin vetoavan nimen "Tasa-arvoinen avioliittolaki". Ei kai kukaan demokratiaan uskova suomalainen rohkenen vastustaa tasa-arvoa.  Jos nimittäin vähääkin epäilit hanketta päällesi vyörytettiin leima, että olet vanhakantainen tasa-arvon vastainen. Toinen samanlainen avainsana oli "ihmisoikeuskysymys". Taas sama juttu. Ei kaikki kukaan nykyajan ihminen halua tulla leimatuksi ihmisoikeuksien vastustajaksi. Vertailu haettiin nopeasti jostain naisten äänioikeudesta, apartheidista tai vastaavista. No ei kai kukaan sellaiseenkaan ryhmään halua tulla leimatuksi.  Sitten oli avainsana "rakkaus". Jos vastustit oli kyynikko. joka ei vaan halua sallia joillekin rakastamisen oikeutta. Ja tuolla rakasatamisen oikeudella tarkoitettiin hiukan epämääräisesti tietenkin sekä näiden samaa sukupuolta olevien oikeuttakeskinöiseen rakkauteen mutta myös mukana oli vihjaus ettei ilman tätä aviolitto nimistä parisuhdetta lapset saisi heille kuuluvaa rakkautta. Kuitenkin muissa perusteluissa kerrottiin miten hyvin ja tasapainoisesti lapset ovat kehittyneet onnellisiksi nykyisissä sateenkaariperheissä vaikkei tuota avioliittoa ollut vielä olemassa. Ja tietenkin argumentti "eihän tämä olisi keneltäkään poissa".

En luettele tässä eteenpäin. Kampanjan argumentit oli laadittu ihailtavan taitavasti.

Sukupuolineutraalin avioliiton vastustajat vetosivat aivan liikaa Raamattuun vaikka kysymys oli sekulaarin yhteiskunnan lainmuutoksesta. Samalla kuin esittäen, ettö Raamtussa olisi joku apriorinen totuus. Eihän kyse ollut minkään uskontokunnan asioista. Näin vastustajat antoivat itsestään aivan liikaa kuvaa, kuin kyse olisi joistain patavanhoillisista, fundamentalistikonservatiiveista hörhöilijöistä. Ei sellainen vetoa maallistuneihin tapakristittyihin tai jopa kirkkoon kuulumattomiin. Päinvastoin, vastenmielisyyttähän se heissä herättää.
Kuten edellä arvioin oli lakimuutoksen puolustajien argumentit todella taitavasti valittu ja muotoiltu. Eihän niistä kukaan lähiympäristönsä mielipiteisiin vaivattomasti yhtyvä rohjennut olla eri mieltä ja joutua tuttavapiirissään leimatuksi. Eli sitä asetelmaa käytettiin hyvin apuna.

Edellä kuvatut olivat pääsääntöisesti ihan OK tällaisissa ideologisissa taisteluissa. Mutta, lakimuutoksen ajajien kaikki kikat eivät minusta olleet välttämättä asiallisia. Törmäsin aivan käsittämättömään määrään disinformaatiota. Sitä on vaikea arvioida kuin apaljon oli pelkkää tietämättömyyttä kuinka paljon tahallista johdattelua. Tuli mieleen se vanha juttu Göbbelsin tyylistä, että kun jotain juttua riittävästi toistetaan se muuttuu totuudeksi. Eli ihan puhtain asein ei minusta kamppailua kuitenkaan lakimuutosta kannattavien puolelta ajettu.

Fanaattista kiihkoa olin aistivinani molemmin puolin. Jossain määrin se oli vastenmielistä molemmin puolin.
Lakimuutoksen puolustajat olivat paljon nuoria ja muistan kyllä millaista oli nuorena ajaa hyviksi uskomiaan asioita nuoruuden innolla, olin itsekin radikaali aikoinaan.

Luterilaisten piispojen asenteet ihmetyttivät. Vanha koulutoverini (muutaman luokan minua vanhempi) emerituspiispa Eero Huovinen oli sentään vielä vastaan. Ortodoksisen ja katolisen kirkon  kanta on ymmärettävä. He pitävät avioliittoa Jumalan asettamana pyhänä sakramenttina eikä siihen silloin ole ihmisillä mitään oikeutta mennä noin vain muuttelemaan.

Mutta onnittelen voittajia. Jos tämä nyt jotenkin mullistaa homojen ja lesbojen aseman entistä paremmaksi ja vähemmän ahdistavaksi niin olen  heidän puolestaan iloinen.

9 kommenttia:

  1. Lain kuvaavampi nimi olisi lesbojen hedelmällisyyshoidot verorahoista. Oikeastaan mitään muuta konkreettista sen mukana ei päätetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulin, että nuo oikeudet oli jo. Tosin epäilin kyllä tuota kun olen ymmärtänyt, että lesbot haluavat lapsia mutta ilman sitä heidän mielestään iljettävää heteroselsiä. Olen kyllä ihmetellyt, että annetaanko meillä todella lesboille verovaroin hedelmöityshoitoja. Kyllä kohta koirasparitkin alkavat kohta vaatia että heidän pitää saada tehdä lapsia ilman sitä iljettävää heteroseksiä naisten kanssa. Ja varmaan niin, ettö sikiötä kasvatetaan jossain vatsapeitteen alla tekokohdussa tms. ;)

      Poista
  2. Olin jo ennalta aika varma lopputuloksesta. Vähän aiemmin enemmistö kansaedustajista oli vastaan, mutta aina niissä löytyy 20-30 tuuliviiriä, jotka haistelevat "oikeaa mielipidettä" ja muuttavat kantaansa sen mukaan. Kun median massiivinen rummutus kävi kuumana pari viikkoa kuten Igor kuvasi, saatiin näiden mielet kääntymään. Suomalainen media on muuttunut monessa asiassa neutraalista tiedonvälittäjästä tietoiseksi propagandaksi. Hyvän Asian puolellahan siellä ollaan. Silloin on syytä käyttää wanhoja Göbbelssin keinoja tyhmän rahvaan opettamisessa. Saman päivän iltana sorvataan seuraavan päivän lööpiksi uutista miten Putin manipuloi taas Venäjän mediaa omiin päämääriinsä.

    Ei kait tämä mikään tasa-arvoinen avioliittolaki vielä ole? Missä on muslimien harrastama moniavioisuus? Onhan tämä nykytilanne heitä perustavalla tavalla syrjivä. Samoin myös ikäneutraali avioliitto, jota muslimit harrastavat myös yleisesti. VINO, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto on jo sen kannalla, joten varmaan ajan kysymys kun Vihreät ottavat sen ajamisen asiakseen. Onko myös sukulaisten avioliitoille todellisia esteitä? Miksi sinkkumiehet eivät voisi adoptoida lapsia? Onhan jo nyt olemassa yksinhuoltajaperheitä. Miksi kaksi miestä hoitaisi lapsen kasvatuksen paremmin kuin yksi tai kolme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyi hakemisen jälkeen myös linkki tuolle VINO:n kannanotolle.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071914074998_uu.shtml
      Voidaan olla varmoja, ettei tämä tähän jää.

      Poista
  3. Toivottavasti ainakin viime aikojen "homostelurummutus" loppuu ja yhteiskunta keskittyy esimerkiksi talouden pelastamiseen. "Rummutus" alkoi olla sitä luokkaa, että on kohta pakko alkaa uskoa siihen, että on olemassa tahoja, joiden tavoite on ns. länsimaisen yhteiskuntakäsityksen murtaminen. Pohjat veti pari viikkoa sitten joku HS:n uutinen, jossa irlantilaista sonnia ylistettiin homostelijaksi ja kerättiin oikein rahaa, että impotentti sonni ei joudu teurastamoon.

    Mutta saattepa nähdä, että ei tämä tähän jää.

    VastaaPoista
  4. Kyllä kampanja oli tehokkaasti hoidettu, mutta niinkuin hyvin tuot esiin, monin paikoin epäasiallisesti ja harhaanjohtavasti. Homorummutus on kyllä vuoden sana, eikä Putin-juusto. Homorummutus sopii hyvin kuvaamaan hysteeristä ja fanaattista tiedotustapaa. Miltähän noista propagandan johdattamista tuntuu tajutessaan, että heitä on vain käytetty hyväksi. Vastustajia leimattiin myös surutta taantumuksellisiksi, ihmisoikeuksia polkeviksi ja homofoobikoiksi. YLEn toiminta tässä kuten monissa muissakin vastaavissa ideologisissa kysymyksissä oli ala-arvoista, puolueellista ja tunteisiin vetoavaa. Hilpeyttä kyllä herättää, kuinka hanakasti nuoret miehet käyttivät sanaa rakkaus, puheenvuorot tihkuivat tunnetta ja miehiseen poliittiseen puheeseen aiemmin kuulumatonta hempeilyä. Kaikki toistivat propagandakirjan jakeita lähes samoin sanoin "eihän se ole keneltäkään pois" jne.eli suoraan sanoen valehtelivat. Kyllä kampanjanjohtajat olivat hyvin saaneet seuraajansa asialleen omistautumaan ja jankkaamaan iskusanoja, ikävä vain, etteivät piitanneet tosiasioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin.Juuri tuon vuoksi kirjoitin havainnoistani. Tuli välillä mieleeni entinen Neuvostoliitto. Heidän kannattajansa toistivat ihan samanlaisia mantroja antaumuksella. Homorummutus oli todella kuvaava sana. Timo Soinilla leikkasi taas.

      Mutt ayhdessä asiassa olen kanssasi eri mieltä. Ei nämä papukaijoiksi muuttuneet ihmiset tule tajuamaan, että heitä olisi vain käytetty hyväksi. Hehän uskovat olleensa itse vain mukana uuden uljaan ja vapaan-suvaitsevaisen yhteiskunnan rakentamisessa.

      Poista
  5. Hyvä teksti.

    Se mitä ei tunnu kukaan ymmärtäneen on, että avioliittoon mennessänsä nämä homot/lesbot joutuvat sinne kaappiin takaisin luurankoinensa ja sieltä sitten joudutaan ikuiseen kysely/kuiskuttelurumbaan: "Pst, …mitenkäs toi Paavo, onkse? …ketä se oikein nai vaiko…?" " No, se on niitä …"

    Tämä ehkä jatkuvakin kiusa olisi vältetty kun olisi käytetty asiaankuuluvaa termiä Homoliitto, Lesboliitto tai , jos tuntuu kovin rajulta näin aluksi niin esim Pariliitto kävisi hyvin. "Mä oon pariliitossa ton Masan kanssa." Asia on sillä selvä ja otetaan huomioon esim plaseerauksessa.

    Eli tässä huumassa on jäänyt ajattelu tekemättä.

    hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio. Olihan noissa lakimuutoksen puolustajienkin argumenteissa esitetty huoli miten sukupuolinen suuntautuminen paljastaa jso jossain virnaomaislomakkeessa on erillinen "rekisteröity parisuhde". Eli juuri kuten arveletkin. Haluavat peittää parisuhteensa todellisuuden ja pysyä siten kaapissa. Sitä ihmettelin argumentoinnissa kuinka hekutettiin ensin että sateenkaariperheen lapset oli niin hyvin ja tasapainoisesti kehittyneet. Mutta sitten jo seuraavassa lauseessa perusteltiin muutostarvetta juuri samalla toisinpäin, miten lapsia asiantila vaivaa eli siis lapsetkin haluavat pitää asiantilan kaapissa.

      Tasavallan presidentin kannanotto, että olisi tälle maalliselle liitolle annettu kaiken kaikkiaan nimi parilitto ja jätetty aviolitto nimitys (koskematta) kirkkojen solmimille miehen ja naisen liitoille. Eli olisi entistä enemmän korostettu valtion sekulaarisuutta.mutta kuitenknn osoitety arvoa uskonnolliselle yhteisöille, joilal edelleen olisi oikeus vihkiä avioliittoon.. .

      Poista