24.12.2014

Hyvää Joulua ja sinappihifistelyä

Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille lukijoilleni!

Ruokafriikeille lukijoille pitää kertoa hifistelysuunnitelmistani itse tehdyn sinapin suhteen. Suurimpana syynä, että en halua sinappiini suomalaisten sinappien sokeria enkä pidä ranskalaisesta Dijon sinapista, jossa ei ole sokeria. Ensinnä vasta joitakin päiviä sitten älysin, että sinappia tehdään maailmassa hyvin monesta eri lajikkeesta. Olen tähän asti kuvitellut, että kaikki sinapit tehdään jostain Colman'sin tai sen kilpailijan samankaltaisesta sinappijauheesta ja vahvuus saadaan lisukkeista tai jostain prosessin erityisestä vaiheesta. Toiseksi opin valmistuksesta kikan, jota ei oikein missään sinappireseptissä ole kerrottu. Nimittäin sinapista tulee väkevämpää jos se tehdään kylmään veteen. Venäläinen sinappi jopa käytetään kolme kertaa aina uudessa puhtaassa kylmässä vedessä. Arvelenkin, että eestiläisen Pöltsämaa kange sinep väkevyys johtuu siinä käytetystä sareptansinapista ja valmistusmenetelmästä, kun tuoteselosteessa ei ole kerrottu mistään terästysaineesta. Mutta tutkimusmatka jatkuu. 

Eläkkeelle siirrytttyäni jo yli 4 vuotta sitten olen käyttänyt vapaa-aikaani kaikenlaisenn keittotaidon parantamiseen kas kun se työssäoloaikana ei kovin ihmeellinen ollut jos nyt on nytkään. Mutta kiva kokeilla kaikenlaista.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti