Vaikka minulla itselläni on viisi lasta ja iältäänkin jo 30-45 vuotiaita niin lastenlapsia on vasta kaksi. Eikä tämä ole valitus ettei synny väärinkäsitystä.
Miniäni on joskus sanonut, että olisi kiva jos lukisin nauhalle jotain satuja lastenlapsille. Hän muisti kuulleensa että olin joskus lukenut sellaisia C-kasetille pojalleni, joka jäi avioerossa vaimon huoltoon. Eli hänen nykyinen aviomiehensä.
Projekti on venynyt. Minulla on usein ollut huono omatunto, että en ole saanut noita aikaiseksi. Tänään sanoinkin, että tuo oli pitkään vain jonkinlainen oblomovilainen sohvaprojekti.
Miniä muistutti jälleen joulun alla aiheesta hyvin hienovaraisesti kun tiesi, että minulla oli marras-joulukuussa kaikki liikenevät rahat ja vähän ylikin menneet auton korjauksiin ja huoltoon. Oli yhdeltä tyttäreltäni kai jotenkin hienovaraisesti varmistanut, että asiasta voi minulle mainita. Hän esittikin asian, että kun minulla on vähän rahaa niin voisin kaupasta ostettujen lahjojen tilalle lukea jotain kivaa cd-levylle. Ja sitten vielä muistutti, että jotain sellaista mitä voi soittaa ihan tavallisella radioon liitetyllä cd-soittimella.
Nyt tartuin projektiin ihan oikeasti. Tuhannen ja yhden yön tarinat tekivät minuun suuren vaikutuksen pikkupoikana. Niissä oli monessa tärkeässä pääosassa viisas ja pidetty kalifi Harun al-Rašid. Hän oli varmaan yksi minun poikavuosinuoruuteni ensimmäisistä idoleista hyvyytensä ja viisautensa vuoksi. Hyveitä, joiden merkitystä isäni oli minulle korostanut.
No siitä vain työn tuoksinaan.
Pääasiassa olen tottunut käyttämään Windows käyttöjärjestelmän tietokoneita. Ei mitenkään siksi että ne olisivat jotenkin parhaita, mutta kun tunnen ne työurani johdosta läpikotaisin niin minulla on aika vähän ongelmia niiden kanssa ja voin keskittyä kulloiseenkin työtehtävään.
Joskus vuosi sitten tein jotain nauhoitustöitä tietokoneella ja muistelin silloin tutustuneeni Audacity nimiseen avoimen lähdekoodin ohjelmaan. Latasin sen uusimman version ja asensin koneelleni. Aika selkeä juttu kaikin puolin. Oli sentään kyse aika perusjutuista. Kun en tarvinnut ohjelmasta mitään hirveän monimutkaisia hienouksia ym pääsin suoraan töihin.
Kirjan mistä sadut poimin olin jo valinnut. Ja kun eräänä iltana olin valmis työn touhuun keksin, että Gutenberg kirjaprojektissa varmaan löytyy Tuhannen ja yhden yön tarinoita. No löytyihän niitä osat II ja III.
Minulla oli todella kivaa lukiessani tuota projektia tietokoneelle. Harjaantumattomuuteni tuli esiin, mutta aika hyvin selvisin kun olin koko ajan valmiina pysäyttämään nauhoituksen yskimisen tai vesilasin juomisen ajaksi ja sitten jatkamaan. Ja Audacity hallitsi nuo asiat loistavasti. Projektin lopussa vein Audacitystä export toiminnolla ulos cd-levyn formaatissa olevan tiedoston.
CD-levyn polttoon olen Windowsissa käyttänyt maksutonta ruotsalaista CDBurnerXP ohjelmaa. Niille nyrpistelijöille ja hienostelijoille, jotka ovat pitäneet Microsoftin Visual Basic ohjelmointikieltä jotenkin alkeellisena tai käsipuolena totean, että tuo ohjelmisto on sillä ohjelmoitu.
Levykotelon kannen rakensin ja tulostin Nodesoftin Cover Printer ohjelmalla. Hiukan harmittaa että vanhan laservärikirjoittimeni hajottua syksyllä hankin hädissäni ja kiireessä mustavalkotulostimen. Sen verran kuitenkin tuhlasin, että laserini osaa automaattisesti tulostaa paperin molemmille puolille.
Lahjat on viety. Mutta lahjoja oli lapsilla niin paljon että vaikea vielä arvioida milloin ehtivät paneutua asiaan. Loppukäyttäjähän sen viime kädessä ratkaisee oliko kyseessä hyvä juttu.
Mutta minulla oli kivaa tätä tehdessäni ja varmaankin jatkan tarinoiden lukemista nauhalle lisää.
24.12.2012
23.12.2012
Auton takajouset poikki
Vein auton huoltoon kun käsijarru piti korjata ennen katsastukseen vientiä. Mutta korjaamossa havaittiin samalla, että autossa on molemmat takajouset poikki (Volvo V40 vm 2004, kierrejouset). Ja soittivat minulle ja kertoivat. No eihän siinä muu auttanut kuin antaa lupa korjaamiseen. Löytyi siten selityskin omituisille joskus kaarteissa takapäästä kuuluneille äänille. Yleensä kiinnitän huomiota autossa ylimääräisiin ääniin jos vain kykenen selvittämään niiden syytä.
No eihän veronpalautukset ihan riittäneet. Kiroilin itsekseni ja maksoin. Kirpaisihan ylimääräinen tonnin menoerä kun olin ajatellut maksaa seuraavan vuosihuollon (useimmiten 350-500 euron luokkaa) veronpalautuksista.
No turha tätä on itkeä. Auto on kuluva vempain ja jos ei ole itsellä mahdollisuutta korjata niin korjaamoja siinä on käytettävä. Kun asuin Savossa ja ajoin vuodessa noin 50'000 km minulla oli erään tuttuni kautta löytynyt yhden miehen korjaamo, jota nimitinkin hovikorjaajakseni. Kaveri oli vannoutunut VAG konsernin kannattaja mutta suostui yhteisen tuttavamme suosituksesta ottamaan minun diesel-Renaulttini käsittelyynsä. Kun autolla tuli 0,5 miljoonaa kilometriä täyteen luovuin dieselistä tarpeettomana. Moottori toimi loistavasti mutta alkoi kori vähän jo natista. Hovikorjaajani antoi tunnustusta Renaultille ja kertoi omien ennakkoluulojensa hälventyneen Renaulttia kohtaan. Ja minä olen nyt pääkaupunkiseudulla asuessani muutamia kertoja ilahduttanut entistä hovikorjaajaani kertomalla miten kaipauksella häntä muistelen.
Pakko on tähän todeta, että kaverilla oli hyvin samanlainen suhde omaan työhönsä kuin mitä minulla on aina ollut. Hänestä näki miten ylpeä hän oli omasta ammattitaidostaan ja osaamisestaan. Kun diesel hänen huoltonsa ja säätöjensä jälkeen kehräsi kauniisti näki kaverin ilmeestä hänen asenteensa omaan työhönsä. Lisää tuollaista intohimoa omaan työhön.
Aikoinaan tuo Volvo oli vanhemman poikani työsuhdeauto, jonka ostin itselleni kun poikani vaihtoi uuteen työsuhdeautoon. Oli hyvä ostaa kun tunsi auton huoltohistoriankin.
Nyt kun olen muutaman viikon ajanut korjatuilla takajousilla ja kiroillut pääkaupunkiseudulla katujemme surkeaa talvikunnossapitoa. Jos ei apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) yli 13'000 euron kuukausipalkalla kykene saamaan aikaan parempaa kuin samaa kaaosta vuodesta toiseen niin kannattaisiko koko psykologitohtorismies korvata jollain tavallisella tieinsinöörillä 1/3-1/2 kustannuksilla?
Mutta kun noita mietiskelin niin yhtäkkiä älysin, että jouset ovat ihan takuuvarmasti katkenneet renkaiden osuttua joihin pääkaupunkiseudun pääkatujen yllätyksellisiin ja jättiläismäisiin reikiin.Tilannehan on jo vuosia ollut ihan järkyttävä. Mikään ihme ei ole ollut tavata jossain kehäteiden sisään- ja ulosajoluiskalla yli 0,5 metrin läpimittaista reikää. Jos et sitä huomaa väistää niin kolahdus on ainakin sydäntä särkevä mutta miksei yhtä hyvin ajan mittaan myös jousia särkevä? Milläs sitten jälkikäteen osoitat kenen tienpitäjän toimesta vahinko on aiheutettu? Eli missä pääkaupunkiseudun kunnassa vahinko on aiheutunut tienpitäjän laiminlyönnistä?
Tiedän nyt kokemuksesta, että tienpitäjä vastaa teiden huonon kunnossapidon aiheuttamista vahingoista. Tieto on hankittu kantapään kautta kun yritin vuosia sitten saada Kauniaisten kaupungilta korvausta kaupungin pääkadun tulvavahingon vaurioittaessa silloisen autoni moottorin korjauskelvottomaksi. Sainhan minä kohtuullisen osakorvauksen mutta vahingon 1/3 arvoon olin silloisen Kauniaisten kaupungin vastuuvakuutuksista vastaavan vakuutusyhtiö Pohjolan mielestä osasyyllinen. Minun olisi vakuutusyhtiön juristin mielestä pitänyt huolellisena miehenä pysähtyä ennen tulvaa mittaamaan veden syvyys arvioidakseni etukäteen voiko siitä kaupungin pääkadulla olevasta rautatien alikulkutunnelin notkelmasta ajaa ollenkaan. Ajatus oli tosielämälle täysin vieras.Olen sen jälkeen jo vuosia mainostanut laajalle Pohjolan "asiakasystävällistä" toimintaa.
Olihan minulla toki oikeusturvavakuutus mutta ei käräjöinti Suomen tuomioistuinlaitoksen arpajaistoimistonomaisuuden hyvin tuntevalle, kuten minulle, ole välttämättä järkevää. Joskus aikoinaan vanhat oikeusturvavakuutukset (ellei ehtoja myöhemmin muutettu!) sisälsivät myös tappiotapauksessa maksettavaksi tulleiden vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvauksen. Mutta nykyään se on suljettu pois lähes kaikista oikeusturvavakuutuksista. Eli käräjöinti kannattaa nykyään usein vasta jos on hyvin varma voitosta ja lisäksi käräjöinnin kohde on riittävän arvokas. Vaikka kuinka olisit oikeassa omasta mielestäsi niin muutamasta tonnista ei kannata käräjöidä kun vaarana on saada häviötapauksessa vastapuolen oikeudenkäyntikululasku, joka voi helposti olla pienessäkin jutussa 3'000-10'000 euroa. Julkisyhteisötkin mielellään delegoivat käräjöinnin yksityisille asianajotoimistoille ettei tarvitse omia lakimiehiä kuormittaa.
Ai niin. Meinasin unohtaa toivottaa kaikille lukijoille ja miksei muillekin hyvää ja rauhallista Joulua!
No eihän veronpalautukset ihan riittäneet. Kiroilin itsekseni ja maksoin. Kirpaisihan ylimääräinen tonnin menoerä kun olin ajatellut maksaa seuraavan vuosihuollon (useimmiten 350-500 euron luokkaa) veronpalautuksista.
No turha tätä on itkeä. Auto on kuluva vempain ja jos ei ole itsellä mahdollisuutta korjata niin korjaamoja siinä on käytettävä. Kun asuin Savossa ja ajoin vuodessa noin 50'000 km minulla oli erään tuttuni kautta löytynyt yhden miehen korjaamo, jota nimitinkin hovikorjaajakseni. Kaveri oli vannoutunut VAG konsernin kannattaja mutta suostui yhteisen tuttavamme suosituksesta ottamaan minun diesel-Renaulttini käsittelyynsä. Kun autolla tuli 0,5 miljoonaa kilometriä täyteen luovuin dieselistä tarpeettomana. Moottori toimi loistavasti mutta alkoi kori vähän jo natista. Hovikorjaajani antoi tunnustusta Renaultille ja kertoi omien ennakkoluulojensa hälventyneen Renaulttia kohtaan. Ja minä olen nyt pääkaupunkiseudulla asuessani muutamia kertoja ilahduttanut entistä hovikorjaajaani kertomalla miten kaipauksella häntä muistelen.
Pakko on tähän todeta, että kaverilla oli hyvin samanlainen suhde omaan työhönsä kuin mitä minulla on aina ollut. Hänestä näki miten ylpeä hän oli omasta ammattitaidostaan ja osaamisestaan. Kun diesel hänen huoltonsa ja säätöjensä jälkeen kehräsi kauniisti näki kaverin ilmeestä hänen asenteensa omaan työhönsä. Lisää tuollaista intohimoa omaan työhön.
Aikoinaan tuo Volvo oli vanhemman poikani työsuhdeauto, jonka ostin itselleni kun poikani vaihtoi uuteen työsuhdeautoon. Oli hyvä ostaa kun tunsi auton huoltohistoriankin.
Nyt kun olen muutaman viikon ajanut korjatuilla takajousilla ja kiroillut pääkaupunkiseudulla katujemme surkeaa talvikunnossapitoa. Jos ei apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri (vihr) yli 13'000 euron kuukausipalkalla kykene saamaan aikaan parempaa kuin samaa kaaosta vuodesta toiseen niin kannattaisiko koko psykologitohtorismies korvata jollain tavallisella tieinsinöörillä 1/3-1/2 kustannuksilla?
Mutta kun noita mietiskelin niin yhtäkkiä älysin, että jouset ovat ihan takuuvarmasti katkenneet renkaiden osuttua joihin pääkaupunkiseudun pääkatujen yllätyksellisiin ja jättiläismäisiin reikiin.Tilannehan on jo vuosia ollut ihan järkyttävä. Mikään ihme ei ole ollut tavata jossain kehäteiden sisään- ja ulosajoluiskalla yli 0,5 metrin läpimittaista reikää. Jos et sitä huomaa väistää niin kolahdus on ainakin sydäntä särkevä mutta miksei yhtä hyvin ajan mittaan myös jousia särkevä? Milläs sitten jälkikäteen osoitat kenen tienpitäjän toimesta vahinko on aiheutettu? Eli missä pääkaupunkiseudun kunnassa vahinko on aiheutunut tienpitäjän laiminlyönnistä?
Tiedän nyt kokemuksesta, että tienpitäjä vastaa teiden huonon kunnossapidon aiheuttamista vahingoista. Tieto on hankittu kantapään kautta kun yritin vuosia sitten saada Kauniaisten kaupungilta korvausta kaupungin pääkadun tulvavahingon vaurioittaessa silloisen autoni moottorin korjauskelvottomaksi. Sainhan minä kohtuullisen osakorvauksen mutta vahingon 1/3 arvoon olin silloisen Kauniaisten kaupungin vastuuvakuutuksista vastaavan vakuutusyhtiö Pohjolan mielestä osasyyllinen. Minun olisi vakuutusyhtiön juristin mielestä pitänyt huolellisena miehenä pysähtyä ennen tulvaa mittaamaan veden syvyys arvioidakseni etukäteen voiko siitä kaupungin pääkadulla olevasta rautatien alikulkutunnelin notkelmasta ajaa ollenkaan. Ajatus oli tosielämälle täysin vieras.Olen sen jälkeen jo vuosia mainostanut laajalle Pohjolan "asiakasystävällistä" toimintaa.
Olihan minulla toki oikeusturvavakuutus mutta ei käräjöinti Suomen tuomioistuinlaitoksen arpajaistoimistonomaisuuden hyvin tuntevalle, kuten minulle, ole välttämättä järkevää. Joskus aikoinaan vanhat oikeusturvavakuutukset (ellei ehtoja myöhemmin muutettu!) sisälsivät myös tappiotapauksessa maksettavaksi tulleiden vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvauksen. Mutta nykyään se on suljettu pois lähes kaikista oikeusturvavakuutuksista. Eli käräjöinti kannattaa nykyään usein vasta jos on hyvin varma voitosta ja lisäksi käräjöinnin kohde on riittävän arvokas. Vaikka kuinka olisit oikeassa omasta mielestäsi niin muutamasta tonnista ei kannata käräjöidä kun vaarana on saada häviötapauksessa vastapuolen oikeudenkäyntikululasku, joka voi helposti olla pienessäkin jutussa 3'000-10'000 euroa. Julkisyhteisötkin mielellään delegoivat käräjöinnin yksityisille asianajotoimistoille ettei tarvitse omia lakimiehiä kuormittaa.
Ai niin. Meinasin unohtaa toivottaa kaikille lukijoille ja miksei muillekin hyvää ja rauhallista Joulua!
10.12.2012
Eläkeiän nosto tai työuran pidentäminen
Olen alkanut ihmetellä miksi ihmeessä tuosta eläkeiän nostosta koko ajan kohutaan jotenkin siihen tyyliin, että meillä ei ole varaa pitää nykyistä eläketurvaa ellei eläköitymisikää nosteta huomattavasti.
Syyt miksi tätä ihmettelen ovat seuraavanlaiset.
Ensinnä meidän eläkkeitä ei makseta valtion eikä kuntien varoista. Ne maksetaan korvamerkitystä tarkoitusvarallisuudesta, josta suuri osa tulee tällä hetkellä eläkkeiden juoksevasta maksutulosta. Suomalaisen eläkejärjestelmän jättimäiset eläkerahastot kasvavat edelleen. Ymmärrän, että tätä juoksevaa maksutuloa saadaan vain työssä käyviltä ja siksi tuntuu tärkeältä pitää työssäkäyvien määrä korkeana, ettei eläkerahastoja tarvitsisi ryhtyä purkamaan.
Miksei työeläkerahastoja voitaisi ainakin osittain purkaa? Nehän on tarkoitettu eläkkeisiin eikä mihinkään valtion velkojen maksuun? Olen kirjoittanut eläkerahastojen hallinnoijien vallasta. Sehän vähensisi tietenkin jos rahastot pienenisivät.
Työuran pidentämistä on perusteltu eliniän pidentymisellä ja siksi eläkevuosia on saatava vähemmiksi. Tämä peruste onkin mielenkiintoinen. Tuo keskimääräisen eliniän pidentyminen otettiin eläkejärjestelmässämme huomioon jo vuosia sitten tuomalla järjestelmään mukaan eliniän odotteen korjauskerroin, joka pienentää eläkkeiden suuruutta sitä myöten kuin eliniät odotteet pidentyvät. Tyhmä kysymykseni onkin, onko tarkoitus että keskimääräisen eliniän kasvu otetaan huomioon kahdella tavalla. Ensin alennetaan eläkkeitä jo käytössä olevalla eliniän odotekertoimella ja sen lisäksi eläkkeen alkua viivästetään muutamalla vuodella nyt puheenaiheena olevilla suunnitelmilla. Molemmat keinot suosivat naisia voimakkaasti miesten kustannuksella.
Tutkailin tässä menneellä viikolla erään keski-ikäisen henkilön vakuutusyhtiöltä saamia eläkelaskelmia. Siinä oli esitetty eläkkeen taso kolmena eri vaihtoehtona eli eläköityessä 63, 65 ja 68 vuotiaana. Olin hyvin yllättynyt suuresta vaihtelurajasta. Tuossa jälkimmäisessä 68 vuoden iässä oli eläke melkein 30% korkeampi kuin 63 vuotiaana. Ja tämä kaikki oli nykysäännöillä! Mitenkä paljon vielä pitäisi puristaa irti eläkeikäisistä?
Syyt miksi tätä ihmettelen ovat seuraavanlaiset.
Ensinnä meidän eläkkeitä ei makseta valtion eikä kuntien varoista. Ne maksetaan korvamerkitystä tarkoitusvarallisuudesta, josta suuri osa tulee tällä hetkellä eläkkeiden juoksevasta maksutulosta. Suomalaisen eläkejärjestelmän jättimäiset eläkerahastot kasvavat edelleen. Ymmärrän, että tätä juoksevaa maksutuloa saadaan vain työssä käyviltä ja siksi tuntuu tärkeältä pitää työssäkäyvien määrä korkeana, ettei eläkerahastoja tarvitsisi ryhtyä purkamaan.
Miksei työeläkerahastoja voitaisi ainakin osittain purkaa? Nehän on tarkoitettu eläkkeisiin eikä mihinkään valtion velkojen maksuun? Olen kirjoittanut eläkerahastojen hallinnoijien vallasta. Sehän vähensisi tietenkin jos rahastot pienenisivät.
Työuran pidentämistä on perusteltu eliniän pidentymisellä ja siksi eläkevuosia on saatava vähemmiksi. Tämä peruste onkin mielenkiintoinen. Tuo keskimääräisen eliniän pidentyminen otettiin eläkejärjestelmässämme huomioon jo vuosia sitten tuomalla järjestelmään mukaan eliniän odotteen korjauskerroin, joka pienentää eläkkeiden suuruutta sitä myöten kuin eliniät odotteet pidentyvät. Tyhmä kysymykseni onkin, onko tarkoitus että keskimääräisen eliniän kasvu otetaan huomioon kahdella tavalla. Ensin alennetaan eläkkeitä jo käytössä olevalla eliniän odotekertoimella ja sen lisäksi eläkkeen alkua viivästetään muutamalla vuodella nyt puheenaiheena olevilla suunnitelmilla. Molemmat keinot suosivat naisia voimakkaasti miesten kustannuksella.
Tutkailin tässä menneellä viikolla erään keski-ikäisen henkilön vakuutusyhtiöltä saamia eläkelaskelmia. Siinä oli esitetty eläkkeen taso kolmena eri vaihtoehtona eli eläköityessä 63, 65 ja 68 vuotiaana. Olin hyvin yllättynyt suuresta vaihtelurajasta. Tuossa jälkimmäisessä 68 vuoden iässä oli eläke melkein 30% korkeampi kuin 63 vuotiaana. Ja tämä kaikki oli nykysäännöillä! Mitenkä paljon vielä pitäisi puristaa irti eläkeikäisistä?
7.12.2012
Minusta on tullut miesliikkeen kannattaja
Minusta on tullut miesliikkeen kannattaja. Aivan periaatteellisista syistä. Minusta naisliike ei ole aikoihin pysynyt enää tasa-arvotavoitteessa vaan tuntuu hakevan hallitsevaa ja määräävää asemaa suhteessa miehiin. Miehet edustavat naisliikkeelle ikään kuin jo lähtökohtaisesti jotain peruspahaa ja siksi vastustettavaa.
Silmiäni on avannut mm Pauli Sumanen niminen tutkija joka on tasa-arvosivustollaan tehnyt ansiokasta vertailutyötä ja kumonnut ajat sitten yhä edelleen mantrana toistetun kuinka naisen euro on vain 80 senttiä. No sitä kai lienee hiukan päivitetty ja naisen euro lienee kai viimeisimmän hokeman perusteella 82 senttiä. Sumanen päätyi vuoden 1999 tasolla jo tilanteeseen, jossa miehen euro oli 90 senttiä vuonna 1999.
Miestutkija Henry Laasasen tutkimustuloksia ja kirjoituksia olen seurannut kahdestakin paikasta eli tästä ja tästä. Hänen kirjoituksensa ovat monessa suhteessa jopa hauskoja, mutta kovasti tuntuvat feministit häntä inhoavan.
Miessakit tuntuu kaavamaiselta ajamaan miesten oikeuksia ja tasa-arvoa. Mutta Miesten tasa-arvo niminen yhdistys tuntuu aika pirteältä. Heidän lokakuun lopulla oikeusministeriölle antamansa lausunto vireillä olevaan seksuaalirikoslain uudistukseen lähinnä siltä osin, jossa harkitaan raiskauksen määritelmän muutoksia on omalla tavallaan jopa humoristista luettavaa hyvinkin vakavasta asiasta. Näyttää nimittäin siltä, että naisliike on jo vuosia ollut suunnan näyttäjä seksuaalirikoksia koskevissa lainsäädäntöhankkeissa. Siksi on hyvä, että joskus tulee myös miesnäkökulma ja järjen ääni esiin.
Wikileaksin Julian Assangen Ruotsissa saama kohtelu raiskausväitteineen on havahduttanut minut huomaamaan, että meillä on kehitys seuraamassa Ruotsia.
Sen myötä olenkin alkanut seurata Ruotsissa tapahtuvaa miesliikettä ja minkälaiseen puristukseen se on joutunut voimakkaiden feministijärjestöjen hyökkäyksissä. Yksi parhaimpia ja informatiivisimpia sivustoja Ruotsissa on Aktivarium. Pari johtavaa miesliikkeen edustajaa on syksyn aikana kyllästyneet ja päättäneet feministien sietämättömien ja kohtuuttomien hyökkäysten vuoksi lopettaa kokonaan julkisen kirjoittelun ja debatin. Keskustelun taso ei ole heidän mielestä enää järkevää. Asiaa on Ruotsissa uutisoitu paljon mutta tuntuu, että militanttien feministien asema on päässyt ruotsalaisessa yhteiskunnassa niin voimakkaaksi että se jo jyrää vähemmän sotaista miehet. Eräs johtavimmista on ollut Pelle Billing.
Lisäksi minua on jäänyt ihmetyttämään miten suomalaisessa naisliikkeessä on alkanut esiintyä julkilesboina esiintyviä naisia. Ikään kuin seksuaalinen suuntautuminen olisi jotenkin tärkeä tekijä naisten tasa-arvoisia oikeuksia ajettaessa. Lisäksi vielä nämä samaiset ihmiset ovat innostuneet ajamaan LHBTIQ-ihmisten asioita (homot, biseksuaalit, transihmiset ja intersukupuoliset sekä queerit) ikään kuin naisliike ajaisi kaikkien muiden paitsi heteromiesten etuja. Pitää taas tässä todeta, että minulla ei ole mitään heitä ketään vastaan ja elämäni aikana tuttavapiiriini on kuulunut kymmenittäin homoja ja muutaman lesbonkin olen oppinut tuntemaan mutta minusta jotenkin olisi luontevampaa, että erilaisten sukupuolisten vähemmistöjen etujen ajaminen olisi erillään puhtaasta naisliikkeestä.
Katsotaan nyt miten taistelevaksi miesliikkeen puolestapuhujaksi tässä vielä ryhdyn. Ehkä minua kuitenkin yhdistää militantteihin feministeihin, että minäkin pidän naisista. Mutta meitä erottaa ehkä, että en pidä vastakkaista sukupuolta alkuunkaan vihollisenani vaan päinvastoin tärkeänä ja tasa-arvoisena yhteistyökumppanina.
Silmiäni on avannut mm Pauli Sumanen niminen tutkija joka on tasa-arvosivustollaan tehnyt ansiokasta vertailutyötä ja kumonnut ajat sitten yhä edelleen mantrana toistetun kuinka naisen euro on vain 80 senttiä. No sitä kai lienee hiukan päivitetty ja naisen euro lienee kai viimeisimmän hokeman perusteella 82 senttiä. Sumanen päätyi vuoden 1999 tasolla jo tilanteeseen, jossa miehen euro oli 90 senttiä vuonna 1999.
Miestutkija Henry Laasasen tutkimustuloksia ja kirjoituksia olen seurannut kahdestakin paikasta eli tästä ja tästä. Hänen kirjoituksensa ovat monessa suhteessa jopa hauskoja, mutta kovasti tuntuvat feministit häntä inhoavan.
Miessakit tuntuu kaavamaiselta ajamaan miesten oikeuksia ja tasa-arvoa. Mutta Miesten tasa-arvo niminen yhdistys tuntuu aika pirteältä. Heidän lokakuun lopulla oikeusministeriölle antamansa lausunto vireillä olevaan seksuaalirikoslain uudistukseen lähinnä siltä osin, jossa harkitaan raiskauksen määritelmän muutoksia on omalla tavallaan jopa humoristista luettavaa hyvinkin vakavasta asiasta. Näyttää nimittäin siltä, että naisliike on jo vuosia ollut suunnan näyttäjä seksuaalirikoksia koskevissa lainsäädäntöhankkeissa. Siksi on hyvä, että joskus tulee myös miesnäkökulma ja järjen ääni esiin.
Wikileaksin Julian Assangen Ruotsissa saama kohtelu raiskausväitteineen on havahduttanut minut huomaamaan, että meillä on kehitys seuraamassa Ruotsia.
Sen myötä olenkin alkanut seurata Ruotsissa tapahtuvaa miesliikettä ja minkälaiseen puristukseen se on joutunut voimakkaiden feministijärjestöjen hyökkäyksissä. Yksi parhaimpia ja informatiivisimpia sivustoja Ruotsissa on Aktivarium. Pari johtavaa miesliikkeen edustajaa on syksyn aikana kyllästyneet ja päättäneet feministien sietämättömien ja kohtuuttomien hyökkäysten vuoksi lopettaa kokonaan julkisen kirjoittelun ja debatin. Keskustelun taso ei ole heidän mielestä enää järkevää. Asiaa on Ruotsissa uutisoitu paljon mutta tuntuu, että militanttien feministien asema on päässyt ruotsalaisessa yhteiskunnassa niin voimakkaaksi että se jo jyrää vähemmän sotaista miehet. Eräs johtavimmista on ollut Pelle Billing.
Lisäksi minua on jäänyt ihmetyttämään miten suomalaisessa naisliikkeessä on alkanut esiintyä julkilesboina esiintyviä naisia. Ikään kuin seksuaalinen suuntautuminen olisi jotenkin tärkeä tekijä naisten tasa-arvoisia oikeuksia ajettaessa. Lisäksi vielä nämä samaiset ihmiset ovat innostuneet ajamaan LHBTIQ-ihmisten asioita (homot, biseksuaalit, transihmiset ja intersukupuoliset sekä queerit) ikään kuin naisliike ajaisi kaikkien muiden paitsi heteromiesten etuja. Pitää taas tässä todeta, että minulla ei ole mitään heitä ketään vastaan ja elämäni aikana tuttavapiiriini on kuulunut kymmenittäin homoja ja muutaman lesbonkin olen oppinut tuntemaan mutta minusta jotenkin olisi luontevampaa, että erilaisten sukupuolisten vähemmistöjen etujen ajaminen olisi erillään puhtaasta naisliikkeestä.
Katsotaan nyt miten taistelevaksi miesliikkeen puolestapuhujaksi tässä vielä ryhdyn. Ehkä minua kuitenkin yhdistää militantteihin feministeihin, että minäkin pidän naisista. Mutta meitä erottaa ehkä, että en pidä vastakkaista sukupuolta alkuunkaan vihollisenani vaan päinvastoin tärkeänä ja tasa-arvoisena yhteistyökumppanina.
28.11.2012
Onni on kohdannut suomalaisia!!!
Viime viikonloppuna älysin vihdoinkin minkälainen suuri onni meitä suomalaisia on kohdannut kun olemme saaneet peräti kaksi pitkäaikaista valtiovarainministeriä peräkkäïn huolehtiman valtiomme taloudesta. Ja mikä lisäonni että edellinen valtiovarainministeri jäi ottamaan vastuuta ja mentoroimaan uudessa hallituksessa peräti pääministerinä.
Kun minut vallannut euforia hiukan helpotti pieni pirulainen sisässäni alkoi kalvaa mieltäni. Olikohan tuo palkinto voitettu reilussa kilpailussa?
Jäin miettimään miten EU:ssa esimerkiksi Jean-Claude Juncker on alentuvasti ja hiukan kuin halveksien suhtautunut suomalaisten ministerien vaateisiin kun euro-ongelmia on yritetty ratkaista.
Mitäpä jos kyseessä onkin taitavasti suoritettu imartelu, jolla ministerit on pehmitetty isojen poikien puolelle? Vai miten on tulkittavissa että valtiovarainmisteri lausuu iloisena kehuja kun pääsee avustamaan Kreikkaa lisää. En mielelläni arvostele valokuvia ja vielä vähemmän naisista otettuja. Mutta tässä uutiskuvassa on minusta nähtävissä ministeri joka selvästi puhuu toista kuin ajattelee.jos nyt ylipäänsä ajattelee edes. Ehkä kehut ja liehittely ovat tehneet tehtävänsä?
Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun aloin ajatella ristiriitaa, että meillä on rahakirstun vartijana jo 6 vuotta ollut korkealle arvostettuja ja palkittuja valtiovarainministereitä mutta maan taloudella menee ihan päin peetä? Eli mitä nämä arvostetut talousgurut ovat oikeastaan saaneetkaan aikaan? Euro-maiden tukipakettejako? Sekö tekee heistä arvostettuja ministereitä vaikka oma maa menee päin peetä?
Tähän asiaan liittyen minua on ihmetyttänyt eräs toinenkin asia jo vuosikausia. Siitä lukien kun meidän johtavat ministerit ja poliitikot alkoivat hehkuttaa miten Suomen pitää pysyä Euroopan ytimessä Ikään kuin me siellä jossain Saksan ja Ranskan kanssa olisimme tekemässä suorastaan EU:n strategisia päätöksiä. Me kun olemme niin eteviä ja tärkeitä EU:lle. Kun ei sekin olisi vain tyhmän narsistin imartelua? Minä olen jo vuosia ajatellut että ennen meitä siellä on varmasti meitä suuremman painoarvon maita kuten Iso-Britannia tai vaikkapa väkirikas Puola. No nyt tuntui, että tuokin epäilys tuli vahvistettua. Uutisen mukaan me olemme yhtä lähellä EU;:n kovaa ydintä kuin Romania ja Bulgaria. Siinä sitä meidän painoarvoa!
Toinen asia jota olen ihmetellyt kun me niin kovasti hehkutamme, ettö meillä on siellä komissiossa peräti oma mies vaikuttamassa eli suomalainen Olli Rehn. Samaisessa lehtiartikkelissa sanotaankin selkeästi:
'Kyseinen pääosasto on komission suomalaissyntyisen varapuheenjohtajan ja talousasioista vastaavan komissaarin Olli Rehnin alaisuudessa. Hän edustaa kuitenkin unionia eikä suinkaan Suomea.'
Meillä unohdetaan tai ei ehkä edes tiedetä, että komissaarin uskollisuusvala annetaan EU:lle eikä millekään kansallisvaltiolle. Siinä uskollisuusvalassa nimenomaan kielletään kotimaahan päin vetämien. Eli vaikka Olli Rehn on etnisesti vielä suomalais-savolainen on hän luopunut kansallisesta identiteetistään astuessaan komissaarin virkaan.
Jännää että samaisen Taloussanomien mukaan Toni Blair katsoo Britanniankin istuvan Euroopan valtapöydissä. Aika tunku siinäkin pöydässä.
Ja ihan mielenkiintoisia ajatuksia herättää seuraavakin analyysi viimeisimmästä Kreikan tukipäätöksestä.
Kun minut vallannut euforia hiukan helpotti pieni pirulainen sisässäni alkoi kalvaa mieltäni. Olikohan tuo palkinto voitettu reilussa kilpailussa?
Jäin miettimään miten EU:ssa esimerkiksi Jean-Claude Juncker on alentuvasti ja hiukan kuin halveksien suhtautunut suomalaisten ministerien vaateisiin kun euro-ongelmia on yritetty ratkaista.
Mitäpä jos kyseessä onkin taitavasti suoritettu imartelu, jolla ministerit on pehmitetty isojen poikien puolelle? Vai miten on tulkittavissa että valtiovarainmisteri lausuu iloisena kehuja kun pääsee avustamaan Kreikkaa lisää. En mielelläni arvostele valokuvia ja vielä vähemmän naisista otettuja. Mutta tässä uutiskuvassa on minusta nähtävissä ministeri joka selvästi puhuu toista kuin ajattelee.jos nyt ylipäänsä ajattelee edes. Ehkä kehut ja liehittely ovat tehneet tehtävänsä?
Nämä ajatukset tulivat mieleeni kun aloin ajatella ristiriitaa, että meillä on rahakirstun vartijana jo 6 vuotta ollut korkealle arvostettuja ja palkittuja valtiovarainministereitä mutta maan taloudella menee ihan päin peetä? Eli mitä nämä arvostetut talousgurut ovat oikeastaan saaneetkaan aikaan? Euro-maiden tukipakettejako? Sekö tekee heistä arvostettuja ministereitä vaikka oma maa menee päin peetä?
Tähän asiaan liittyen minua on ihmetyttänyt eräs toinenkin asia jo vuosikausia. Siitä lukien kun meidän johtavat ministerit ja poliitikot alkoivat hehkuttaa miten Suomen pitää pysyä Euroopan ytimessä Ikään kuin me siellä jossain Saksan ja Ranskan kanssa olisimme tekemässä suorastaan EU:n strategisia päätöksiä. Me kun olemme niin eteviä ja tärkeitä EU:lle. Kun ei sekin olisi vain tyhmän narsistin imartelua? Minä olen jo vuosia ajatellut että ennen meitä siellä on varmasti meitä suuremman painoarvon maita kuten Iso-Britannia tai vaikkapa väkirikas Puola. No nyt tuntui, että tuokin epäilys tuli vahvistettua. Uutisen mukaan me olemme yhtä lähellä EU;:n kovaa ydintä kuin Romania ja Bulgaria. Siinä sitä meidän painoarvoa!
Toinen asia jota olen ihmetellyt kun me niin kovasti hehkutamme, ettö meillä on siellä komissiossa peräti oma mies vaikuttamassa eli suomalainen Olli Rehn. Samaisessa lehtiartikkelissa sanotaankin selkeästi:
'Kyseinen pääosasto on komission suomalaissyntyisen varapuheenjohtajan ja talousasioista vastaavan komissaarin Olli Rehnin alaisuudessa. Hän edustaa kuitenkin unionia eikä suinkaan Suomea.'
Meillä unohdetaan tai ei ehkä edes tiedetä, että komissaarin uskollisuusvala annetaan EU:lle eikä millekään kansallisvaltiolle. Siinä uskollisuusvalassa nimenomaan kielletään kotimaahan päin vetämien. Eli vaikka Olli Rehn on etnisesti vielä suomalais-savolainen on hän luopunut kansallisesta identiteetistään astuessaan komissaarin virkaan.
Jännää että samaisen Taloussanomien mukaan Toni Blair katsoo Britanniankin istuvan Euroopan valtapöydissä. Aika tunku siinäkin pöydässä.
Ja ihan mielenkiintoisia ajatuksia herättää seuraavakin analyysi viimeisimmästä Kreikan tukipäätöksestä.
27.11.2012
Mitä meidän laillisuusvartijat tekee?
Edellisen oikeusministeri Tuija Braxin aikaan lisättiin tuomioistuinten, tuomarien, poliisien ja virkamiesten valtaa ja kavennettiin vastaavasti kansalaisten oikeuksia ja valtaa. Oli sitä havaintojeni mukaan tehty jo 1980-luvun alkupuolelta lähtien mutta muutosvauhti ja vääryys oli vain 1990-luvulle tultaessa kiihtynyt entisestään.
Huvittavaa oli, että monia isoja muutoksia tehtiin edellisen eduskunnan loppumetreillä. Yhdestä kirjoitinkin helmikuussa 2011 otsikolla 'Muutummeko poliisivaltioksi?'. Siinä oli lakiehdotukset ja niiden perustelut toista tuhatta sivua pitkiä siten että moni päätöksentekijöistä tunnustikin etteivät he olleet kyenneet tai ehtineet niitä lukemaan. Etunenässä silloinen lakivaliokunnan vihreä puheenjohtaja Janina Andersson. Taisi oikein vihastua kun häneltä tuollaista kysyttiin. Eihän hän kaikkea voi ehtiä lukemaan. Ja ilmoitti muistikuvani mukaan luottavansa puoluetoveriinsa oikeusministeri Tuija Braxiin.
Tänään sain hämmästyksekseni tietää, että samainen edellinen eduskunta oli hyväksynyt myös erään toisen kummallisuuden, joka entistä helpommalla päästää meidän korkeimmat lainvalvojat eli oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen pälkähästä. Suurin osa näiden lainvalvojien kanssa tekemisiin joutuneista asiantuntijoistakin tietävät että eivät he mihinkään virkarikoksiin tai -laittomuuksiin todellisuudessa puutu. Enemmän nämä herrat ovat eräänlaisia oikeusvaltion Potemkinin kulisseja.
Mutta virallisesti he valvovat edelleen, että kaikessa virkatoiminnassa noudatetaan lakeja. Eli jos joku virkamies on lainvastaisesti jossain sinun asiassasi on sinulla oikeus tehdä heidän toimistaan kantelu näille korkeille lainvalvojille. Hyvin asioista perillä olevat varoittavat tietenkin että älä kuitenkaan kuvittele että sieltä mitään oikeutta saisit. Minä kuulun noihin skeptikkoihin. On nimittäin jonkin verran kokemusta sekä omista asioista mutta myös joidenkin muiden, joita olen jo 1980-luvulta lähtien auttanut.
Mutta nyt kuului taas kummia. Ensimmäisen kerran kansalaisten kanteluja pyrittiin rajoittamaan kun säädettiin, että enää tutkitaan vain viittä vuotta nuorempia tapauksia. Muutos tuli jossain työjärjestyksessä jo aikaisemmin mutta lakiin tuo viiden vuoden määräaika otettiin vuonna 1996. Virkamiesten kanssa kärhämöimään joutunut tietää hyvin, että tuollainen kiista voidaan hyvin venyttää kestämään yli 5 vuotta. Ja sen jälkeen ei oikeuskanslerin eikä eduskunnan oikeusasiamiehen tarvitse asiaan puuttua. Saavat toki jos haluavat mutta tuskin koskaan ovat halunneet uskoisin ellei ole omasta kaverista kyse.
Mutta nyt selvisi, että lakiin on v 2011 vielä edellisen eduskunnan kokoontuessa viimeisiä kertoja tehty muutos, jossa tuo määräaika on kavennettu kahteen vuoteen. eräs perustelu oli parantaa kansalaisten oikeusturvaa kun näin saadaan nopeammin käsiteltyä kanteluja.
Kun aiheesta asianajajaliitolta pyydettiin lausuntoa kiinnitti asianajajaliitto huomiota, että virkarikosten lyhin vanhentumisaika on edelleen viisi vuotta niin olisi aika ihmeellistä ja suorastaan ristiriitaista jos yli kaksi vuotta vanhoja virkarikoksia ei kuitenkaan oikeuskanslerin eikä oikeusasiamiehen tarvitsisi enää tutkia.
En tiedä oliko tässä Tuija Brax oikeusministerinä miettinyt kaukonäköisemmin, että jos pääsisi itse eduskunnan oikeusasiamieheksi niin olisi helpompi kun raja on vain tuoreissa tapauksissa. Ne nimittäin usein ylittävät tuon kahden vuoden käsittelyajan ja näin eduskunnan oikeusasiamies pääsisi kuin koira veräjästä kun muut pitkittävät ja vanhentavat juttuja riittävästi.
Huvittavaa oli, että monia isoja muutoksia tehtiin edellisen eduskunnan loppumetreillä. Yhdestä kirjoitinkin helmikuussa 2011 otsikolla 'Muutummeko poliisivaltioksi?'. Siinä oli lakiehdotukset ja niiden perustelut toista tuhatta sivua pitkiä siten että moni päätöksentekijöistä tunnustikin etteivät he olleet kyenneet tai ehtineet niitä lukemaan. Etunenässä silloinen lakivaliokunnan vihreä puheenjohtaja Janina Andersson. Taisi oikein vihastua kun häneltä tuollaista kysyttiin. Eihän hän kaikkea voi ehtiä lukemaan. Ja ilmoitti muistikuvani mukaan luottavansa puoluetoveriinsa oikeusministeri Tuija Braxiin.
Tänään sain hämmästyksekseni tietää, että samainen edellinen eduskunta oli hyväksynyt myös erään toisen kummallisuuden, joka entistä helpommalla päästää meidän korkeimmat lainvalvojat eli oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen pälkähästä. Suurin osa näiden lainvalvojien kanssa tekemisiin joutuneista asiantuntijoistakin tietävät että eivät he mihinkään virkarikoksiin tai -laittomuuksiin todellisuudessa puutu. Enemmän nämä herrat ovat eräänlaisia oikeusvaltion Potemkinin kulisseja.
Mutta virallisesti he valvovat edelleen, että kaikessa virkatoiminnassa noudatetaan lakeja. Eli jos joku virkamies on lainvastaisesti jossain sinun asiassasi on sinulla oikeus tehdä heidän toimistaan kantelu näille korkeille lainvalvojille. Hyvin asioista perillä olevat varoittavat tietenkin että älä kuitenkaan kuvittele että sieltä mitään oikeutta saisit. Minä kuulun noihin skeptikkoihin. On nimittäin jonkin verran kokemusta sekä omista asioista mutta myös joidenkin muiden, joita olen jo 1980-luvulta lähtien auttanut.
Mutta nyt kuului taas kummia. Ensimmäisen kerran kansalaisten kanteluja pyrittiin rajoittamaan kun säädettiin, että enää tutkitaan vain viittä vuotta nuorempia tapauksia. Muutos tuli jossain työjärjestyksessä jo aikaisemmin mutta lakiin tuo viiden vuoden määräaika otettiin vuonna 1996. Virkamiesten kanssa kärhämöimään joutunut tietää hyvin, että tuollainen kiista voidaan hyvin venyttää kestämään yli 5 vuotta. Ja sen jälkeen ei oikeuskanslerin eikä eduskunnan oikeusasiamiehen tarvitse asiaan puuttua. Saavat toki jos haluavat mutta tuskin koskaan ovat halunneet uskoisin ellei ole omasta kaverista kyse.
Mutta nyt selvisi, että lakiin on v 2011 vielä edellisen eduskunnan kokoontuessa viimeisiä kertoja tehty muutos, jossa tuo määräaika on kavennettu kahteen vuoteen. eräs perustelu oli parantaa kansalaisten oikeusturvaa kun näin saadaan nopeammin käsiteltyä kanteluja.
Kun aiheesta asianajajaliitolta pyydettiin lausuntoa kiinnitti asianajajaliitto huomiota, että virkarikosten lyhin vanhentumisaika on edelleen viisi vuotta niin olisi aika ihmeellistä ja suorastaan ristiriitaista jos yli kaksi vuotta vanhoja virkarikoksia ei kuitenkaan oikeuskanslerin eikä oikeusasiamiehen tarvitsisi enää tutkia.
En tiedä oliko tässä Tuija Brax oikeusministerinä miettinyt kaukonäköisemmin, että jos pääsisi itse eduskunnan oikeusasiamieheksi niin olisi helpompi kun raja on vain tuoreissa tapauksissa. Ne nimittäin usein ylittävät tuon kahden vuoden käsittelyajan ja näin eduskunnan oikeusasiamies pääsisi kuin koira veräjästä kun muut pitkittävät ja vanhentavat juttuja riittävästi.
22.11.2012
Voiko esimies luottaa alaisiinsa?
Tässä tuoreessa ministeri Kyllöseen kohdistuvassa ajojahdissa (=minun subjektiivinen mielipiteeni!) on tullut esiin ministeri Kyllöseltä ja myös Liikenneviraston pääjohtaja Juhani Tervalalta selkeä vastuunsiirto heidän alaisilleen.
Olen muutamia kertoja törmännyt vastaavanlaiseen sekä itse mutta tehnyt havaintoja laajemminkin.
Omakohtaisesti tukistin erästä Verohallituksen osastopäällikköä, joka oli mennyt allekirjoittamaan välittömien ja välillisten kentällä toimivien alaistensa minun yritystoiminnastani tekemän virheitä vilisevän ja puutteellisen tarkastuskertomuksen, josta ei edes koskaan ollut pyydetty minun lausuntoani. Allekirjoituksen tarkoitus kai lienee ollut, että sillä vahvistetaan virheellinenkin tarkastuskertomus jota sen jälkeen ryhdytään käsittelemään totuutena.
Syytin näitä kaikkia kolmea allekirjoittanutta virkarikoksesta. Tämä Verohallituksessa siihen aikaan istunut osastopäällikkö oli aivan kauhuissa ja vetosi siihen että eihän hän ole voinut tarkistaa tietoja vaan hänen on ollut pakko luottaa alaistensa kirjoittamaan. Minä yritin rautalangasta vääntää, että jos panee nimensä tuollaiseen paperiin niin sitten myös vastaa siitä vaikkei itse olisi tarkistanutkaan asioita tai vaikka ei olisi ymmärtänyt. Minä yritin selittää, että jos ei ole voinut tarkistaa asioita itse alaistensa selvityksistä niin pitäisi jättää kokonaan allekirjoittamat jos haluaa vöistä vastuun alaistensa tekenistä virheistä.
Samanlainen asetelma muodostui käräjäoikeuksissa kun kansainvälisten ihmisoikeussopimusten täyttämiseksi ryhdyttiin puhelinkuuntelusta säätämään lailla. Ja kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi piti poliisin hakea puhelinkuunteluun lupa käräjäoikeudelta. Siinä vaiheessa katsottiin kansainvälisiä esimerkkejä ja ihmisoikeussopimuksia ja ne edellyttivät että asiasta on säädettävä laki ja sen valvonta annetaan tuomioistuimille. Samalla tavoinhan oli jouduttu kaventamaan poliisin valtuuksia pidempiaikaista vangitsemisissa, joihin piti määrävälein hakea lupa käräjäoikeuksista.
Nuo puhelinkuuntelu- ja vangitsemisoikeudenkäynnit ovat tehneet käräjäoikeuksista poliisin kumileimasimia. Käräjäoikeudet luottavat aivan liian usein poliisin perusteiksi esittämiin väitteisiin niitä sen tarkemmin tarkistamatta. Ja juuri sehän oli alunperin ollut tarkoitus että hakuperusteet aidosti tarkistetaan tuomioistuinlaitoksessa. Muutenhan koko homma olisi voitu jättää poliisiviranomaisille. Nykyinen käytäntö on pelkkä näytelmä jonka tehtävä on vain näennäisesti täyttää kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteet.
Muutama rehti tuomari on valitellut asiantilaa mutta väistävät vastuunsa selittelemällä että "emmehän me pysty tarkistamaan poliisin väitteitä eli meidän on pakko luottaa niihin".
Mielenkiintoista muuten oli, että iso lakipaketti, jossa oli toistatuhatta sivua aineistoa tuotiin edelliselle eduskunnalle hyväksyttäväksi sen virkakauden viimeiseen istuntoon. Muistaakseni eräs fiksu piraattipuolueen kansanedustajaehdokas kirjoitti julkisuudessa, että ei kansanedustajat noita papereita ole voineet ehtiä lukea vaan joutuvat hyväksymään lukematta. Silloinen lakivaliokunnan puheenjohtaja, Vihreiden turkulainen kansanedustaja Janina Andersson myönsikin ettei hänellä ole ollut aikaa lukea tuota järkälemäistä pakettia mutta hän luottaa Vihreään puoluetoveriinsa oikeusministeri Tuija Braxiin.
Luottaa, luottaa ja luottaa. Sehän on tärkeintä että kaikkien Hyvä Veli ja Hyvä Sisko verkostossa on voitava luottaa toisiinsa ja toistensa sinisiin silmiin. Ai niin. Luin vastikään hauskan vaihtoehtoisen nimityksen tuolle Hyvä Sisko käsitteelle. Se oli Sutkit Sisko! Taisi olla Eduskunta 2 näytelmässä.
Tuo käsite "sutki" on tullut Suomeen Karjalasta minne se lainattiin venäjänkielestä. Se on venäjässä jotain kieron, kavalan, juonikkaan ja neuvokkaan sekoitusta.
Olen muutamia kertoja törmännyt vastaavanlaiseen sekä itse mutta tehnyt havaintoja laajemminkin.
Omakohtaisesti tukistin erästä Verohallituksen osastopäällikköä, joka oli mennyt allekirjoittamaan välittömien ja välillisten kentällä toimivien alaistensa minun yritystoiminnastani tekemän virheitä vilisevän ja puutteellisen tarkastuskertomuksen, josta ei edes koskaan ollut pyydetty minun lausuntoani. Allekirjoituksen tarkoitus kai lienee ollut, että sillä vahvistetaan virheellinenkin tarkastuskertomus jota sen jälkeen ryhdytään käsittelemään totuutena.
Syytin näitä kaikkia kolmea allekirjoittanutta virkarikoksesta. Tämä Verohallituksessa siihen aikaan istunut osastopäällikkö oli aivan kauhuissa ja vetosi siihen että eihän hän ole voinut tarkistaa tietoja vaan hänen on ollut pakko luottaa alaistensa kirjoittamaan. Minä yritin rautalangasta vääntää, että jos panee nimensä tuollaiseen paperiin niin sitten myös vastaa siitä vaikkei itse olisi tarkistanutkaan asioita tai vaikka ei olisi ymmärtänyt. Minä yritin selittää, että jos ei ole voinut tarkistaa asioita itse alaistensa selvityksistä niin pitäisi jättää kokonaan allekirjoittamat jos haluaa vöistä vastuun alaistensa tekenistä virheistä.
Samanlainen asetelma muodostui käräjäoikeuksissa kun kansainvälisten ihmisoikeussopimusten täyttämiseksi ryhdyttiin puhelinkuuntelusta säätämään lailla. Ja kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi piti poliisin hakea puhelinkuunteluun lupa käräjäoikeudelta. Siinä vaiheessa katsottiin kansainvälisiä esimerkkejä ja ihmisoikeussopimuksia ja ne edellyttivät että asiasta on säädettävä laki ja sen valvonta annetaan tuomioistuimille. Samalla tavoinhan oli jouduttu kaventamaan poliisin valtuuksia pidempiaikaista vangitsemisissa, joihin piti määrävälein hakea lupa käräjäoikeuksista.
Nuo puhelinkuuntelu- ja vangitsemisoikeudenkäynnit ovat tehneet käräjäoikeuksista poliisin kumileimasimia. Käräjäoikeudet luottavat aivan liian usein poliisin perusteiksi esittämiin väitteisiin niitä sen tarkemmin tarkistamatta. Ja juuri sehän oli alunperin ollut tarkoitus että hakuperusteet aidosti tarkistetaan tuomioistuinlaitoksessa. Muutenhan koko homma olisi voitu jättää poliisiviranomaisille. Nykyinen käytäntö on pelkkä näytelmä jonka tehtävä on vain näennäisesti täyttää kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteet.
Muutama rehti tuomari on valitellut asiantilaa mutta väistävät vastuunsa selittelemällä että "emmehän me pysty tarkistamaan poliisin väitteitä eli meidän on pakko luottaa niihin".
Mielenkiintoista muuten oli, että iso lakipaketti, jossa oli toistatuhatta sivua aineistoa tuotiin edelliselle eduskunnalle hyväksyttäväksi sen virkakauden viimeiseen istuntoon. Muistaakseni eräs fiksu piraattipuolueen kansanedustajaehdokas kirjoitti julkisuudessa, että ei kansanedustajat noita papereita ole voineet ehtiä lukea vaan joutuvat hyväksymään lukematta. Silloinen lakivaliokunnan puheenjohtaja, Vihreiden turkulainen kansanedustaja Janina Andersson myönsikin ettei hänellä ole ollut aikaa lukea tuota järkälemäistä pakettia mutta hän luottaa Vihreään puoluetoveriinsa oikeusministeri Tuija Braxiin.
Luottaa, luottaa ja luottaa. Sehän on tärkeintä että kaikkien Hyvä Veli ja Hyvä Sisko verkostossa on voitava luottaa toisiinsa ja toistensa sinisiin silmiin. Ai niin. Luin vastikään hauskan vaihtoehtoisen nimityksen tuolle Hyvä Sisko käsitteelle. Se oli Sutkit Sisko! Taisi olla Eduskunta 2 näytelmässä.
Tuo käsite "sutki" on tullut Suomeen Karjalasta minne se lainattiin venäjänkielestä. Se on venäjässä jotain kieron, kavalan, juonikkaan ja neuvokkaan sekoitusta.
20.11.2012
Alkoholi televisiossa
Siemailen mielelläni hyviä viinejä. Kotona ollessani harvemmin enkä välttämättä muulloinkaan. Liikun sen verran usein autolla, että ei parane juoda lounas- tai illallisviinejä. Lempijuomiani ovat kuivat valkoviinit ja rutikuivat kuohuviinit. Aitoa samppanjaa (tuo lienee kai nykyinen oikeinkirjoitussuositus, itse kirjoittaisin shamppanja) ei eläkeläisen budjetilla kannata juoda. Enkä suoraan sanoen kovin suurta eroa huomaa vaikka joisin jotaim espanjalaista laadukasta cavaa.
Eläkkeellä ollessani minulla on aikaisempaa enempää vapaata aikaa mietiskellä ruoan laittoa. Vaikka ei pitäisi kun tuota keskivartalolihavuutta on kertynyt liikaa. Olin pitkään vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja onnistuin laihduttamaankin aika vaivattomasti kymmenisen kiloa. Olen pari kertaa kirjoittanutkin aiheesta blogissani Ensin laihduttamisen vaikeudesta ja sitten niitä näitä aiheesta puoli vuotta myöhemmin.
Jossain vaiheessa alkoi tehdä mieli ruisleipää ja välillä mielin pastaa. Ja kesällä maistuivat uudet perunatkin. Ei niitä voinut vastustaa.
Alkoholipitoisia juomia juon siis aika harvoin. Minua on alkanut kuitenkin ihmetyttää että lähes kaikkiin kotimaisiin ruokaohjelmiin sisältyy viinien seimailua. Sikke Sumari taitaa olla ainoa, joka ei ole tuota viinien siemailua sisällyttänyt ruokaohjelmaansa. Pitää antaa siitä ihan erikoismaininta. Kymmeniä vuosia sitten oli erilaisia kokki Kolmonen yms ruokaohjelmia ja ne olivat siihen aikaan muistikuvani mukaan alkoholivapaita.
Mutta näissä neljän julkkiksen tai taviksen toisilleen tarjoamissa illallinen neljälle ohjelmissa on kautta linjan alkoholitarjoilu. Noita on useampia mutta jos olen oikein ymmärtänyt ne ovat ulkomaisia ohjelmaformaatteja Suomen sovitettuina. En ole laskenut onko niistä kuinka monta suomalaisversiota mutta monta niitä on. Vähän joka kanavalla. Sen lisäksi on vielä englantilais- ja ruotsalaisversiot.
Ja kaikissa juodaan ensin kuohuviinit, joskus aperitiivit ja sitten jatketaan erilaisin ruokaviinein. Onneksi heidät tuodaan perille autokyydillä ettei tulisi houkutusta huppelissa lähteä kotiin illallisen jälkeen.
Taisi olla englantilaisversiossa yhden tai kaksi kertaa kun illallisella ei tarjottu alkoholipitoisia juomia ollenkaan perusteena sen kertaisen illallisisännän käsittääkseni uskonnollinen vakaumus. Ja taisi olla jokunen harva kerta että joku vieraista ei käyttänyt alkoholia ja hänelle oli illallisisäntä tai -emäntä järjestänyt muuta juotavaa. Nyt en ole enää varma olisiko tällainen tapaus ollut kerran jossain suomalaisversiossakin.
Kuuluuko alkoholitarjoilu mukaan koska kyse on kuitenkin jonkinlaisesta juhlaillallisesta? Vai onko alkoholitarjoilu jo ohjelmaformaatissa keskieurooppalaisten viininviljelijöiden sponsoroimana, jolla pyritään lisäämään viinin käyttöä esimerkiksi Suomessa? Tupakan polttoahan sponsoroitiin eräänlaisena elämäntapana aikoinaan juuri tuolla tavoin. Tuo ei kai ole sanan varsinaisessa merkityksessä tuotesijoittelua, kun edistämässä ei olla mitään brändiä vaan ainoastaan elämäntapavalintaa.
Minua tuo ei henkilökohtaisesti hetkauta. Mutta antaako se sellaisen "lifestyle"-mallin mit haluamme edistää jälkikasvullemme?
Minä muistan nuorena 1950-60 luvulla kun Alko alkoi propagoida mieluummin viini kuin väkeviä ja muutenkin yritettiin suomalaisiin saada istutettua keski- ja etelä-eurooppalaiset juomatavat. En tiedä montako sukupolvea tuollainen käytöksen muuttaminen vie mutta ei se ainakaan vielä puolessa vuosisadassa ole onnistunut.
Vai olisiko sittenkin niin, että meillä on vain samalla tavoin huono viinapää kuin esimerkiksi japanilaisilla ja korealaisilla? Japanissa ja Koreassa sentään jotenkin osataan hävetä jos on tullut örvellettyä ja ehkä otetaan jopa opiksi. Meillä rakennetaan sankarikertomusta kännin ympärille. No en minöä tuota häpeämiskulttuuria minään järkevänä pidä mutta toivoisi jotenkin että örveltäjä muistaisi seuravalla kerralla örveltämisen vaarat ja osaisi pitää rajansa.
No se sanottakoon noista illallinen neljälle ohjelmista että ei siellä ainakaan örveltämistä propagoida, että ehkä tuollaisten sivistyneiden juomatapojen esittäminen julkisesti on sittenkin ihan paikallaan. Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen ukko?
Eläkkeellä ollessani minulla on aikaisempaa enempää vapaata aikaa mietiskellä ruoan laittoa. Vaikka ei pitäisi kun tuota keskivartalolihavuutta on kertynyt liikaa. Olin pitkään vähähiilihydraattisella ruokavaliolla ja onnistuin laihduttamaankin aika vaivattomasti kymmenisen kiloa. Olen pari kertaa kirjoittanutkin aiheesta blogissani Ensin laihduttamisen vaikeudesta ja sitten niitä näitä aiheesta puoli vuotta myöhemmin.
Jossain vaiheessa alkoi tehdä mieli ruisleipää ja välillä mielin pastaa. Ja kesällä maistuivat uudet perunatkin. Ei niitä voinut vastustaa.
Alkoholipitoisia juomia juon siis aika harvoin. Minua on alkanut kuitenkin ihmetyttää että lähes kaikkiin kotimaisiin ruokaohjelmiin sisältyy viinien seimailua. Sikke Sumari taitaa olla ainoa, joka ei ole tuota viinien siemailua sisällyttänyt ruokaohjelmaansa. Pitää antaa siitä ihan erikoismaininta. Kymmeniä vuosia sitten oli erilaisia kokki Kolmonen yms ruokaohjelmia ja ne olivat siihen aikaan muistikuvani mukaan alkoholivapaita.
Mutta näissä neljän julkkiksen tai taviksen toisilleen tarjoamissa illallinen neljälle ohjelmissa on kautta linjan alkoholitarjoilu. Noita on useampia mutta jos olen oikein ymmärtänyt ne ovat ulkomaisia ohjelmaformaatteja Suomen sovitettuina. En ole laskenut onko niistä kuinka monta suomalaisversiota mutta monta niitä on. Vähän joka kanavalla. Sen lisäksi on vielä englantilais- ja ruotsalaisversiot.
Ja kaikissa juodaan ensin kuohuviinit, joskus aperitiivit ja sitten jatketaan erilaisin ruokaviinein. Onneksi heidät tuodaan perille autokyydillä ettei tulisi houkutusta huppelissa lähteä kotiin illallisen jälkeen.
Taisi olla englantilaisversiossa yhden tai kaksi kertaa kun illallisella ei tarjottu alkoholipitoisia juomia ollenkaan perusteena sen kertaisen illallisisännän käsittääkseni uskonnollinen vakaumus. Ja taisi olla jokunen harva kerta että joku vieraista ei käyttänyt alkoholia ja hänelle oli illallisisäntä tai -emäntä järjestänyt muuta juotavaa. Nyt en ole enää varma olisiko tällainen tapaus ollut kerran jossain suomalaisversiossakin.
Kuuluuko alkoholitarjoilu mukaan koska kyse on kuitenkin jonkinlaisesta juhlaillallisesta? Vai onko alkoholitarjoilu jo ohjelmaformaatissa keskieurooppalaisten viininviljelijöiden sponsoroimana, jolla pyritään lisäämään viinin käyttöä esimerkiksi Suomessa? Tupakan polttoahan sponsoroitiin eräänlaisena elämäntapana aikoinaan juuri tuolla tavoin. Tuo ei kai ole sanan varsinaisessa merkityksessä tuotesijoittelua, kun edistämässä ei olla mitään brändiä vaan ainoastaan elämäntapavalintaa.
Minua tuo ei henkilökohtaisesti hetkauta. Mutta antaako se sellaisen "lifestyle"-mallin mit haluamme edistää jälkikasvullemme?
Minä muistan nuorena 1950-60 luvulla kun Alko alkoi propagoida mieluummin viini kuin väkeviä ja muutenkin yritettiin suomalaisiin saada istutettua keski- ja etelä-eurooppalaiset juomatavat. En tiedä montako sukupolvea tuollainen käytöksen muuttaminen vie mutta ei se ainakaan vielä puolessa vuosisadassa ole onnistunut.
Vai olisiko sittenkin niin, että meillä on vain samalla tavoin huono viinapää kuin esimerkiksi japanilaisilla ja korealaisilla? Japanissa ja Koreassa sentään jotenkin osataan hävetä jos on tullut örvellettyä ja ehkä otetaan jopa opiksi. Meillä rakennetaan sankarikertomusta kännin ympärille. No en minöä tuota häpeämiskulttuuria minään järkevänä pidä mutta toivoisi jotenkin että örveltäjä muistaisi seuravalla kerralla örveltämisen vaarat ja osaisi pitää rajansa.
No se sanottakoon noista illallinen neljälle ohjelmista että ei siellä ainakaan örveltämistä propagoida, että ehkä tuollaisten sivistyneiden juomatapojen esittäminen julkisesti on sittenkin ihan paikallaan. Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen ukko?
19.11.2012
Puhe miesten oikeuksista - vihapuhetta?
Kyllä maailmalta kuuluu minusta aika kummia.
Toronton yliopistossa fil.tri Warren Farrel oli pitämässä puhetta 'poikien kriisistä'. Puheen aiheet olivat ihan samoja kuin mihin meillä Suomessakin on kiinnitetty huomiota. Eli pojat tippuvat koulutuksesta, pelaavat liikaa videopelejä ja tekevät entistä enemmän itsemurhia yms. Todella tärkeitä asioita.
Mitä tapahtuu? Militantit feministit ryhtyvät häiriköimään tilaisuutta, ja alkoivat tapella järjestyksestä huolehtimaan tulleita poliiseja vastaan ja he leimaavat koko esityksen vihapuheeksi ja seksistiseksi. Jotkut jopa esittivät että tilaisuuden tarkoitus olisi ollut raiskausten edistäminen.
Tilaisuudesta on kirjoitettu mm tässä.
Häirintätilaisuus on videoitu ja sen näkee tästä. Aika hurjaksi on mennyt naisliikkeen keinot. Olen kirjoittanut blogissani ihmetyksiäni yliopistollisesta naistutkimuksesta. Nimityshän on tosin muutettu myöhemmin sukupuolineutraalimmaksi sukupuolentutkimukseksi. englanniksi 'gender studies'
Merkillepantavaa on kuitenkin ollut, että naistutkimus (nyk sukupuolentutkimus) on ominut kattokäsitteensä alle myös 'kriittisen miestutkimuksen'. Ikään kuin kaiken tutkimuksen ei kuuluisikaan olla kriittistä?
Wikipedian sukupuolentutkimuksen määrittelyssä vain miestutkimukseen on liitetty attribuutti 'kriittinen':
"Sukupuolentutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus, lesbo-, homo- ja queer-tutkimus, sekä tyttötutkimus."
Jännää on, että myös homotutkimus on omittu tuon ex-naistutkimus kattokäsitteen alle.
Seuraan nykyään mielenkiinnosta verkossa miesasiaa, joka on Ruotsissa paljon Suomea aktiivisempaa. Ruotsissa on naisliike ryhtynyt rajuihin hyökkäyksiin miesliikettä vastaan. Liekö tuossa joku reviirin puolustaminen kyseessä kuin haluttaisiin miesasiankin säilyvän naistutkimukselle alistettuna ja sen valvonnassa. Miesten itse ajama miesliike leimataan vain seksistiseksi vihapuheeksi yms.
Olen ihmetellyt että naisliikkeessä myös Suomessa kuten myös Ruotsissa jostain kumman syystä tuntuu lesboja olevan melkoiset määrät.
Seurasin erään vihreän liikkeen julkilesbon (niin en minä leimaa tai nimittele mutta hän korostaa itse tuota seksuaalista suuntatumistaan kovin paljon omissa kirjoituksissaan!) kunnallisvaalikampanjaa. En voinut välttyä muusta kuin että melkoinen määrä kirjoittelusta ilmaisi vihaa miessukupuolta kohtaan. Erityisesti parisuhdeväkivalta oli hänen ohjelmalistallaan - mutta tietenkin vai naisiin kohdistuva väkivalta. Irvokasta on, että HEUNI tutkimustulosten mukaan parisuhdeväkivaltaa kokee naisista 17% ja miehistä melkein sama määrä eli 16%. No selvää on, että jos on miesvihamielinen ja militantti feministi niin ei siinä miesten oikeudet ole missään arvossa kun ajetaan naisten asiaa. Eikä siinä ihan kaikkia tosiseikkojakaan tarvitse ottaa huomioon kunhan vain naisten asia tulee hoidettua. Viis muusta.
Toronton yliopistossa fil.tri Warren Farrel oli pitämässä puhetta 'poikien kriisistä'. Puheen aiheet olivat ihan samoja kuin mihin meillä Suomessakin on kiinnitetty huomiota. Eli pojat tippuvat koulutuksesta, pelaavat liikaa videopelejä ja tekevät entistä enemmän itsemurhia yms. Todella tärkeitä asioita.
Mitä tapahtuu? Militantit feministit ryhtyvät häiriköimään tilaisuutta, ja alkoivat tapella järjestyksestä huolehtimaan tulleita poliiseja vastaan ja he leimaavat koko esityksen vihapuheeksi ja seksistiseksi. Jotkut jopa esittivät että tilaisuuden tarkoitus olisi ollut raiskausten edistäminen.
Tilaisuudesta on kirjoitettu mm tässä.
Häirintätilaisuus on videoitu ja sen näkee tästä. Aika hurjaksi on mennyt naisliikkeen keinot. Olen kirjoittanut blogissani ihmetyksiäni yliopistollisesta naistutkimuksesta. Nimityshän on tosin muutettu myöhemmin sukupuolineutraalimmaksi sukupuolentutkimukseksi. englanniksi 'gender studies'
Merkillepantavaa on kuitenkin ollut, että naistutkimus (nyk sukupuolentutkimus) on ominut kattokäsitteensä alle myös 'kriittisen miestutkimuksen'. Ikään kuin kaiken tutkimuksen ei kuuluisikaan olla kriittistä?
Wikipedian sukupuolentutkimuksen määrittelyssä vain miestutkimukseen on liitetty attribuutti 'kriittinen':
"Sukupuolentutkimus on kattokäsite, johon sisältyvät tasa-arvotutkimus, feministinen tutkimus, kriittinen miestutkimus, lesbo-, homo- ja queer-tutkimus, sekä tyttötutkimus."
Jännää on, että myös homotutkimus on omittu tuon ex-naistutkimus kattokäsitteen alle.
Seuraan nykyään mielenkiinnosta verkossa miesasiaa, joka on Ruotsissa paljon Suomea aktiivisempaa. Ruotsissa on naisliike ryhtynyt rajuihin hyökkäyksiin miesliikettä vastaan. Liekö tuossa joku reviirin puolustaminen kyseessä kuin haluttaisiin miesasiankin säilyvän naistutkimukselle alistettuna ja sen valvonnassa. Miesten itse ajama miesliike leimataan vain seksistiseksi vihapuheeksi yms.
Olen ihmetellyt että naisliikkeessä myös Suomessa kuten myös Ruotsissa jostain kumman syystä tuntuu lesboja olevan melkoiset määrät.
Seurasin erään vihreän liikkeen julkilesbon (niin en minä leimaa tai nimittele mutta hän korostaa itse tuota seksuaalista suuntatumistaan kovin paljon omissa kirjoituksissaan!) kunnallisvaalikampanjaa. En voinut välttyä muusta kuin että melkoinen määrä kirjoittelusta ilmaisi vihaa miessukupuolta kohtaan. Erityisesti parisuhdeväkivalta oli hänen ohjelmalistallaan - mutta tietenkin vai naisiin kohdistuva väkivalta. Irvokasta on, että HEUNI tutkimustulosten mukaan parisuhdeväkivaltaa kokee naisista 17% ja miehistä melkein sama määrä eli 16%. No selvää on, että jos on miesvihamielinen ja militantti feministi niin ei siinä miesten oikeudet ole missään arvossa kun ajetaan naisten asiaa. Eikä siinä ihan kaikkia tosiseikkojakaan tarvitse ottaa huomioon kunhan vain naisten asia tulee hoidettua. Viis muusta.
18.11.2012
TV-ohjelmien ikärajat ja mainokset
Aloin tässä eräänä päivänä ihmetellä kun katsoin digitelevision sähköistä ohjelmaluetteloa, että ikärajasuositukset koskivat vain fiktio-ohjelmia. Faktaohjelmilla ei ollut mitään ikärajasuositusta vaikka olisi kuinka hurjia tai raakoja asioita käsitelty. Ihmettelinpä vain. Mikä järki on tuollaisella vain fiktio-ohjelmiin kohdistuvalla? Vai oliko vain ideana saada entinen elokuvasensuuri edelleenkin työllistettyä ettei sitä kokonaan tarvinnut lopettaa? Mutta ei haluttu kasvattaa tai laajentaakaan faktapuolelle (joo, ihan oikein!)?
Toinen televisio-ohjelmiin liittyvä erikoisuus oli jonkin aikaa sitten joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otetut mainosten sijoittelut. Olen ymmärtänyt, että mainokset on selvästi erotettava omiksi mainosjaksoikseen eikä varsinaista ohjelmaa saa keskeyttää mainoksilla enempää kuin vain määrävälein. Minusta käytäntö on hyvä. Sen verran minua erilaiset mainokset häiritsevät.
Mutta joillakin kanavilla sijoitetaan pieniä mainoslauseita samaan kuvaan ohjelman kanssa. En pannut merkille mikä se kanava oli vai onko sitä jo useammalla kanavalla.
Toinen vastaava ihmetys on joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otettu mainosten sijoittelu kylläkin mainoskatkon yhteyteen mutta ennen katkosta ilmoittavaa kuvaruutua. Ja samaa on joskus ollut myös katkon loppuessa. Kuvaruudussa nähdään katkon lopetuksen ilmoittava kuvaruutu mutta sen jälkeen tulee vielä joku mainos. Usein nämä mainokset näyttävät olevan ohjelman pääsponsorilta.
Mutta ei nämä mainosten edellä kuvatut sijaintipaikat täytä mielestäni noita entisiä määräyksiä mainosten sijoittelusta. Onko mainosten sijoittelumääräyksiä oikeasti kevennetty vai onko käytäntö vain otettu käyttöön omavaltaisesti kanavien toimesta. Meinasin kirjoittaa salakavalasti mutta eihän nuo mitään salaista ole kun ovat selvästi kenen tahansa katsojan nähtävissä.
Jonkin aikaa on ohjelmissa alkanut näkyä ilmoitus ohjelman sisään leivotusta tuotesijoittelusta. Ihan hyvä, että tuollainen "varoitus" on otettu käyttöön. Mutta minun ihmetystäni on silti herättänyt se taidokkuus jolla tuo tuotesijoittelu on tehty. Monesti minä en varoituksesta ja valppaudestani huolimatta ole erottanut missä sitä tuotesijoittelua on kun se on tehty minusta hyvin taitavasti. Pitää ihailla sellaista taitavuutta. Mutta toisaalta huolestua miten meitä aivopestään kaupallisilla intresseillä. No, ehkä kaikki eivät huolestu vaan pitävät sitä vain hyvänä asiana.
Toinen televisio-ohjelmiin liittyvä erikoisuus oli jonkin aikaa sitten joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otetut mainosten sijoittelut. Olen ymmärtänyt, että mainokset on selvästi erotettava omiksi mainosjaksoikseen eikä varsinaista ohjelmaa saa keskeyttää mainoksilla enempää kuin vain määrävälein. Minusta käytäntö on hyvä. Sen verran minua erilaiset mainokset häiritsevät.
Mutta joillakin kanavilla sijoitetaan pieniä mainoslauseita samaan kuvaan ohjelman kanssa. En pannut merkille mikä se kanava oli vai onko sitä jo useammalla kanavalla.
Toinen vastaava ihmetys on joillain mainosrahoitteisilla kanavilla käyttöön otettu mainosten sijoittelu kylläkin mainoskatkon yhteyteen mutta ennen katkosta ilmoittavaa kuvaruutua. Ja samaa on joskus ollut myös katkon loppuessa. Kuvaruudussa nähdään katkon lopetuksen ilmoittava kuvaruutu mutta sen jälkeen tulee vielä joku mainos. Usein nämä mainokset näyttävät olevan ohjelman pääsponsorilta.
Mutta ei nämä mainosten edellä kuvatut sijaintipaikat täytä mielestäni noita entisiä määräyksiä mainosten sijoittelusta. Onko mainosten sijoittelumääräyksiä oikeasti kevennetty vai onko käytäntö vain otettu käyttöön omavaltaisesti kanavien toimesta. Meinasin kirjoittaa salakavalasti mutta eihän nuo mitään salaista ole kun ovat selvästi kenen tahansa katsojan nähtävissä.
Jonkin aikaa on ohjelmissa alkanut näkyä ilmoitus ohjelman sisään leivotusta tuotesijoittelusta. Ihan hyvä, että tuollainen "varoitus" on otettu käyttöön. Mutta minun ihmetystäni on silti herättänyt se taidokkuus jolla tuo tuotesijoittelu on tehty. Monesti minä en varoituksesta ja valppaudestani huolimatta ole erottanut missä sitä tuotesijoittelua on kun se on tehty minusta hyvin taitavasti. Pitää ihailla sellaista taitavuutta. Mutta toisaalta huolestua miten meitä aivopestään kaupallisilla intresseillä. No, ehkä kaikki eivät huolestu vaan pitävät sitä vain hyvänä asiana.
14.11.2012
Itä-Suomen yliopiston D-vitamiinitutkimusten tasosta
Olen hyvin hämmästynyt minkälaisia selityksiä saamme kuulla Itä-Suomen yliopiston D-vitamiinitutkimuksista. Nyt jälkikäteen selitellään, että käytetty tutkimusmenetelmä ei välttämättä antanut oikeita tuloksia ja että jotkut muut tutkimusmenetelmät antavat varmemmat tulokset tai jotain siihen tyyliin.
Mitä helvettiä! Pitäisihän yliopistotasoisten tutkijoiden ymmärtää käyttämiensä tutkimusmenetelmien rajoitukset ja puutteet. Tai ainakin kokeneimman tutkimussuunnitelmasta vastaavan tutkijan pitäisi tuntea ja valita oikeat tutkimusmenetelmät.
Minusta tämä on erään tyyppinen skandaali tiedeyhteisössä. Minusta tämä on ihan yhtä vakava möhläys ja osoitus osaamattomuudesta kuin joku gradu tai peräti väitöskirja johon aineistoa on kopioitu verkosta ilman että lähdettä on erikseen dokumentoitu. Ja mielestäni se on vielä osoitus tyhmyydestä tai härskiydestä kun heti kiinni jouduttuaan ovat tutkijat osanneet selittää käyttämänsä tutkimusmenetelmän heikkoudet ja tulosten epäluotettavuuden.
Hyi hävetköön nämä tutkijat oman yliopistonsa maineen tahraamisesta.
Mitä helvettiä! Pitäisihän yliopistotasoisten tutkijoiden ymmärtää käyttämiensä tutkimusmenetelmien rajoitukset ja puutteet. Tai ainakin kokeneimman tutkimussuunnitelmasta vastaavan tutkijan pitäisi tuntea ja valita oikeat tutkimusmenetelmät.
Minusta tämä on erään tyyppinen skandaali tiedeyhteisössä. Minusta tämä on ihan yhtä vakava möhläys ja osoitus osaamattomuudesta kuin joku gradu tai peräti väitöskirja johon aineistoa on kopioitu verkosta ilman että lähdettä on erikseen dokumentoitu. Ja mielestäni se on vielä osoitus tyhmyydestä tai härskiydestä kun heti kiinni jouduttuaan ovat tutkijat osanneet selittää käyttämänsä tutkimusmenetelmän heikkoudet ja tulosten epäluotettavuuden.
Hyi hävetköön nämä tutkijat oman yliopistonsa maineen tahraamisesta.
13.11.2012
Asuntoluottojen pitkät laina-ajat
Sattuipa tuossa olemaan myynnissä asunto, jonka aikoinaan 1970-luvulla ostin. En muista ihan tarkkaan mutta hinta oli vuonna 1975 muistaakseni 150000 markkaa ja asunnossa oli 4 h + k ja neliöitä noin 85 m2.
Asunnon nykyinen pyyntihinta on markoiksi muunnettuna 470000 markkaa muunnettuna Nordean tarjoamalla rahanarvonkerroin laskurilla.
Siis mitä? Asunnon arvo on kolminkertaistunut? Korkoa korolle laskettuna se on 3,25% vuotuista korkoa. Jos asunto olisi ollut vuokralla olisi vuokratuloon laskettu korko 0,75% antanut vuotuiseksi tuotoksi 4% (arvonnousu 3,25% + tuotto 0,75% eli yhteensä 4% ) . Nykyään haluavat vuokranantajat pääkaupunkiseudulla jos rahavuokriin 4% vuotuisen koron jonka päälle tulee vielä tuollainen 3,25% arvonnousu. Aika hyvätuottoinen sijoitus nykyisillä korkotasoilla! No joo. Kyllä minä tiedän, että 'what goes up goes down' eli ei tuo arvonnousu ikuista ole. Kyllä se asuntokupla puhkeaa meilläkin. Sitä vaan on vaikea arvioida milloin se tapahtuu.
Olen jo aikaisemmin miettinyt kuinka paljon asuntojen hintoja on nostanut pienet lainakorot ja pitkät maksuajat. Minä uskon, että siinä on ollut yksi erittäin suuri syy asuntojen hintojen räjähdykseen. Totta kai niukkuudella ja kysynnällä ja tarjonnalla on ollut myös vaikutusta hintoihin.
Olen joskus kertonut asuntoa ostaville nuorille miten silloin 1970-luvulla asuntolainojen maksuaika oli yleensä 5 vuotta jos vakuutena oli asunto-osake ja 8 vuotta jos oli kyse omakotikiinteistöistä. Nuoret ovat olleet kauhuissaan ja ihmetelleet miten silloin ylipäänsä kyettiin pienemmillä tuloilla ostamaan omia asuntoja. Kun nykyään asuntolainat ovat 25-30 vuoden pituisia. Käytännössä maksat oman asunnon lähes samoilla kustannuksilla kuin asuisit vapaiden markkinoiden hintaisessa vuokra-asunnossa.
Asunnon nykyinen pyyntihinta on markoiksi muunnettuna 470000 markkaa muunnettuna Nordean tarjoamalla rahanarvonkerroin laskurilla.
Siis mitä? Asunnon arvo on kolminkertaistunut? Korkoa korolle laskettuna se on 3,25% vuotuista korkoa. Jos asunto olisi ollut vuokralla olisi vuokratuloon laskettu korko 0,75% antanut vuotuiseksi tuotoksi 4% (arvonnousu 3,25% + tuotto 0,75% eli yhteensä 4% ) . Nykyään haluavat vuokranantajat pääkaupunkiseudulla jos rahavuokriin 4% vuotuisen koron jonka päälle tulee vielä tuollainen 3,25% arvonnousu. Aika hyvätuottoinen sijoitus nykyisillä korkotasoilla! No joo. Kyllä minä tiedän, että 'what goes up goes down' eli ei tuo arvonnousu ikuista ole. Kyllä se asuntokupla puhkeaa meilläkin. Sitä vaan on vaikea arvioida milloin se tapahtuu.
Olen jo aikaisemmin miettinyt kuinka paljon asuntojen hintoja on nostanut pienet lainakorot ja pitkät maksuajat. Minä uskon, että siinä on ollut yksi erittäin suuri syy asuntojen hintojen räjähdykseen. Totta kai niukkuudella ja kysynnällä ja tarjonnalla on ollut myös vaikutusta hintoihin.
Olen joskus kertonut asuntoa ostaville nuorille miten silloin 1970-luvulla asuntolainojen maksuaika oli yleensä 5 vuotta jos vakuutena oli asunto-osake ja 8 vuotta jos oli kyse omakotikiinteistöistä. Nuoret ovat olleet kauhuissaan ja ihmetelleet miten silloin ylipäänsä kyettiin pienemmillä tuloilla ostamaan omia asuntoja. Kun nykyään asuntolainat ovat 25-30 vuoden pituisia. Käytännössä maksat oman asunnon lähes samoilla kustannuksilla kuin asuisit vapaiden markkinoiden hintaisessa vuokra-asunnossa.
Rautatieläiset oppiin Venäjälle
Olen usean viime talven aikana seurannut miten huonosti paikallisjunat pysyvät aikatauluissaan talvikeleillä. No ei sen puoleen ei ne linja-autotkaan enää ole mitään kovin luotettavia. Tulevat milloin tulevat jos tulevat on ainakin monen espoolaisen kokemus. Ehkä tässäkin joku kilpailutus ja ulkoistus on saanut tuollaista epäluotettavuutta aikaan. Vai onkin linja-autojen ikä ja laatu huononnettu entisestä?
En ole koskaan ollut suuri Neuvostoliiton tai Venäjän palvoja, mutta pari asiaa on siellä toiminut käsittämättömällä tarkkuudella tsaarin ajoista alkaen. Junat ja ja taide-esitykset alkavat ajallaan.
Ooppera- ja konserttiesitykset alkavat todella tarkkaan eikä myöhästyneitä päästetä sisälle enää kun esitys on alkanut.
Ja junat kulkevat ihmeellisen säännöllisesti jopa pahimmilla talvikeleillä. Mikä sellaisen täsmällisyyden mahdollistaa on varmasti opintomatkan arvoinen Ratahallintokeskuksen ja VR:n vastuuhenkilöille. Jos nyt ylpeys antaa periksi mennä ottamaan oppia Venäjälle, jota on kai opittu pitämään takapajulana Suomeen verrattuna.
Olen joskus miettinyt miten rautateiden rautateiden toiminta alkoi minun mielestäni taantua siinä vaiheessa kun vastuut jaettiin Ratahallintokeskuksen ja VR:n kesken. Nimittäin yritysmaailmassa muuallakin alkaa monta kertaa tökkiä joku kokonaisuus kun osa siitä on ulkoistettu toiselle toimijalle. Kun oltiin samaa yritystä oli selvää että puhallettiin myös samaan hiileen.
Venäjällä voi olla, että on kyse perinteestä ja ammattiylpeydestä. Kun junien täsmällisyys on ollut kunnia-asia sitä pidetään sellaisena edelleenkin. Toinen mahdollinen selitys on riittävät resurssit isossa maassa jossa on paljon väkeä eikä kustannusvastaavuuden kanssa ole kai ollut niin kovin tarkkaa on lumitöissä talvisaikaan ollut riittävästi väkeä. Meillä sen sijaan kun joka paikassa vain nykyään säästetään on työvoima pitänyt kutistaa vain hyviä keliolosuhteita vastaavalle tasolle. Eli koko ongelma on itse aiheutettu huonolla johdolla.
Mietin tuossa yhtenä päivänä meidän yhteiskunnan nykytilaa. Kaikkialla säästetään, säästetään ja säästetään. En muista että 1960-1980 luvulla olisi säästäminen ollut koko ajan esillä. Nyt sen sijaan on koko ajan päivän mantra säästäminen. Terveyskeskuksetkin toimivat siihen aikaan minun muistikuvani mukaan yllättävän hyvin.
Mutta valtion virkamiesten määrä ja palkat ovat kivunneet yksi muiden ryhmien. Ennen puhuttiin, miten valtion leipä on pitkä ja kapea. Nyt kaikissa tilastoissa valtio maksaa keskimäärin korkeampia palkkoja kuin yksityinen sektori. Eikä valtion viroissa muutkaan työehdot mitään huonoja ole. Monessa paikassa tahti on rento ja lomat ovat pitkiä.
Kunnilla on palkkataso huonompi. Johtuneeko naisvaltaistuneista tehtävistä terveydenhuollossa ja koulutoimessa ja miksei muuallakin kunnalla. Kulujahan siellä synnytetään valtavasti kun kaikenlaisissa kuntaliitoksissa annetaan monien vuosien pituisia irtisanomistakuita koko henkilöstölle ja muuta mukavaa.
Toisaalta tiedä sitten mihin se porukka pantaisiin jos ei heitä pidetä kunnalla. Mutta tässäkin meitä valtaa säästäminen, säästäminen ja yhä vielä säästäminen ad infinitum kuten on tapana latinaksi sanoa ikuisesti.
Teiden talvi ja miksei kesäkunnossapitokin on luisunut melkein kehitysmaiden tasolle. Muistan kun Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen takaisin Suomelle miten silloin suhtauduttiin Porkkalan teiden asfalttipinnoitusten laatuun ja kuntoon. Olen kirjoittanutkin aina silloin tällöin, että meillä on teiden kunto ollut lähes samalla ala-arvoisella tasolla koko alkaneella 2000-luvulla. Ja samaan aikaan me olemme kuitenkin olleet rikkaampia kuin koskaan ennen.
Tämä tuli tänään mieleen kun aina silloin tällöin pääkaupunkiseudullakin joutuu ajamaan melko isojen paikkaamattomien reikien yli niin että auto tärähtää ja kovaa. Monta kertaa olen pelännyt tuleeko haaveri. Ni tänäänhän se sitten paljastui. Kun vein käsijarrun korjattavaksi ennen ensi viikon katsastusta niin korjaamolla huomasivat samalla että takajouset ovat molemmilla puolilla poikki ja muuta siihen liittyvää. Vaikea noiden vikojen aiheuttajaksi olisi yrittää osoittaa katujen huonoa tilaa noin yleisesti. Mutta pidän sitä kuitenkin aika todennäköisenä. No siinä menee minun eläkeläisen veronpalautukset ja vähän muutakin että saan menopelin taas moitteettomaan kuntoon. Olisi noille rahoille muitakin rahaläpiä ollut kun joulukin on edessä. Ottaa päähän!
En ole koskaan ollut suuri Neuvostoliiton tai Venäjän palvoja, mutta pari asiaa on siellä toiminut käsittämättömällä tarkkuudella tsaarin ajoista alkaen. Junat ja ja taide-esitykset alkavat ajallaan.
Ooppera- ja konserttiesitykset alkavat todella tarkkaan eikä myöhästyneitä päästetä sisälle enää kun esitys on alkanut.
Ja junat kulkevat ihmeellisen säännöllisesti jopa pahimmilla talvikeleillä. Mikä sellaisen täsmällisyyden mahdollistaa on varmasti opintomatkan arvoinen Ratahallintokeskuksen ja VR:n vastuuhenkilöille. Jos nyt ylpeys antaa periksi mennä ottamaan oppia Venäjälle, jota on kai opittu pitämään takapajulana Suomeen verrattuna.
Olen joskus miettinyt miten rautateiden rautateiden toiminta alkoi minun mielestäni taantua siinä vaiheessa kun vastuut jaettiin Ratahallintokeskuksen ja VR:n kesken. Nimittäin yritysmaailmassa muuallakin alkaa monta kertaa tökkiä joku kokonaisuus kun osa siitä on ulkoistettu toiselle toimijalle. Kun oltiin samaa yritystä oli selvää että puhallettiin myös samaan hiileen.
Venäjällä voi olla, että on kyse perinteestä ja ammattiylpeydestä. Kun junien täsmällisyys on ollut kunnia-asia sitä pidetään sellaisena edelleenkin. Toinen mahdollinen selitys on riittävät resurssit isossa maassa jossa on paljon väkeä eikä kustannusvastaavuuden kanssa ole kai ollut niin kovin tarkkaa on lumitöissä talvisaikaan ollut riittävästi väkeä. Meillä sen sijaan kun joka paikassa vain nykyään säästetään on työvoima pitänyt kutistaa vain hyviä keliolosuhteita vastaavalle tasolle. Eli koko ongelma on itse aiheutettu huonolla johdolla.
Mietin tuossa yhtenä päivänä meidän yhteiskunnan nykytilaa. Kaikkialla säästetään, säästetään ja säästetään. En muista että 1960-1980 luvulla olisi säästäminen ollut koko ajan esillä. Nyt sen sijaan on koko ajan päivän mantra säästäminen. Terveyskeskuksetkin toimivat siihen aikaan minun muistikuvani mukaan yllättävän hyvin.
Mutta valtion virkamiesten määrä ja palkat ovat kivunneet yksi muiden ryhmien. Ennen puhuttiin, miten valtion leipä on pitkä ja kapea. Nyt kaikissa tilastoissa valtio maksaa keskimäärin korkeampia palkkoja kuin yksityinen sektori. Eikä valtion viroissa muutkaan työehdot mitään huonoja ole. Monessa paikassa tahti on rento ja lomat ovat pitkiä.
Kunnilla on palkkataso huonompi. Johtuneeko naisvaltaistuneista tehtävistä terveydenhuollossa ja koulutoimessa ja miksei muuallakin kunnalla. Kulujahan siellä synnytetään valtavasti kun kaikenlaisissa kuntaliitoksissa annetaan monien vuosien pituisia irtisanomistakuita koko henkilöstölle ja muuta mukavaa.
Toisaalta tiedä sitten mihin se porukka pantaisiin jos ei heitä pidetä kunnalla. Mutta tässäkin meitä valtaa säästäminen, säästäminen ja yhä vielä säästäminen ad infinitum kuten on tapana latinaksi sanoa ikuisesti.
Teiden talvi ja miksei kesäkunnossapitokin on luisunut melkein kehitysmaiden tasolle. Muistan kun Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen takaisin Suomelle miten silloin suhtauduttiin Porkkalan teiden asfalttipinnoitusten laatuun ja kuntoon. Olen kirjoittanutkin aina silloin tällöin, että meillä on teiden kunto ollut lähes samalla ala-arvoisella tasolla koko alkaneella 2000-luvulla. Ja samaan aikaan me olemme kuitenkin olleet rikkaampia kuin koskaan ennen.
Tämä tuli tänään mieleen kun aina silloin tällöin pääkaupunkiseudullakin joutuu ajamaan melko isojen paikkaamattomien reikien yli niin että auto tärähtää ja kovaa. Monta kertaa olen pelännyt tuleeko haaveri. Ni tänäänhän se sitten paljastui. Kun vein käsijarrun korjattavaksi ennen ensi viikon katsastusta niin korjaamolla huomasivat samalla että takajouset ovat molemmilla puolilla poikki ja muuta siihen liittyvää. Vaikea noiden vikojen aiheuttajaksi olisi yrittää osoittaa katujen huonoa tilaa noin yleisesti. Mutta pidän sitä kuitenkin aika todennäköisenä. No siinä menee minun eläkeläisen veronpalautukset ja vähän muutakin että saan menopelin taas moitteettomaan kuntoon. Olisi noille rahoille muitakin rahaläpiä ollut kun joulukin on edessä. Ottaa päähän!
6.11.2012
Rahan keruu sotainvalideille
Ihmettelin kovasti kun näin vastikään televisiossa mainoksen, jossa kerrottiin rahankeräyksestä sotainvalideille. Mitä?????? Sotainvalidien tukena on olemassa kaksi isohkoa ja vaurasta järjestöä. Niiden yhteenlaskettu varallisuus on huomattava. Vielä elossa olevia sotainvalideja on todella vähän. Muistelen lukeneeni lähiaikoina jossain analyysia miten lopuille elossa oleville sotainvalideille voitaisiin kustantaa vaikka minkälaisia herkkuja näiden yhdistysten nykyisilläkin varoilla. Ja silti jäisi vielä paljon varoja yli viimeisenkin sotainvalidin kuoltua.
On mielenkiintoinen kysymys mitä sotainvalidien hyväksi kerätyllä varallisuudella tehdään tulevaisuudessa. Sen käytöstähän on säädetty säätiöiden ja yhdistysten säännöissä. ja käyttötarkoituksen muuttaminen edellyttää noiden sääntöjen muuttamista. Ymmärrän että näissä järjestöissä on paljon palkattua henkilökuntaa ja he tuskin haluavat lopettaa työpaikkojaan mutta tuskin järjestöjen tehtävä on vain elättää henkilökuntaansa. Mutta se on jo toinen juttu.
Mutta en vieläkään ymmärrä tätä rahankeräystä televisiomainoksilla kansanryhmälle. joka on kutistunut kovin pieneksi.
On mielenkiintoinen kysymys mitä sotainvalidien hyväksi kerätyllä varallisuudella tehdään tulevaisuudessa. Sen käytöstähän on säädetty säätiöiden ja yhdistysten säännöissä. ja käyttötarkoituksen muuttaminen edellyttää noiden sääntöjen muuttamista. Ymmärrän että näissä järjestöissä on paljon palkattua henkilökuntaa ja he tuskin haluavat lopettaa työpaikkojaan mutta tuskin järjestöjen tehtävä on vain elättää henkilökuntaansa. Mutta se on jo toinen juttu.
Mutta en vieläkään ymmärrä tätä rahankeräystä televisiomainoksilla kansanryhmälle. joka on kutistunut kovin pieneksi.
Sam Shubak - tietää kaiken hinnan muttei minkään arvoa
Oscar Wilde sanoi joskus "Kyynikko tietää kaiken hinnan muttei minkään arvoa". Kun olen seurannut tätä Saul Shubakin nostattamaa kohua lapsilisistä niin väistämättä mieleeni tuli tuo lause Oscar Wilde'ilta.
Tuossa lapsilisäkeskustelussakin hän perusteli parempiosaisuuttaan ja ilmeisesti siten suvunjatkamisoikeuttaankin sillä, miten hänellä on ollut etuoikeus kasvaa hyvässä ja taloudellisesti turvatussa kodissa. Olisi onnellinen siitä eikä väheksyisi huonommista lähtökuopista lähtöisiä.
Lueskelin noita Saul Shubakin muitakin kirjoituksia ja ihan samaa arroganttia linjaa oli nekin. Kaveri kehuu olevansa viittä vaille rahoituksen maisteri ja sitten puolustaessaan pikavippiyritysten järkyttävää koronkiskontaa. Kertoo itsekin ottaneensa pikavippejä. Niin, vanhemmiltaan, veljeltään ja kavereiltaan. ja kertoo sitten esimerkkejä siitä. Ja kertoo urheasti ottaneensa pikavippiä kaveriltaankin ravintolakierroksen jatkamista varten. On ilmeisesti sen verran yksinkertainen ettei huomaa mitään eroa pikavippiyrityksiin.
Varmaan tuo Saul Shubak on niin periaatteen mies ettei ole koskaan nostanut yhteiskunnan maksamaa opintotukeakaan?
Lukemani perusteella kaveri on taitava kirjoittamaan mutta ilmeisesti ihan törppö. Ei kaikki kauppatieteilijät ole fiksuja. Kyllä joukossa on ihan törppöjäkin.
Minua on aina ällöttänyt erilaiset ääriliikkeet. Ihan sama onko ne oikealla tai vasemmalla niin ääriliikkeet on ääriliikkeitä. Olen minäkin ollut nuorena radikaali. Mutta kuten Sir Winston Churchill aikoinaan lausui 'Joka ei ole nuorena radikaali, sillä ei ole sydäntä ja joka ei ole vanhana konservatiivi, sillä ei ole järkeä.' niin minunkin kohtalona on ollut muuttua paljon konservatiivisemmaksi kuin nuorena.
Elin nuoruuttani 1960-1970 luvulla ja kun moni tutuista kavereistani hurahti kommunistien taistolaiseen haaraan en voinut koskaan sitä ymmärtää. Taistolaiset ihailivat minun mielestäni melkein kritiikittä Neuvostoliittoa. Kun olin matkustanut Neuvostoliitossa useita kertoa jo vuodesta 1960 alkaen ja osaan jonkin verran kieltäkin en voinut koskaan ymmärtää että se maa olisi joku työläisten paratiisi tai edes lähelläkään sitä. Mutta tuo monien kaverieni hurahtaminen taistolaisuuteen vaivasi minua. Ostin kerran pari vuodessa uteliaisuudesta taistolaisten sanomalehden Tiedonantajan. Se oli minusta jotenkin järkyttävän hurmoshenkistä luettavaa. Aivan kuin sitä lukevat ja siihen uskovat olisivat heittäneet aivot romukoppaan. Miten sellaiseen roskaan saattoi kukaan uskoa joka oli edes kerran käynyt Neuvostoliitossa tutustumassa sen maan arkeen. Näin minä paljon hyviä ja hienoja asioitakin Neuvostoliitossa mutta en minä mihinkään sokeaan palvontaan missään vaiheessa hurahtanut. Erityisesti minuun teki vaikutuksen panostaminen korkeakulttuuriin vaikka toki tiesin senkin pelaavan vain sensuurin ehdoilla.
Nämä Saul Shubakin kaltaiset oikeistolaiset ovat ihan samanlaisia hurmoshenkiä kuin entiset taistolaiset. Mutta ihan samoin kuin entisten taistolaisten kanssa ei kannattanut alkaa debattia ei se onnistu näiden hurmoshenkisten oikeistolaistenkaan kanssa. Se on ihan hedelmätöntä. Vaikka miten loogisesti ja rationaalisesti argumentoisit niin ei he uskoaan muuta. Kysymys kun on uskosta niin ei siihen järki auta.
Tuossa lapsilisäkeskustelussakin hän perusteli parempiosaisuuttaan ja ilmeisesti siten suvunjatkamisoikeuttaankin sillä, miten hänellä on ollut etuoikeus kasvaa hyvässä ja taloudellisesti turvatussa kodissa. Olisi onnellinen siitä eikä väheksyisi huonommista lähtökuopista lähtöisiä.
Lueskelin noita Saul Shubakin muitakin kirjoituksia ja ihan samaa arroganttia linjaa oli nekin. Kaveri kehuu olevansa viittä vaille rahoituksen maisteri ja sitten puolustaessaan pikavippiyritysten järkyttävää koronkiskontaa. Kertoo itsekin ottaneensa pikavippejä. Niin, vanhemmiltaan, veljeltään ja kavereiltaan. ja kertoo sitten esimerkkejä siitä. Ja kertoo urheasti ottaneensa pikavippiä kaveriltaankin ravintolakierroksen jatkamista varten. On ilmeisesti sen verran yksinkertainen ettei huomaa mitään eroa pikavippiyrityksiin.
Varmaan tuo Saul Shubak on niin periaatteen mies ettei ole koskaan nostanut yhteiskunnan maksamaa opintotukeakaan?
Lukemani perusteella kaveri on taitava kirjoittamaan mutta ilmeisesti ihan törppö. Ei kaikki kauppatieteilijät ole fiksuja. Kyllä joukossa on ihan törppöjäkin.
Minua on aina ällöttänyt erilaiset ääriliikkeet. Ihan sama onko ne oikealla tai vasemmalla niin ääriliikkeet on ääriliikkeitä. Olen minäkin ollut nuorena radikaali. Mutta kuten Sir Winston Churchill aikoinaan lausui 'Joka ei ole nuorena radikaali, sillä ei ole sydäntä ja joka ei ole vanhana konservatiivi, sillä ei ole järkeä.' niin minunkin kohtalona on ollut muuttua paljon konservatiivisemmaksi kuin nuorena.
Elin nuoruuttani 1960-1970 luvulla ja kun moni tutuista kavereistani hurahti kommunistien taistolaiseen haaraan en voinut koskaan sitä ymmärtää. Taistolaiset ihailivat minun mielestäni melkein kritiikittä Neuvostoliittoa. Kun olin matkustanut Neuvostoliitossa useita kertoa jo vuodesta 1960 alkaen ja osaan jonkin verran kieltäkin en voinut koskaan ymmärtää että se maa olisi joku työläisten paratiisi tai edes lähelläkään sitä. Mutta tuo monien kaverieni hurahtaminen taistolaisuuteen vaivasi minua. Ostin kerran pari vuodessa uteliaisuudesta taistolaisten sanomalehden Tiedonantajan. Se oli minusta jotenkin järkyttävän hurmoshenkistä luettavaa. Aivan kuin sitä lukevat ja siihen uskovat olisivat heittäneet aivot romukoppaan. Miten sellaiseen roskaan saattoi kukaan uskoa joka oli edes kerran käynyt Neuvostoliitossa tutustumassa sen maan arkeen. Näin minä paljon hyviä ja hienoja asioitakin Neuvostoliitossa mutta en minä mihinkään sokeaan palvontaan missään vaiheessa hurahtanut. Erityisesti minuun teki vaikutuksen panostaminen korkeakulttuuriin vaikka toki tiesin senkin pelaavan vain sensuurin ehdoilla.
Nämä Saul Shubakin kaltaiset oikeistolaiset ovat ihan samanlaisia hurmoshenkiä kuin entiset taistolaiset. Mutta ihan samoin kuin entisten taistolaisten kanssa ei kannattanut alkaa debattia ei se onnistu näiden hurmoshenkisten oikeistolaistenkaan kanssa. Se on ihan hedelmätöntä. Vaikka miten loogisesti ja rationaalisesti argumentoisit niin ei he uskoaan muuta. Kysymys kun on uskosta niin ei siihen järki auta.
5.11.2012
Onko välittämisen kulttuuri rapistunut?
Uuden Suomen uutinen (lihavointi on minun):
"Kun suomalainen näkee neljävuotiaan pikkulapsen harhailemassa kadulla, hän soittaa hätäkeskukseen ja poistuu paikalta. Tai ajaa ohi pysähtymättä. Välittämisen kulttuuri on rapistunut, väittää komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista.
Hämeenlinnassa katosi aamupäivällä hoitopaikastaan neljävuotias pikkutyttö, jonka tunnin mittainen ”seikkailuretki” päättyi kuitenkin onnellisesti. Komisario Iivari tiedotti tapauksesta lapsen ”silmin”."
Kirjoitin kolmisen kuukautta sitten blogissani otsikolla 'Onko syytä pelätä pedofiiliepäilyjä?' ja yritin perustella miksi minä nykyään varon puuttumasta pienten lasten harhailemiseen täysin riippumatta minkä ikäisiä he ovat tai ovatko he tyttöjä tai poikia.
Minusta komisario Ilkka Iivari hurskastelee argumentoiden välittämisen kulttuurin rapistumisella. Njoo, mutta poliisilta se välittämisen kulttuuri ei varmaan ole loppunutkaan. Vaikka määrärahoja vähennetään niin välitetään entistä enemmän. Jopa niin paljon että syyttömistäkin ehdoin tahdoin yritetään tehdä syyllisiä.
Olen lukenut tapauksesta tällaisen pidätetyn omakohtaisia kokemuksia viime kesäkuulta. Aihehan oli siitä kuuluisa, että nettipoliisi Fobba julkaisi jonkun valvontakameran ottaman epämääräisen etsintäkuulutuskuvan sosiaalisessa mediassa. Miten Pasilan poliisitalossa kuulusteleva komisarion tasoinen naispoliisi yritti tehdä hänestä väkisin syyllisen ja sanoikin muutamaan kertaan, että kyllä hän tietää tämän kiinniotetun olevan syyllinen. Olen myöhemmin kuullut, että tällä samaisella naiskomisariolla tuntuu olevan oikein intohimona syyllistää miehiä vaikka hiukan kyseenalaisinkin keinoin seksuaalirikoksista. Liekö esitutkintalain hengestä vieraantunut militantti feministi?
Keskustelu netissä synnytti tästä tapauksesta aikamoisia lynkkaushenkisiäkin puheenvuoroja.
Älkää ymmärtäkö väärin. Viiden nyt jo aikuisen lapsen isänä pidän lasten suojelua ja huolenpitoa erittäin tärkeänä. Kun asuimme sisä-Suomessa pienellä maaseutupaikkakunnalla puutuimme vaimoni kanssa pihalla ja puistossakin lasten epäreiluihin kahinoihinkin jos ei lasten omia vanhempia ollut paikalla. Pidimme vaimoni kanssa aikuisen velvollisuutena puuttua jos lasten kahinointi kävi liian kovaksi. Ihan pikku kahinointeihin emme puuttuneet. Jostainhan lasten oli yritettävä oppia selviämään itsekin. Mutta ei tätä välittämisen kulttuuria naapurustossa aina katsottu suopeasti. Oikeastaan hyvin harvoin. Aika monella oli jo 1980-luvulla asenne, että pitäisi jokaisen huolehtia vain omista asioistaan. Eikä ryhtyä kasvattamaan muiden lapsia vaikka he itse eivät olisi edes paikalla.
Ehkä jossain vanhan ajan kyläyhteisöissä välittämisen kulttuuri oli vielä kohdallaan mutta kyllä minä olin jo ennen 1980-lukuakin havainnut sen monen aikuisen mielestä nykyaikaiseen yksilölliseen elämän menoon sopimattomaksi.
Monilla maahanmuuttajilla on tuota välittämisen kulttuuria vielä jäljellä. Mutta se on hyvin sisäpiirimäistä vain omassa perheessä tai oman ryhmän sisällä toimivaa. Auta armias jos kantasuomalainen ryhtyisi 'välittämään' heidän lastensa edesottamuksista. Kyllä siinä rasismi syytökset nopeasti sinkoilisivat ja meidän valppaat lainvalvojamme olisivat nopeasti hyökkäysasennossa rasismiepäilyineen. Jossain Helsingin Itäkeskuksessa en ryhtyisi välittämään sen verran hurjia kuuluu sieltä kaikenlaisista puukoin varustetuista monikulttuurisista puukkojunkkareista.
Eli ei mielestäni välittämisen kulttuuri ole mihinkään rapistunut. Onko sitä koskaan edes vuosikymmeniin ollut kaupunkiyhteisöissä? Mutta olosuhteet ovat muodostuneet nykyisellään ainakin minun mielestäni edellä mainitsemistani syistä johtuen mahdottomiksi toteuttaa. Minäkin monen muun tavoin yritän enää huolehtia lähinnä omasta lähipiiristäni.
"Kun suomalainen näkee neljävuotiaan pikkulapsen harhailemassa kadulla, hän soittaa hätäkeskukseen ja poistuu paikalta. Tai ajaa ohi pysähtymättä. Välittämisen kulttuuri on rapistunut, väittää komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisista.
Hämeenlinnassa katosi aamupäivällä hoitopaikastaan neljävuotias pikkutyttö, jonka tunnin mittainen ”seikkailuretki” päättyi kuitenkin onnellisesti. Komisario Iivari tiedotti tapauksesta lapsen ”silmin”."
Kirjoitin kolmisen kuukautta sitten blogissani otsikolla 'Onko syytä pelätä pedofiiliepäilyjä?' ja yritin perustella miksi minä nykyään varon puuttumasta pienten lasten harhailemiseen täysin riippumatta minkä ikäisiä he ovat tai ovatko he tyttöjä tai poikia.
Minusta komisario Ilkka Iivari hurskastelee argumentoiden välittämisen kulttuurin rapistumisella. Njoo, mutta poliisilta se välittämisen kulttuuri ei varmaan ole loppunutkaan. Vaikka määrärahoja vähennetään niin välitetään entistä enemmän. Jopa niin paljon että syyttömistäkin ehdoin tahdoin yritetään tehdä syyllisiä.
Olen lukenut tapauksesta tällaisen pidätetyn omakohtaisia kokemuksia viime kesäkuulta. Aihehan oli siitä kuuluisa, että nettipoliisi Fobba julkaisi jonkun valvontakameran ottaman epämääräisen etsintäkuulutuskuvan sosiaalisessa mediassa. Miten Pasilan poliisitalossa kuulusteleva komisarion tasoinen naispoliisi yritti tehdä hänestä väkisin syyllisen ja sanoikin muutamaan kertaan, että kyllä hän tietää tämän kiinniotetun olevan syyllinen. Olen myöhemmin kuullut, että tällä samaisella naiskomisariolla tuntuu olevan oikein intohimona syyllistää miehiä vaikka hiukan kyseenalaisinkin keinoin seksuaalirikoksista. Liekö esitutkintalain hengestä vieraantunut militantti feministi?
Keskustelu netissä synnytti tästä tapauksesta aikamoisia lynkkaushenkisiäkin puheenvuoroja.
Älkää ymmärtäkö väärin. Viiden nyt jo aikuisen lapsen isänä pidän lasten suojelua ja huolenpitoa erittäin tärkeänä. Kun asuimme sisä-Suomessa pienellä maaseutupaikkakunnalla puutuimme vaimoni kanssa pihalla ja puistossakin lasten epäreiluihin kahinoihinkin jos ei lasten omia vanhempia ollut paikalla. Pidimme vaimoni kanssa aikuisen velvollisuutena puuttua jos lasten kahinointi kävi liian kovaksi. Ihan pikku kahinointeihin emme puuttuneet. Jostainhan lasten oli yritettävä oppia selviämään itsekin. Mutta ei tätä välittämisen kulttuuria naapurustossa aina katsottu suopeasti. Oikeastaan hyvin harvoin. Aika monella oli jo 1980-luvulla asenne, että pitäisi jokaisen huolehtia vain omista asioistaan. Eikä ryhtyä kasvattamaan muiden lapsia vaikka he itse eivät olisi edes paikalla.
Ehkä jossain vanhan ajan kyläyhteisöissä välittämisen kulttuuri oli vielä kohdallaan mutta kyllä minä olin jo ennen 1980-lukuakin havainnut sen monen aikuisen mielestä nykyaikaiseen yksilölliseen elämän menoon sopimattomaksi.
Monilla maahanmuuttajilla on tuota välittämisen kulttuuria vielä jäljellä. Mutta se on hyvin sisäpiirimäistä vain omassa perheessä tai oman ryhmän sisällä toimivaa. Auta armias jos kantasuomalainen ryhtyisi 'välittämään' heidän lastensa edesottamuksista. Kyllä siinä rasismi syytökset nopeasti sinkoilisivat ja meidän valppaat lainvalvojamme olisivat nopeasti hyökkäysasennossa rasismiepäilyineen. Jossain Helsingin Itäkeskuksessa en ryhtyisi välittämään sen verran hurjia kuuluu sieltä kaikenlaisista puukoin varustetuista monikulttuurisista puukkojunkkareista.
Eli ei mielestäni välittämisen kulttuuri ole mihinkään rapistunut. Onko sitä koskaan edes vuosikymmeniin ollut kaupunkiyhteisöissä? Mutta olosuhteet ovat muodostuneet nykyisellään ainakin minun mielestäni edellä mainitsemistani syistä johtuen mahdottomiksi toteuttaa. Minäkin monen muun tavoin yritän enää huolehtia lähinnä omasta lähipiiristäni.
30.10.2012
Risuaidasta hashtag?
Olen havainnut viime aikoina, että mediaväki on alkanut innostua Twitterin käyttöön. Televisio on ihan pullollaan kaikenlaista näennäisvuorovaikutteista ohjelmaa, jossa voit kommunikoida Twitterillä.
No ihan hyvä. Onhan se Twitter kätevä omalla tavallaan tuollaiseen nopeaan ja lyhyeen vuorovaikutteiseen kommunikointiin. Uskon tosin, että käyttäjäkunta on aika nuorta eikä siksi muodosta edustavaa otantaa yleisöstä. Toisaalta 20-35 vuotiaillehan tunnutaan kohta muutenkin kaikki televisio-ohjelmat tehtävän.
Mutta minua alkoi ärsyttää että joka paikassa kun neuvotaan Twitterin käyttöä muistutetaan hashtagin käytöstä. Vaikka olin IT alalla yli 30 vuotta olin jo autuaasti unohtanut koko nimityksen englanniksi ja käyttänyt jo vuosia suomenkieleen minusta vakiintunutta ja hyvin sopivaa risuaita nimitystä. Ja backslashin olin ajat sitten korjannut loistavalla kenoviiva käännöksellä.
Voi olla, että jos olisin Twitterin käyttäjä olisin sieltä ohjeista taas havainnut tuon hashtag nimityksen. Mutta en minä äidinkieltä käyttävänä televisiotoimittajana viitsisi raiskata kaunista suomenkieltämme käyttämällä julkisesti televisiossa englanninkielistä hashtag nimitystä. Kahdestakin syystä: mielestäni toimittajien pitäisi kyetä toimimaan kielenhuollossa vastuullisina ja toimittajien pitäisi kuitenkin yrittää puhua yleisön kansaa yleisön äidinkieltä eikä jotain IT alan ammattislangia tai muuten vain anglisismia.
Mutta en ole enää vuosiin jaksanut uskoa toimittajien ammattitaitoon ja panen tämänkin puuttuvan ammattitaidon tai riittämättömän ammattiylpeyden piikkiin.
No ihan hyvä. Onhan se Twitter kätevä omalla tavallaan tuollaiseen nopeaan ja lyhyeen vuorovaikutteiseen kommunikointiin. Uskon tosin, että käyttäjäkunta on aika nuorta eikä siksi muodosta edustavaa otantaa yleisöstä. Toisaalta 20-35 vuotiaillehan tunnutaan kohta muutenkin kaikki televisio-ohjelmat tehtävän.
Mutta minua alkoi ärsyttää että joka paikassa kun neuvotaan Twitterin käyttöä muistutetaan hashtagin käytöstä. Vaikka olin IT alalla yli 30 vuotta olin jo autuaasti unohtanut koko nimityksen englanniksi ja käyttänyt jo vuosia suomenkieleen minusta vakiintunutta ja hyvin sopivaa risuaita nimitystä. Ja backslashin olin ajat sitten korjannut loistavalla kenoviiva käännöksellä.
Voi olla, että jos olisin Twitterin käyttäjä olisin sieltä ohjeista taas havainnut tuon hashtag nimityksen. Mutta en minä äidinkieltä käyttävänä televisiotoimittajana viitsisi raiskata kaunista suomenkieltämme käyttämällä julkisesti televisiossa englanninkielistä hashtag nimitystä. Kahdestakin syystä: mielestäni toimittajien pitäisi kyetä toimimaan kielenhuollossa vastuullisina ja toimittajien pitäisi kuitenkin yrittää puhua yleisön kansaa yleisön äidinkieltä eikä jotain IT alan ammattislangia tai muuten vain anglisismia.
Mutta en ole enää vuosiin jaksanut uskoa toimittajien ammattitaitoon ja panen tämänkin puuttuvan ammattitaidon tai riittämättömän ammattiylpeyden piikkiin.
18.10.2012
Nuorisosäätiö ja Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö
Ex-pääministeri Matti Vanhanen kävi oikeudessa todistamassa Nuorisosäätiö-jutussa käräjäoikeudessa.
Median ja Matti Vanhasen haastattelusta tehdyn videonauhoituksen mukaan hän oli ottanut esille, että Nuorisosäätiö perustettiin ikään kuin Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiön rinnakaissäätiöksi. Mikä on käsitteenä tuollainen rinnakkaissäätiö? Matti Vanhanen myös yritti selittää, että kyllä se oli tarkoitus perustaa keskustapuoluelaiseksi järjestöksi/säätiöksi (en muista kumpaa nimitystä käytti). Että kyllä se perustamisvaiheessa oli ihan selvää.
Mutta mietitäänpä noiden kahden säätiön tilannetta rinnakkain:
Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö
perustettu v 1949
Säätiön säädekirja määrää säätiön ensisijaiseksi tehtäväksi Keskustanuorten tukemisen
Säätiö ei saa julkista tukea, ei myöskään Raha-automaattiyhdistyksen tukea
Nuorisosäätiö
perustettu v 1961
Säätiö auttaa nuoria aikuisia itsenäiseen elämään ja asumiseen
Toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi Raha-automaattiyhdistyksen, Valtion asuntorahaston ja pankkilainojen avulla
Minusta tuo tilanne on ihan selvä. Kaksi täysin erilaista säätiötä. On selvä, että tuo Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö voi tukea Keskustapuoluetta ihan kuten säädekirjassa sanotaan. Eikä rahaa käydä hakemassa valtion kassasta tai Raha-automaattiyhdistykseltä kuten Nuorisosäätiö tekee.
Oli taitavaa käydä oikeudessa puhumassa jostain rinnakkaissäätiöstä ja miten sekin oli tarkoitettu perustaa keskustalaiseksi ja se jostain perustamisasiakirjoista muka selviäisi. Onkohan noita asiakirjoja missään enää jäljellä 51 v jälkeen? Miksei säätiön 'yhtiöjärjestykseksi' tarkoitetusta säädekirjasta selviä sellainen vaan asiaa selitellään oikeudessa 51 v myöhemmin?
Minusta tuollainen kahden niin kovin erilaisen säätiön vertaaminen puolustuksesi osoittaa selvästi, että Nuorisosäätiön sääntöjä on rikottu ja nyt jälkikäteen yritetään löytää vaikka minkälaisia selityksiä. Hyhyh.
Median ja Matti Vanhasen haastattelusta tehdyn videonauhoituksen mukaan hän oli ottanut esille, että Nuorisosäätiö perustettiin ikään kuin Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiön rinnakaissäätiöksi. Mikä on käsitteenä tuollainen rinnakkaissäätiö? Matti Vanhanen myös yritti selittää, että kyllä se oli tarkoitus perustaa keskustapuoluelaiseksi järjestöksi/säätiöksi (en muista kumpaa nimitystä käytti). Että kyllä se perustamisvaiheessa oli ihan selvää.
Mutta mietitäänpä noiden kahden säätiön tilannetta rinnakkain:
Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö
perustettu v 1949
Säätiön säädekirja määrää säätiön ensisijaiseksi tehtäväksi Keskustanuorten tukemisen
Säätiö ei saa julkista tukea, ei myöskään Raha-automaattiyhdistyksen tukea
Nuorisosäätiö
perustettu v 1961
Säätiö auttaa nuoria aikuisia itsenäiseen elämään ja asumiseen
Toiminta rahoitetaan suurimmaksi osaksi Raha-automaattiyhdistyksen, Valtion asuntorahaston ja pankkilainojen avulla
Minusta tuo tilanne on ihan selvä. Kaksi täysin erilaista säätiötä. On selvä, että tuo Maaseudun Kukkaisrahasto Säätiö voi tukea Keskustapuoluetta ihan kuten säädekirjassa sanotaan. Eikä rahaa käydä hakemassa valtion kassasta tai Raha-automaattiyhdistykseltä kuten Nuorisosäätiö tekee.
Oli taitavaa käydä oikeudessa puhumassa jostain rinnakkaissäätiöstä ja miten sekin oli tarkoitettu perustaa keskustalaiseksi ja se jostain perustamisasiakirjoista muka selviäisi. Onkohan noita asiakirjoja missään enää jäljellä 51 v jälkeen? Miksei säätiön 'yhtiöjärjestykseksi' tarkoitetusta säädekirjasta selviä sellainen vaan asiaa selitellään oikeudessa 51 v myöhemmin?
Minusta tuollainen kahden niin kovin erilaisen säätiön vertaaminen puolustuksesi osoittaa selvästi, että Nuorisosäätiön sääntöjä on rikottu ja nyt jälkikäteen yritetään löytää vaikka minkälaisia selityksiä. Hyhyh.
15.10.2012
Tahtotila - ministerien suosikkisana
En muista milloin tuo sana tahtotila on alkanut esiintyä ministerien ja muiden poliitikkojen puheissa. Olen joskus suorastaan huvittuneena miettinyt, että onko se joku erikoinen meditatiivinen sieluntila, johon asianomainen henkilö virittäytyy jotenkin erityisellä vaivalla. Ja sitten kun se tahtotila on onnistuttu tuottamaan voidaan alkaa tekemään jotain sen tahtotilan tuottaman vision toteuttamiseksi.
Minulla tulee tuosta sanasta 'tahtotila' mieleen natsi-Saksa. Kuuluisa natsi-Saksan elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl ohjasi elokuvan 'Triumph des Willens – (Triumph of the Will)', suomeksi jotenkin 'Tahdon voitto' tai ehkä ennemminkin 'Tahdon riemuvoitto' - dokumenttielokuva joka kertoi natsipuolueen Nürnbergin puoluekokouksesta vuonna 1934. Siellä oli 700'000 henkeä ja siellä todella luotiin koko puolueelle oikeanhenkinen tahtotila.
On näitä monenmoisia muotisanoja näkynyt aikaisemminkin poliitikkojen käyttöön ottamina. Myös erilaiset yritysmaailman gurut ovat jo vuosia ottaneet käyttöön mitä ihmeellisimpiä muotisanoja. Paljon on myös sitä ns uuskieltä (newspeak).
Keskustelin muutama päivä sitten juuri aiheesta miten kieli muovautuu. Kun maailma tuntuu koko ajan henkisesti pienentyvän ja lähentyvän vaikkapa internetin myötä lainataan usein vieraskielisiä sanoja tai sananparsia. Ja sellaisia käytetään vaikka meillä olisi kauniit suomenkieliset ilmaisut käytettävissä. Myönnän itsekin lankeavani tuollaiseen ellen ole hyvin tarkka.
Sitten on ns ammattislangi. Kun olen ollut IT alalla yli 30 vuotta muistan erään kerran kun eräs kollega oli vaimonsa kanssa kylässä. No ei kestänyt kauaakaan kun me olimme kollegani kanssa innostuneina keskustelemassa jostain IT alan (siihen aikaan puhuttiin vielä suomeksi tietotekniikasta) erikoisjutuista ja keskustelussa oli viljalti alan englanninkielestä väännettyä ammattislangia. Mutta sitten yhtäkkiä sanavalmis savolaista syntyperää oleva vaimoni keskeytti ja heitti väliin pelkkää ammattislangia sisältävän ja täysin asiayhteydestä irrotetun lauseen: 'laita se floppy diski draiviin ja boottaa se seepeeuu'. Ja hymyili perään hurmaavasti meille intensiivisestä keskustelusta keskeytetyille. Taisimme kaikki räjähtää nauramaan yhtaikaa ja tietenkin me miehet älysimme, että nyt meidän vaimomme olivat täysin kyllästyneet intensiivisiin IT juttuihimme. Kas kun kumpikaan ei ollut samalla alalla. Sitten seurustelu siirtyikin kaikkia kiinnostaviin yhteisiin aiheisiin ja ilta sujui mukavasti.
Kun vaimoni on jo pitkälti yli kymmenen vuotta asunut pääkaupunkiseudulla hän on joskus yllättänyt aivan tyylipuhtaalla stadin slangilla. Tarkkana havainnoitsijana ja kielellisesti lahjakkaana hänelle on kertynyt iso joukko nykyslangin sanastoa vain kuuntelemalla linja-autoissa nykynuorison keskusteluja. Olen monta kertaa hekotellut hauskuutta ja ihmetellyt miten tuollaiset voi noin hyvin jäädä mieleen.
Minulla tulee tuosta sanasta 'tahtotila' mieleen natsi-Saksa. Kuuluisa natsi-Saksan elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl ohjasi elokuvan 'Triumph des Willens – (Triumph of the Will)', suomeksi jotenkin 'Tahdon voitto' tai ehkä ennemminkin 'Tahdon riemuvoitto' - dokumenttielokuva joka kertoi natsipuolueen Nürnbergin puoluekokouksesta vuonna 1934. Siellä oli 700'000 henkeä ja siellä todella luotiin koko puolueelle oikeanhenkinen tahtotila.
On näitä monenmoisia muotisanoja näkynyt aikaisemminkin poliitikkojen käyttöön ottamina. Myös erilaiset yritysmaailman gurut ovat jo vuosia ottaneet käyttöön mitä ihmeellisimpiä muotisanoja. Paljon on myös sitä ns uuskieltä (newspeak).
Keskustelin muutama päivä sitten juuri aiheesta miten kieli muovautuu. Kun maailma tuntuu koko ajan henkisesti pienentyvän ja lähentyvän vaikkapa internetin myötä lainataan usein vieraskielisiä sanoja tai sananparsia. Ja sellaisia käytetään vaikka meillä olisi kauniit suomenkieliset ilmaisut käytettävissä. Myönnän itsekin lankeavani tuollaiseen ellen ole hyvin tarkka.
Sitten on ns ammattislangi. Kun olen ollut IT alalla yli 30 vuotta muistan erään kerran kun eräs kollega oli vaimonsa kanssa kylässä. No ei kestänyt kauaakaan kun me olimme kollegani kanssa innostuneina keskustelemassa jostain IT alan (siihen aikaan puhuttiin vielä suomeksi tietotekniikasta) erikoisjutuista ja keskustelussa oli viljalti alan englanninkielestä väännettyä ammattislangia. Mutta sitten yhtäkkiä sanavalmis savolaista syntyperää oleva vaimoni keskeytti ja heitti väliin pelkkää ammattislangia sisältävän ja täysin asiayhteydestä irrotetun lauseen: 'laita se floppy diski draiviin ja boottaa se seepeeuu'. Ja hymyili perään hurmaavasti meille intensiivisestä keskustelusta keskeytetyille. Taisimme kaikki räjähtää nauramaan yhtaikaa ja tietenkin me miehet älysimme, että nyt meidän vaimomme olivat täysin kyllästyneet intensiivisiin IT juttuihimme. Kas kun kumpikaan ei ollut samalla alalla. Sitten seurustelu siirtyikin kaikkia kiinnostaviin yhteisiin aiheisiin ja ilta sujui mukavasti.
Kun vaimoni on jo pitkälti yli kymmenen vuotta asunut pääkaupunkiseudulla hän on joskus yllättänyt aivan tyylipuhtaalla stadin slangilla. Tarkkana havainnoitsijana ja kielellisesti lahjakkaana hänelle on kertynyt iso joukko nykyslangin sanastoa vain kuuntelemalla linja-autoissa nykynuorison keskusteluja. Olen monta kertaa hekotellut hauskuutta ja ihmetellyt miten tuollaiset voi noin hyvin jäädä mieleen.
27.9.2012
Eräs näkökohta suurkunnista
Asuin Kuopiossa lähes 10 vuotta. Ensin 1970-luvun lopussa, käväisin 12 vuotta Pieksämäen maalaiskunnassa ja sitten uudestaan Kuopioon noin 10 vuodeksi. Sitten olikin jo aika palata pääkaupunkiseudulle.
Tuttavapiiriini kuului eräs nuorena eläkkeelle joutunut, jonka kanssa me vuosien saatossa ystävystyimme. Ei oikein voi sanoa päässyt eläkkeelle, koska sen verran kitkerä oli henkilön oma asenne.
Joskus 50 v iässä hän joutui pahoinpitelyyn ja sai sen verran pysyviä lisävammoja, että ei enää pärjännyt ihan 100% omin voimin ja omillaan. Avuksi löytyi palveluasuminen, mikä helpotti selviytymistä arjesta.
Mutta. Iso mutta oli, että Kuopion kaupunki oli keksinyt ostaa palveluasumisen palvelut yksityiseltä toisessa kunnassa toimivalta palvelun tuottajalta. Omalla pienellä työkyvyttömyyseläkkeellään ei tämä henkilö kyennyt ostamaan palveluasumista itse valitsemaltaan tuottajalta vaan oli sidottu sosiaalitoimeen monen muun pieneläkeläisen tavoin. Ja palvelun tuottaja oli löytänyt 54 km päässä olevasta autioituvasta naapurikunnasta tyhjillään olevan sopivan kunnallisen vuokratalon. Sen sai varmaan halvalla kun se oli tyhjä ja talon muuntaminen palveluasumiseen soveltuvaksi sai varmaankin yhteiskunnan tukea kun tiedossa oli muutama työpaikka tukihenkilöille, joiden palkkaamiseen varmaan siihenkin oli saatavissa yhteiskunnan tukea. Tyhjästä talostahan kunnalla olisi ollut vain menoja.
Mutta miltä tuntuu koko elämänsä Kuopiossa asuneesta joutua pakkomuuttamaan 54 km päähän omasta kotikaupungistaan? Kuopio on kuitenkin vielä sen kokoinen kaupunki, että esikaupungitkin ovat lähes kävelyetäisyydellä jos ei raatsi kulkea paikallisliikenteen linja-autolla. Ja tämä henkilö oli tottunut kävelemään kotipaikkakunnallaan pitkiäkin matkoja. Nykyisellään paikallisliikenteen kertalippu maksaa arkisin 3,20 euroa/suunta. Pikavuorolippu naapurikuntaan maksaa sen sijaan nykyään 14,60 euroa/suunta eli yli 4 kertaisen summan. Kävellen tuo 54 km matka kestäisi yli 9 tuntia yhteen suuntaan..
Ns kuukausilippu maksaa paikallisliikenteessä 59 euroa/kk mutta naapurikuntaa se maksaisi 121 euroa/kk.
Miettikääpä itse miten usein ajelisitte tuttuja tapaamaan kotipaikallenne esimerkiksi 800 euron takuueläkkeellä? Ja miettikää miltä tuntuisi asua paikkakunnalla, jossa ei tunne yhtään ihmistä? Muut palvelukodissa asuvat olivat enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia tai dementoituneita eikä siten tarjonneet samanlaista ystävyyttä kuin terveemmät niillä omilla kotinurkilla.
Havahduin tähän kun aloin ajatella jotain tulevaa suurkuntaa. Sinuthan saatetaan lähettää jonnekin syrjäkylälle asumaan halvalla kustannusten säästämiseksi ja vedotaan, että sinähän olet sentään omalla kotipaikkakunnallasi.
Tulee mieleen byrokraattien sydämettömyys kun 60 v avioliittovuoden jälkeen Helge Herala ja Marja Korhonen sijoitettiin kahteen eri palvelukotiin. Toista ei voitu sijoittaa samaan paikkaan kun se oli kalliimpi kuin mitä hänen sairautensa edellytti. No tuo järjettömyys korjattiin kun asia nousi julkisuuteen ja oli kyse yleisön rakastamista tunnetuista näyttelijöistä. En tiedä onko tuosta järjettömyydestä johtunut, mutta uuteen vanhuuspalvelulakiin on erityisesti kirjattu avioparin oikeus asua yhdessä. Pitäisiköhän ministeri Guzenina-Richardsonille kertoa tästä toisesta kuvaamastani esimerkistä?
Tuttavapiiriini kuului eräs nuorena eläkkeelle joutunut, jonka kanssa me vuosien saatossa ystävystyimme. Ei oikein voi sanoa päässyt eläkkeelle, koska sen verran kitkerä oli henkilön oma asenne.
Joskus 50 v iässä hän joutui pahoinpitelyyn ja sai sen verran pysyviä lisävammoja, että ei enää pärjännyt ihan 100% omin voimin ja omillaan. Avuksi löytyi palveluasuminen, mikä helpotti selviytymistä arjesta.
Mutta. Iso mutta oli, että Kuopion kaupunki oli keksinyt ostaa palveluasumisen palvelut yksityiseltä toisessa kunnassa toimivalta palvelun tuottajalta. Omalla pienellä työkyvyttömyyseläkkeellään ei tämä henkilö kyennyt ostamaan palveluasumista itse valitsemaltaan tuottajalta vaan oli sidottu sosiaalitoimeen monen muun pieneläkeläisen tavoin. Ja palvelun tuottaja oli löytänyt 54 km päässä olevasta autioituvasta naapurikunnasta tyhjillään olevan sopivan kunnallisen vuokratalon. Sen sai varmaan halvalla kun se oli tyhjä ja talon muuntaminen palveluasumiseen soveltuvaksi sai varmaankin yhteiskunnan tukea kun tiedossa oli muutama työpaikka tukihenkilöille, joiden palkkaamiseen varmaan siihenkin oli saatavissa yhteiskunnan tukea. Tyhjästä talostahan kunnalla olisi ollut vain menoja.
Mutta miltä tuntuu koko elämänsä Kuopiossa asuneesta joutua pakkomuuttamaan 54 km päähän omasta kotikaupungistaan? Kuopio on kuitenkin vielä sen kokoinen kaupunki, että esikaupungitkin ovat lähes kävelyetäisyydellä jos ei raatsi kulkea paikallisliikenteen linja-autolla. Ja tämä henkilö oli tottunut kävelemään kotipaikkakunnallaan pitkiäkin matkoja. Nykyisellään paikallisliikenteen kertalippu maksaa arkisin 3,20 euroa/suunta. Pikavuorolippu naapurikuntaan maksaa sen sijaan nykyään 14,60 euroa/suunta eli yli 4 kertaisen summan. Kävellen tuo 54 km matka kestäisi yli 9 tuntia yhteen suuntaan..
Ns kuukausilippu maksaa paikallisliikenteessä 59 euroa/kk mutta naapurikuntaa se maksaisi 121 euroa/kk.
Miettikääpä itse miten usein ajelisitte tuttuja tapaamaan kotipaikallenne esimerkiksi 800 euron takuueläkkeellä? Ja miettikää miltä tuntuisi asua paikkakunnalla, jossa ei tunne yhtään ihmistä? Muut palvelukodissa asuvat olivat enemmän tai vähemmän kehitysvammaisia tai dementoituneita eikä siten tarjonneet samanlaista ystävyyttä kuin terveemmät niillä omilla kotinurkilla.
Havahduin tähän kun aloin ajatella jotain tulevaa suurkuntaa. Sinuthan saatetaan lähettää jonnekin syrjäkylälle asumaan halvalla kustannusten säästämiseksi ja vedotaan, että sinähän olet sentään omalla kotipaikkakunnallasi.
Tulee mieleen byrokraattien sydämettömyys kun 60 v avioliittovuoden jälkeen Helge Herala ja Marja Korhonen sijoitettiin kahteen eri palvelukotiin. Toista ei voitu sijoittaa samaan paikkaan kun se oli kalliimpi kuin mitä hänen sairautensa edellytti. No tuo järjettömyys korjattiin kun asia nousi julkisuuteen ja oli kyse yleisön rakastamista tunnetuista näyttelijöistä. En tiedä onko tuosta järjettömyydestä johtunut, mutta uuteen vanhuuspalvelulakiin on erityisesti kirjattu avioparin oikeus asua yhdessä. Pitäisiköhän ministeri Guzenina-Richardsonille kertoa tästä toisesta kuvaamastani esimerkistä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
