Läksiäislahja

Sattui radiossa aikaisin aamulla tulemaan edelliseltä päivältä eli syntymäpäivältäni haastattelu, jossa päähenkilönä oli eräs lahjakkaimmista alaisista mitä minulla eri esimiesasemissa on työurani aikana ollut.

Hän on kolmessakymmenessä vuodessa luonut tyhjästä keskikokoisen matkailualan imperiumin keski-Euroopassa. Palkkatyössä alaisena hän oli mitä hankalin sopeutumaan byrokratian ahdistaviin sääntöihin ja jouduin jatkuvasti puolustamaan häntä johdolle. Loistavista tuloksista huolimatta tuntui johdolle joskus byrokratian noudattaminen tärkeältä itseisarvolta. Siitä lähtien olen oivaltanut, että hankalimmat alaiset ovat yleensä olleet kaikkein parhaimpia.

Muistan eräästä toisesta työpaikasta lähtiessäni kiittäneeni parhaita tiimini jäseniä läksiäislahjalla. Lahja oli ehkä epätavallinen: ilmoitin olevani milloin tahansa tulevaisuudessa valmis heidän suosittelijakseen ilman että minulta tarvitsee etukäteen kysyä.

Kyseessä oli itseni tavoin (taisin olla siihen aikaan iältäni 30 v hujakoilla) aika nuorista työuransa alkupuolella olevista nuorista.

Jännää on, että kaikki nämä henkilöt ovat pärjänneet erilaisilla työurillaan erittäin hyvin. Mutta on yhdistäviä tekijöitäkin. Suurin osa on tehnyt uraa menestyvinä yrittäjinä paitsi yksi naispuolinen, joka väitteli tohtoriksi.

Aivan vastikään eräs nuori kollegani kehui firman juhlissa pienessä hiprakassa miten olen monasti omalla myönteisellä innostumisellani saanut lähipiirini kollegoihin tarttumaan saman innostuksen hengen. Voi että olin siitä tiedosta onnellinen. En ollut koskaan voinut kuvitella että minulla, vanhalla miehellä voisi olla sellainen vaikutus nuoriin työtovereihini.