2.10.2008

Liian iso organisaatio

Kuin äsken hyvän jutun aselainsäädäntöön ja tietosuojaan liittyen.

Se sai minut jälleen miettimään miten organisaation koon kasvattaminen huonontaa toimintaa. Yksi osa ei tiedä miten joku toinen osa toimii tai kokonaisuus menee niin monimutkaiseksi ettei sitä kukaan hallitse vaan jokainen pienempi yksikkö optimoi kuitenkin vain omiaan. Valtio alkaa olla sellainen organisaatio mutta kyllä samoja ongelmia tulee pienemmissäkin organisaatioissa.

Organisaation kasvattaminen ei välttämättä tuo mitään suuruuden ekonomiaa. Tuoko milloinkaan? Liikeyrityksellä suuri koko voi kasvattaa tavallaan kriittistä massaa tai voi tehdä siitä niin ison että se saa jo täydellisestä kilpailusta poikkeavia monopolin tai oligopolin merkkejä. Ja menestyy siksi. Ei siis sen vuoksi alkuunkaan että sillä on niin hyvä ja taitava johto. Joskus kymmeniä vuosia sitten eräs katkeroitunut ja alkoholisoitunut johtaja sanoikin työpaikastaan että on ihan sama mitä siellä nuoret johtajat luulevat tekevänsä niin se menee eteenpäin pelkästään omalla painollaan kuin tankki omalla toimialallaan. Vakuutuinkin väitteestä kun tarkemmin asiaan tutustuin. Kyllä siellä olisi johtajaksi voitu laittaa vaikka marionetti. Tai kuten meillä kävi Kekkosen loppuaikoina tai Neuvostoliitossa Brezhnevin loppuaikoina - laiva kulki vakaasti vaikka johto oli jo ulkona arjesta.

Johtajille ja erityisesti palkkajohtajille voi yrityksen kasvattaminen olla eräänlainen itseisarvo. Oma status nousee. Jos olet 1000 hengen yrityksen johtaja on palkkasi todennäköisesti vähän isompi kuin jos olisit 100 hengen yrityksen johtaja. ja sitten erilaiset bonukset ja optiot. Nehän skaalautuvat tietenkin koon mukaan ;)

Omistajajohtajalla voi olla toisenlaisia arvoja. Muistaakseni sijoittajaguru Saario kirjoittikin sijoittajille tarkoitetussa kirjassa noista palkkajohtajajohtoisten ja omistajajohtoisten yritysten eroavaisuuksista tuon kaltaisissa piirteissä.

Iso organisaatio menettää ketteryyttään. Aioin kirjoittaa 'väistämättömästi' mutta jäin epäilemään. Eihän kysymys ole ihan mistään luonnonlaista. Mutta se vanha sanonta, että iso laiva kääntyy pientä hitaammin pitänee paikkansa useimmiten.

Olen työskennellyt sekä isoissa että pienissä organisaatioissa. Isoissa todella hukkuu johdolta helposti riittävä ymmärtämys pienemmistä osasista. Laiva-allegoriasta voisi sanoa että komentosillalla seisoo johtamassa kaveri jonka kosketus konehuoneeseen tms alemmilla tasoilla tapahtuvaan arkielämään on kadonnut. Ja kun ylimmässä norsunluutornissa helposti tulee sellainen kaiken ymmärtävä ja osaava omnipotentti tunne. Erityisesti tapauksissa jossa ohjataan lähes kokonaan pelkästään ylhäältä alaspäin ollaan todellisuudessa vain ohjaavinaan. Jos siellä komentosillalla seisova ymmärtää asetelman niin hyvä mutta jos ei ymmärrä ja kuvittelee ohjaavansa niin se voi olla tuhoisaa.

Nähdessäni joskus raskaita ja monikerroksisia organisaatioita ja huonoa tiedonkulkua olen muistuttanut eräästä lapsuuden leikistä. Se kuvaa hyvin miten pitkässä ylös-alas tai alas-ylös ketjussa viestin sisältö muuttuu mitä enemmän siinä on väliportaita. Siinä lapsuuden leikissähän istuttiin ympyrässä. Aloittaja kuiskasi ensimmäiselle vieressään jonkun melko yksinkertaisen asian. Tämä vuorostaan kuiskasi seuraavalle vieressään saman asian jne kunnes koko rinki oli käyty läpi. Sitten ringin viimeinen kertoi mitä hän oli kuullut ja sitä verrattiin mitä sanoman alkuunpanija oli sanonut. Vain 5-7 henkilön läpi kuljetettu viesti voi muuttua todella paljon matkalla.

Mielenkiintoisen näkökulman antaa myös insinöörien ja johtajien ajattelutapaerot. Niistä löysin mielenkiintoisen kirjoituksen. Ja suuresti arvostamani amerikkalainen kolumnisti Joel Spolsky kirjoittaa oman IT ammattialani ihmisten johtamisesta hyvin. Taas pitää tietenkin muistuttaa että kun on ihmisistä kysymys niin ei puhuta fysiikan laeista vaan paljon epämääräisemmistä asioista. Tässä vertailussa voisi myös tarkastella insinöörien ja humanistien eroja ja sitten taas muistaa että kaikki yleistäminen on on väärin ja turhaa. Mutta antaapahan ajatusmatka aina jotain puntaroitavaa kuitenkin ettei se ihan hyödytöntä ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti