12.4.2009

V 2008 kuntavaalien uusinta

Vaikka aika skeptinen olenkin että Suomi olisi oikeusvaltio niin arvostan kuitenkin oikeaksi kokemaani sähköisen äänestyksen uusimista niissä kolmessa kunnassa jossa niitä vimpaimia kokeiltiin. Asun itse Kauniaisissa jossa tuota kokeilua suoritettiin. Kävin kokeilemassa tuota äänestystietokonetta enkä kyllä ymmärrä mitä olennaista lisäarvoa se äänestämiseen tuo.

Olen jo kolme vuotta sitten vastustanut tietokoneäänestämistä.

Ai niin. Käytin itsekin tuossa edellä sanaa "lisäarvo". Kun eräänä päivän kuuntelin erään yritysjohtajan ääni hehkuen puhuvan ydinliiketoiminnasta ja siihen liittyvästä tärkeästä näkökohdasta että kaikesta mitä tehdään pitää syntyä lisäarvoa. Koulutin vuosikausia ihmisiä japanilaiseen Kaizen tuotantofilosofiaan. Näissä japanilaisissa toteutuksissa oli tärkeää että tuotannossa jokainen työvaihe lisäsi tuotteen jalostusarvoa eli kaikki sellaiset vaiheet jotka eivät lisänneet tuotteen arvoa pyrittiin minimoimaan. En muista silloin kuulleeni ilmaisua "lisäarvo".

Nykyään sanaa lisäarvo käyttävät korkea-arvoiset yritysjohtajat. He käyttävät sitä tietenkin tuottavuusmerkityksessä. Mutta itse asiassa jo Karl Marx käytti samaa ilmaisua. Pitäisikö tätä alkaa jo ymmärtää siten että Karl Marx oli sittenkin oikeassa?

1 kommentti:

  1. Suosittelen lukemaan EFFI:n kommentit:
    http://www.effi.org/blog/kai-2009-04-12.html

    VastaaPoista