31.1.2011

Suomen hurjat maataloustuet

Usein kun puhutaan järjettömän suurista summista niiden käsittäminen on vaikeaa, ellei sellaisten summien kanssa joudu koko ajan tekemisiin. Minä suoritan usein jako- tai kertolaskuja saadakseni rahamäärään käsitettävän tuntuman.

Uuden Suomen uutinen kertoo Suomen maksaneen vuonna 2010 maataloustukia 2,1 miljardia euroa.

Minä en ainakaan osannut arvioida miten iso tuo summa on ja onko se ollut kohtuullinen vai peräti kohtuuton.

Joskus olen kuullut käytettävän kossuindeksiä: montako Koskenkorva-pulloa summalla saa. Mutta se ei kerro vielä onko summa kohtuullinen vai kohtuuton.

Samassa uutisessa kerrottiin tuensaajia olleen 73 458 kpl (henkilöäkö?) ja näistä (mitä ne muut olivat?) maatiloja oli 65 715 kpl.

Suoritin jakolaskun. Tuensaajaa kohti oli tuen määrä 28600 euroa/vuodessa. Hiukan vähemmän kuin Suomen vauraimmassa kunnassa Kauniaisissa on asuntokuntien mediaanitulo (Tilastokeskus: "Mediaanituloilla mitattuna ylivoimaisesti suurituloisimmat asuntokunnat löytyvät Kauniaisista, missä ekvivalentti mediaanitulo oli 31 910 euroa vuonna 2008.")

Aika kovat on summat kun otetaan vielä huomioon, että kyse on vain maksetusta maataloustuesta. Jotainhan nuo maatalosyrittäjät ovat saaneet lisää myös myyntituloina tuotteistaan.

En enää ollenkaan ihmettele miksi muualla Euroopassa on halvemmat elintarvikkeet.

3 kommenttia:

  1. On tiedetty pitkään, että keskiverto maanviljelijän elintaso ylittää helposti keskiverto suomalaisen elintason. Mutta eivät maajussit ole turhaan kepua äänestäneet. Kepu on hoitanut heidän asiansa hyvin.

    VastaaPoista
  2. Tuossa tukisummassa ei todennäköisesti ole mukana erilaisia harkinnanvaraisia maksuja, joita kohdennetaan eri tahoille maaseutusektorilla. Ne siis eivät ole "tukia" vaan "maksuja". Maatalouspolitiikka on ihmeellistä. Suuria tuensaajia on myös maa- ja metsätalousministeriön virkamiehissä ja muussa maataloushallinnossa. Nämä yleensä saavat maksimituet, koska ovat asiantuntijoita ja tuntevat tukiprosessit. Tulossa olevista EU-tarkastuksistakin tiloille voi lipsahtaa tieto kaverille ajoissa. Joku tietenkin voi ihmetellä, että tuen saajien joukossa on niitä jotka käsittelevät tukihakemuksia ja myöntävät tukia viran puolesta, mutta elämä on.

    VastaaPoista
  3. Ihan vaan tasapainon vuoksi viittaan:

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tutkimus+Yritystuilla+syntynyt+kanta-asiakkaita/1135263732428

    VastaaPoista