7.6.2011

Romanisiirtolaiset

Luen jatkuvasti huolestuneena mediasta miten Vapaa liikkuvuus verkosto taistelee Suomen viranomaisia vastaan ja romanisiirtolaisten oikeuksien puolesta. Minä laittaisin kyllä tuon sanan siirtolainen lainausmerkkeihin.

Jos kysymyksessä olisi oikeat siirtolaiset jotka tulisivat tänne harjoittamaan ammattiaan yrittäjinä on kai voitava EU säädöstenkin perusteella odottaa että heillä on riittävästi varoja tulla omillaan toimeen siihen saakka kunnes heidän liiketoimintansa alkaisivat kannattaa.

Itsenäistä yrittämistähän romanien laajalti harjoittama kerjääminenkin on. Varmaan kaikki kerjäläiset ovat tehneet lain vaatiman elinkeinoilmoituksenkin? Kun itsensä myyminen ei ole Suomessa kriminalisoitu pitäisi kai romanialaisten prostituoitujenkin tehdä elinkeinoilmoitus ja huolehtia muistakin muodollisuuksista. Saksassa ja Hollannissa joskus kiisteltiin mutta veroviranomainen totesi ettei heidän tehtävänsä ole toimia minään moraalisina arvioijina vaan ainoastaan verojen kerääjinä. Siksi Saksassa ammattiprostituoiduilla on jopa eläkevakuutukset vanhuuden varalle.

En ole ymmärtänyt tuon Vapaa liikkuvuus verkoston ihmisten motiiveja työlleen. Mutta sattui tänään silmiini Keskusrikospoliisin Rikosilmiöitä tiedote 'Romanialaisrikollisuus Suomessa'. Oletan että Helsingin kaupungin asianomaiset asian kanssa painiskelevat työntekijät ja Vapaa liikkuvuus verkoston toimijat tuntevat tuollaisen KRP:n tiedotteen asiasisällön.

Tavalliselle rivikansalaiselle KRP:m tiedotteessa ei ole mitään erikoista tai uutta. Se mikä ei ole kaikilta osin itse havaittua niin siitä on saatu lukea medioista. Vaikka miten myönteisesti haluaisi periaatteessa suhtautua romanisiirtolaisiksi kutsuttuihin niin ihan nenästä vedettäviksi hyväntahtoisiksi hölmöiksi en haluaisi meitä suomalaisia luokiteltavan.

Vapaa liikkuvuus verkoston ihmisiä pidän heidän omien toimiensa vuoksi kyllä jo sellaisina.

1 kommentti:

  1. Vapaa liikkuvuus-porukka on täynnä aivonsa kannabiksella tuhonneita ääliöitä, aivan samoin kuin suuri osa vihreistäkin.

    Mitääntekemätöntä huuhaaporukkaa, joka on vain keksinyt keinon miten kaupunkia ja valtiota kustaan linssiin.

    Jonkun pitää mennä ja vetäistä muutama niistä kylmäksi niin oppivat paska-aivot tavoille.

    VastaaPoista