8.10.2008

Pankkikriisi ja pankkien valvonta

Luin aika mielenkiintoisen kirjoituksen. Oikeustieteen tohtori, MBA Kari Uoti kirjoitti pankkien viranomaisvalvonnasta. Ja mies on varmasti asiantuntija.

Mielenkiintoinen oli Kari Uotin lause;
"Edellisen tuhon pääarkkitehti pääjohtaja Liikanen on ollut aika hiljaa."

Olen minäkin Liikaseen törmännyt silloin kun verohallinnon tietokonejärjestelmät totaalisesti sotkeutuivat, verotus oli sekaisin ja myöhästyi. Erkki Liikanen oli silloin valtiovarainministeri. Minä kirjoitin Liikaselle näistä sotkuista ennen kuin niistä oli mitään edes lehdistössä. Vastauksen tai kiitoskirjeen sijasta sain palkkioksi vain paluupostissa muutaman kymmenen tuhannen (markan) ennakkoveron lisäverolipun. Siinä oli koko sotkun "korjaus".

Tosin se sama summa sitten taas unohtui lopullisessa verotuksessa kokonaan verottaa kun tietokonejärjestelmät olivat edelleen ihan sotkussa. Eli ei siellä mitään ollut korjattu. Eli sikäläinen asuinkuntani kärsi pelkästään yhdestä ihmisestä jo muutaman kymmenen tuhannen markan tappiot kun kaikki kunnallisverot olivat jääneet kokonaan pois.

Samasta puolueesta tullut seuraaja valtiovarainministerinä Matti Louekoski kertoi sitten joskus julkisuudessa tuosta sotkun paljastumisen ajankohdasta ja se oli vuosi sen jälkeen kun minä olin jo Liikaselle asiasta ilmoittanut. Eli se sotku saatiin siten näyttämään paljon viattomammilta kuin mitä se oli ollut.

Heti lopullisen verotuksen valmistuttua ilmoitin kuntien mahdollisista mittavista tappioista Kuntaliitolle. Lähetin todisteetkin Kuntaliitolle kun ministerit kilvan vakuuttelivat julkisuudessa etteivät kunnat joutuneet verohallinnon tietojärjestelmävirheistä taloudellisesti kärsimään. Pyysin tosin että Kunnallisliitto käyttäisi todisteita vain äärimmäisessä hädässä koska se olisi tarkoittanut minulle useiden kymmenien tuhansien lisäveroja.

Mutta lukekaa itse tuo Kari Uotin kirjoitus.

3 kommenttia:

  1. Pitää täydentää. Kun kuuntelee uutisia tuolta ulkomailta niin siellä näyttäisi tapahtuvan hiukan toisin kuin meillä aikanaan. Nyt pankki raa'asti otetaan laskut maksavan valtion haltuun. Meillähän pelastettiin pankkien omistajien omaisuus. Näin niin kuin yksinkertaistettuna. En minä silti sosialisointia kannata mutta jos omistajat eivät osaa hoitaa leiviskäänsä niin menettäköön sen. Mutta pidetään pankkijärjestelmä toimivana. Ja kun ajat paranevat niin realisoidaan valtion omaisuus eli pankkien osakkeet. Jos tulee osakkeista voittoa niin tulee muille kuin pankin tuhonneille ex-omistajille.

    VastaaPoista
  2. Liike- eli osakepankkien kohdalla tuo omistajien vastuu pitäisi olla selvä. Osakeyhtiön periaatekin taitaa olla se, että osakkeenomistajat vastaavat vain ja ainoastaan osakkeidensa kautta, muu omaisuus on turvattu. On siis lain kirjaimen ja hengen mukaista että osakkeet (tai niiden arvo) menetetään. Suomessa meneteltiin selvästi virheellisesti ja tuloksena oli lukuisia yrityskuolemia.

    VastaaPoista
  3. Pankkien valvonta on varmasti ollut nytkin puutteellista. Sen organisointi ja rahoittaminen kun jää aina ja alleviivaan aina asianomaisen yhteiskunnan, eli sen poliitikkojen vastuulle. Ja siinä sitä ollaan. Samassa sopassa kuin vaalirahoituksen kanssa oltiin.

    Juuri siksi Kirkkovene on ainoa mahdollisuus todelliseen muutokseen.

    VastaaPoista