16.10.2008

Turvapaikanhakijalapset

Kuuntelin aika järkyttyneenä uutisia miten Afganistanista, Iranista ja Somaliasta tulee ennätysmäinen määrä lapsia Suomeen turvapaikanhakijoina. Miten se on ylipäänsä mahdollista? Ja mitä tässä tarkoitetaan käsitteellä lapsi? Jotenkin ymmärsin että voittopuolisesti oli kyse pojista (vai peräti miehen näköisistä nuorista miehistä!) tyttöjen sijasta. Ja jo uutisissa ihan avoimesti todettiin että kyse on vain jonkinlaisesta keihäänkärjestä ja kohta mukana tulee perheenyhdistämissäännösten perusteella sitten loppukin perhe.

Pitäisikö meidän ihan "aikuisten oikeasti" katsoa peiliin miksi meille ryntää romanialaisia kerjäläisiä ja turvapaikanhakijoina lapsia? Miksi ja miten näistä kaukaisista ja lämpimistä maista lähetetään lapsia tänne kylmään äärimmäiseen pohjoiseen kolkkaan? Lentoliput Suomeen ovat kalliit joten ihan köyhiä eivät tätä voi tehdä ja jos lapsista on kyse vaativat lentoyhtiöt tarkat matkustusasiakirjat jossa on tiedot lähettävistä aikuisista ja vastaanottavista aikuisista täällä Suomessa jotta ylipäänsä ottavat lapsia kuljettaakseen.

Miksi näitä lapsia ei lähetetä kodeistaan keski- tai etelä-Eurooppaan? Ei tämä maa voi olla niin houkutteleva. Enkä usko että tuolla jossain kaukana koko Suomea edes tunnetaan näiden tänne tulevien ihmisten toimesta. Tämä on häikäilemätöntä ihmiskauppaa jossa rahastetaan köyhiä ja tietämättömiä. Rahastajat kyllä tietävät miten tämä koko homma hoidetaan.

Kyllä me saadaan tänne ihan oikeitakin pakolaisia maailman eri pakolaisleireiltä. Tämän humanitaarisen maahanmuuton monikulttuurisuus ja rikastuttava vaikutus on ihan hölynpölyä. On ihan erilaista jos saisimmekin todella kipeästi kaipaamamme ammattitaitoista henkilöstöä. Enkä tässä tarkoita tässä filippiiniläisiä sairaanhoitajia. Kun tietää että he lähtevät jättäen pariksi vuodeksi taakseen lapsensa ja muun perheensä pidän asiaa itse asiassa aika häikäilemättömänä kehitysmaan väestön riistona. Nykyajan orjakauppana.

Minusta suomalaisten viranomaisten tehtävä olisi kansainvälisellä yhteistyöllä saada tällainen ihmiskauppa loppumaan niin pian kuin mahdollista eikä sinisilmäisesti hyssyttää tyyliin suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus on kaunista ja rikkaus meille.

Minusta tämä tuntuu ihan järkyttävältä miten tässä käytetään hyväksi mm lähettäjämaista lapsia ja sitten meidän suomalaisia hyväntahtoisia hölmöjä.

6 kommenttia:

  1. Ne "lapset" (alle 14 v) tulevat pääasiassa muista EU-maista Suomeen, Suomi ei ole ensimmäinen kohdemaa EU-alueella. Tässä muuten hauska kuva niistä "lapsista".

    Suomessa lainsäädäntö ei anna mahdollisuutta lääketieteellisin menetelmin arvioida "lasten" ikää, ja "lasten" asiakirjathan joko puuttuvat tai ovat vääriä.

    VastaaPoista
  2. Jos he ihan oikeasti tulevat muista EU maista niin silloinhan heidät voidaan heti palauttaa siihen maahan mistä he tulivat minun käsitykseni mukaan. Mutta en ole pakolaislainsäädännön asiantuntija.

    Alun perinhän ensimmäiset somalialaiset tulivat Moskovasta eikä Venäjä ollut silloin mukana näissä kansainvälisissä pakolaissopimuksissa. Eli heillä ei ollut mitään vastaanottovelvollisuutta.

    Jos taas nämä vain vaihtavat jossain Schengen alueen lentokentällä lentokonetta ja oleilevat koko ajan transit hallissa niin muodollisesti he tulevat sieltä jostain Euroopan ulkopuolelta suoraan Suomeen eli ensimmäiseen Schengen maahan.

    Siinähän sitten istutaan ongelman kanssa.

    Kumitonttu: Kiva tuo linkin kuva noista raukoista "pikku lapsista". Kyllä ne ihan miehiltä näyttivät. Ehkä ulkonäkö pettää kun ei ole dokumentteja. Ja kaksi onnellista nuorta työllistynyttä suomalaisneitoa. Kiva hymyillä kun on työtä.

    Kyllä lähetyspäässä on näköjään tarkkaan harkittu strategia miten meitä pelleinä pidetään.

    Jos jotain positiivista yritän ajatella niin eräässä vastaanottokeskuksessa työskentelevä naisopettaja totesi minulle että kyse oli Suomessakin melkoisesta avustusbisneksestä. Lisää työllisyyttä. Ja hän kertoi miten koko juttu suorastaan ällötti häntä.

    Pitää taas tässä korostaa että en ole pakolaisvastainen. Olen itse pakolaisen lapsi joten jotain omakohtaista ymmärrystäkin asiaan ehkä on. Enkä vierasta eri rotuisia enkä ulkomaalaisia eli ei minua voi oikein rasismista eikä xenofobiastakaan syyttää.

    Mutta sallitakoon minun ihmetellä.

    VastaaPoista
  3. Surkeaksi on yhteiskunnan tila mennyt, kun pitää pyydellä anteeksi sitä, että arvostelee yhteiskunnassa vallitsevia poliittisia linjauksia.

    VastaaPoista
  4. KY: Olet oikeassa. Kyllä meidän yhteiskuntamme aika surkeassa tilassa onkin. Ei yhteiskunnan suunta ja linja ole enää sellainen kuin ihmiset toivovat on minun vakaa käsitykseni. Ihmiset (ainakin monet) ovat vain menettäneet toivonsa että voisivat vaikuttaa. Näin kunnallisvaalien alla aivan ilmassa aistittavaa.

    Voit tietenkin lukea kirjoitukseni ikään kuin se olisi anteeksipyyntö. Keneltä? Ei se ole.

    Mutta en silti halua itseeni rasisti tai xenofoobikko leimaa.

    VastaaPoista
  5. Mutta en silti halua itseeni rasisti tai xenofoobikko leimaa.

    Niin, tarkoitin siis että on masentavaa kun joutuu erikseen korostamaan, ettei ole rasisti. Siihenhän jatkuva rasistikortin heiluttaminen on nyt valitettavasti johtanut.

    VastaaPoista
  6. Ainoa rakentava tapa, jolla yksittäinen äänestäjä, veronmaksaja, kansalainen voi rakentavasti vaikuttaa tämän suomalaisen yhteiskunnan muuttamiseen on äänestää Kirkkovenettä.

    Sitä voi vielä yrittää seuraavissa, ja ehkä sitä seuraavissa. Viimeiset vienevät pressan ja eduskunnan vaalit 3 ja 4 vuoden kuluttua.

    Sen jälkeen ei rakentavia, laillisia tapoja enää ole.

    Toivoo
    Kirkkovene

    VastaaPoista