24.9.2014

Eturauhassyövän puolivuotisjälkitarkastus

Kävin tänään lääkärissä jälkitarkastuksessa noin puoli vuotta siitä kuin sädehoito oli lopetettu. Hormonipiikin sain paljon ennen sädehoitojen alkua ja siitä on aika tarkkaan yksi vuosi. Hormonipistos oli pitkävaikutteinen ja kestoltaan 3 - 12 kk. Ja kalliskin oli, vaikka syövän hoidossa se maksoi sairasvakuutuksen jälkeen minulle vain 5 euron omavastuun.

Sädehoidon loputtua oli ns PSA arvo 1,29 mikrogrammaa litrassa kun syöpää epäillään minun ikäryhmässäni vasta kun arvo 6,2 ylittyy. Usein olennaista on myös minkälainen on muutos. Jos se on alkanut kovasti nousta tehdään vasta tarkemmat tutkimukset.

Minä olin jo jostain 50 v iästä lähtien ryhtynyt pyytämään terveyskeskuslääkäriltä tuota P-PSA verikoetta samalla kuin muitakin verikokeita otettiin ja ainakin parin vuoden välein. Miesten eturauhassyöpäähän ei vieläkään seulota automaattisesti vaikka eturauhassyöpä on mioehillä yleinen ja aikaisin havaittuna yleensä hoidettavissa. Eikä PSA verikoe maksa ns maltaita.

Nyt kun sädehoitdon loppumisesta on kulunut puoli vuotta oli sädehoidon ja hormonipistoksen johdosta PSA arvo laskenut arvoon 0,2 mikrogrammaa litrassa. Hito vaikuttaisi purreen. Lääkäri tosin kertoi, että jossain vaiheessa PSA arvo kohoaa yleensä jonkin berran uudelleen ilman että kyse on uusiutuneesta syävästä.

Seuraava kontrollikäynti tämän asian tiimoilta on noin puolen vuoden kuluttua.

Hiukan tietenkin aamulla jännitin mikä on tulos. Mutta nyt on kuitenkin helpottunut olo kun PSA arvo noinkin alhainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti