26.9.2009

Hampaiden hoito fluorilla

Olen aina vastustanut fluoritablettien syöttämistä pikkulapsille. Asuessani perheeni kanssa eräällä pikkupaikkakunnalla tuli vaimoni kerran lastenneuvolasta kotiin mukanaan sieltä saamansa fluoritablettipurkki. Perheneuvottelussa lähes pienen perheriidan jälkeen jossa riidan ratkaisijana toimivat useat hakuteokset vakuuttui vaimonikin ettei fluorin täydellinen turvallisuus pikkulapsille sisäisesti syötettynä ole alkuunkaan varmaa. Ja molemmat jaoimme kuitenkin sen yhteisen käsityksen että huolellinen hammashygienia oli varmaan se kaikkein tärkein karieksen ehkäisymenetelmä.

Jännää oli myös kun hänkin oivalsi että eihän lastenneuvola voi määrätä mitä me lastemme suuhun työnnämme. Kyllä me vanhemmat olemme ne jotka siitä määräävät ja vastaavat.

Mutta seuraavan neuvolakäynnin jälkeen olin ylpeä vaimostani miten rohkeasti ja neuvokkaasti hän oli puolustanut omaa kantaansa neuvolassa. Sehän oli pienen paikkakunnan lastenneuvolassa ollut ensimmäinen tapaus laatuaan jossa äiti oli avoimesti kertonut kysyttäessä ettei hän syöttänyt lapselleen neuvolassa "määrättyjä" tabletteja. Se tuntui synnyttäneen aivan käsittämättömän painostuksen vaimoani kohtaan johon muistikuvani mukaan vielä mobilisoitiin kunnan hammaslääkärikin koko arvovallallaan. Vaimoni piti päänsä johon olimme yhteistuumin päätyneet. Siinä oli taas yksi lisäsyy ihailla ja rakastaa häntä.

Todettakoon että ko lapsi on jo lähes 30 v ikäinen ja taitaa olla että hänen hampaistonsa on vieläkin moitteeton. Kiitos siitä äidin uskomattoman hienolle terveys- ja hygieniakasvatukselle.

Ettei kukaan lukija kuvittelisi edellä kirjoitetun johdosta meidän ihan kaikkea vallalla ollutta terveyskasvatusta vastustaneen niin kaikki normaalit rokotukset olemme lapsillemme sallineet. Tosin niistäkin olen käynyt vastustajien kanssa mielenkiintoisia keskusteluja. Samoin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja amalgaamista hammaspaikoissa. Luottamukseni terveydenhuoltoviranomaisiin ei ole kovin suuri. Mutta nuo ovat jo eri jutun aiheita.

2 kommenttia:

  1. Nykyisin kai taitavat korostaa, että lapsen suuhun ei saisi laittaa mitään mitä on ollut isin tai äiskän suussa, esimerkiksi pilttipurkin tai muun ruoan syöttämiseen tarkoitettu lusikka, jolla isi tai äiskä maistaa ruokaa ennen lapselle antoa. Streptococcus mutans on tärkein karieksen aiheuttaja. Jos lapsen saa n. 3-vuotiaaksi ilman kontaminaatiota, niin on epätodellista että senkään jälkeen bakteeri tarttuu.

    VastaaPoista
  2. Streptococcus mutansin välttäminen on tärkeää, mutta perinteinen tärkeä ohje: VÄLTÄ SOKERIA on tärkein! Sokeria on myös makeat hedelmät, tuoremehut, vehnä, jne.

    Lisäksi on huolehdittava ravinnossa riittävästä kalkin, magnesiumin ym. saannista ja erityisesti huolehdittava, ettei kuulu niihin 95% suomalaisista, joiden D-vitamiininsaanti on aivan liian alhaisella tasolla.

    Fluori on ihan turhaa myrkkyä.

    VastaaPoista