14.5.2012

Liikemies Kyösti Kakkonen

Katsoin maanantaina päivällä suositun Arto Nybergin sunnuntai-illan haastatteluohjelman uusinnan.

Voi sitä häpeämättömyyden määrää millä liikemies Kyösti Kakkonen ehdotti vapaapäivä vapun muuttamista työpäiväksi. Esityksen perusteluina oli muun muassa, että pitäisihän työn juhlaa juhlia työllä. Ja sitten siitä saadut rahat annettaisiin johonkin hyvään tarkoitukseen. V...tuiluahan tuollainen oli! En enää edes muista mikä se hyvä tarkoitus oli - jotenkin meni koko maku nojatuolissa röhnöttävää Kyösti Kakkosta katsoessani hänen tehtyään tuon ehdotuksensa. Röhnöttävä asento oli kyllä minullekin hyvin tuttu työpaikalla omalla paikallani mutta en minä televisiossa olisi sellaisessa asennossa kehdannut esiintyä. Eikä kaverista saamaani mielikuvaa ollenkaan paranna hänen taidekeräilyharrastuksensa.

Mutta kun aloin miettiä tuota ehdotusta tuli minulle yhtäkkiä mieleen Lenin ja Neuvostoliitto. Taisi olla Kakkonen ottanut ihan oppia Leninin ajatuksista. Tuo koko ehdotushan oli kopio Neuvostoliitossa subbotnikista jota muuallakin itäblokissa harjoitettiin. Jonkinlainen kuvaus subbotnikista löytyy tästäkin linkistä. Eräänlaisesta oman yhteiskunnan taksvärkistä siinä on kysymys.

Jännää että tällainen oikeistopoliitikkoja rahoittanut liikemieskin on noin leniniläisellä linjalla. Uraa, uraa! Slava KPSS!

Hyi hitto!

10 kommenttia:

  1. Tulee mieleen ihan Oiva Lohtander ja SAK:n "Ruokapöytä" mainos:

    Youtube: SAK "Ruokapöytä"

    Mutta ei Kakkosen esiintyminen antanut mitään myönteistä kuvaa porvareista, se on varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla käväisi mielessä tuo SAK:n mainos. Kyösti Kakkonen muistutti niin kovin tuota Oiva Lohtanderin näyttelemää hahmoa. Siitähän se mieleen tulikin.

      Poista
  2. Porvaristo paljastaa oikean karvansa? Onko tämä nyt ihme: Tottakai porvari haluaa maksimoida lisäarvon pakkolunastuksen. Lomat pois vaan duunarilta.

    Karl Marxin mukaan työajan lyhentäminen on ensimmäisiä askeleita kohti inhimillisempää yhteiskuntaa. Viikottaista työaikaa pitäisi laskea ja vapaapäivien määrää pitäisi lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi viisas porvari pitää hyvää huolta työvoimastaan eikä kuluta sitä loppuun. Sehän tuottaa hänen rikkautensa. Vain tyhmä ja lyhytnäköinen harrastaa idioottimaista ryöstöviljelyä.

      Senpä takia tuollaiset kyöstikakkoset minua huvittavatkin. Ja siksi kirjoitinkin tämän puheenvuoroni kun totesin kaverin öykkäriksi.

      Ja minua huvitti, että porvarina esiintyvä Kakkonen ehdotti tosiasiassa juuri tuollaista neuvostoyhteiskunnan subbotnikia.

      Poista
  3. Kakkonen ehdotteli joulunkin siirtamista viikonlopulle.
    No eipa tarvitse tokmannissa kayda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomi, minä kyllä muistelen juuri toisinpäin. Kakkonen korosti moneen kertaan kristillistä vakaumustaan. Joka ihan ihmetytti että siinä niin monta kertaa piti toistaa. Minua aina tuollaiset ylenpalttiset vakuutellut mietityttävät. Ja sitten sanoi, jotenkin siihen kristilliseen vakaumukseensa vedoten että jättäisi siksi joulun kuitenkin paikoilleen. Eli voit rauhassa käydä Tarjoustalossa tai Tokmannilla tai muissa konsernin yhtiöissä :)

      Poista
    2. Uutinen oli Taloussanomissa. Siina han valitteli Joulun ajan kallettua tyonantajalle.

      Poista
    3. OK. Taloussanomia en ole lukenut. Kyllä hän Nybergin ohjelmassakin valitti ylipäänsä sellaisella normaalilla rahanahneen kapitalistiyrittäjän ikuisella kitinällä työntekijöiden vapaapäivien kalleutta. Mutta Nybergin ohjelmassa Kakkonen halusi hartaana kristittynä säilyttää joulun omalla paikallaan. Hänen kristillisyytensä ylenmääräinen korostaminen huvitti minua ja siksi joulun säilyttäminen paikallaan jäi erityisen hyvin mieleeni.

      Poista
  4. Eikös Tomin vanhana ateistina pitäisi pikemminkin riemastua?

    VastaaPoista
  5. Hei, miksei vanha ateistikin voisi kannattaa traditioita? Vastaavastahan on ihan tuoretta tutkimusaineistoa: http://yle.fi/uutiset/suvivirsi_kelpaa_vaikka_usko_jumalaan_hiipuu/6094770

    VastaaPoista