21.5.2012

Eutanasia sallituksi - Vihreät arvojohtajina?

Luin aika järkyttyneenä, että Vihreät olivat hyväksyneet uuteen 'nykyaikaistettuun' puolueohjelmaansa tavoitteeksi eutanasian sallimisen. Olin aikoinaan vihreissä jäsenenä sen verran pitkään  ettei tuollainen kannanotto minua kuitenkaan ihmetytä. Olisi kiva tietää kenen äänillä tuollainen hyväksyttiin vai hyväksyttiinkö yksimielisesti. Mutta jos olisin vielä ollut puolueen jäsen olisin eronnut välittömästi.

Ihme etteivät vihreät samantien ottaneet puolueohjelmaansa myös eugeniikkaa - rotuhygienian nimellä varsinaista rodun jalostusta.

 Olen kirjoittanut eutanasiaa vastaan useita kertoja 4 ja 5 vuotta sitten. Vuonna 2007 kirjoitin aiheesta otsikolla 'Eutanasia-mietelmiä mökiltä' kun olimme vanhimman tyttäreni kanssa kahdestaan mökillä ja keskustelimme meitä molempia kiinnostavista aiheista. Eutanasia oli sellainen aihe. Muutamaa vuotta myöhemmin  kirjailija Kaari Utrio julkisesti esitti ehdotuksensa vanhuksien saatavilla olevasta kuolinpilleristä.

Jopa arvostettuna pidetty filosofi-professori Timo Airaksinen  piti Kaari Utrion ehdotusta 'ajatuksia herättävänä'. Minussakin herää ajatuksia mutta ne ovat ihan toisenlaisia. Mieleeni tulee natsi-Saksa jossa otettiin kantaa mikä oli arvotonta elämää ja siksi se voitiin järjestelmällisesti lopettaa. Mm mielisairaat ja kehitysvammaiset olivat sellaisia ryhmiä joiden elämä ei ollut riittävän arvokasta elettäväksi.

Vuonna 2008 kirjoitin otsikolla 'Vanhusten hoito psyykelääkkeillä', joka sivuaa sekin kemiallisen rauhoittamisen ohella hivenen mietteitä siitä ehkä vaivattomasti seuraavaan eutanasiaan.

Ja ettei vihreät jää ihan osattomiksi kirjoitin jo v 2008 Osmo Soininvaaran kirjoituksen 'Maksajalla on merkitystä' johdosta kommenttia.      

Oli hienoa lukea heti tänään mediasta kahden muun puoluejohtajan, perussuomalaisten Timo Soinin ja kristillisdemokraattien Päivi Räsäsen  irtisanoutuminen eutanasiasta. Molemmat ovat tehneet sen kristilliseltä arvopohjalta. Mutta sieltähän usein ne meidän länsimaisten ihmisten arvot tulevat.

Mutta kauheana näen tulevaisuuden kun tuollaisilla asioilla jo leikitellään ihan tosissaan.
.

9 kommenttia:

  1. Jos sikiö ymmärretään ihmiseksi, niin toisen ihmisen tappaminen on jo laillista. Kyllähän tämä selvästi on kaltevalla pinnalla luisumista. Minusta olisi parasta, että toisen ihmisen tappamista ei sallittaisi ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että se johtaa varmuudella lukuisiin väärinkäytöksiin. Lapset haluavat perinnön, puoliso avioeron, joku hakee pelkkää jännitystä ja ties mitä syitä onkaan olemassa. Kyllä ihmismieli keinot keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KT: Ymmärsit mitä tarkoitin. Ymmärrän että 80% suomalaisista kannattaa eutanasiaa. Olen minäkin tietoinen, että on tapauksia jossa avustettu itsemurha voisi olla paikallaan. Mutta minä en halua olla sinisilmäinen ja luottavainen hölmö. Juuri tuo kaltevalle pinnalle luisuminen on se enemmän kuin realistinen uhkakuva. Olen nähnyt miten esimerkiksi poliisien valtuuksia on hivutettu koko ajan monen vuoden ajan laajemmiksi ja laajemmiksi kansalaisten yksityisyyden kustannuksella. Ja se tehdään taitavasti pienin askelin. Vaikka lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa on lääkäreissä, vanhusten ja sairaiden hoitohenkilökunnassa yllättävän paljon eutanasiaa kannattajia. Ja sitten nuo sinun kuvaamasi perintö- ja avioerosotkut yms kyllä niissä sotkuissa muutama vanhuskin tulisi saamaan kuolinapua ihan vaikkei haluaisikaan.

      Abortti on sekin mielestäni hiukan kyseenalainen mutta sen rajaaminen joihinkin juuri ja juuri siedettäviin puitteisiin on uskoakseni mahdollista. Ab
      ortin luisuttaminen ei ole niin helppoa.

      Poista
  2. "Eko-natsi" -nimitys ei ole ihan tuulesta temmattu. Paras ekoteko on itsensä tappaminen. Linkolankin mielestä suomalaisia on 2 miljoonaa henkilöä liikaa.

    Nimimerkillä

    "Eiköhän laiteta uunit kuumaksi?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MF: Vihreissä on paljon sellaista henkeä, että me olemme paremmin koulutettuja ja fiksumpia kuin 'tavallinen rahvas'. Se antaa meille oikeuden ja suorastaan velvollisuuden ohjata kehitystä kun ei tyhmemmistä ole siihen. Se on jonkinlaista implisiittistä (epätervettä!) ylemmyyden tuntoa.

      Poista
  3. Näin eutanasia-päivän kunniaksi kannattaa huomata, miten kansainvälinen media on kertonut viikolla Vihreistä: Pentti Linkola: The Face of Genocidal Eco-Fascism

    VastaaPoista
  4. Minä taas olen varovaisen myötämielinen eutanasialle.
    Kuitenkin sen pitäisi olla tarkasti valvottua. Eutanasiaa haluavan vapaaehtoisuudesta tulisi olla varmuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomi: Sanon kauniisti. Sinä uskot että avustettu kuolema voidaan järjestää tarkasti valvottuna joissain tiukasti rajatuissa tapauksissa. Minä en usko. Enkä usko että se jäisi vain aluksi ajateltuihin tapauksiin. Alkaisi hitaasti ilmestyä kaikenlaista muutakin 'arvottoman elämän' kriteeriä ja sitä 'tarkasti valvottavaa rajaa' hilattaisiin koko aja laajemmaksi. Vakavasti sairaat ja kehitysvammaiset saisivat edunvalvojat, joiden pyynnöstä tuo avustettu kuolema hoidettaisiin jne jotta tapahtuma asia olisi lain mukaan tiukasti valvottua, tietenkin.

      Ei riitä että pelkästään vapaaehtoisuudesta olisi varmuus. Pitäisi myös kyetä varmistamaan että kuolemaa haluava on täysissä hengen ja sielun voimissa oikeustoimikelpoinen jne. Ja ette häntä ole 'vietelty' tuohon toimeen. Olen seurannut hämmästyttäviä lähes kuolinvuoteella melko yksinäisten ihmisten sairaalassa tekemiä testamentteja hyväntekeväisyysjärjestöille. Ja kun potilas on jo kuollut selviää koko asetelma omaisille jolloin oikeustoimikelpoisuuden arviointi on myöhäistä.

      Miten kaikki varmistetaan ja mitenkä tehdään jos homma menikin väärin. Ei sitä kuolemaan avustettua enää henkiin saada.

      Hyvin saman kaltaisista syistä vastustan myös kuolemantuomioita.

      Poista
  5. Erinomaisen kirjoituksen eutanasia-aiheesta on kirjoittanut filosofi Jukka Hankamäki
    otsikkona 'Milloin Kela liittää päätöksiinsä eutanasia-pillerin?'
    http://jukkahankamaki.blogspot.com/2012/05/milloin-kela-tarjoaa-asiakkailleen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama muukin minun mielipiteeni puolella oleva kirjoitus.

      Laajasti elämää ymmärtävän lääkäri Antti Heikkilän kirjoitus
      http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=271

      Toinen mielenkiintoinen on Vihreään puolueeseen itse kuuluvan Tuomas Tuuren kirjoitus
      http://tuomastuure.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106404-mist%C3%A4-puhumme-kun-puhumme-eutanasiasta

      Poista