22.8.2008

Geenimanipuloidut ja patentoidut tehokasvit ja patentoiduista lääkkeistä

Eilen keskiviikkona oli TV1:ssä mielenkiintoinen ohjelma "Monsanto - outoa agrobisnestä". Dokumentissa oli aika iso paino sen selvittämisessä miten biotekniikkaa oli Yhdysvalloissa julkisen vallan ja Monsanto yhtymän symbioottisella yhteydellä edistetty. Eikä se ihan rehdiltä aina näyttänyt.

Minä kiinnitin huomiota ohjelmassa aika vähälle jääneeseen puoleen josta muutama vuosi sitten luin jossain ulkomaisessa lehdessä, taisi olla joku amerikkalainen arvovaltainen talouslehti.

Siinä kerrottiin amerikkalaisesta tehoviljelijästä joka oli ostanut Monsantolta geenimanipuloituja viljan siemeniä. Sato oli ollut hyvä kuten oli luvattu ja viljelijä oli tyytyväinen näihin Monsanton geenimanipuloituihin siemeniin. Seuraavaa vuotta varten hän otti sitten siemenviljan tästä sadosta kuten ennenkin viljellessään "luonnonmukaisemmin" oli tottunut.

Kaikki toimi aivan moitteetta. Sato oli seuraavanakin vuonna erinomainen ja viljelijä oli tyytyväinen näihin uusiin biotekniikkatieteen saavutuksiin.

Mutta sitten tulikin yllätys. Ei ollut isäntä lukenut ostamiensa siemenien ostosopimuksen pientä pränttiä. Hänen ostamansa siemenet oli patentoitu. Hänen olisikin pitänyt ostaa seuraavana vuonna taas uudet siemenet Monsantolta eli joka vuosi yhä uudestaan jos mieli saada näiden uusien siemenlajikkeiden tuottavuushyödyt. Eli patentoimalla tämän siemenien geenimanipulaation Monsanto oli hankkinut laillisen rahastusoikeuden luonnon kiertokulkuun. Muistikuvani mukaan asiasta jopa käräjöitiin ja isäntä hävisi. Monsanto oli oikeutettu menettämäänsä tuottoon patenttioikeutensa perusteella.

Muistelen lukeneeni samanlaisista kauhuskenaarioista tulevaisuudessa kun jotenkin ihmisten geeneihin tai DNA:han liittyviä patenttejakin on himoittu. Jostain osasta on kai tehty kansainvälinen sopimus että kyse on ihmiskunnan yhteisestä omaisuudesta mutta muistelen että ihan näin avarasydämistä ei kaikki kuitenkaan ole. Patentin mentäviä aukkoja lienee paljon.

Huippukalliit mutta myös huipputehokkaat AIDS lääkkeet ovat hyvä esimerkki. Kun kehitysmailla ei ole ollut varaa ostaa noita kalliita patentoituja lääkkeitä on niitä varten jouduttu luomaan rinnalle kokonaan rinnakkainen valmistus-, hinnoittelu- ja markkinointijärjestelmä jolla samat lääkkeet on saatu kehitysmaiden ulottuville niille mahdollisin kustannuksin.

En ole kovin tarkkaan perehtynyt miten tuo järjestelmä luotiin mutta muistelen että siinä jotain painostusta tai pakkoa käytettiin lääketehtaita kohtaan. Toisaalta on toki myönnettävä että länsimaisessa talousjärjestyksessä lääketehtaat ovat liikeyrityksiä ja on heidän saatava jälkikäteen katetta kalliille tuotekehitykselleen.

AIDS oli vain erinomainen esimerkki osoittamaan maailman epäoikeudenmukaisuuden miten se kuitenkin kosketti kaikkein eniten köyhimpien kehitysmaiden oppimattomimpia ihmisiä, joilla ei ilman näitä erikoisjärjestelyjä olisi ollut mitään mahdollisuutta saada uusia tehokkaita lääkkeitä AIDSia vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti