31.8.2008

Ottaa päähän

Olen aikaisemminkin kirjoittanut että kun ottaa päähän niin se kirvoittaa kirjoittamaan.

Erilaisista maksullisista puhelin-tekstiviestipalveluista olen kirjoittanut usein aikaisemminkin. Nyt on tullut uusi entistä ahneempi lisärahastus. Kun entistä enemmän perheet hankkivat puhelimia pienillekin lapsille niin kyllä puhelinoperaattoreiden pitäisi alaikäisille tarjota heti kaikki sulkupalvelut ja vanhempien pitäisi ymmärtää ne heti tilatakin. Kyllä kuluttajansuojelun pitäisi jotain tehdä vaikka kuinka vapaassa länsinmaisessa markkinatalousmaassa mielisimmekin elää. Kun nettiä sensuroidaan niin pitäisi nämä puhelinrahastajatkin saada kuriin. Yksi tapa olisi määrät ne pakollisiksi ja vasta jos tilaaja haluaa niin hän sitten vapauttaisi puhelimensa tuollaisille ylimääräisille palveluille. Näin kuluttajat ovat oppineet tietokoneiden palomuurejakin käyttämään. Avataan palveluja sitä mukaa kun niitä oikeasti tarvitaan ja halutaan.

Olen ihan varma, että miljoonia tuollaisia maksuja tulee esimerkiksi laskut maksaville vanhemmille yllätyksenä ja vasta sitten kun niitä hampaat irvessä maksetaan pitkien perheriitojen jälkeen älytään hankkia soitonestoja.

Eli uusin rahastusvillitys on että kun tilaat vaikkapa uuden puhelinäänen liitytkin pysyvään palveluun joka maksaa vaikkapa 4 euroa viikossa. Huhuh 16 euroa kuukaudessa 200 euroa vuodessa. Toinen samanlainen oli rakkaustesti. Lähetät maksulliseen tekstiviestinumeroon oman ja kultasi nimen niin siellä tietokone laskee jonkun hömppä-rakkausindeksin. Ja kun sen tilaat kerran niin alkaa kulkea jatkuva tilaus 4 euroa viikossa. Aikaisemmin tuokin oli kertamaksulla. Nyt pitää sitten rakastua ihan hirveän usein että saa rakkaustestin halvaksi per kerta :)

Toinen aivan järjettömäksi mennyt juttu ovat pikavippifirmat joita on syntynyt kuin sieniä sateella. Valvooko kukaan niitä mitenkään? Eikös ne harjoita eräältä osin pankkitoimintaa, ammattimaista rahan antolainausta? Ei voi olla niin rajoitetusti (tai voihan se olla mutta on ihan hölmöä) että pankkeja ovat vain myös rahan ottolainausta harjoittavat yritykset. Vilkaisin muutamia firmoja ja olin ihan järkyttynyt: korkoprosentithan ovat ihan järjettömiä 300-700% vuotuista korkoa. Ennen EU aikaa meillä olisi saanut tuollaisten korkojen vaatimisesta syytteen koronkiskonnasta.

Jostain olin lukevinani, että näillä rahanlainausfirmoilla olisi tavallista suuremmat luottoriskit. No ihan en suostu nielemään tuollaista väitettä sillä olen aivan varma että ne tarkistavat lainaajan luottotiedot. Voi olla että kuluja on hiukan enemmän kuin isoilla pankeilla kun vipit ovat pieniä ja lyhytkiertoisia (en oikein usko että ne olisivat oikeasti lyhytkestoisia).

Ongelmallisena näen että rahaa lainataan sellaisinakin aikoina kun köyhät ryyppäävät ja rällästävät. En haluaisi olla moralisti kukkahattusetä mutta minusta ihmisiä pitäisi suojella tuollaiselta missä rahaa voi lainata kännissä kännykällä ravintolapöydästä ja joka minusta näyttää muutenkin koronkiskonnalta. Ei tarvitse montaa kertaa joutua tuollaisten korkojen vippikierteeseen kun sitä kierrettä pitää vaan koko ajan kasvattaa. Ja olen huomannut noiden firmojen mainoksista että nehän oikein rakentavat itsellensä tällaisia koukkuun jääviä orjia. Mitä enemmään olet lainannut ja maksanut takaisin pikkusummia sitä isompia summia sinulle annetaan lainaksi. Ja kun vipit ovat 2-4 viikon kestoisia niin muutamassa kuukaudessa on jo sellaisessa kierteessä että siitä selviäminen menee vaikeaksi. Ja sitten alkaa vanhan lainan lyhentäminen uudella entistä hiukan isommalla lainalla jne jne.

Ei jumankauta. Minusta tuollaisille koronkiskojille pitäisi asettaa joku raja tavalla tai toisella. Jos me on kyetty saamaan idioottimaisia lakeja aikaan netin sensuroimiseksi niin kyllä tällaiseenkin pitäisi voida puuttua. Toisaalta olen kyllä havainnut ettei aika ole enää valmis kaikkein heikoimpien suojeluun. Jokainen huolehtikoon itsestään. Jos et selviä niin saat vapaasti tuhoutua. Darwinismia kylmimmillään.

Noista television hiljaisina aikoina lähes joka asemalta tulevista huippukalliista tietokilpailuista, peleistä, arpajaisista tai chateista en viitsi enää vaahdota. Niitäkin yhdistää tuossa edellä kritisoimani että kännykkäoperaattorit toimivat rahastajina. Onhan niillä olevinaan joku eettinen säännöstö ja kyllä siellä isot miehet ihan vakavasti väittävät että kuluttajat kaikkia tuollaisia palveluja haluavat. Ihan yhtä hyvin voisi väittää että kuluttajat haluaisivat hirmu halvalla myös 96% pirtua kaikkiin maitokauppoihin yms joilta asioilta kuitenkin meillä pyritään ihmisiä suojelemaan.

Arghhhhhh.

6 kommenttia:

  1. Onhan tämä outo tilanne, kun ennen vanhemmat toivoivat, että lapsi pysyy terveenä ja pääsee hyvään työpaikkaan. Sitten toivottiin, ettei ryhdy juopoksi. Sitten pelättiin, ettei tule teinivanhemmaksi. Sitten pelättiin huumeita, ja nyt saa pelätä, ettei tule maksuhäiriömerkintää pikavippiyhtiöistä.

    Minusta jokaisen yhtiön johtajan tulisi käyttää johtamansa yhtiön palveluita. Jos yksikään pikavippiyhtiön johtaja ei lainaa yhtiöstään, se kuvaa, että yhtiön palveluissa on todellakin jotain pielessä.

    VastaaPoista
  2. Hiukan jännäsinkin, että mikähän on Kumitontun kommentti. Oli hiukan yllättävä.

    Muistelen joskus kuuulleeni pankissa työskenneiltä tuttaviltani että he kyllä vippasivat pankistaan ja saivat pienemmällä korolla kuin ulkopuoliset asiakkaat.

    Ehkä näiden pikavippiyhtiöidenkin työntekijät vippaavat mutta paljon pienemmällä korolla kuin ulkoiset asiakkaat.

    Olen keskustellut parin pikavippiyhtiöstä lainanneen ihmisen kanssa eikä heitä korkea korko ole haitannut.

    Ensinnä he eivät ilmeisesti ole edes ymmärtäneet, että tuollaisia tilapäisiä pikkuvippejä varten kannattaa avata luotolllinen pankkitili tai hankkia sopiva luottokortti. Huomattavasti näitä pikavippejä halvempaa.

    Sen lisäksi kyse on myös laskutaidottomuudesta tai muustakin ymmärtämättömyydestä. Eihän se nyt missään tunnu että lainaat 100 ja maksat takaisin 150 muutaman viikon kuluttua.

    Surullista molemmissa tapauksissa että kyse on juopottelu-örveltämisellä tms velkaantuneista. Olen yrittänyt pitää opettavaisia oppitunteja ja yrittänyt olla ymmärtäväinen jotta en näyttäisi mitenkään saarnaavan oppimestarimaiselta.

    Toivon että opetukseni olisi mennyt perille.

    VastaaPoista
  3. Kestotilauksena toimivat soittoäänipalvelut ovat ikävä kyllä olleet markkinoilla jo useamman vuoden.

    Mielestäni kännykkä on erinomainen maksuväline mikromaksuihin, esimerkkinä (puolueellisesti, työskentelen IRC-Gallerialle) irc-gallerian lisäarvopalveluiden ostaminen matkapuhelimella. Tässäkin on huomattavasti parantamisen varaa, esimerkiksi operaattorit eivät vielä osaa laskuttaa matkapuhelimella ostetuista maksullisista palveluista erikseen, vaan ne on maksettava osana matkapuhelimen laskua.

    Tämä aiheuttaa huomattavia ongelmia tälläiselle matkapuhelimen maksukäytölle, sillä mm. verottaja ei hyväksy työsuhdematkapuhelimella ostettuja ratikkalippuja. Esimerkiksi ystäväni unohti matkakorttinsa kotiin matkustaessaan raitiovaunulla ja matkalippujen tarkastajat osuivat samaan kyytiin. Hän selvisi hyvällä puhumisella sopimukseen, jossa hän joko saisi pikavoiton tarkastajilta, tai ostaisi välittömästi kännykkälipun matkapuhelimellaan. Valitettavasti hän joutui myöhemmmin ongelmiin, sillä työnantaja oli ehdottomasti juuri kieltänyt matkapuhelimen käytön esim. ratikkalippujen ostamiseen.

    Olen sinun kanssasi ehdottomasti samalla linjalla esim. pikavippien suhteen. Viestintäministeriö tekee jo nyt hyvää työtä alan säännöstelyn suhteen, mutta työtä tarvitaan enemmän.

    VastaaPoista
  4. Yllätyspyllätys...

    Kännykkään sisältyy maksuvälineenä jonin verran riskejä, miksi itse en innosta hypi ajatukselle. Periaatteessa turvallisuustaso on samaa luokkaa kuin pankkikortilla, mutta käytännössä pankkikorttia käytetään suljetussa ympäristössä kun taas kännykkää avoimessa.

    Suurempi ongelma kuin turvallisuus on kuitenkin käytännöllinen. USAn itärannikolla tietulli maksetaan pääsääntöisesti E-ZPass -laitteella. Ko. laite veloittaa käyttäjän luottokortilta veloituksen, joka on tyypillisesti dollarin paikkeilla. Kun lasku tulee kerran kuukaudessa, se on suunnilleen 4 sivua pitkä, ja siitä ei kyllä pysty millään tarkistamaan laskujen oikeellisuutta. Suurimmalla osalla luottokortti veloitetaan automaattisesti, joten kuluttajalla ei todellisuudessa ole mahdollisuutta seurata verotustaan. Mikäs sen helpompaa verottajalle, mutta minusta tuollaiseen ei kannattaisi pyrkiä.

    Todennäköisyys sille, että siellä on virhe, on tietenkin äärettömän pieni. Se ei silti poista sitä ongelmaa, että verotuksella päästään näin ohjaamaan ihmisten toimintaa sen sijaan, että perinteisesti verotuksen tehtävä on ollut vain kerätä rahaa hallinnon tarpeisiin. Nyt kun verotus on tehty äärettömän helpoksi, päättäjät voivat äärettömän helposti ohjata kansalaisten toimia asettamalla pieniä veropuroja sinne tänne. Sanoisin että liian helposti, ja Tarja Halonenhan onkin ilmoittanut haluavansa olla arvojohtaja, ja minusta arvojohtajaa ai saisi olla. Ei mikään halonen tai mao saa päättää puolestani minun arvojani.

    Huoh, en tiedä pysyikö kasassa.

    VastaaPoista
  5. Juho: en minä vastusta kännykän käyttöä maksamiseen. Sehän on todella kätevää.

    Nuo kuukausirahastuspalvelut ovat vain alkaneet pistää silmääni vasta viimeaikoina. Kiitos tiedosta.

    Se mitä vastustan on sellaisten ylenmääräisten palvelujen myymistä joka perustuu ihmisten ymmärtämättömyydelle tai huomaamattomuudelle.

    Eli alaikäisiltä pitäisi minun mielestäni OLETUSARVOISESTI kieltää tai oikeammin ESTÄÄ puhelimen käyttä maksamiseen elleivät:

    1) maksa itse laskujaan
    2) holhoojat ole antaneet siihen EKSPLISIITTISTÄ suostumusta ja asettaneet maksuille jotain ylärajaa per kuukausi. Tietenkin vauraat tai välinpitämättömät vanhemmat voivat sanoa että ei ylärajaa mutta sekin olisi hyvä selvästi valuuttaa ettei se tule yllätyksenä.

    Kuten kirjoitti yleisesti käytössä olevien työsuhdekännyköiden kanssa pitäisi olla joku kätevä tapa hoitaa ylimääräisiä maksuja, olenihan samaa mieltä. Siinä olisi operaattoreille aitoa kehittämistarvetta että ratkaisisivat jollain luovalla tavalla ongelman.

    Onnea vain kaikille Galtsun lisäarvopalveluille ;)

    VastaaPoista
  6. Kumitonttu: Jossain määrin olen samasta asiasta ollut huolestunut ja olen edelleenkin.

    Kaikenlaisten tiliottteiden ja kokoomalaskujen tarkastus jää ihmisiltä usein tekemättä.

    Me olemme tottuneet luottamaan isoihin pelaajiin kuten pankkeihin ja luottokorttiyhtiöihin. Puhelinoperaattoreihien emme kai oikein ole tottuneet edes luottamaan mutta ainakin aikoinaan meidän oli PAKKO. Kun ne vielä olivat usein monopoliasemassa ei ollut vaihtoehtoja kuin vain luottaa. Puheluerittelykin maksoi maltaita eikä sitä siten kukaan varmuuden vuoksi tilannut. Jälkikäteen se oli vielä kalliimpi eikä sitä kaikilta osin ollut edes mahdollista saada käytetyn tekniikan vuoksi. Nykyään tietokoneaikana puheluerittelyn saa sentään kai ilmaiseksi.

    Itse en luota yhteenkään laskuttajaan vaan tarkistan kaikki. Elisan viime talviset laskutussekoilut olivat ihan järkyttävät.

    Välillä jopa käväisi mielessä ajatus että olisiko ne peräti tarkoituksella tehdyt jotta olisi saatu kvartaalilaskutusta nostettua joitain bonuksia tai optioita ajatellen. Sitten seuraavassa kvartaalissa olisi vaikka voitu väärinlaskutetut hyvittää. Virheitä siinä Elisan laskutuksessa oli kuitenkin.

    Minulla on kokemuksia jopa pankin virheistä ja niiden selvittäminen vasta hankalaa olikin. Oli shekkitiliaikaa ja tililtäni oli vähennetty oikealla numerolla (vain kolme viimeistä numeroa pidettiin merkitsevinä) varustettu shekki. Summa vain sattui olemaan merkintöjeni mukaan väärä. Vaadin shekin nähtäväkseni että miten siinä voi olla minun allekirjoitukseni. Oli melkein mahdotonta ja minulta muistaakseni vaadittiin lupausta vastaa kuluista. Kyllä pankin virkailija oli kaksinkerroin anteeksipyynnöstä ja häpeästä kun paljastui että virhe oli todella pankin. Shekin tiliotteeessa näkyvät 3 loppunumeroa olivat samat kuin minun shekkivihkossani mutta muuten oli ihan eri ihmiseltä koko shekki ja allekirjoitus.

    Puhelinoperaattoreilta minulla on myös omakohtaista kokemusta. Ja sielläkin oli sen verran härskiä asiakaspalvelu ettei asiaa olisi saatu tutkittua ellei vaimoni olisi sattumalta ollut samalla operaattorilla töissä ja oli kahvipöydässä kertonut ihmetyksestään jollekin sykäysmittareiden huollosta vastaavalle. Siellähän se virhe oli.

    Eräällä tutullani oli ns robottipuhelin joka oli ohjelmoitu puhelinoperaattorin toimesta soittamaan vain yhteen ainoaan numeroon. Yhtäkkiä laskussa alkoi esiintyä muitakin puhelinnumeroita. Kun tuttavani (insinööri!) valitti asiasta sitä ei otettu kuuleviin korviinkaan. Vasta sitten kun hän kertoi että on robottipuhelin joka osaa soittaa vain yhteen ainoaan numeroon hyvitettiin ylimääräiset puhelut. Mitään selitystä ei kuitenkaan tullut.

    VastaaPoista