Yhteiskunnan vika, populismi ja riippumattomuus

Jäljempänä kirjoittamani asiat riippuvat toisistaan vain hyvin löyhästi.

Kauhajoen tapahtumat olivat järkyttäviä. Pitää kirjoittaa heti tähän alkuun selvennyksenä.

Lueskelin joitakin päiviä sitten Iltalehdestä formulakuljettaja Kimi Räikkösen mietteitä Kauhajoen surmista:

"- En usko, että Suomessa on mitään erityistä ongelmaa. Uskon, että tuollaista voisi tapahtua missä tahansa, Räikkönen sanoo.

Räikkösen mukaan ei ole helppo löytää selitystä sille, miksi tällaista tapahtuu.

- Pahoinvoivia ihmisiä on paljon. Ehkä kun tietyt ihmiset elävät vaikeita aikoja ja näkevät tällaisia tapahtuvan, he ajattelevat toistaa niitä, Räikkönen pohtii.

- Tai ehkä totuus on se, että ei ole mitään yhtä selitystä: se on vain hulluutta, hän miettii."

Ihan oikeasti. Voiko paremmin sanoa.

Kun lukee eri tasoisten poliitikkojen lausuntoja joissa monessa on selityksenä jotenkin "yhteiskunnan vika" ei voi kuin ihmetellä. Jään miettimään, että pitäisikö meidän ajatella Kimille formuloiden jälkeistä aika terävänäköisenä ja viileäpäisenä kansanedustajana.

Muutenkin olen alkanut vakavasti miettiä minkälaisilla keinoilla me voisimme varmistaa esimerkiksi kansanedustajiemme riippumattomuuden erilaisista ryhmäpainostuksista. Monessa tapauksessa puoluekuri, vanhemmat kollegat, puoluetoimiston painostus yms tuntuvat nopeasti olouttavan ja vaientavan uuden kansanedustajan, joka huomaa muuttuneensa melkein pelkäksi napinpainajaksi. Jörn Donner kirjoitti ansiokkaasti aiheesta kirjassaan 'Terveenä laitoksessa'.

Minua on pitkään harmittanut joidenkin poliitikkojen tai puolueiden halveksiva leimaaminen populistisiksi. Yleisestihän attribuutti liitetään vähättelevässä sivumerkityksessä Perussuomalaiset puolueeseen tai sen nykyiseen puheenjohtajaan Timo Soiniin. Miksei kyseisen puolueen entisiinkin puheenjohtajiin.

Wikipedia sanookin hauskasti populismista: "Lisäksi jos populismin käsitteestä otetaan pelkkä kansansuosion tavoittelu yksinkertaisin iskulausein, pätee määritelmä myös niin sanottuihin valtapuolueisiin, ainakin mitä niiden vaaliohjelmiin ja -lupauksiin tulee."

Muistelen joskus lukeneeni Timo Soinin esitelmän populismista ja se teki minuun hyvän vaikutuksen. Myöhemmin selvisi että hänhän oli kai peräti tehnyt akateemisen opinnäytetyönsä eli gradun samaisesta populismista.

Nyt samaa yksinkertaistavaa leimakirvestä käytti arvostamani vihreä ex-kansanedustaja Osmo Soininvaara blogikirjoituksessaan USA:n politiikka populismin vankina. En ole mikään suuri Yhdysvaltain ihailija mutta lausuma "Yhdysvaltain poliittisen päätöksenteon välitön riippuvuus kansan mielipiteestä ja ymmärryksestä ja keskiverto äänestäjän valistumattomuus ja tietämättömyys eurooppalaisen silmin katsottuna on vaarallinen yhdistelmä" henkii kyllä melkoista norsunluutornissa istumista. Eiköhän meiltä löydy lähes yhtä valistumattomia ja tietämättömiä äänestäjiä jatkuvasti äänestämään samat puolueet ja kasvot meitä johtamaan.

Muistan joskus aikoinaan paljon keskustelleeni siitä onko Helsingin Sanomat niminen Suomen suurimmaksi SDP-äänenkannattajaksikin joskus nimettynä riippumaton vai sitoutumaton vai ei kumpaakaan vai kumpaakin?

Riippumattomuuden suuren merkityksen olen havainnut toimittuani noin 1/2 vuotta työpaikallani luottamusmiehenä. Eläkkeeseen oikeuttavasta iästäni johtuen olen havainnut riippumattomuuteni suuremmaksi kuin jos olisin 30-50 vuotias taloudellisesti palkkatyöstä riippuvainen. Olen leikillisesti sanonutkin että otsaani saa ihan vapaasti lyödä vaikkapa kommunisti leiman niin ei pahemmin vaikuta, koska tuskin luottamusmiesurani päätyttyä tulen palaamaan palkkatyöhön vieraan palvelukseen. Niin, leima olisi muutenkin väärä. En ole koskaan ollut enkä ole kommunisti. En enemmistöläinen enkä vähemmistöläinen. Omista poliittisista mieltymyksistäni saatan kirjoittaa joskus myöhemmin. Siihen saakka saavat lukijani tyytyä kirjoittamieni rivien väleihin.

Päivän shokit

Kauhajoen oppilaitosssurmat järkyttivät kovasti. En halua tässä vaiheessa spekuloida enempää. Jään seuraamaan uutisointia.

Koko ilmiö on huolestuttava. Mutta se mitä en ihan ymmärrä miksi toimittajillakin on heti mielessä internet ja Irc-galleria. Miksei yhtä hyvin Ilta-Sanomat ja Iltalehti tai vaikkapa Big Brother?

Toinen kohujuttu oli tietenkin Transparency Internationalin vuoden 2008 korruptioindeksi. Suomi olikin tippunut edellisen vuoden ykkössijalta viidenneksi. Minulle tuo ei ollut mikään yllätys. Yritin jo lähes 20 vuotta sitten selvittää tutkimuksen silloiselle avainhenkilölle, Göttingenin yliopiston kreivi Lambsdorffille ettei tuon kaltainen tutkimus aidosti selvitä Suomen kaltaisen maan korruptiota. Näyttää samainen Lambsdorf edelleen olevan tutkimuksen avainhenkilöitä. Nyt vain toisessa yliopistossa. Sehän on meillä aivan toisenlaista kuin jossain kehitysmaissa jossa suoraan laitetaan seteli vaikkapa paikallisen poliisin kouraan tms. Meillä on enemmänkin sitä kaikkien hyvin tuntemaa hyvä-veli verkostoa, jossa kaikki keskenään tekevät toisilleen hyviä palveluksia.

Muutenkin koko Transparencyn tutkimus ei olekaan mikään oma erillinen tutkimus. Se on eräänlainen 14 eri tutkimuksen pohjalta tehty yhteenveto. Arvio Suomesta on eräänlainen synteesi 6 eri tutkimuksesta.

Kauppalehden Presso-liitteessä oli noin pari vuotta sitten kriittinen kirjoitus tästä Transparencyn tutkimuksesta. Jonkin aikaa kirjoitus löytyi internetistäkin mutta sitten se hävisi sieltä. Jos olen oikein ymmärtänyt siellä kritisoitiin samoja asioita joita minä olin jo aikoinaan kritisoinut.

Hyvä kuitenkin ettei Suomi keiku enää siellä kärkipaikalla perusteettomasti. Vaikutti nimittäin siltä että koko julkishallinto mukaan luettuna laillisuusvalvonta, tuomioistuinlaitos ja poliisi kaiken kärjessä ulkoministeriö röyhistelivät rintojaan miten korruptiovapaata meillä on. Osaaavatkohan edes nyt jälkikäteen hävetä virhearviointiaan. Tuskinpa.

Tein ruotsinlaivalla kokous-risteilymatkan

Kuten keväällä kirjoitin minut valittiin keväällä työpaikallani oman ammattiryhmäni luottamusmieheksi. Nykyäänhän tätä tehtävää kutsutaan modernisti edunvalvonnaksi ja nimitys on minusta aika kiva. Kirjoitan luottamusmiestehtävästä laajemmin myöhemmin. Mutta vähän nyt tässäkin.

Joka tapauksessa muutaman kuukauden aikana on pitänyt opetella paljon uusia asioita. On kivaa että vielä tässä iässä pitää vai sanoisinko saa opetella uusia asioita. Pitää pirteänä. Toisaalta tässä joutuu myös luopumaan. Teen entistä vähemmän oman ammattialani työtä. Ja siitä on aika ikävä luopua kun olen suhtautunut työhöni melko intohimoisesti ja olen siitä pitänyt. Toisaalta näin iäkkäänä asemani on helpompi kuin jonkun kymmeniä vuosia nuoremman luottamusmiehen jonka pitää huolehtia ammattitaitonsa ajan tasalla pysymisestä ajatellen luottamusmiesajan jälkeistäkin aikaa. Minä jään luottamusmieshommien jälkeen aika suurella todennäköisyydellä suoraan eläkkeelle. Toisaalta en ole ihan täysipäiväinen luottamusmies joten ammattityötänikin teen vielä jonkin verran.

No itse asiaan. Oman asiantuntijoista koostuvan ammattiosastomme hallitus nimeltä toimikunta kokoontuu kerran vuodessa intensiivikokoukseksi nimettyyn kokoukseen jossa päästään laajemmin ja syvemmin ja kiireettömämmin pureutumaan asioihin. Ja kokousmatka laivalla on erinomainen vaihtoehto jollekin kokoushotellille. Ja aika tärkeää on yhteistyökuvioissa, että joskus ollaan kokousten väliajoillakin yhdessä. Kaupungissahan osallistutaan lähinnä vain kokouksiin ja muu tutustuminen jää vähemmälle. Laivalla on toki omat vaaransa mutta ei ne sen suuremmat ole kuin jossain ravintolalla varustetussa kokoushotellissa.

No meillä porukka oli asiallista. Noin yhden työpäivän pituinen kokous vietiin läpi mallikkaasti ja muu aikakin vietettiin siivosti.

Aika siistiä oli laivalla meno noin muutenkin. Kohtuujuojana minäkin pysyin (juuri ja juuri ;) sillä kohtuupuolella. Ehkä siitä ansio lankesi suositellulle tshekkiläiselle tummalle Kozel oluelle. Ja jota jostain syystä valmistetaan Venäjän puolella rajaa. Ehkä se kohtuus tuli kun siinä on prosenttejä vähemmän kuin meidän keskioluessa. Näin minulle kerrottiin.

Joitain pieniä yksittäisiä tapahtumia laivalla oli joista mieleeni tuli raamatullinen vertaus Sodomaan ja Gomorraan. Mutta aika siistiä oli silti ollaksemme täällä humalahakuisessa Pohjolassa. Mutta myönnän että tuskin vastaavia juopottelunäkymiä jossain välimerellisillä lauttareiteilla näkyisi. Ihmiset istuvat jossain tuulisella kannella tupakalla ja juovat pullonsuusta taskulämpimiä viinaksia suusta suuhun kiertävästä pullosta. Ehkä se on taloudellisuuskysymys. Pitää saada humala halvemmalla kuin sen saisi laivan viihtyisässä baarissa istuen.

Vaikka Tukholman laiva poikkeaakin Ahvenanmaalla verovapaiden ostosten mahdollistamiseksi en häikäistynyt tämän päivän taxfree hinnoista laivalla. Aika pieneksi olivat hintaedut menneet. Taitaa siitä taxfree-verohyödystä suurin osa mennä laivayhtiölle mahdollistamaan edelleenkin aika edulliset laivaliput.

En ole muutamaan vuoteen ollut Tallinnan laivoilla niin en pysty vertamaan menoa laivalla. Hurjimpaan viinaralliaikaan halvan viinan perässä juosseiden painopiste siirtyi käsittääkseni Tallinnan reitille ja se ilmeisesti hiukan siivosi pidemmän ja kallimman Helsinki-Tukholma reitin.

Pitää katsoa jos tässä vielä syksymmällä tekisin laivamatkan Tallinnaan. Toisaalta saattaa olla että pitäisi testata noita pika-aluksia. Ihan uteliaisuudesta. Viimeisin käyttämäni pika-alus Tallinnaan oli ilmeisesti nyt jo liikenteestä poistunut kantosiipialus. Minä pidin kantosiipialuksista. Näitä uusia pika-aluksia en ole koskaan käyttänyt. Olen nähnyt samanlaisia Espanjassa mutta en ole koskaan niillä matkustanut.

Mutta saas nähdä. Tallinna on kiva paikka mutta en pidä siellä yleisistä taskuvarkaista. Ja ne ovat niin taitavia ettei edes huolellinen selvin päin oleva ihminenkään kykene heidän luovilta kikoiltaan suojautumaan.

EU:n Lissabonin sopimus ja Ahvenanmaa

Nyt vasta tajusinkin veikeän jutun. Vaikka Suomen eduskunta on hyväksynyt Lissabonin sopimuksen se ei tule voimaan Ahvenanmaalla ilman ahvenanmaalaisten erillistä hyväksyntää.

Se mitä en saanut selville tuleeko Lissabonin sopimus voimaan jos kaikki EU jäsenmaat sen hyväksyvät mutta Ahvenanmaa ei hyväksy.

Olenkin lähdössä viikonloppuristeilylle Tukholmaan. Eikös nämä Ruotsin laivat poikkeakin kaikki Ahvenmaalla että saadaan nuo verovapaat ostokset laivalta?

Raha-automaattiyhdistyksen ahvenanmaalaisella kilpailijalla taisi olla ongelmia RAY:n monopolin murtamisessa.

Mutta kuitenkin. On tuo Ahvenanmaan itsehallinto aika jännä juttu.

Iittalan ja Arabian alkuperämaat

Käyskentelin Sello ostoskeskuksessa Prismassa. Siellä oli jotkut Sembalot jossa ihmisille tyrkytettiin tavaraa hiukan siihen tyyliin kuin olisi kyse alennusmyynnistä.

Sinänsä en ollut hämmästynyt mutta silti minua hämmästytti että lukuisista alennusmyyntipaljuista puuttuivat hinnat kokonaan. Ne oli asetettu kuin jossain alennusmyynnissä, erikoismerkinnöin ja keskelle käytävää ja joidenkin tuotteiden osalta vielä hiukan sikinsokin. Näyttää halvemmalta. Mutta yllätys: kaikki olivat ilman hintamerkintöjä.

Samalla tavoin esillä oli Iittalan juomalaseja ja Arabian muumi-mukeja. Ajattelin katsoa noiden kotimaisilta kalskahtavien tuotteiden alkuperämaata. Pakkauksissa ei ollut minkäänlaista merkintää alkuperämaasta. Nyt ei pakkauksissa ollut edes sekavaa ilmaisua 'Designed in Finland' jonka moni mieltää nopeasti katsoen samaksi kuin 'Made in Finland'. Minä olen jotenkin vielä kuvitellut että joku alkuperämaa pitäisi olla merkittynä mutta ei kai se enää ole pakollinen,. Joskus olen nähnyt merkinnän 'Made in E.U' kun jos tuote on valmistettu jossain EU:n halpatyövoimamaassa.

Sitä en edelleenkään ymmärrä miksi tällaisesta alkuperämaa merkinnästä on kokonaan luovuttu. Ymmärrän kyllä että myyjä vasta tuotteista mutta miksi kuluttajien hyväksi havaitsemasta järjestelmästä on luovuttu. En usko että alkuperämaan merkintä pakkauksessa mitään kustannuksia lisäsi.

Mutta jättämällä alkuperämaa merkitsemättä pakkaukseen voidaan paljon helpommin luoda vääriä alkuperämielikuvia kuluttajille. Eli nämä helpotukset palvelevatkin teollisuutta eikä kuluttajia. No ei sekään minulle mikään yllätys ollut.

Big Brotherista vieläkin

Lueskelin lounaalla Iltalehteä ja uutta kohua BB talon Mariannan katoamisesta. Olinhan minä jossain netissä nähnyt tämän uuden kohun. Mutta nyt vasta lounaspöydässä älysin että nämä erilaiset katoamiset ovat varmasti käsikirjoitettuja.

Muistaakseni jo Dallas TV-sarjassa oli säännöllisesti erilaisia katoamisia ja niin kai on ollut Kauniissa ja rohkeissakin. Katoamisesta eri muodoissa on tullut näiden lajityyppien standardi juonen käänne.

Nyt sama toistuu tällaisessa tositv-näytelmässä. Käsikirjoitus on ehkä perinteisiä saippuaoopperoita dynaamisempi. Saattaa olla ettei katoamisen ajankohtaa tai henkilöä ole ihan tarkkaan käsikirjoitettu etukäteen vaan se ohjataan reaaliajassa - tyyliin: nyt huomenna tehdään katoamistemppu kikka-vitonen ja laitetaan se tapahtumaan tuolle talon asukille josta saadaan dramaattisesti eniten irti.

Tulee mieleen ihan retorinen kysymys: kuinkahan moni katsoja ymmärtää että Big Brother taloseikkailu on amatöörinäyttelijöillä roolitettu, etukäteen käsikirjoitettu ja lavastettu näytelmä. Ja siinä hyväksikäytetään nuorten ihmisten julkisuuden kipeytta, heikkouksia, viettejä ja vaistoja ja koko touhua manipuloivat kohtuullisen hyvin ryhmädynamiikkaa ymmärtävät ihmiset.

Ja koko kaupallinen media on laajalla rintamalla valjastettu mukaan. Jopa Big Brother talon peseytymis- ja suihkutiloja pääsee maksua vastaan töllöttämään. Taitaa kanava löytyä sekä digitv:ssä että netissä. Big Brother talossa harjoitettujen sukupuoliaktien töllöttäminenhän on jo arkipäivää. Ehkä ensi vuonna saamme jo aktissa elimetkin näkyviin parhaiden seksifilmien tavoin.

Joku taisi jossain lehdessä jo kirjoittaakin, että tämänhän piti olla ihan jonkinlainen koko perheen ohjelma. Ei minulla mitään illuusiota ole alle suojaikäisten nuorten seksistä mutta pitääkö ihan töllöstä tarjota roolimalleja.

Toivottavasti kodeissa aikuiset keskustelevat näistä asioista nuorten kanssa.

Mustalaismusiikista ja vähän muustakin

En tiedä johtuuko puolivenäläisestä sielustani (toinen puolihan on hämäläinen!) mutta mustalaismusiikki melkein kaikissa muodoissaan on viehättänyt minua aivan lapsesta pitäen. Siitähän on vaikka minkälaisia tarunhohtoisia tarinoita miten entisen ajan Venäjällä aristokratia viihdytti itseään mustalaisten laululla, soitolla ja tanssilla.

Vaikka kuinka olisi epäsopivaa nykyään käyttää nimitystä mustalainen ja pitäisi käyttää pikkusievästi sanaa "romaani" lipsahti vain tuo ilmaisu tähän. Ja tiedän romaanien itsensäkin ihan luontevasti käyttävän mustalainen ilmaisua.

No mustalaisten suosimat suomalaistangot ehkä eivät ole omintani vaikka omalla sarallaan joku Rainer Friman ihan huippuja on edustanutkin.

Youtube on netissä kaikesta mahdollisesta puolilaittomuudesta huolimatta sellainen aarreaitta että saattaa mennä koko ilta kun vain sieltä kuuntelee kaikenlaisia herkkupaloja. Ja mitä löytöjä sieltä tekeekään. En oikein enää osaa kuvitella minkälaiseksi maailma muuttuisi jos Youtube jollain tekijänoikeusargumenteillä saataisiin loppumaan. Vähän samaa kuin jos kirjastot suljettaisiin.

Espanjalainen flamenco ja cante jondo, soitettuna, laulettuna ja tanssittuna kuuluvat suosikkeihini. Tätä kirjoittaessani on minulla soinut pidemmän aikaa mestarien Sabicas'in ja Manitas de Platan taiturimaiset kitaraesitykset. Vaikka jalkojeni motoriikka ei ehkä enää parhaita olekaan niin kyllä nuo tuliset rytmit saavat vielä ainakin sieluni motoriikan toimimaan ;) Väliin sitten muutama 'popahtavampi' Gypsy Kingsien esitys keventämään kotikutoista 'juerga flamenca'ani.

Ranskalainen filmitähti Brigitte Bardot oli muuten hänkin suuri flamencon ystävä. Ja nuoruuden ystäviini kuuului ehkä Suomen ensimmäinen flamencotanssija Reima Nikkinen ja on lahjakas suomalainen flamencokitaristi Ari Salin joskus noin 40 v sitten pitänyt ikimuistettavan konsertin keittiössäni. Ei ihme että Taljanka yhtyeen historiikissa sanotaankin "Ari Salin oli tuolloin suomalaisen flamencokitaran kruunaamaton kuningas, meidän silmissämme aivan uskomaton virtuoosi." Ehkä ne geenit. Olihan Arin isä tunnettu suomalainen tanssitaiteilija Klaus Salin ja äiti myös tunnettu balettitanssija ja pedagogi Irja Koskinen.

Sitten kun flamencoon haluaa vaihtelua niin vaihdan Bessarabian lautaarien, Moldovan tai Romanian tai ylipäänsä Balkanin musiikkiin. Sielläkin mustalaisten merkitys musiikille on ollut huomattava. Moni saattaa muistaa Emil Lotjanun elokuvan 'Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen' vuodelta 1975. Musikiin siihen oli säveltänyt Jevgenij Doga. Muistan elokuvaesityksen. Kun tulin ulos elokuvateatterista hytkyivät jalkani varmaan vielä useita tunteja sen jälkeen elokuvan musiikin mukaan.

Laita vaan Youtube'issa hakusanaksi 'Hora lautareasca', 'Batuta moldoveneasca' tai 'Hora romanesca' niin kuultavaksi tulee mitä sykähdyttävämpiä rytmejä.

Mutta on tuossa muutama muukin korvaani miellyttävä kappale käynyt soittolistalla: Dance Me To The End of Love by Leonard Cohen tai The Road to Hell by Chris Rea. Sekoitan usein Cohenin ja Rean äänet, jotenkin käheitä molemmat.

Heavy rockin puolella pidän erityisesti Nightwishistä. Kuulin joskus ihan bändin alkuaikoina tyttäreni soittavan sitä ja se iski heti sydämeeni. Samantyylinen Sonata Arctica ei iskenyt ollenkaan niin syvälle sieluuni.

Ja uusi sympaattinen tuttavuus musiikkimaailmassani on Jippu. En oikein edes osaa sanoa mikä hänessä vetoaa. Ei ne Jipun kappaleet niin ihmeellisiä musiikillisesti ole enkä osaa ihan sanoa onko sanoituksetkaan suurta runoutta. Mutta Jipun itsensä tulkitsemana kokonaisuus on ainakin minuun tehnyt vaikutuksen. Jotenkin hiukan taustoja selviteltyäni minulla tuli mieleen Ranskan harmaavarpunen Edith Piaf. Mutta selvä luonnonlahjakkuus Jippu on. Ehkä ne geenit sielläkin taustalla avittavat ;)

Tässähän tämä sunnuntai-iltapäivä mukavasti kului kun kuunteli musiikkia ja aina välillä naputteli mietteitään.

Asuinkuntani Kauniainen

Olen asunut Kauniaisissa n 2,5 vuotta. Hyvä paikka asua kaikin puolin.

Tuore Suomen Kuvalehti nro 37 12.9.2008 julkaisi muutaman tilastonumeron otsikon 'Jakautunut maa' alla.

Kauniaisissa asuvista 15 v täyttäneistä on tutkinnon suorittaneita eniten Suomen kunnista 78,7%. Toisessa ääripäässä Luhanka ja prosenttiluku 42,6%.

Työttömyysprosentti ei ollut ihan maan paras (oli maan 7. paras) mutta alhainen silti eli 3,2%. Huonoin työttömyysprosentti oli Sallassa 21,9%.

Verotulot asukasta kohti olivat Kauniaisissa 5526 €/asukas. Köyhimmässä Merijärvellä 1787 €/asukas.

Velkaa Kauniaisilla oli 0 €/asukas. Köyhällä Rantsilan kunnalla 7846 €/asukas.

Kunnallisveroäyri on Kauniaisissa ollut tunnetusti Suomen alhaisin. Taitaa köyhimpiin kuntiin verrattuna kunnallisvero olla 4-5 prosenttiyksikköä alhaisempi. Suomalaisen keskitulolla (muistaakseni) 36000 €/v ero on PUHTAANA käteen 100-150 euroa kuukaudessa.

Asuntojen hinnat ovat Suomen toiseksi kalleimmat. Helsingin keskihinnaksi ilmoitetaan 3294 €/m2 ja Kauniaisissa 2963 €/m2. Suomen halvimmat asunnot ovat sitten Uudessakaupungissa 783 €/m2 ja Pieksämäelläkin vain 813 €/m2. Ai niin, asuin Pieksämäen maalaiskunnassa 1980-90 luvulla yli 10 vuotta. Luonnonkaunista ja laadukasta mutta henkisesti sisäänlämpiävää tuppukylää. Enkä vieläkään ymmärrä syytä, miksi.

Noita vertailutaulukoita seurasi lehdessä artikkeli joka oli osuvasti otsikoitu: 'Köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat' ja ingressissä: Kuntatalouden ongelmat kärjistyvät, kun väestö vanhenee ja verotulot jakautuvat yhä epätasaisemmin kuntien kesken.

Mutta sitten artikkelin seassa olevissa tiivistelmissä onkin jo mielenkiintoisia johtopäätöksiä: 'Pienen kunnan rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä kantamaan hyvinvointiyhteiskunnan taakkaa.' Minä muuttaisi heti sanamuodon 'pienen kunnan' muotoon 'köyhän kunnan' joka on minusta loogisesti paljon osuvampi riippuvuussuhde.

Hyvä esimerkki on Vanhasen hallituksen lainsäädäntö kunnallisista terveyspalveluista. Kauniainen on lainsäädännön mukaan liian pieni kunta hoitamaan "kunnolla" omia terveyspalveluja. Ja nyt sen on käsittääkseni pakko ryhtyä yhteistyöhän huonommin terveydenhuoltopalvelunsa hoitaneiden kuntien kanssa. Näiden palvelujen kuluttajana pelkään palvelun vain huononevan. Ja kun asuin aikaisemmin Espoossa on vertailukokemusta. Ja palvelujen laadussa on eroa. Kyllä Kauniainen aivan hyvin selviytyy velvoitteistaan ilman mitään pakkoliitoksia isompaan Espoon terveydenhuoltoon.

Usein tarjotaan avuksi naapurikuntien kuntaliitoksia ja kuvitellaan että suuruuden ekonomia pelaa tehokkuutta lisäten kustannuksia alentavasti ja ehkä tasoittaisi veroäyriäkin. Voisihan se sitä jotenkin tehdäkin jos kuntaliitoksessa olisi osapuolina esim em esimerkkien Kauniainen ja Salla. Saisi Salla aikamoisen talousruiskeen Kauniaisten verotuloista jos ne tasan jaettaisiin.

Mutta kun köyhillä alueilla naapurikunta on melkein aina lähes yhtä köyhä ellei köyhempi. Eli jos kaksi köyhää menee keskenään naimisiin ei heistä rikkaita sillä tule. Kai sen jo sanoo maalaisjärki.

Kuntaliitoksen perusteluna suuruuden ekonomia on yllättävän usein pelkkää harhaa. Hyvinhoidettu pieni voi olla hinta-suorituskykysuhteessa parempi kuin iso, jäykkä ja byrokraattinen. kas jos suuruuden ekonomia toimisikin kyse on silti muutamista prosenttiyksiköistä.

Mutta kun katsot esimerkiksi noita vertailulukuja verotuloista sukasta kohti niin erot keskiarvoissa oli 1:3 eli melkein kuin jos Suomea vertaisi johonkin kehitysmaahan.

Suomen ja Botswanan bruttokansantuotteiden suhde on kuta kuinkin sama 1:3.

Yksi huomautus tähän pitää laittaa: kun en ole kuntatalouden asiantuntija en tiedä miten hyvin kuntien tulojen ja menojen keskinäisiä eroja tasoitetaan valtionavuilla. Mutta sitä en usko että alkuunkaan täysimääräisesti.

Lisäys seuraavana päivänä (14.09.2008): Kun lukaisin vielä läpi kirjoittamani tuosta ei ehkä selvinnyt mitä tarkoitin. Tarkoitus ei ollut suinkaan rehvastella asuinpaikallani vaan tarkoitus oli osoittaa miten aikaansa elännyt on tuollainen erillinen kuntatalous. Siinä vasta kansalaisten eriarvoisuus pääsee kukoistamaan. Minusta tuo kunnallisveron ero noissa esimerkeissä osoittaa miten pielessä tällainen hallintomalli on.

Hyvä esimerkki onkin miten kahden tulonsaajan perheessä jo valtakunnan keskituloilla ansaitsee verojen jälkeen puhtaana käteen 200-300 euroa enemmän kuukaudessa. Jos samaan lopputulokseen pitäisi päästä pelkillä palkankorotuksilla pitäisi saadan yhteensä noin 400-600 euron palkankorotukset kuukausituloihin. Oletuksena laskelmassa 50% marginaalivero kun lasken veroon mukaan erilaiset palkasta veron tavoin pidätettävät muut maksut. Ja jos perhe vielä eroaa kirkosta saa siitäkin muutaman prosentin lisän nettopalkkaansa.

Työpaikkani luottamusmiehenä minun ei kai pitäisi sanoa tätä ääneen mutta liittymällä ammattiyhdistyksen sijasta pelkkään työttömyyskassaan säästäisi siinäkin kirkollisverron verran. Tosin sekä kirkosta että ammattiliitosta eroessaan menettää myös erilaisia asioita ja sen punninnan jokainen joutuu tekemään itse. Enkä minä ainakaan tällaisena epävarmana aikana ja tämän ikäisenä pitäisi järkevänä olla kuulumatta oman alani ammattiliittoon. Vaikka moni kokee ehkä pelkän työttömyysturvan tärkeimmäksi edukseen on ainakin minusta liittojen tarjoama työsuhdelakimiesten neuvonta kullanarvoista. Enkä minä mitenkään kirkosta eroamistakaan suosittele vaikka itse kirkosta eronnut olenkin.

Minua on usein erilaisissa vero-, kannusteloukku- yms keskusteluissa harmittanut että moni keskustelija ei tunne marginaaliverokäsitettä. Olen usein joutunut melkein rautalangasta vääntämään mallin enkä sittenkään ole aina ollut varma onko keskustelukumppanini ymmärtänyt vaikka miten on viisaan näköisenä nyökytellyt.

Marginaaliverokäsite avaa monessa tarkastelussa tärkeitä näkökohtia.

Tuollaiset lisäykset tuli mieleeni kun tarkastin päiväsaikaan mitä edellisen yön hiljaisina tunteina olin kirjoittanut.

Muisteluja vanhasta Neuvostoliitosta 2

Kirjoitin edellisessä muistelossa neuvostoliittolaisesta Tekniikkaa nuorisolle 'Tekniikan maailmasta' jota joskus 1960-luvulla luin ylläpitääkseni jonkinlaista venäjänkielentaitoa. Pääsi kuitenkin aika tavalla ruostumaan ja osaamiseni on enää vain auttavaa.

Luin samaan aikaan tietenkin muiden poikien tavoin Tekniikan maailmaa eikä nämä lehdet mitenkään samanlaisia edes olleet. Tuli meille kotiin neukkulainen autolehtikin mutta ei se minua hirveästi kiinnostanut. Mutta paljon enemmän siellä oli autotekniikkaa josta insinööri-isäni oli kiinnostunut ja oli kuitenkin hänen äidinkieltään. Minä luin autojuttuja mieluummin Tekniikan maailmasta. Mutta kyllä tuossa autolehdessä länsiautoistakin ihan asiallisia kirjoitettiin.

Mutta ne varsinaiset asiat. Kun nykyään näistä ilmastonmuutosasioista kannetaan huolta joka puolella pitäisi kaivella rinnalle neuvostoinsinöörien noin 50 v sitten tekemät suunnitelmat ympäristön muokkaamiseksi. Tuossa TM:ssä (=Tehnika Molodezhi!) oli mieleenpainuva artikkeli jossa esitettiin suunnitelmat miten Siperian ikuisen roudan alueet muutetaan suurin piirtein paratiiseiksi ja koko Neuvostoliiton uusiksi vilja-aitoiksi. Tarkoitus oli kääntää jokien kulkusuunnat kokonaan ja muuta ihan megalomaanista science fictionia. Mutta hyvin tarkkaan oli suunnitelmat tehty ja kerrottiin tekniikankin olevan jo olemassa ja hallinnassa. Mutta ei siihen aikaan kukaan varmaan miettinyt mitä tapahtuisi ekologiselle tasapainolle yms. Enkä minäkään osannut siihen aikaan mitenkään ihmetellä suunnitelmia vaikka tiesin monen asian olevankin retuperällä.

Muistan joskus jo työskennellessäni matkailualalla tykästyneeni vitsiin kahdesta suomalaisesta liikemiehestä. Kaverukset matkustivat Neuvostoliitossa ja käyskentelivät jossain kaupungin laitamilla ja toinen sanoi toiselle että katsopa nyt kuinka kurjaa ja köyhää täällä on. No eihän toinen voinut vastaankaan väittää, köyhää oli toden totta. Sitten samaiset kaverit vierailivat Italiassa ja käyskentelivät jossain Napolin laitamilla niin toinen vuorostaan sanoi, että katsopa nyt täällähän näyttää ihan yhtä kurjalta ja köyhältä kuin siellä Neuvostoliitossa. No siihen toinen tokaisi, että nyt sinä et ollenkaan taida ymmärtää. Tämähän on pittoreskia täällä Napolissa. Eli kyllä noilla silmälasien väreillakin on merkitystä.

Eräs toinen kohtaamiseni neuvostoinsinöörien suuriin saavutuksiin oli Moskovassa kun kävin vierailulla Moskova kuuluisassa Ostankinon televisiotornissa. En muista enää vuosilukua mutta kävin ylhäällä olevassa ravintolassa syömässä. Ravintolan nimi oli 'Seitsemäs taivas'.

Ennen ravintolaan ylös vievään hissiin astumista osallistuin johonkin tornin juurella tapahtuvaan tornin esittelyyn. Siinä viehättävä naisopas hehkutti neuvostoinsinöörien suurta saavutusta ja kertoi miten ainutlaatuinen tuo rakennelma oli ja pienen läpimitan omaavan laatan päällä tuo torni lepäsi. Sitten hän alkoi kertoa miten tuo torni on joustava ja pystyy huojumaan tuulessa. Tietenkin tarkoituksella ettei hajoaisi. Ne molempiin suuntiin huojumisen metrimäärät olivat ihan järkyttävän isoja ainakin minun mielestäni silloin. En tosin muista tarkkoja lukuja enää. On siitä kuitenkin noin 40 vuotta.

Ja sitten kaiken päälle hissiin ja ylös torniin. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni tuollaisessa pilvenpiirtäjäkorkeudessa maan päällä, korvat menivät lukkoon ja hississä olin ylös mennessä melkein shokissa että jos nyt neuvostoinsinöörien laskelmat pitäisi paikkansa edes tämän minun vierailun ajan niin olisin ikionnellinen. No se Seitsemäs taivas oli ihan kelpo ravintola ja pääsin elossa takaisin hotelliini.

Ja siellä se Ostankinon torni seisoo edelleenkin ja aina sitä välillä näkyy eri yhteyksissä uutisissakin täällä Suomessa.

Samanlainen idealtaan se pyörivä ravintola oli kuin meillä Puijon tornissa tai Näsineulassa vaikka matalampia rakennuksia ovatkin. En tiedä sitten miten isoja tai pieniä laattoja suomalaiset insinöörit ovat tornien alle täällä laittaneet ;)

Muisteluja vanhasta Neuvostoliitosta

Muistelen joskus 1950-1960 luvulla lapsuudenkodissani, että meille oli tilattuna muutamia neuvostoliittolaisia aikakausilehtiä. Minullekin sikäläinen 'Tekniikan maailma' muuta siitä kirjoitan toisen jutun. Yksi näistä lehdistä oli pilalehti Krokodil.

Meillä Suomessa eli silloin ja elää ehkä vieläkin sellainen kuva että neuvostoliittolaiset elivät ihan umpiossa. Tai ettei minkäänlaista vapaata sanaa löytynyt mediasta.

En ole mediatutkija. En siten pysty arvioimaan mitenkä pitäisi suhtautua pilalehti Krokotiilissä esitettyyn aika purevaankin yhteiskuntakritiikkiin. Oliko se osoitus jostain edes osittaisestakaan kritiikin tai lehdistön vapaudesta vai pitäisikö sitä pitää vain jonkinlaisen Radio Jerevan (Erevan) tyylisenä sorretun kansan varaventtiilinä.

Krokotiili oli kyllä pilalehti mutta hyvin erilainen kuin esimerkiksi amerikkalainen Mad jota siihen aikaan joskus silmäilin. Krokotiili ole enemmän aika älyllistä satiiria kun taas Mad oli (minun mielestä) aika kevyttä slapstick huumoria.

Mutta Kroktiilissä oli jos jonkinlaista ivaa yhteiskunnallisista epäkohdista. Muista jutun isosta ja kalliista nosturista joka oli jäänyt johonkin seisomaan eikä sille löytynyt vastuullista omistajaa sitä siirtämään pois tai korjaaman ja huoltamaan. Se seisoi paikallaan vuosikausia ja ruostui käyttökelvottomaksi pystyyn.

Toinen vastaava yhteiskuntakriittinen juttu oli, missä kerrottiin kosmetiikkatehtaasta. Sillä tehtaalla oli kaksi tuotantolinjaa: virallinen ja epävirallinen. Virallisella linjalla valmistettiin viralliset tuotteet. Mutta sitten oli epävirallinen tuotanto ja se oli kirjoituksen mukaan moninkertainen ja myynti toimi sittemmin meilläkin Holiday Magicista ja Goldenista tutulla verkostomarkkinointiperiaatteella. En viitsi sanoa esimerkkinä Wincapitaa kun sieltä puuttui kokonaan se varsinainen kaupanteon kohdesubstanssi. Taisi muuten tuo kosmetiikkatehdas sijaita yritteliäässä Gruusiassa tai Armeniassa.

Ja laskettiin Krokotiilissa usein pilaa suunnitelmatalouden Key Performance Indicator (laitan tuon nimityksen ihan piruuttaan kun meillä nuo yleistyy räjähdysmäistä vauhtia mittausidiotiaa lisäten) tyylisistä mittareista. Kun tuotantotavoite on esim 100 miljoonaa tonnia rautanauloja niin tuotantotavoitteeseen päästään helposti kun tehdään 200 g/kpl painavia ratapölkyn nauloja joita ei kovin paljoa tarvita.

Toinen esimerkki oli kun sähkölamppujen vuotuinen tuotantotavoite määriteltiin watteina niin seuraavana vuonan ei kaupassa ollut kuin 100 W hehkulamppuja.

Ei nämä olleet mitään salaisuuksia Neuvostoliitossakaan tai niin tabuja ettei niistä missään voinut kirjoittaa. Eri asia on ettei niistä kirjoitettu Pravdan tai Izvestijan etusivulla mutta ei se meidän kotimainen Pravda Helsingin Sanomakaan kaikkea kansalaisten tärkeäksi kokemaa sivuillaan julkaise. Mutta viranomaisten tai puoluetoimistojen propagandaa sitäkin kritiikittömämmin.

Erikoisen ilmiön Neuvostoliitossa muodosti torikauppa. Moskovan torit olivat mielenkiintoisia paikkoja. Sieltä sai tuoreita kukkasia ja etelän hedelmiä ja vihanneksia markkinahintaan. Ja logistinen ketju oli mielenkiintoinen. Jos oli lentokentällä aamulla aikaisin niin esimerkiksi Armeniasta tai Gruusiasta tulevat aamukoneet olivat ihan täynnä torikauppiaita mukana valtavat määrät myyntituotteita. Lentoliput oli hinnoiteltu niin halvoiksi (=aivan järjettömän alihintaisiksi!) että jos meillä ajetaan muutama kymmenen kilometriä lähimmän kaupungin torille niin neukkulassa mentiin lentsikalla vähän kauemmaksi ;)

Olin 1960-luvulla töissä vastaanottovirkailijana sellaisessa hotellissa jossa oli paljon neuvostoliittolaisia turisteja. Jo siihen aikaan neukku-turisteilla oli tapana tuoda mukanaan vodkaa matkajuomisina, ikään kuin matkarahana kun eivät virallisesti saaneet kovin paljoa vaihtaa ulkomaan valuuttaa. Ja sitä sitten kaupattiin mm hotellienkin henkilökunnalle. Näillä markkinoillakin oli siihen aikaan ostokartelli jossa hinnat useimmiten pysyivätkin.

Mutta sitten kerran tuli joko gruusialainen tai armenialainen ryhmä, en muista tarkemmin kumpi. Siinä ei odotettu häveliäästi iltaa kuten yleisesti omia politrukkeja pelätessä vaan tottuneina kauppamiehinä he alkoivat keskellä kirkasta päivää hieroa avoimesti ja julkisesti kauppoja. Kun ostokartellin sopimat hinnat eivät miellyttäneet. Kaverit pakkasivat vodkansa ja konjakkinsa takaisin laukkuun ja menivät aktiivisina myyntimiehinä keskelle neljän ruuhkaa vilkkaalle pääkadulle pysäyttelemään vastaantulijoita ja myymään neljän ja viiden tähden "konjakkejaan". Kyllä juomat oli ihan aitoja siihen aikaan eikä mitään myrkkyliemiä ja hyvin kauppa kävi ostokartelliin hintoja korkeammin tariffein.

Kun tulivat takaisin kehuskelemaan rahatukoillaan minullekin hotellin vastaanotossa muistutin kuitenkin että Suomessa viinanmyynti kadulla on rikollista.

Eräs pariskunta jäi mieleeni. Vauraan näköisiä ja luksumaisesti pukeutuneita suomalaisienkin mittapuiden mukaan. Kun olivat huomanneet että puhun välttävää venäjää alkoi herra kysellä onko tämä hotelli yksityisessä vai yhteiskunnan omistuksessa kun on niin hyvin hoidetun oloinen. Ja minä yritin selittää että kyse on yleishyödyllisen yhdistyksen omistamasta liikeyrityksestä. Eivät ymmärtäneet mutta vasta kun selitin että kyllä tätä pyöritetään aivan kuin kapitalistista yksityisyritystä niin ymmärsivät heti.

Siitäkös riemu syntyi. Ja asetelma alkoi minua hymyilyttää. Rouva alkoi hyvin vihaisena selittää miehelleen jotain tyyliin: 'Katso nyt mitä minä olen sanonut, että heti kun on kapitalistinen yritys niin kaikki toimii ja on hyvin hoidettua'. Sen verran keskustelua kävivät venäjäksi mutta sitten siirtyivät omalle kielelleen. Mutta keskustelun sävystä kävi selväksi kuka läksytti ketä kapitalismin ylivoimaisuudesta. Ehkä mies vielä epäröi ;) Ou est la femme?

Syyskuun 11. päivä

Muistan aika elävästi syyskuun 11. päivän 2001.

Se oli normaali työpäivä. Eräs nuori työtoverini oli katsomassa tietokoneeltaan CNN:n uutisia. Satuin kävelemään ohi ja näin tietokoneen näyttöruudulla lentokoneen törmäävän johonkin pilvenpiirtäjään. Kysyinkin häneltä että "Onkos tuo joku uusi tietokonepeli" kun tiesin kollegani olevan kovin innostuneen tietokone- ja sotapeleistä kuten monet muutkin samanikäiset nuoret miehet.

Jäin vierestä seuraamaan kuvaruudun tapahtumia ja tietokoneeseen liitetyistä kovaäänisistä kuului kiihtyneellä äänellä englanninkielistä selostusta. Kolleganikin sanoi, että tuo on CNN:n reaaliaikainen uutislähetys.

Aikamoinen shokki. Kun tajusin että nyt on tosi kysymyksessä aivoni alkoivat kuumeisesti työskennellä miettien että onko tässä syntymässä kolmas maailmansota ja onko Neuvostoliitto tai Kiina tms maa hyökkäjänä ja onko siellä jonkun maan johto seonnut ihan totaalisesti. Seuraava kauhun ajatus oli, että perheeni asui melkein 400 kilometrin päässä ja minä olin töissä Espoossa. Jäin oikeasti miettimään että näenkö enää koskaan perhettäni, vaimoa ja lapsia ja selviämmekö tästä sodasta ollenkaan ja onko ehkä kyseeessä monien uskovaisten ystävieni uskoma, heidän Raamatun ilmestyskirjasta löytämä ja tulkitsema ennuste maailmanlopusta. Ja jos selviämme sodasta onko maapallo joidenkin kauhuelokuvien mukaisesti niin kaaoksessa ja sekaisin että omien lähimmäisten löytäminen on hyvin vaikeaa.

No aika nopeasti selvisi että ihan tuollaisesta ei ehkä kuitenkaan ollut kysymys ja palasin omaan työhuoneeseeni. Soitin kotiin eikä vaimoni ollut kuullut ollenkaan asiasta ja luonnollisesti heti avasi television josta sitten tulikin muistukuvani mukaan ylimääräinen uutislähetys.

Kyllä siinä ehdin miettiä omaa sivari-asemaanikin mutta muistelin että ikämiehenä en ehkä joutuisi enää miinojen tallaajaksikaan. Ja kahden aikuisen ei-sivari-pojan isänä mietin kauhulla joutuisivatko poikani yhtäkkiä sotimaan jonkun ulkomaisen hullun vuoksi.

Kyllä siinä muutamissa kymmenissä minuuteissa aikamoinen myllerrys kävi pääkopassa.

Eikä se koko juttu sitten mitään ihan kevyttä ollutkaan. Vaikka kuolleiden lukumäärä ei ollut lähelläkään myöhempää vuoden 2004 Tsunamin 200000 kuollutta tai vielä hurjempaa Darfurin kansamnmurhaa jossa yli 3 vuoden aikaan on kuollut yli 400000 ihmistä.

Intian valtameren v 2004 tsunamissahan oli kyse luonnonkatastrofista. Darfurissa sen sijaan on siinäkin kyseessä ihmisen silmitön hulluus. Kauheasta järjettömyydestään huolimatta täältä Suomen lintukodosta katsoen Darfur näyttää vähemmän pelottavalta kuin syyskuun 11. tapahtumat joiden takaa paljastuneet voimat operoivat täysin globaalisti ja ihan viime viikon uutisten pohjalta jopa täältä koto-Suomestakin käsin.

En halunnut edellä kirjoittaa että syyskuun 11. takana olivat fundamentalisti muslimit enkä haluaisi sellaista islamin uskoisista uskoakaan. Ja tunnen fiksuja, sivistyneitä ja nykyaikaisia muslimeja jotka varmasti sanoutuvat irti tuollaisesta järjettömyydestä. Mutta luen hyvin monenlaisia kirjoituksia ja joudun aika tavalla miettimään mikä on totta vai tarua ja mikä monikulttuurisuutta jostain syystä Suomeen vimmalla ajavien sinisilmäisyttä ja hyväuskoisuutta.

Muutaman kerran olen jossain poliittisissa vaalitilaisuuksissa kysynytkin että milloin me kansalaiset olemme äänestäneet monikultturisuuden puolesta. Vai onko asia niin arka ettei siitä saa puhua ja pelkät kysymyksetkin aiheuttavat heti leimaamisen rasistiksi tai xenofoobikoksi. Minua kiinnostaa edelleen mistä tämä monikulttuurisuuden vimma on tullut meidän yhteiskuntamme agendalle. Kun nuo vaalitilaisuudet eivät olleet mitään äärioikeistolaisten rasistien tai xenofoobikkojen tilaisuuksia havaitsin välittömästi että olin esittänyt poliittisesti epäkorrektin kysymyksen. Mutta kun taas rasisti-xenofoobikko henkisten fundamentalisti-fanaatikkojen kokouksiinkaan minua ei kiinnosta osallistua niin pitää märehtiä asiaa ihan itsekseen. Tai sitten rohjeta kirjoittamaan arvostelun pelosta huolimatta tänne blogiin.

Hyviä argumentteja puolesta ja vastaan olen kiinnostunut kuulemaan mutta en mitään asiattomia nimittelyjä. Ne tulen korrektiussyistä surutta sensuroimaan.

Tulevat kunnallisvaalit äänestyskoneilla

En viitsi toistaa mitä olen vähän aikaa sitten kirjoittanut koneellisesta äänestämisestä.

Anonyymi lähetti mielenkiintoisen linkin Tietoviikko lehden kirjoitukseen ja se johdatti minut oikeusministeriön vaalit-sivulle.

Siellä oli linkki vuorostaan mielenkiintoiseen asiakirjaan sähköisestä äänestämisestä jota en ollut aikaisemmin lukenut: Auditointiraportti kunnallisvaalien sähköisen äänestyksen pilotista. Omalla tavallaan se oli mielenkiintoista mutta myös aika järkyttävää luettavaa. Melkoiset osat koko äänestysjärjestelmästä ovat espanjalaisten tai Tietoenator nimisen yrityksen liikesalaisuuksia. Ja meidän kansalaisten on vain luotettava noihin meille "mustiin laatikoihin" ja siihen että siellä kaikki ihmiset ovat tuiki rehellisiä.

Nuo auditoijathan valjastettiin tai oltiin valjastavinaan varmistamaan että koko äänestysjärjestelmä on moitteeton. Mutta kun lukee tuota auditointiraporttia niin pitää ihmetellä miten monia reunaehtoja tuolla kuitenkin edelleen on. On tutkittu se mikä on eteen saatu niillä aikarajoituksilla ja resursseilla mitä on ollut käytettävissä. Ja se mihin ei ollut aikaa tai jota ei saatu tutkittavaksi on jätetty tutkimatta. Ihan järkevää ja loogista ja ymmärrettävää.

Ja oikeusministeri Brax kuittaa Tietoviikon mukaan: Ainakin kokeilua puolustanut oikeusministeri Tuija Brax on todennut, että uhkakuvat menevät science fictionin puolelle.

Minulla on eräs amerikkalaisen yritysjohtajan mietelause: "People don't do what you expect they do what you inspect". Englanniksi asia on samalla hiukan sanaleikki expect (odottaa) ja inspect (tarkastaa) sanojen kanssa. Vapaasti suomentaen: Ihmiset eivät tee mitä sinä odotat vaan sitä mitä sinä tarkastat.

Vastaavia suomalaisia sanontoja on:
- Luottamus hyvä, epäily parempi
- Luottamus hyvä, valvonta paras.

Voi voi ministeriä ja hänen hyväuskoisuuttaan. Hänen maailmansa on varmaan täynnä hyviä, kilttejä ja rehellisiä ihmisiä ja tottakai meillä siksi vähän hutarammatkin äänestysjärjestelmät voidaan hyväksyä ainakin kun kokeillaan. Pitäähän luottamusta olla.

Pitää melkein toivoa että vaalien aikaan tapahtuisi jotain noista "epätodennköisistä" asioista, ehkä vielä kaikkia tilastollisia todennäköisyyksiä uhmaten Murphyn lain mukaan monta epätodennäköistä "mahdottomuutta" yhtäaikaa. Ehkä sitten tapahtuisi jonkinlainen realiteettitestaus eikä ministeri puhuisi science fictionista.

Mitä maksaa?

Minulla on eräs nuorempi kollega. Onpas idioottimaista kun melkein kaikki kollegani ovat minua nuorempia.

OK. Oli kesä ja hän oli firman pihalla tupakoimassa. Pysähdyin turinoimaan niitä näitä ja silmäni osuivat hänen hienoon kesäpaitaansa. Harvoin teen tällaista mutta nyt oli niin hyvän näköinen paita että teki mieleni samanlaista.

Minäpä kysyinkin että "On hyvän näköinen paita, mistä ostit?" Ja sain vastauksen mistä liikkeestä oli löytänyt. Seuraava kysymykseni oli luontevasti "Paljonko maksoi?". Vaikka paitaostos oli ihan tuore tämä nuori kollegani vastasi ettei hän tiedä. Ei hän koskaan kysy hintoja. Ei hänen ole koskaan tarvinnut.

Minä olin aika järkyttynyt. Olen itse sentään käynyt kovat koulut ja joutunut kokemaan laman, työttömyyden ja sosiaalitoimiston nöyryytykset yms ja nyt tuossa on nuori kollega jota pidän erittäin lämminhenkisenä ja fiksuna kaverina (ei kuulu mihinkään öykkäriporukkaan!) niin hän ei koskaan ole joutunut elämässään kysymään minkään perään mitä maksaa. Jotenkin tämä oli uskomatonta. Toisaalta oli ihan ymmärrettävää. Hän sattui olemaan sen verran nuori ettei lama ollut häntä koetellut eikä hänen onnekseen hänen vauraita vanhempiaankaan.

Mietin itsekseni että miten erilaisten kokemuksien kautta me ihmiset kehitymme, kasvamme ja muutumme. Mietin sitäkin että onko joku vanhanaikainen näkemys että vastoinkäymiset jotenkin jalostavat ihmistä ollenkaan paikkansapitävä. Tämäkin kaveri oli niin lämmin ja empaattinen että en usko että hän sen "parempi" ihminen olisi vaikka minkä vaikeusmyllytyksen olisi läpikäynyt.

Kun olenmme tehneet pitkään yhdessä töitä niin tiedän toki ettei tämäkään kaveri ole aivan ilman vastoinkäymisiä yksityiselämässään selvinnyt. Aina niitä jokaiselle eteen tulee. Joillekin enemmän joillekin vähemmän.

Ja joillekin tulee vastoinkäymisiä liikaa. Se joskus kristinuskon nimissä esitetty näkemys ettei kenellekään anneta enempää vastoinkäymisiä kuin jaksaa kantaa niin minä en ainakaan usko että se paikkansa pitää. Kyllä toiset saavat vastoinkäymisiä kohdalleen aivan liikaa.

Joku kyynikko sanookin että missä meille on luvattu että elämä olisi oikeudenmukaista? Ja kun tarkkaan mietin niin ei missään.

Kielellisiä mokia

Joskus nuorena jo johtotehtäviin kiivenneenä käyskentelin lauantaipäivänä kaupungilla farkuissa aika rennon näköisenä pienen lapsen kanssa ja astuin sisään konttorikalusteita myyvän liikkeen esittelytiloihin. Työpaikkani toimistoa oltiin suunnittelemassa uuteen uskoon ja ajattelin piipahtaa hiukan katsomassa mitä oli tarjolla. Olin tanskalaisessa sisaryhtiössä käydessäni nähnyt fiksuja toimistokalusteratkaisuja ja ajattelin vilkuilla löytyisikö jotain samanlaisia.

Myymälän nurkassa oli hyvän näköinen johtajanpöytä ja ajattelin kysäistä sellaista kun oli kovin mieleeni. Ja kun en yleensä osta mitään kysymättä hintaa kysyin nytkin että "Mitähän tuo maksaa" ja osoitin johtajanpöytää kädelläni. Vastaus olikin tyrmistyttävä "Se on erittäin kallis johtajanpöytä". Heheh, kyllä minua huvitti. En ehkä ollut todella minkään johtajan näköinen mutta minä olin oppinut työelämässä ja myyntitehtävissä että asiakasta ei koskaan pitänyt aliarvioida. Onneksi älysin vastata kaverille aika napakasti että en minä hänen oma subjektiivista näkemystään kysynyt vaan sen hintaa. Olisin jopa sellaisen pöydän saattanut ostaakin mutta jos minulle ei kerrota hintaa niin enhän minä väkisin kauppaa tee ja käännyin kannoillani ulos. Pitää toivoa että kaveri oppi uralleen jotain.

Aivan toisen lainen tapahtuma oli eräällä sukulaisella. Hirveiden selkäkipujen vuoksi joutui konttaamaan lattialla vain nelinkontin. Hänet vietiin perjantaina ambulanssilla sairaalaan kun puoliso ei uskaltanut ottaa mitään riskiä mahdollisesta halvaantumisesta. No kun viikonloppu oli annettiin vain kovia kipulääkkeitä ja odotettiin maanantaina.

Maanantaina sitten tulee lääkäri kierrollaan, tekee kai jotain tutkimuksia yms ja sitten tokaisee: "Ei teitä mikään vaivaa." Voiko enää pahemmin tai loukkaavammin sanoa aivan hirveitä kipuja kärsineelle ihmiselle. Nyt olikin kysymys sanavalmiista ihmisestä joka näpäyttikin lääkäriä ja sanoi: Mistä te tiedätte minkälaisia hirveitä kipuja minun selässäni on ollut? Tottakai minua jokin vaivaa, en minä sentään luulosairas ole. Teidän olisi vain pitänyt tunnustaa ettette vain tiedä mikä minua vaivaa.

On minulla vastaavia esimerkkejä muitakin enkä voi hurskastella että itse olisin ollut syytön. Mutta aina noista voi yrittää oppia.

Kun joku asia jää vaivaamaan

Kävin sisareni luona kylässä eilen. Melkein heti kun tulin ovesta sisään kääntyi lankomies puoleeni ja sanoi että hän on miettinut päänsä puhki kun ei saa palautettua mieleensä kuka kirjoitti Robinson Crusoe kirjan ja minä varmaan muistan. No muistinhan minä Daniel Defoen. Joskus tuollaiset asiat jäävät minuakin vaivaamaan pitkäksi aikaa kun ei saa palautettua mieleen. Taas oli minulla tilaisuus tarjota sisarelleni, että kannanko sisään joululahjaksi minulta vanhaksi ja pieneksi käyneen tietokoneen. Kun ei kovin vanhoilla koneilla oikein ole mitään kunnon jälkimarkkinoitakaan. Yritin vielä maalailla hienoja kuvia miten kiva olisi kirjoittaa "Robinson Crusoe" johonkin selaimen hakukoneruutuun ja internetistä tieto löytyisi heti. Nyt lankomies selailee tietosanakirjaa vähän väliä joka päivä milloin mitäkin etsiessä. Ja niin meilläkin tehtiin vielä muutamia vuosia sitten kun ei vielä hakukoneet olleet mitään jokapäiväisiä päivänselvyyksiä.

No siskoni ja hänen miehenä ovat eläkkeellä eikä tarjoukseni ainakaan vielä tärpännyt. No sitkeänä tarjoan sitä tietokonetta aina silloin tällöin yhä uudestaan.

No tänään minulle tuli samanlainen ongelma eikä siinä ole nyt auttaneet hakukoneetkaan. Ja ai kuinka kysymys pyörii päässä mielenrauhaani häiriten.

Nyt pitää jakaa tämä ongelma viisaiden lukijoitteni kanssa. Saatte tekin menettää rauhanne tätä miettiessänne.

Isäni kertoi joskus erään mietelauseen jossa kerrottiin jotenkin tähän tyyliin: kieli x oli rakkauden kieli, kieli y oli maailman kaunein kieli ja kielellä y puhuttiin Jumalan kansssa. Ja nämä kielet taisivat olla ranska, espanja ja venäjä. Siitäkään en enää ole ihan varma - espanja ja venäjä vertailussa kuitenkin oli.

Auttakaa minua löytämään tämä mietelause.

Tämä kysymys tuli mieleeni kun kielellisesti erittäin lahjakas nuorempi poikani kertoi ryhtyneensä opiskelemaan kaikkien jo osaamiensa kielten päälle venäjää. Ja josta valinnasta häntä onnittelin.

Ai niin tuli tuosta kielellisestä lahjakkuudesta mieleen vanhimman tyttäreni päähän joskus nuorena iskostettu näkemys että jos on kielellisesti lahjakas niin se poissulkee matemaattis-loogisen lahjakkuuden. Ikään kuin kokonaisuudessaan lahjakkaita ei voisi olla olemassa.

Ja aivan kuin vastaväitteeksi ja todistaakseen toista hän valmistui jo toiseen kertaan maisteriksi Norjassa aiheenaan tällä kertaa peliteoria - ensimmäinen oli moraalifilosofia. Ja on peliteorian tiimoilla jo esiintynyt kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa. Isänähän minä olen ylpeä kuin mikäkin.

Ja onpa minulle aina välillä jotkut ihmiset paljastaneet kadehtivansa minua monista lapsistani (5 lasta ja 2 lapsenlasta). Eikä syyttä. Kyllä minä olenkin ylpeä kaikista lapsistani. Hienoja lapsia kaikki. Itse asiassa välillä mietin että olenko ollut isänä ihan tuon kaiken arvoinen edes. Mutta onnellinen olen lapsistani. Ja vaikka heitä on kahdesta avioliitosta toivon että he kokisivat ainakin minun silmissä olevansa ihan tasaveroisia keskenään. Joskus "isossa parvessa" tuntuu että aina joskus joku epäilee jonkun toisen saavan enemmän suosiota kuin itse saa. Aina silloin kun tuollaista tunnen koen epäonnistumista isänä. Pitää vain skarpata tarkemmin ettei annaa tuollaiseen aihetta.

Sähköinen äänestys "kusee" jälleen!

Ja tällaista tietokoneäänestystä meille ministerit haluavat. Voi tyhmyyden määrää. Olen asiasta niin monta kertaa kirjoittanut etten enää viitsi toistaa kirjoittamaani:
Viimeisin, 1. edellinen ja 2. edellinen. Ainakaan ei voi syyttää myöhemmin jälkiviisaudesta"

Mutta tässä uudet linkit: vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvin tuore blogikirjoitus. Ja sieltä on viitattu mm tänne. Muut sivun linkit on korjattu toimiviksi nekin. Mutta Kasvin kirjoituksessa on tiivistetty olennainen.

Minäkin kauniaislaisena pääsen jo syksyn kunnallisvaaleissa testailemaan tietokoneäänestysvimpaimia. Pitää selvittää etukäteen saako äänestyskopissa ottaa valokuvia noista vimpaimista.

Lisäystä juttuun:

Lukekaapa Wikipediasta

ja hakekaapa Youtube'ista, siellä näkyy jopa suomalainen Harri Hursti joka on onnistunut kräckäämään tuollaisen amerikkalaisen äänestyskoneen.

Ja lisää hakusanalla "hacking democracy"

Mielenkintoista. Onkohan muuten Hursti palkattu Suomen valtion konsultiksi?

Ottaa päähän

Olen aikaisemminkin kirjoittanut että kun ottaa päähän niin se kirvoittaa kirjoittamaan.

Erilaisista maksullisista puhelin-tekstiviestipalveluista olen kirjoittanut usein aikaisemminkin. Nyt on tullut uusi entistä ahneempi lisärahastus. Kun entistä enemmän perheet hankkivat puhelimia pienillekin lapsille niin kyllä puhelinoperaattoreiden pitäisi alaikäisille tarjota heti kaikki sulkupalvelut ja vanhempien pitäisi ymmärtää ne heti tilatakin. Kyllä kuluttajansuojelun pitäisi jotain tehdä vaikka kuinka vapaassa länsinmaisessa markkinatalousmaassa mielisimmekin elää. Kun nettiä sensuroidaan niin pitäisi nämä puhelinrahastajatkin saada kuriin. Yksi tapa olisi määrät ne pakollisiksi ja vasta jos tilaaja haluaa niin hän sitten vapauttaisi puhelimensa tuollaisille ylimääräisille palveluille. Näin kuluttajat ovat oppineet tietokoneiden palomuurejakin käyttämään. Avataan palveluja sitä mukaa kun niitä oikeasti tarvitaan ja halutaan.

Olen ihan varma, että miljoonia tuollaisia maksuja tulee esimerkiksi laskut maksaville vanhemmille yllätyksenä ja vasta sitten kun niitä hampaat irvessä maksetaan pitkien perheriitojen jälkeen älytään hankkia soitonestoja.

Eli uusin rahastusvillitys on että kun tilaat vaikkapa uuden puhelinäänen liitytkin pysyvään palveluun joka maksaa vaikkapa 4 euroa viikossa. Huhuh 16 euroa kuukaudessa 200 euroa vuodessa. Toinen samanlainen oli rakkaustesti. Lähetät maksulliseen tekstiviestinumeroon oman ja kultasi nimen niin siellä tietokone laskee jonkun hömppä-rakkausindeksin. Ja kun sen tilaat kerran niin alkaa kulkea jatkuva tilaus 4 euroa viikossa. Aikaisemmin tuokin oli kertamaksulla. Nyt pitää sitten rakastua ihan hirveän usein että saa rakkaustestin halvaksi per kerta :)

Toinen aivan järjettömäksi mennyt juttu ovat pikavippifirmat joita on syntynyt kuin sieniä sateella. Valvooko kukaan niitä mitenkään? Eikös ne harjoita eräältä osin pankkitoimintaa, ammattimaista rahan antolainausta? Ei voi olla niin rajoitetusti (tai voihan se olla mutta on ihan hölmöä) että pankkeja ovat vain myös rahan ottolainausta harjoittavat yritykset. Vilkaisin muutamia firmoja ja olin ihan järkyttynyt: korkoprosentithan ovat ihan järjettömiä 300-700% vuotuista korkoa. Ennen EU aikaa meillä olisi saanut tuollaisten korkojen vaatimisesta syytteen koronkiskonnasta.

Jostain olin lukevinani, että näillä rahanlainausfirmoilla olisi tavallista suuremmat luottoriskit. No ihan en suostu nielemään tuollaista väitettä sillä olen aivan varma että ne tarkistavat lainaajan luottotiedot. Voi olla että kuluja on hiukan enemmän kuin isoilla pankeilla kun vipit ovat pieniä ja lyhytkiertoisia (en oikein usko että ne olisivat oikeasti lyhytkestoisia).

Ongelmallisena näen että rahaa lainataan sellaisinakin aikoina kun köyhät ryyppäävät ja rällästävät. En haluaisi olla moralisti kukkahattusetä mutta minusta ihmisiä pitäisi suojella tuollaiselta missä rahaa voi lainata kännissä kännykällä ravintolapöydästä ja joka minusta näyttää muutenkin koronkiskonnalta. Ei tarvitse montaa kertaa joutua tuollaisten korkojen vippikierteeseen kun sitä kierrettä pitää vaan koko ajan kasvattaa. Ja olen huomannut noiden firmojen mainoksista että nehän oikein rakentavat itsellensä tällaisia koukkuun jääviä orjia. Mitä enemmään olet lainannut ja maksanut takaisin pikkusummia sitä isompia summia sinulle annetaan lainaksi. Ja kun vipit ovat 2-4 viikon kestoisia niin muutamassa kuukaudessa on jo sellaisessa kierteessä että siitä selviäminen menee vaikeaksi. Ja sitten alkaa vanhan lainan lyhentäminen uudella entistä hiukan isommalla lainalla jne jne.

Ei jumankauta. Minusta tuollaisille koronkiskojille pitäisi asettaa joku raja tavalla tai toisella. Jos me on kyetty saamaan idioottimaisia lakeja aikaan netin sensuroimiseksi niin kyllä tällaiseenkin pitäisi voida puuttua. Toisaalta olen kyllä havainnut ettei aika ole enää valmis kaikkein heikoimpien suojeluun. Jokainen huolehtikoon itsestään. Jos et selviä niin saat vapaasti tuhoutua. Darwinismia kylmimmillään.

Noista television hiljaisina aikoina lähes joka asemalta tulevista huippukalliista tietokilpailuista, peleistä, arpajaisista tai chateista en viitsi enää vaahdota. Niitäkin yhdistää tuossa edellä kritisoimani että kännykkäoperaattorit toimivat rahastajina. Onhan niillä olevinaan joku eettinen säännöstö ja kyllä siellä isot miehet ihan vakavasti väittävät että kuluttajat kaikkia tuollaisia palveluja haluavat. Ihan yhtä hyvin voisi väittää että kuluttajat haluaisivat hirmu halvalla myös 96% pirtua kaikkiin maitokauppoihin yms joilta asioilta kuitenkin meillä pyritään ihmisiä suojelemaan.

Arghhhhhh.

Kaukokaipuu tarunhohtoiseen Egyptiin

Isäni onnistui istuttamaan minuun jo pienenä kaukokaipuun. Asuimme lähellä merta ja kävelimme usein meren rannalla satamassa ihailemassa laivoja. Sekä matkustaja- että rahtilaivoja. Muistan vieläkin miten ruotsalaiset rahtilaivatkin olivat puhtaanvalkoisia. Ja suolaisen meriveden haju muistuu vieläkin nenässäni.

Egypti oli yksi tällainen paikka joka jäi mieleeni tarunhohtoisena. Isä oli nuorena miehenä ollut merillä ja siinä yhteydessä vieraillut Egyptissä. Muistan vielä miten isä vanhoina päivinä mietiskeli milloin lähtisi uudestaan Egyptiin. Olisi varmaan lähtenytkin jos äiti oli elänyt vähän pidempään. Mutta vaikka leskeydyttyään matkustelikin paljon niin se oli enemmän yksinäisyyden pakenemista kuin aitoa matkustelusta iloitsemista.

Eli tämä kuva on minun koulussa 8 v piirtämäni. Ja kun kävin saksankielistä koulua niin kuvatekstikin on saksaksi. Kuvan vaakunan heraldiikasta en ole varma otinko sen mielikuvituksesta vai jostain 1930-40 luvun nuorten tietokirjan heraldiikkaosiosta.



Ehkä tuo nuorena mieleeni istutettu kaukokaipuu ajoikin minut ensimmäiseen ammattiini matkailualalle. Tein matkailualalla melkein 20 v uran ennen "höyrähtämistäni" tietokoneisiin. Ja näissä hommissa olen sitten viettänytkin viimeiset 30 v. Mutta kaukokaipuu ei ole lähtenyt.

Nostalgiaa - prinssipari

Toin mökiltä ison matkalaukullisen vanhoja äitini säästämiä aarteita joita sieltä löytyi.

Olen joskus ex-vaimoni kanssa miettinyt ettei hänellä ole mitään tuollaisia aarteita ainakaan kovin paljoa tallessa kun niitä aina siivousten yhteydessä heitettiin pois. Meillä oli onneksi kesämökki joka palveli hyvin tuollaisia tarpeita. Tosin eihän nuo suoranaisesti tilakysymys ole jos muutaman lapsen eri ikäisenä piirtämän kuvan säilyttää.



Kuvassa ei ole vuosilukua mutta erään toisen kuvan perusteella arvelen olleeni 8 vuotias tuon piirtäessäni eli vuosi oli silloin 1953.

Kuninkaan tai prinssin (en tiedä kummasta oli kysymys) rinnassa on kunniamerkkejäkin ja ns rähinäremmikin. Se nelisakarainen ei uskoakseni ollut Saksan rautaristi vaikka mistä sitä tietää, ns maltanristi kuitenkin. Minä ahmin siihen aikaan sen ajan pikkupoikien tietokirjoja joiden painokset olivat sotaa edeltäneeltä ajalta. Ne olivat Yrjö Karilaan toimittama Pikku jättiläinen ja saman henkinen Koululaisen muistikirja. Niistä otettiin vuosittain päivitetyt uusintapainokset. Yrjö Karilas toimitti myös Antero Vipunen nimisen pikkujättiläisen, josta siitäkin maininta äskeisessä Pikku jättiläinen linkissä. Taitaa noistakin joku olla vielä mökillä 60-70 vuotta vanhojen kirjojen seassa.

Jossain aarreaitta laukussa oli myös isäni keräämiä lehtileikkeitä sota-ajalta eikä ne kyllä mitään kivaa luettavaa ole sellaiselle jonka suonissa virtaa vähääkään venäläistä verta. Onneksi ymmärrän niiden sen ajan sotapropagandakontekstin niin ei pahoita mieltä.

Linnanmäellä

Työpaikalla oli järjestetty perhetapahtuma Linnanmäellä muutama päivä sitten. Kun kollegani ovat 30-40 ikähaarukassa on heillä useimmilla juuri sopivasti Linnanmäki-ikäisiä lapsia, minulla sen ikäinen lapsenlapsi.

Minulta on työurani aikana pyydetty tuollaisia koko perheen tilaisuuksia useita kertoja. Yhden kerran nuorena johtajana järjestin sellaisen. Ja huomasin ettei se ollut ollenkaan sellainen mitä ihmiset olivat odottaneet. Suurin osa puolisoista oli aika vieraita toisilleen eikä se tilaisuus ollut siten ollenkaan niin kiva kuin sitä pyytäneet työntekijät olivat kuvitelleet.

Mutta tämä oli kiva. Työantaja sponsoroi perheiden yhteistä illanviettoa eikä idea ollutkaan viettää aikaa vain kollegoiden ja kollegoiden perheiden seurassa vaan oman perheen kanssa. Olipa eräänkin rouvan lapset olleet myöhemmin sitä mieltä että onpas äidillä kiva työpaikka. Minä koiranleukana kyselinkin äidiltä että luulivatko lapsesi että olet töissä Lintsillä ;) Mutta kun oli kyse elokuun lopun illasta ja ulkona oli pientä sateen ripsutteluakin oli tilaa hyvin eikä missään tarvinnut jonottaa ja meidän muutaman sadan oma porukka valloitti jos ei koko Lintsiä niin kyllä vastaan tuli koko ajan tuttuja.

Minä olin melkein kuukauden etukäteen suunnitellut ja odottanut että pääsen vähän yli kolmevuotiaan pojantyttäreni kanssa kummitusjunaan. Ja sinnehän me sitten menimme. Voi että oli jännää. Minä pappana puristin koko ajan tiukasti kiinni ja yritin rauhallisella äänellä sanoa, että ei tarvitse pelätä kun pappakin on tässä vieressä.

No se kierroshan kestää muutaman minuutin ja kun heti kun tulimme ulos päivänvaloon ja hän näki äitinsä odottamassa siinä ulkopuolella niin purskahti aivan sydäntäsärkevään itkuun ja sai juuri ja juuri sanottua miten hirveästi hän oli pelännyt. Ja hän olikin pitänyt silmäT kiinni koko ajan. No enhän minä sitä pimeässä nähnyt vaikkA hiukan ihmettelinkin että oli niin hiljaa, Raukka, kauhusta jäykkänä tietenkin.

Äidin pusut ja halit sitten auttoivat aika nopeasti ja hetken kuluttua sitten oli vuorossa jos jonkinlaisia minuakin pelottavia laitteita. Eikä mitään pelkoja kun meni äitinsä kanssa isoon maailmapyöräänkin.

Jälkeenpäin sitten miniäni illalla kertoi kotimatkalla nähneensä siellä kummitusjunan lähellä lipun että ei suositella alle 8 vuotiaille. Ja minä hirviö olin melkein kuukauden vain odottanut että pääsen tuollaista "kidutusta" suorittamaan. Kauheaa. Tunsin itseni ihan roistoksi ja sydämettömäksi pahantekijäksi. Vielä seuraavana päivän kun käväisin kertoi nuori neiti miten ne nuket siellä huvipuiston kummitusjunassa olivat olleet ihan kauhean pelottavia. Onneksi miniäni lohdutti minua ettei lapsi ollut kuitenkaan nähnyt mitään painajaisunia vaan oli nukunut yöllä ihan hyvin. Huhuh - hiukan helpotti omaatuntoani.

Lajittelin kirjoituksiani

Olen jo pitkään katsonut kadehtien muiden blogaajien hienoja omien kirjoituksiensa luokituksia. Näyttää hirveän harkitulta ja hienolta. Tosi Cool :)

Nyt olen sitten yrittänyt luokitella kirjoituksiani. Viimeinen lisäämäni luokka oli sekalaista. Sinne laitoin kirjoitukset joille on oikein löytänyt mitään selkeää luokkaa ja olivat jääneet ilman tunnusta.

Suurin osa kirjoituksista meni vain yhteen luokkaan. Joidenkin harvojen kohdalla lisäsin kahteen eri luokkaan. Joidenkin blogaajien olen huomannut merkkaavan kirjoituksensa lähes poikkeuksetta kolmeen-neljään eri luokkaan.

No saas nähdä muutanko vielä mieltäni.

Television Big Brother

Vihdoinkin tämä suuri vuotuinen Big Brother talo on käynnistynyt. Ja hyvinhän sinne on näköjään valittu asukitkin. Heti käynnistyi juopottelulla ja panemisella (=sukupuoliyhteys, nussiminen yms) tai ainakin siihen vivahtavilla sijaistoiminnoilla tai asiasta puhumisella. Suoraan asiaan. Ihanaa. Ei mitään turhaa kuningatar Viktorian aikaista häveliäisyyttä. Nyt kaikki panee kaikkia ja onneksi mukaan on osattu valikoida biseksuaalejakin ainakin yksi. Sitä kuuluisaa joka ohjelman pakollista pakko-homoa ei nyt ainakaan vielä ole paljastettu. Onko siellä sellainenkin ehkä? Sen verran minäkin olen itseäni yleissivistänyt että voin sofistikoidusti keskustella BB aiheesta työpaikan kahvipöydässä.

En minä ohjelmaa vaivautunut katsomaan mutta lueskelin noiden iltapäivälehtien juttuja. Tässä kun ei voi sanoa lukeneensa sensaatiolehteä vain parturin tuolissa. Eli kirjoitan tässä vain sellaista toisen käden tietoa eli huhuja. Taidan itse olla siis jonkinlainen huhujen levittäjä peräti ;)

Omasta mielestäni olen aika nykyaikainen ja vapaamielinen. Eikä seksikään ole minulle mikään tabu asia josta ei saisi puhua.

OK. Ynmmärrän. Jos tarkoitus on ollut tehdä erilainen ja uudenlainen porno-ohjelma niin ehkä tuo formaatti on onnistunut. Ainakin se eroaa noista perinteisistä kesto-männänvatkauspornoista. Mutta olisi kai sitten ihan reilua että myös avoimesti mainostettaisiin kyseessä olevan porno-ohjelman.

Onko meidän television nykyaikaisten katsojien arvostelukyky jo mennyt noin alas että me jotenkin suosimme tuollaista aidon örveltämisen tirkistelyä? Pitää toki myöntää, että onhan tuo parempi pelkästään katsella muiden örveltämistä kuin örveltää itse. Vaikka en minä tiedä kuinka moni haluaisi itsekin "vapauttaa" itsensä estoista ja olla tuollaisessa mukana örveltämässä.

Vai onko vain osallistujien halu päästä jotenkin taviksesta julkkikseksi niin iso ja ihana asia että sen eteen tehdään mitä tahansa vaikka pornosirkustemppujakin?

O tempora o mores.

Vai olenko vain kalkkis-fossiili? Pitää varmaan tehdä joku realiteetticheckaus ja kysellä omilta nuorimmaisilta heidän käsityksiään.

Juu, älkää ymmärtäkö väärin: sensuuria en kannata. Minun puolesta saavat panna television kuvaruudussa vaikka vuorokauden ympäri jos katsojat tai heidän suuri enemmistönsä niin haluaa.

Onneksi on halutessani sentään laadukkaita ulkomaisia taivaskanavia ihan pilvin pimein ja minulla kielitaitoa niiden katselemiseen ja kuuntelemiseen.

ITILin kehittäjä Iso-Britannian julkishallinto

En suuresti ole kirjoitellut tässä blogissa oman ammattialani eli IT alan asioista.

Tässä vähän taustaa: Iso-Britannian julkishallinto kehitti alunperin ITILin hallinoidakseen julkishallinnon valtavaa IT-koneistoa. Ja siitä se sitten levisi nopeasti IT alalle laajemminkin. Olihan kyse aika mittavasta hankkeesta luoda jonkinlainen kokonainen hallinnollinen viitekehitys IT asioihin ja talouteen.

Ja aika pitkään ITILIä on hehkutettu että kyse olisi IT alan parhaista käytännöistä. Ilmeisesti häveliäisyysyistä monet fiksummat konsultit eivät enää käytäkään sitä nimitystä vaan puhuvat enää vain hyvistä käytännöistä. Kas kun minkään näköistä tieteellistä näyttöä ITILin ylivoimaisuudesta tai sen valtavista tuottavuushyödyistä ei ole tietääkseni olemassa.

Olen kyllä ollut huomaavinani että ITILiin sokean tuntuisesti hurahtaneita erään sortin uskovaisia on yllättävän paljon ja sen mukaisia ovat heidän saarnansakin. Todisteeksi kaivetaan mittava ITIL dokumentaatiokirjallisuus ja annetaan usein ymmärtää että näillä hoituvat kaikki maailman IT ongelmat. Noudatat vain näiden "parhaiden" käytäntöjen ohjeita. Ohjeissa kyllä kerrotaan ja korostetaan kun niitä tarkemmin lukee, että niistä pitää omaa yritystä varten muokata omat käytännöt. Mutta ITIL uskovaisia riittää - sen pohjalta on jo olemassa ISO standardikin.

Mutta nyt alkoi suorastaan naurattaa. Kun tuoreet MikroPC lehden uutiset kertovat:

"BRITEISSÄ TIETOVUOTOA TOISEN PERÄÄN

Iso-Britannian viranomaisten tietoturva tuntuu olevan täysin
hakoteillä."

Eli niin paljastuu ettei suutarin lapsilla ole todella kenkiä tai että keisari kävelee nakuna (á la H.C.Andersen).

Kesä meni

Sinnehän se kesä taas meni. Ja taas tuntui menevän entistä nopeammin. Yhdyn ihailemani Iltalehden kolumnisti Vexi Salmen kirjoitukseen parin viikon takaa. Otsikkona oli Ohikiitävät kesät.

Olin viikolla eräässä kokouksessa jossa hiukan minua nuorempi nainen muisteli miten ennen kesät olivat lämpimämpiä. No kesä 2008 on todella ollut aika huono mutta muuten tuollainen vanhojen aikojen parempana muistelu tuntuu välillä ärsyttävältä. Yritin laskea leikkiäkin tuosta asiasta mutta en tiedä ymmärsikö rouva leikinlaskuani. Kaduinkin jälkeenpäin että miksi aukaisinkaan suuni.

Jos lapsena koimme kesän jotenkin syvemmin kuin myöhemmin aikuisena on juuri ilmiö mistä Vexi Salmi tuossa kolumnissa kirjoitti. Lisäksi vielä aika kultaa muistot.

Kesän loppumisen huomaan myös siitä, että kesätöissä Suomessa ollut nuorempi poikani palaa huomenna takaisin ulkomaille jatkamaan opintojaan.

Ja vanhin tyttärenikin muutti alkuviikosta Norjasta takaisin Yhdysvaltoihin kun hänen miehensä sai sieltä uuden työpaikan. Vierailee nyt varmaan vähän harvemmin Suomessa mutta minulla on lomia sen verran paljon varastossa että olen harkinnut syksyllä tai keväällä tavallista pidempää Amerikan matkaa. Saas nähdä. Mutta tyytyväinen on tyttäreni paluuseen. Hänen vakaa käsityksensä Norjasta on että koko puhe Norjan suunnattomasta vauraudesta on aika puppua. Löysin yhden amerikkalaisen kirjoituksen muutaman vuoden takaa joka esitti ihan samat näkökohdat.

Suomen Kuvalehti: Venäjä on aina karhu

Tuoreessa Suomen Kuvalehdessä nro 34 on Nokian eläkkeelle jääneen puolalaisyntyisen idänsuhteiden johtajan Stefan Widomskin haastattelu.

Eräs kuvateksti oli minun mielestäni aika osuva: "Stefan Widomskin mielestä suomalaiset elivät 1990-luvun ikään kuin Venäjä olisi hävinnyt olemattomiin." Samanlaisia ajatuksia on minunkin päässäni useamman kerran liikahtanut.

Toinen vastaava osuva vertaus oli "Tosielämässä karhu ei muutu jänikseksi, vaikka venäläisissä kansansaduissa eläinten roolit vaihtuvatkin."

Oikeastaan tuli tänään mieleen eräs vertailu kun kävin kirjakaupassa katselemassa mitä mielenkiintoisia uutuuskirjoja löytyi.

Ei löytynyt mitään uutta mielenkiintoista mitä ei löytyisi kirjastostakin eli miksi käyttää rahaa turhaan. Ulkomaisia kirjoja taas pitää tutkailla Akateemisessa tai Suomalaisessa kirjakaupassa Helsingin keskustassa ellei sitten etsi niitä netistä. Nythän netistä voi aika kätevästi tilata ulkomaisia kirjoja ihan siedettävillä hinnoilla.

Mutta minulle tuli historiallisia kirjoja selaillessani mieleen miten Suomeen etsittiin saksalaissyntyistä kuningasta viime vuosisadan alkupuolella. Tai miten 1930-40 luvuilla sympatiseerattiin Hitlerin Saksaa. Onneksi meillä oli Venäjällä upseerikoulutuksen saanut kenraali Mannerheim ja sitten sodan jälkeen vielä presidentit Paasikivi ja miksei myös Kekkonen, vaikka Kekkosen aikaan itsevaltaisia piirteitä sisältyikin. Nämä herrat tuntuivat ymmärtävän venäläistä suurvalta-ajattelua, imperialismia.

Nyt tuntuu että nämä samanhenkiset nykyihmiset mielivät nyt sinne Natoon. Ja ihan kuin kyse olisi jostain uskonnolliseen kiihkoon verrattavissa olevasta. Aivan kuin Natosta löytyisi taas uusi vapahtaja (kirjoitin tarkoituksella pienellä alkukirjaimella) joka pelastaisi meidät vihdoin Venäjän ikeeltä. Voisimme mellastaa sielumme kyllyydestä.

Jotkut fiksuimmat (minun mielestäni) ovat jo oivaltaneetkin, että Nato juna taisi jo mennä ohi.

"Puutullit ja rekkajonot ovat peanuts" Stefan Widomski pudottaa. Niin kai ne venäläisille ovatkin mutta eivät varmaan suomalaisille. Venäjän tullin omituisuuksista jo tsaarin aikana kirjoitin v 2006 tässä blogissa.

Haastattelun lopussa oli minulle uusi termi russofobia. Voi olal että olen joskus kuullut mutta ei ole jäänyt sanavarastooni. Se on hiukan korrektimpi nimitys aiemmalle ryssänvihalle. Ilmiö lienee kuitenkin sama.

Blogini ranking blogilista.fi sivustolla

On se jännää että WSOY-Sanoma konserni on hankkinut blogilista.fi sivustonkin. Mihin sekin konserni ei olisi levittäytynyt. Määrätyllä tavalla hiukan huolestuttavaa keskittymistä.

Blogilista.fi rekisteriin on kirjautunut 17007 suomalaista tai suomalaisiin aiheisiin liittyvää blogia (tilasto torstai-perjantai väliseltä yöltä). Ja varmaan blogeja on vielä enemmän. Tuskin kaikki ovat blogejaan tuonne edes ilmoittaneet.

Tuohon kokonaismäärään nähden sijoitukseni luetuimmat-listalla 2328 (laskenut sijalta 2325) on ihan siedettävä, yläkvartiilissa sentään ;)

Kiitoksia lukijoilleni!

Geenimanipuloidut ja patentoidut tehokasvit ja patentoiduista lääkkeistä

Eilen keskiviikkona oli TV1:ssä mielenkiintoinen ohjelma "Monsanto - outoa agrobisnestä". Dokumentissa oli aika iso paino sen selvittämisessä miten biotekniikkaa oli Yhdysvalloissa julkisen vallan ja Monsanto yhtymän symbioottisella yhteydellä edistetty. Eikä se ihan rehdiltä aina näyttänyt.

Minä kiinnitin huomiota ohjelmassa aika vähälle jääneeseen puoleen josta muutama vuosi sitten luin jossain ulkomaisessa lehdessä, taisi olla joku amerikkalainen arvovaltainen talouslehti.

Siinä kerrottiin amerikkalaisesta tehoviljelijästä joka oli ostanut Monsantolta geenimanipuloituja viljan siemeniä. Sato oli ollut hyvä kuten oli luvattu ja viljelijä oli tyytyväinen näihin Monsanton geenimanipuloituihin siemeniin. Seuraavaa vuotta varten hän otti sitten siemenviljan tästä sadosta kuten ennenkin viljellessään "luonnonmukaisemmin" oli tottunut.

Kaikki toimi aivan moitteetta. Sato oli seuraavanakin vuonna erinomainen ja viljelijä oli tyytyväinen näihin uusiin biotekniikkatieteen saavutuksiin.

Mutta sitten tulikin yllätys. Ei ollut isäntä lukenut ostamiensa siemenien ostosopimuksen pientä pränttiä. Hänen ostamansa siemenet oli patentoitu. Hänen olisikin pitänyt ostaa seuraavana vuonna taas uudet siemenet Monsantolta eli joka vuosi yhä uudestaan jos mieli saada näiden uusien siemenlajikkeiden tuottavuushyödyt. Eli patentoimalla tämän siemenien geenimanipulaation Monsanto oli hankkinut laillisen rahastusoikeuden luonnon kiertokulkuun. Muistikuvani mukaan asiasta jopa käräjöitiin ja isäntä hävisi. Monsanto oli oikeutettu menettämäänsä tuottoon patenttioikeutensa perusteella.

Muistelen lukeneeni samanlaisista kauhuskenaarioista tulevaisuudessa kun jotenkin ihmisten geeneihin tai DNA:han liittyviä patenttejakin on himoittu. Jostain osasta on kai tehty kansainvälinen sopimus että kyse on ihmiskunnan yhteisestä omaisuudesta mutta muistelen että ihan näin avarasydämistä ei kaikki kuitenkaan ole. Patentin mentäviä aukkoja lienee paljon.

Huippukalliit mutta myös huipputehokkaat AIDS lääkkeet ovat hyvä esimerkki. Kun kehitysmailla ei ole ollut varaa ostaa noita kalliita patentoituja lääkkeitä on niitä varten jouduttu luomaan rinnalle kokonaan rinnakkainen valmistus-, hinnoittelu- ja markkinointijärjestelmä jolla samat lääkkeet on saatu kehitysmaiden ulottuville niille mahdollisin kustannuksin.

En ole kovin tarkkaan perehtynyt miten tuo järjestelmä luotiin mutta muistelen että siinä jotain painostusta tai pakkoa käytettiin lääketehtaita kohtaan. Toisaalta on toki myönnettävä että länsimaisessa talousjärjestyksessä lääketehtaat ovat liikeyrityksiä ja on heidän saatava jälkikäteen katetta kalliille tuotekehitykselleen.

AIDS oli vain erinomainen esimerkki osoittamaan maailman epäoikeudenmukaisuuden miten se kuitenkin kosketti kaikkein eniten köyhimpien kehitysmaiden oppimattomimpia ihmisiä, joilla ei ilman näitä erikoisjärjestelyjä olisi ollut mitään mahdollisuutta saada uusia tehokkaita lääkkeitä AIDSia vastaan.

Virtuaalilapset jo todellisuutta?

Internetin hakukoneiden yleisimmät hakusanat taitavat olla seksi ja porno eri muodoissaan.

Kirjoitin v 2006 täällä blogissa virtuaalilapsista, Nyt oli Ilta-Sanomissa juttu oikein kuvan kera miten luonnolliseksi on onnistuttu tuollainen virtuaalisen ihmisen kuva luomaan.

Ainakin minusta oikein nätti ja ihan luonnollisen näköinen tyttö.

Mitenkähän meidän suomalainen pedofilia-nettisensuuri alkaa sensuroida tuollaisiin menetelmiin mahdollisesti ryhtyvää virtuaalipornoa. Kyllä jo v 2006 kun tuon jutun kirjoitin jo toistamiseen nettiin, oli nähtävissä että tuollainenkin tulee kovalla vauhdilla meidän liberaalia länsimaista sallivuutta testaamaan. Ensimmäisen kerranhan kirjoitin Netmagazine verkkolehteen asiasta jo 1990-luvun lopulla.

Huhuh näitä edessä olevia tulevaisuuden skenaarioita.

Olenkohan rasisti?

Minä en ymmärrä miksi meidän pitäisi hyväksyä kaduillemme romanialaiset kerjäläiset. En nyt tässä viitsi puuttua muihin maahan eri keinoin ja syin muuttaneisiin. Jottei kukaan heti alkuun ota hernettä nenään kirjoituksestani niin kerron heti alkuun että olen itsekin pakolaisen lapsi. Eli jotain omakohtaistakin minulla on asiaan.

Olenko rasisti jos olen sitä mieltä että kadulla kerjäävät kerjäläiset pitäisi siivota sieltä pois. He näyttävät olevan pääosin romanialaisia romaneja mutta se tuskin lienee mitenkään olennaista.

Minua kiinnostaa miten he juuri Suomeen tulevat? Olemme sentään aika kaukana Romaniasta ja lähempänäkin olisi vauraita EU-maita. Onko tätä kukaan ihan oikeasti pyrkinyt edes selvittämään. Vai pidetäänkö meitä täällä Suomessa ehkä tuolla josain helposti höynäytettävinä?

Samaa aikoinaan ihmettelin kun meille tuli somalialaisia. Eihän meillä ollut eikä ole mitään yhteistä rajaa Somalian kanssa, tosin ihan avoimestihan tiedettiin että Neuvostoliitossa oli tuosta ihmiskuljetuksesta hyötyviä rahastajia. Silloinen Neuvostoliitto/Venäjä ei ollut vielä allekirjoittanut Geneven pakolaissopimusta (se allekirjoitti sopimuksen vasta 1993), joten Venäjällä ei ollut vielä silloin velvollisuutta ottaa kauttansa kulkeneita pakolaisiksi hakeutuvia takaisin. Eli oli hyvä ihmissalakuljetuksella rahastettavissa ollut porsaanreikä.

Mutta jos me nyt ehdottomasti haluamme nämä romanialaiset kerjäläiset tänne eikä meillä ole mitään laillista keinoa päästä heistä eroon niin sosiaalitoimiston luukulle vain hakemaan toimeentulotukea, ei meillä Suomessa uuden perustuslain mukaan tarvitse kenenkään kerjätä. Tosin en tiedä tarkkaan alkaako oikeus sosiaaliturvaan EU-sääntöjen perusteella heti maahan tulon jälkeen vai vasta myöhemmin mutta joka tapauksessa se koskee kaikkia asuinpaikan mukaan ja ainakin EU-kansalaisia, jollaisia romanialaiset kerjäläisetkin ovat. Minusta joku kotimainen julkista rahoitusta nauttiva pakolaisjärjestö voisi laajentaa toimenkuvaansa huolehtimaan myös näiden kerjäläisten laillisten oikeuksien toteutumisesta. Ovathan hekin omassa kotimaassaan vainottuja olen ollut lukevinani mediasta niin sopisi hyvin pakolaisjärjestölle.

Mutta julkiseen kerjäämiseen pitäisi kyllä voida puuttua. Turussahan sellainen yritys oli mutta se jostain syystä torpedoitiin heti alkuun. Käsittämätöntä. Olemmeko me ihan kyvyttömiä huolehtimaan näistä kaikkein heikoimmista? Minä en ainakaan koe noita polvillaan hurskasta näytteleviä kerjäläisiä minään pikantteina katukuvan koristajina tai eurooppalaisuutta lisäävinä, jos tuo Tanja Karpelan sanomaksi väitetty ylipäänsä piti paikkansa. Enkä ole kenenkään muunkaan kuullut näkymästä iloitsevan.

Joku kirjoitti netissä aika osuvasti ettei jonkun fundamentalisti-uskovaisryhmittymän vastustaminen voi olla rasismia. Se olisi ennemminkin ksenofobiaa. Siksi pysyn tässä kirjoituksessa otsikon rajauksessa.

Pekingin olympialaiset, miehisyysgeeni yms

Joku miehisyysgeeni minultakin taitaa puuttua. Kirjoitin aiheesta noin vuosi sitten jostain näkökulmasta.

Autoista ja naisista kykenen keskustelemaan sujuvasti miesseurassa mutta kun puhe kääntyy penkkiurheiluun olen aika tietämätön eikä aihe minua suuremmin kiinnostakaan. Eräs ystäväni sanoikin joskus aika osuvasti: tämä kansa on korvannut kulttuurin urheilulla. Yhdyn lausuntoon.

Minua ei Pekingin olympialaiset kovin suuresti värähdytä. Tottakai iloitsen jos suomalaiset urheilijat tuovat sieltä paljon mitaleja mutta en menetä yöuniani vaikka eivät toisikaan.

Muistan 1973 kun olin Saksassa työpaikkakoulutuksessa ja vietin vapaa-aikaa saksalaisten mieskollegoitteni seurassa. Yleisin keskusteluaihe oli silloin ensimmäisen öljykriisin vaikutukset autoiluun. Saksassa mentiin aika radikaaleihin toimenpiteisiin. Muistikuvani mukaan moottoriteille määrättiin lyhytaikaiseksi jäänyt sunnuntaiajokielto - nimitys jäi vain soimaan korviini "Sonntagsfahrverbot". Ja kattonopeudestakin moottoriteille ainakin puhuttiin vai oliko sellainenkin tilapäisesti määrätty.

Siihen aikaan minulla ei Helsingissä hyvien liikenneyhteyksien varrella asuvana ollut lähes tarpeetonta autoa eikä ajokorttiakaan, jonka hankin vasta yli kymmenen vuotta myöhemmin asuessani huonohkojen kulkuyhteyksien takana maalla. Silloin kyllästyin talvipakkasella odottelemaan linja-autoa sunnuntaina kahden tunnin vuorovälein.

Toinen samalla opintomatkalla Saksassa 1973 kohtaamani ihmeellisyys oli kun kollegat (taisivat olla kaikki miehiä) puhuivat jostain kisoista ja ettei siksi voinut sille ajalle järjestää mitään muita menoja. Minäpä tyhmänä rohkenin kysyä että mitkä kisat. Siitäkös syntyi ihmetys. Minkälainen mies meille on palkattu suomalaiseen sisaryhtiöön kun ei tiedä että kyse on jalkapallon MM-kisoista. Jalkapallohan on Saksassa miehille vielä pyhempi asia kuin meillä jääkiekko.

Olivat ihan järkyttyneitä kollegastaan joka ei tietänyt jalkapallon MM-kisoja eikä ajanut autoa. Arvelivat jopa kommunistiksi ja epäilivät suuresti miehisyyttäni ja arveltiin miehimykseksi ;)

Mutta itse asiassa minun pitikin kirjoittaa eräästä taas Pekingissä ihmettelemästäni. Miten kuulan, kiekon ja keihäänheiton paikalla erilaiset toimitsijat uskaltavat olla kentällä ainakin silmämäärin katsottuna muutamien metrien päässä siitä sektorista minne kuula, kiekko tai keihäs putoaa. Tapahtuuko lipsahduksia niin harvoin ettei vaaraa ole? Minusta tuntuu ihmeelliseltä tuollainen luottamus ja varmuus. Ja eikös jossain keihäskisassa ihan 1-2 v sitten tapahtunutkin joku onnettomuus kun keihäs lipsuikin sivuun normaalista sektoristaan?

Joku tietävämpi voisi valistaa minua tässä asiassa.

Muutenkin olen seuraillut bloginkirjoittajia. Miehet usein kirjoittavat maailmoja syleilevistä suurista asioista kuten maailmanpolitiikasta, Natosta ja nyt viime aikoina vaikkapa Venäjästä ja Gruusiasta. Naisbloggaajia (yhdellä vai kahdella g:llä?) tuntuu olevan paljon miehiä enemmän ja heidän kirjoituksensa vaikuttavat usein olevan paljon enemmän henkilökohtaisia. Kun tutkailen omia kirjoituksiani niin enemmän ne tuonne feminiiniselle puolelle näyttäisivät menevän. Ihan mietityttää välillä että liittyykö se ikään vai mahdolliseen testosteronitason laskuun? Mutta sitten lohduttaudun ajatuksella, että olen jo nuorena ollut saman tyylinen. Ja kun ei suuremmin itseäni muiden mielipiteet häiritse niin antaa olla.

Murre ja slangi tarttuu

Kävin Savossa asumassa yli 20 vuotta.

Jotkut helsinkiläiset tuttuni olivat järkyttyneitä ja ihmettelivät miten kukaan voi viihtyä ylipäänsä Savossa. Minä viihdyin. Enkä tiedä vieläkään mihin tuollainen ennakkoluulo perustuu.

Aina välillä epäilen voiko tuollaista heimoluonnetta ylipäänsä olla olemassa mutta aivan yhtä usein huomaan sen pitävän paikkansa.

Minulla on kosketuspintaa hämäläisiin lankomieheni, äidin puoleisten hämäläisten sukujuurieni kautta sekä vuosikymmenien kesälomaoleilusta äitini suvun peruja olevalla kesämökillä sydän-Hämeessä. Eli osa ns juurista on siellä.

Savolaisuuteen minulla on kosketuspintaa kahden (ex-)vaimoni kautta sekä yli 20 vuoden asumisesta Savossa savolaisten keskellä.

Noille helsinkiläisille epäilijöille olen joskus sanonut leikillisesti, että savolaisista voi olla montaa mieltä. Heitä voi inhota tai rakastaa, mutta kylmiksi he eivät ketään jätä.

Itselleni tarttui muutama sana Savossa asuessa hyvin nopeasti. Muistan aina sen ihmetyksen aiheen kun yksi savolainen naisystäväni muutaman kerran huvittuneena havaitsi minun käyttävän sanaa mussiikki. Eli sanoin sen aivan huomaamattani kahdella s-kirjaimella. Tosi savolaisittain vaikka muuten puhuinkin varmaan 98% yleiskieltä.

Hämeessä tarttuu nopeasti tervehdys "moro" ja kyllä linja-autoakin alkaa aika nopeasti nimittää onnikaksi (sanasta omnibus).

Tuli vain mieleeni kun sain slangisanoja vilisevän sähköpostin. Voi muuten miten hienoa luuttumusiikkia juuri tuleekin radiosta. Keskitynpä siihen.

Tyttöjen ja poikien tasa-arvo

Olen kolmen tytön ja kahden pojan isä. Kaikki ovat jo aikuisia.

Katselin tänään isoa joukkoa koulusta moposkootterilla palaavia nuoria. Kiinnitin huomiota että heistä aika iso osa oli nuoria tyttöjä.

Minulle tuli asiasta mieleen parikin asiaa. Yksi oli tuo noiden moposkoottereiden muutamassa vuodessa tapahtunut räjähdysmäinen lisääntyminen. Eikä ihme: muutamaa vuotta aikaisemmin samanlaiset tai ainakin minun silmissäni samanlaisilta näyttävät laitteet maksoivat 3000-4000 euroa. Nyt pääosin kiinalaisen moposkootterin saa 599 - 999 eurolla ja aika monta mallia on jo rekisteröity kahdelle että pääsee kaverinkin kanssa. Käytettyjä ajokuntoisia näin kesällä myytävän 200-300 euron hintaan. Ja liikennevakuutukseksi kelpaa mopovakuutus joka on ihan siedettävän hintainen verrattuna isojen skoottereiden moottoripyörävakuutuksiin.

Olen itsekin ajellut joskus 90-luvun alkupuolella tuollaisella vekottimella jonkin verran. Kätevä kesäkulkuneuvo kaupungissa ja lyhyillä etäisyyksillä. Tietenkin voi ajatella että entisaikaan ajeltiin polkupyörällä ja melkein yhtä kätevää. Terveellisempää, ympäristöystävällistä eikä kuluttanut öljyä samalla tavoin.

Tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan tuolla tavoin hurskastella.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa nykyajan nuorista neidoista ja heidän tasa-arvostaan. Olin aistivinani noilla moposkoottereilla ajelevien tyttöjen varmaan kokevan itsensä paljon entistä tasa-arvoisemmiksi nuorten samanikäisten poikien kanssa. Ei mopo tai moottoripyörä ole enää mikään kundien tai poikatyttöjen yksinoikeus.

Itse asiassa kesällä 2006 näin naisellisimman koskaan näkemäni moposkootterin. Voi olla että ajatusmaailmani on klisheemäinen mutta olkoon: se oli pinkki ja siihen oli maalattu kauniita kukkia pintaan. Satulakin oli jotenkin naisellisen dekoratiivinen ja samoin ajajan kypärä. Ja kaikki tyylikästä hyvällä maulla. Kysyinkin ajajalta niin kertoi saaneensa isältään syntymäpäivälahjaksi ja että kyse oli ihan tyttöjen vakiomallista.

Mietin joskus omaa kasvatustani. En kai vaan ole yrittänyt jollain ajatusmalleilla istuttaa tyttäriini jotain perinteistä naiskäsitystä. En muista että olisin sellaista tehnyt vaikka en ehdoin tahdoin ole ostanutkaan tyttärilleni pikkuautoja tai pojilleni nukkeja. Ehkä joskus jonkun poikkeuksen tasa-arvoiseen suuntaan olen saattanut jopa tehdä. Ja legopalikoita olen muutenkin pitänyt aika sukupuolineutraaleina leluina ja kaikki lapseni ovat niillä antaumuksella leikkineet.

Taisin helmikuussa tänä vuonna kirjoittaa blogissani mm hormonien merkityksestä, siellä toiseksi viimeisessä kappaleessa.

Uskon edelleen että niillä on merkitystä jo pienestä pitäen että pienet pojat luontaisesti käyttäytyvät eri tavoin kuin pienet tytöt. Mutta toivon että olisin jotenkin onnistunut kasvattamaan (tai jättänyt kasvattamisella pilaamasta ;) omista tyttäristäni itsensä miesten kanssa tasa-arvoisiksi tuntevia yksilöitä.

Globalisaatio

Sattui kirjastossa silmiini mielenkiintoisen tuntuinen kirja: Työväen
Sivistysliiton v 2006 kustantama ja Nelson Lichtensteinin toimittama
Wal-Mart Globalisaation kova ydin ISBN 051-701-509-7.

Kirja on ollut minulla jonkin aikaa iltalukemisena. Olen lukenut sitä
kuin jotain dekkaria, ettei sitä edes yöllä halua laskea käsistään ennen
kuin on lukenut vähintään vielä seuraavan kappaleen.

Ai niin kirjoja lukiessa aina muistan kadehtineeni ex-vaimoani (nro 1)
hänen pikalukutaidostaan. Ja se taito on periytynyt vanhimmalle
tyttärelleni. Kun hän oli luonani käymässä hän luki 3-4 kirjaa siinä
samassa ajassa kuin minä ehdin lukea yhden.

Eräs tuttavani kävi pikalukukurssin ja väitti että tuota pikalukua voi
oppia. Olen jonkun kirjan lukenut pikaluvusta mutta ainakaan sen opit
eivät menneet päähäni. Voi olla että en riittävästi edes harjoitellut.
Kai se tuossakin pätee se vanha sanonta: harjoitus tekee mestarin.

No menin hiukan sivupolulle, tapojeni mukaan.

Wal-Mart on mielenkiintoinen esimerkki kirjassa. Vanhana yritysjohtajana
(juu, kaikkea sitä on tullut tehtyä työuran aikana) joudun suorastaan ihailemaan miten hyvin manageroivat yritystään. Lähes noin pitäisi jokaisen kapitalistisessa länsimaassa toimivan yrityksen yrittää toimia. Kirjoitan tuohon "lähes" kun kirjankin perusteella jää monta asiaa mietityttämään.

Mutta Yhdysvaltain koko yhteiskunta ja yritysympäristö on toisenlainen. Siellä puutteellisen sosiaaliturvan ja tuloloukut hoitaa Wal-Mart.

Samaan aikaan kun olin kirjoittamassa tätä tuli televisiosta perjantai-iltapäivän uusintana eräät suosikkiesiintyjäni. Ikuiset vastarannankiiski-skeptikot(-kyynikot?) Penn & Teller ja heidän ohjelmansa aihe oli juuri Wal-Martin vastustajat.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoisia esimerkkejä molemmat ja saivat minut todella uskomaan että meillä Suomessa suurten keskusliikkeiden pieni määrä (markkinateoreettisesti hienommin oligopoli ellei peräti jo monopoli) pitää hinnat keinotekoisen korkealla.. Tai minä sen jo ennenkin ellei niin että peräti tiesin. Sainhan juuri loppuun asiaa käsittelevän aika ansiokkaan dokumenttikirjan: Kaupan kynnysrahat - kauppiaiden tarinoita, kirjoittanut Marjasinikka Väänänen ja kustantaja keravalainen Suomineito Production Ky ISSN 1456-2723 ja ISBN 951-98075-1-9.

Sain kirjan loppuun viime viikolla. Kyllä se selvitti aika tarkkaan riippuvuudet miksi meillä on eräät Euroopan kalleimmat elintarvikkeet. Norjassa tilanne on ilmeisesti samanlainen ellei vielä pahempi raportoi siellä asunut tyttäreni, joka tosin ensi viikolla muuttaa takaisin Yhdysvaltoihin. Norjassa kuuleman mukaan jopa saksalainen Lidl joutui vastikään lopettamaan toimintansa. Sehän on Suomessa ilahduttavan piristävä hintakilpailija. Stockmannin jälkeen aina järkyttyy kun käy Lidlissä tai ehkä päinvastoin ;) Käyn Lidlissä paljon Stokkaa useammin eikä ollenkaan hävetä. Taisi muuten niin mainio kynäilijä professori Jukka Kemppinen blogissaan kertoa jotenkin häpeästä kaihtavansa Lidliä, ymmärsin että se olisi jotenkin häpeällistä köyhäilyä. Itse olen naureskellut moneen kertaan köyhäilyä kun toinen toistaan muhkeampia diplomaattiautoja kurvailee minua lähimmän Mankkaan Lidlin parkkipaikalla. Ehkä se vauraan Kauniaisten (siellähän minä köyhä osa-aikaeläkeläinen asun!) läheisyys sitä teettää ;)

Hankalat vs kiltin nöyrät ihmiset

Olen tainnut täällä kirjoittaakin, että kun olen työelämässä ollut esimiesasemassa ovat todellisuudessa kaikkein parhaimpia alaisia olleet hankalat tyypit. No tämä tuli mieleen tänään kun olen ollut erityisen hankala työnantajalle. Tosin mielestäni ihan asiasta ja olen toki yrittänyt olla asiassa mahdollisimman rakentava. Ja olen yrittänyt vielä työnantajan edustajallekin suoda ns kunniallisen perääntymistien ettei tarvitse kasvojaan menettää ;)

Kaikkien osalta sitä en aina itse havainnut. Heidän osalta se selvisi vasta myöhemmin ja jonkun toisen havaitsemana, mutta ei näitä tapauksia tainnut olla kuin yksi. Itse olin itselleni jälkeenpäin vihainen että en ollut asiantilaa oivaltanut tai havainnut. Yhden syyn kyllä laitioin kaverille itselleenkin jälkeenpäin. Hän nimittäin onnistui taitavasti peittämään oman fiksuutensa kaikenlaiseen jatkuvaan naukumis-valittamiseen, monelta osin jopa perusteettomaan, sen sijaan että olisi asiallisin argumentein aloittanut keskustelun.

Mutta minun ei siitä pitänyt kirjoittaa.

Nämä vaikeat tyypit ovat niitä jotka eivät tottele tyhmiä määräyksiä mitä esimies antaa vaan rohkeasti panevat itsensä likoon ja uhmaavat. Pitää sanoa useimmiten, ehkä eivät hekään aina.

Olen paljon lukenut Hitlerin ajan kilteistä kauhujuttuja toteuttavista pikkuvirkailijoista jotka sitten jälkeen perustelivat hirmutekojaan, että hehän tottelivat vain määräyksiä.

Tämä asia tuli taas eteeni kun eräänä iltana tuli televisiosta aivan tuore dokumenttiohjelma Abu Ghraibin vankilasta Irakista. Ja miten siellä amerikkalaiset sotilaat, jopa naissotilaat toteuttivat mitä alentavimpia ja nöyryyttävimpia kauhutekoja. Ei siinä paljon puuttunut etteivätkö olisi työntäneet polttouuneihin jos vain pomot olisivat määränneet ja ihmisten polttoon tarkoitettuja uuneja olisi ollut käytettävissä.

Ei se natsismi meistä nykyajan ihmisistäkään näemmä kovin kaukana ole vaikka kuinka hurskastelisimme. Tässä Abu Ghraibin tapauksessakin se kuvottavuudet "salliva" taikasana oli terroristi kun se Hitlerin aikaan oli juutalainen tai mustalainen tai homo tai kehitysvammainen tms.

Ohjelma tuli 13.8.2008 illalla TV1:ltä Ulkolinja sarjassa. Ei kuitenkaan löydy maanmainiolta Ylen Areenalta jossa hyviä ohjelmia voi tietokoneella katsoa jälkikäteenkin.

Mutta asia sai minut jälleen palaamaan takaisin kuuluisaan sosiaalipsykologi Milgramiin ja hänen mielenkiintoisiin tutkimuksiin ihmisen sokeasta tottelevaisuudesta esimerkkinä kuuluisa Milgramin tottelevaisuuskoe.

Oletko koskaan ajatellut kuinka kiltti, pehmeä ja tottelevainen itse olet? Ja minkälaisiin uhrauksiin olisit valmis moraalisi vuoksi? Kannattaa itse kunkin miettiä.

Miehenä mutta myös sivarina olen monien kymmenien vuosien aikana lukenut sekä kirjoista että lehdistä vuosikymmenien sotien kauheuksista myös maailmansotien jälkeen nykyaikana (Korea, Vietnam jne) mutta myös elokuvista ja niissä kaikissa vielä sekä faktasta että fiktiosta.

Erityisesti on mietityttänyt meidän miesten sotilaina (kannan tästä jonkinlaista kollektiivista syyllisyyttä sukupuoleni vuoksi vaikka sivari olenkin) vihollisnaisiin kohdistamamme raiskausväkivalta.

M-I-K-S-I sellaista tapahtuu?

Joukossa (ja erisnimi etunimen sijasta tarkoittaa ryhmää!) tyhmyys tiivistyy. Ja pitäisi kai lisätä raakuus yms.

Tuossa mainitsemassani Abu Ghraibin tapauksessa dokumenttielokuvan hiukan kyseenalaiseksi asettamankin mukaan esimiehet eivät tienneet mitään ja tämä kaikki julmuus oli vain häiriintyneiden yksilöiden itsensä keksimää. Eräät aihetodisteet tosin viittasivat muuhun mutta asia osattiin kai aika hyvin peitellä ja silotella.

Mutta voi miten ystävällisiä ja miellyttäviä ihmisiä nämä hirviöt elokuvan haastatteluissa olivat. Ei heidän kasvoiltaan näkynyt mitä infernaalisen hulluuden merkkejä. Kovasti olivat itsekin ihmeissään ja katuvaisia mitä olivat tulleet tehneeksi eivätkä edes kaikilta osin ymmärtäneet miksi kauhutekonsa olivat tehneet. Vaikka elokuvan tekijät esittivät hypoteesejaan esimiesten määräyksistä niin kauheuksien tekijät olivat sellaisista asioista kummallisen hiljaa.

Toisen maailmansodan jälkeisessä Nürnbergin oikeudenkäynnissä luotiin oikeuskäytäntöä yksilön vastuulle omista kauhuteoistaan vastaavanlaisissa tilanteissa. Kannattaa miettiä.

Porttiteoria ja telekuuntelu

Olen jo vuosia ollut erittäin huolestunut yhteiskuntamme kehityksestä
isoveli valvoo suuntaan. Olen sen vuoksi mm liittynyt Electronic
Frontier Finland ry yhdistykseen
http://www.effi.org/
koska se ajaa meidän kansalaisten oikeuksia. Eräisiin muihinkin
järjestöihin kuulun tämän vuoksi.

Aikoinaan puhuttiin homoseksualismin tai huumeiden kohdalla tuollaisesta
porttiteoriasta että pelkkä kokeilu johti enenevässä määrin noihin.
Käytännössä kai porttiteoria on noissa yhteyksissä perusteettomaksi todettu.

Mutta iso veli yhteiskunnan toteutumisessa porttiteoria on totisinta
totta. Aikoinaan puhelinkuuntelu oli lailla kielletty, vaikak sitä
tunnetusti tehtiin laittomasti. Eräs suojelupoliisin eläkkeelle jäänyt
työntekijäkin sen avoimesti televisiossa myönsi eikä kukaan siitä
vastuuseen joutunut. Kun GSM puhelut tulivat väitettiin laajalti ettei
niitä edes teknisesti voi kuunnella joka sekin myöhemmin osoittautui
pelkäksi tyhjäksi puheeksi.

Sitten alettiin yksityisyyttä kaventamaan ja lakeja löysentämään.
Argumentteina olivat tietenkin vain hyvät asiat. Aluksi
kansainväliset ammattirikollisliigat ja vakavat huumerikokset. Sitten
pedofilia ja ihmiskauppa. Yhdysvaltain 9/11 eli 11.9. jälkeen joukkoon
lisättiin turvallisuus ja kansainvälinen terrorismi.

Jos kirjoitat jotain vastaan niin saat vastaasi ihmettelyä, että eihän
meillä kunnon ihmisillä ole mitään pimitettävää. Ja yllättävän moni
ihminen menee tuohon lankaan näkemättä että vuosi vuodelta valvonnan
rajoja jatkuvasti laajennetaan. Ja lisätään koskettamaan sähköpostia yms
- ihme ettei kirjepostia ole vieläkään sallittua avata.

Ruotsi jo ihan avoimesti säätää valvonnan sallituksi läpikulkevasta
liikenteestään ja meillä Suomessa jotenkin hurskastellaan että se olisi
jotenkin ihan kamalaa kun se on ihan normaalia arkipäivää varmaan jo
meilläkin.

Juu, ei minulla ole todella mitään peiteltävää mutta silti haluaisin
että meillä olisi vielä jotain länsimaisiin arvoihin kuuluvaa
yksityisyyttä lakisääteisesti eikä niin että joillain viranomaisilla on
mahdollisuus jo valvoa melkein mitä tahansa. Kas kun moniin
korkeisiinkaan viranomaisiin minulla ei ole enää minkäänlaista
luottamusta. Eikä lakeja rikkovat viranomaiset enää joudu edes
vastuuseen kuin vain hyvin harvinaisissa poikkeustapauksissa.